sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Uppo-Nallen ikuisia ajatuksia

Sokoksen kirjaosaston alelaarista sattui silmään varsin hymyilyttävä ja hihityttävä teos: Eppu ja Anna Nuotion toimittama Uppo-Nallen ikuisia ajatuksia. Kyllähän vanha kunnon Uppis onkin ansainnut kirjan myös ajatuksistaan, ei vain seikkailuistaan ja mainioista loruistaan.

Kirja on jaoteltu eri aihepiireihin ja minuun kolahti heti Arkista onnea -osion ajatus Uppo-Nallen juhlakirjasta:

Onneksi minun kultakimpaleeni löytyvät täältä kotoa.

Moni Uppiksen mietelmä oli hyvin osuva, mutta ne eivät tuntuneet ulkoamuistettavan tutuilta, vaikka minäkin olen Uppikseni lapsuudessa lukenut. Tällaisia kirjoja olisi aina hyvä olla käden ulottuvilla, niin voisi poimia niistä sopivia sitaatteja vaikka kirjeisiin tai blogikirjoituksiin. Tai voisi rauhoittua hädän hetkellä. Uppo-Nalle osaa laittaa asiat oikeaan mittakaavaan:

Oloni tuntuu kovin järkälemäiseltä. Se saattaa johtua siitä, että olen hiukan peloissani, sillä tuntemattoman kohtaaminen on minua aina hiukan hirvittänyt.
Toisaalta olen joutunut kerran toisensa jälkeen huomaamaan, että asioihin, joita en tunne, liittyy elämänsuolan maku, Uppis ajatteli. (Uppo-Nalle ja Merikarhun tytär)

Kuten arvata saattaa, tässä pienessä kirjasessa olisi vaikka kuinka monta siteerauksen arvoista lausahdusta. En nyt kuitenkaan kopioi niitä kaikkia tänne, mutta lupaan kuitenkin, että vaikka lukisin kuinka tyhmän kirjan, en arvioi sitä blogiini Uppiksen tavoin: Kakkaruno, ei mistään kotoisin. (Uppo-Nalle ja Kumma). (Tai jos arvioin, selityskin on valmiina: No, minähän olenkin tällainen vanha uppotukki. Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko)

Lapsuudenperheessäni luettiin Uppiksia ja häntä arvostetaan perhepiirissämme yhä, mutta tätä kirjaa selatessani huomasin, etten ole lukenut kaikkia Uppo-Nalle-kirjoja ollenkaan. Esim. tuo Uppo-Nalle ja Kumma on minusta aika kummallisen kuuloinen. Vaan ei haittaa - ne Uppikset, jotka lapsena omistin, luin niin moneen kertaan, että Uppis, Reeta ja Laulava lintukoira pysyvät aina mielessäni. Jonain laiskana kesälomapäivänä voisin ottaa lukeakseni Uppiksen tai pari. Aloin tämän Ikuisia ajatuksia -kirjan ääressä ihmetellä, miksen ole lukenut Uppo-Nalleja aikuisena, vaikka melkein kaikki muut lapsuuden suosikit olen.

Millaisia muistoja muilla on Uppo-Nallesta? Luetaanko Uppo-Nalleja yhä?

Elina Karjalainen, Hannu Taina, toim. Eppu ja Anna Nuotio: Uppo-Nallen ikuisia ajatuksia. Wsoy, 2008.

7 kommenttia:

  1. Mie juuri pari päivää sitten ajattelin, että olisipa ihana saada Uppo-Nallet omaan hyllyyn ja lukea ne läpi. En enää muista niistä oikein mitään. Enkä edes lapsena hahmottanut noita ajatelmia. :)

    VastaaPoista
  2. Merkillistä, minä en ole lukenut ainuttakaan Uppo-Nallea. Onkohan se juuri muutaman kriittisen vuoden ikäero siinä vaiheessa, kun olimme pieniä? Jos olin just liian vanha? Jollain tasolla hahmo ärsytti minua, ilmeisesti ulkoisesti, sillä en perehtynyt hahmoon. Ehkä se oli liian lapsellinen. Tietyssä kriittisessä iässä on hyvin tärkeää olla olematta lapsellinen!
    Muistan yhden kuvan, josta kaikki tämä ärsyynnys kai alkoi: Uppo-Nalle ripustettuna pyykkinarulle korvastaan. Sen ilme (tai lapsellinen naama?) kai ärsytti minua, ja minua kiivastutti myös se, ettei nalleja saa ripustaa korvastaan narulle - niitä sattuu! (Nalleilla on kai tosi herkät korvat akupisteineen?)
    Mutta muistan kyllä senkin, että kirjoitin ylioppilasaineen aiheesta rakkausrunot, ja siinä oli esimerkkirunoissa mukana varsin viehättävä Uppo-Nallen rakkausruno, jonka muistan vieläkin:
    Vaikka taivaalta sataisi puukkoja,
    tulen antamaan sinulle suukkoja.
    Vaikka yö ois pikimusta,
    et jää vaille rutistusta.

    VastaaPoista
  3. Minäkin luin lapsena Uppiksia, uusimpia tosin en ole lukenut. Karjalainenhan kirjoitti Uppiksia niin kauan, että siinä ehti moni lapsi jo kasvaa isoksi.

    Mieleen on jäänyt erityisesti eräs loru, joka nousee automaattisesti mieleen tietyissä tilanteissa:

    "Ihmiset tahtovat kaikenlaista
    vieraita tavaroita vieraista maista
    pian ovat kaapit täynnä kamaa
    elämä vain kuitenkin yhtä ja samaa.
    Iloon ei tarvitse tavaraa hankkia
    onnen ei tarvitse edes pankkia!"

    VastaaPoista
  4. Hanna, meillä on siis ollut Uppis samaan aikaan ajatuksissa. Lukaisepa yksi edes kokeeksi. :) Mulla ei taida olla yhtään Uppista omassa hyllyssä.

    Saila, nyt kun noin sanot, niin on kyllä kauheaa, että Uppista on kohdeltu noin kaltoin, roikotettu korvasta. Tiedän sen kuvan! Meidän perheessä sekä Uppis-kirjat että Uppis-nalle ovat suosiossa: siskoni on pian 30, mutta hänellä on vielä tallessa ikätoverinsa pehmo-Uppis, vuosien myötä nuhraantunut ja suikaloitunut. Tunnen myös muita pehmo-Uppiksia. :)

    Mutta Uppis-kirjallisuudesta: luulen, että tuo suukko-puukko-runo on tunnetuimpia. Itselleni tuli ekana mieleen vain hyvin taiteellinen "Voi vessanoven kahva, kun olen mä karhu vahva!" tms.

    Salla, Uppis-kirjoja on tosiaan todella monta. En tiedä, paljonko, mutta aina välillä törmää johonkin uppo-outoon. Esim. pari vuotta sitten tutustuin kirjaan Uppo-Nallen pojat Australiassa ja olin hämmästynyt: onko Uppiksella poikia ja mitä ne tekevät Australiassa asti? Tuo siteeraamasi runo on tunnettu sekin, eikä ihme, se on hyvin osuva. Tulee mieleen ainakin kaappeja raivatessa tai muuttaessa. :)

    VastaaPoista
  5. Uppis on ihana! Itselleni olivat rakkaimpia kirjoja se ensimmäinen "Uppo-Nalle" sekä "Uppo-Nalle ja setä Tonton" (siinä seikkaillaan muistaakseni Ranskassa) sekä "Uppo-Nalle ja Nukku-ukko", johon perustuvaa teatteriesitystä valmistelimme ystäväni kanssa viikkotolkulla ja esitimme sen lopuksi vanhemmille.

    Sitä paitsi Uppo-Nallen ystävän nimi oli Reeta! Sitä nimeä ei kovin monesta lastenkirjasta löydy, joten osasin arvostaa sitä kovasti jo lapsena!

    Reetaakin parempi oli kyllä ihanan rasittava Laulava Lintukoira! :-)

    Ja se kuvitus! Hannu Taina on yksi lempikuvittajiani <3

    VastaaPoista
  6. Miekin luin vinon pinon Uppiksia :) tuo Sallan loru oli lapsena seinälläni kehystettynä, olikohan tämä jotain salakavalaa kasvatusyritystä vanhemmilta...Mulle rakkain on Uppo-Nalle ja Erakko, kun se on ensimmäinen oma Uppis-kirjani.

    VastaaPoista
  7. Reeta Karoliina, minäkin pidin (ja pidän) Reeta-nimestä. Sain vajaa 4-vuotiaana ison vauvanuken ja hänestä tuli Reet(t)a, on vieläkin tallessa vanhemmillani. Olen nyt jotenkin ihan intoutunut Rankasta, joten Uppiksen Ranskan-seikkailut voisi olla kiva lukea. Tai ainakin Uppiksen runoja, ne ovat ihania!

    S, mistä Uppis ja Erakko kertoo? En muista siitä(kään) kirjasta kuulleeni, mutta nimi on jotenkin kiehtova. Erakot ja lastenkirjat eivät tunnu heti kuuluvan yhteen - paitsi Herra Huun kohdalla, mutta Herra Huu onkin merkillinen hahmo lastenkirjallisuudessa.

    Vanhemmillasi on varmasti ollut taka-ajatuksia kun juuri tuo Uppis-runo on kehystetty seinällesi! :)

    VastaaPoista