maanantai 23. toukokuuta 2011

Haaste: Lukunurkka


Netti vilisee kirjablogeja ja kirjablogit lukuhaasteita. Haasteet ovat kiinnostavia, mutta niiden toteuttaminen on vähän liiankin haasteellista... Koska huomasin jokin aika sitten, että monissa kirjablogeissa käytiin keskustelua omista ja muiden kirjahyllyistä, ajattelin nyt heittää ilmoille lukemiseen ja asumiseen liittyvän haasteen. Sitä varten ei tarvitse lukea yhtään kirjaa, vaan yksi kuva tai vain selostuskin riittää.

Haasteen nimi on siis lukunurkka. Kerro, millainen on se paikka, jossa kotona mieluiten luet.

Minun lukunurkkani näkyy yläkuvassa ja sijaitsee meidän olohuoneessa. Lueskelen mieluiten oikeanpuoleisella sohvalla istuen ja tuon tuosta katseeni kirjasta nostaen: etenkin kesäaikaan tarkkailen olkkarin ikkunoista usein lintujen ja muiden eläimien puuhia.

Vaikka olemme asuneet talossamme pian kuusi vuotta, sohvien väliseen nurkkaan saatiin pöytä ja lukulamppu vasta viime talvena. Tuolle(kin) pöydälle kertyy sekä jo luettuja että lukemista odottavia kirjoja, lehtiä, piirroksia ja puutarhasuunnitelmia, kaikenlaista paperisälää. Eilen illalla näky oli tällainen:


Minun lisäkseni meiltä löytyy toinenkin tyyppi, joka pesiytynyt sohvannurkkaan.


Tuon nurkan lisäksi luen mielelläni sängyssä, ruokapöydän ääressä ja jopa saunassa - arvatenkaan kodistamme ei löydy yhtään paikkaa, jossa en lukisi. Tänä kesänä on tarkoitus rakentaa lukunurkkaus myös pihalle!

25 kommenttia:

  1. Ihania haasteita tosiaan blogeissa riittää, mutta ei niihin ehdi oikein mukaan! Minä en nyt viitsi ottaa kuvaa sängystäni, kun mielelläni luen loikoillessani, mutta silloin on vaarana välillä nukahtaa, vaikka kirja olisi kuinka hyvä! Kärsin jatkuvasta univajeesta. Luen myös olohuneen sohvan nurkassa tai sitten tietokoneen pöydän ääressä hyvin usein esim. ammatillista tai tietokirjallisuutta.

    VastaaPoista
  2. Hei.
    Luen mielelläni 1) nukkumaan mennessäni sängyssä. Minulla on aina vino pino kirjoja sängyn vieressä yöpöydällä ja lattialla. Lattialla ovat keskeneräiset, niitäkin on monta. Pöydällä ovat ne joita ei ole vielä avattu. Jos kesken on jokin oikein mukaansatempaava kirja, sitä pitää lukea joka välissä päivälläkin. Silloin se kulkee mukana joka paikkaan. . . tätä ei voi tunnustaa kaikille, jääköön tämä meidän väliseksi salaisuudeksi! :)

    Kikka

    VastaaPoista
  3. No tuo ykkönen jäi tuonne väliin, sori.

    VastaaPoista
  4. Onpas hauska haaste! Luen itse nykyään vähän joka paikassa aina kun mahdollista, usein pitkin päivää jopa muiden touhujen ohessa, mutta ehkä se mieluisia lukupaikka on oma sänky. Taitaa kuitenkin nyt jääädä kuvaamatta :)

    VastaaPoista
  5. Tämäpäs sattui. Ajattelin nimittäin itse tässä taannoin ihan samanlaista haastetta. Ehdit ensin. :-)

    Minäkin luen monessa eri paikassa. Eniten olohuoneen nojatuolissa lukulampun alla ja jalata rahin päällä. Mutta luen myös sängyssä ja kirjasto-/vierashuoneen sängyssä (sinne ei vielä ole saatu tehtyä kunnon lukupaikkaa, mutta suunnitelmissa sellainen on). Ja kesäisin luen myös ulkona terassillamme tai terassin portailla. Jos jaksan ynnä viitsin, niin näpsin kuvia näistä paikoista ja laitan sitten omaan blogiini kuvia lukupaikoistani.

    Meilläkin käydään taistelua noista lukupaikoista kissojen kanssa. Etenkin Maija tykkää nukkua juuri siinä nojatuolissa, jossa useimmiten luen (tai sitten kissa änkeää syliin lukiessani).

    VastaaPoista
  6. Oi, pihalukunurkkaus kuulostaa mainiolta! Minä otan joskus jotakin mukaan riippumattoon - siellä on tyyny sitä varten että pää pysyy pystymmässä - mutta kun sinne paistaa aurinko niin sivuihin sokaistuu, enkä siten enää jaksa nousta ylös ja hakea aurinkolaseja. Niinpä taas kerran vain suljen silmät ja kuuntelen tuulen humimaa ja lintujen laulua. Ja mietin mihin pihahommaan iskisin kynteni seuraavaksi.

    VastaaPoista
  7. Otan ehdottomasti haasteen vastaan ja esittelen lukunurkkaukseni ehkä ensi viikolla. :)

    VastaaPoista
  8. Ihana haaste! Tätä täytyy harkita - ihan vakavissaan!

    VastaaPoista
  9. Kivaa, näin paljon kommentteja! Kirja- ja sisustuslehtilukutoukkana minusta on äärimmäisen mielenkiintoista kuulla ja toivottavasti jopa nähdä, millaisia ovat toisten lukunurkat tai muuten mieluisimmat lukupaikat. Ihan naurettava muuten se väite, että unenlaatu säilyy hyvänä, jos sänky on vain nukkumista varten - mitä ilmeisemmin se on melkein kaikista lukupaikoista parhaimpia. Riippumattokin olisi - mutta siihen pitäisi olla puita maton kiinnittämistä varten, ja niitä meidän pihalla ei ole.

    Toivottavasti tosiaan joku tarttuu haasteeseen ja vastaa ihan kuvien kera. Ja Anna Elina, tämäpäs tosiaan sattui, jos olit ajatellut ihan samanlaista haastetta! :)

    VastaaPoista
  10. Ihana kissa sinulla siellä lukukaverina!

    Minullakin se mieluisin lukupaikka on sohvannurkka. Lukisin mielelläni enemmän myös sängyssä, mutta se ei ole nykyisin oikein mahdollista, kun sängyssä köllöttelee vauva (ja häiriintyy lukuvalosta).

    Kesällä uimaranta tai kahvilan terassi on ihana paikka lukea. Ja tietenkin oma piha.

    Tykkään lukea myös kirjastoissa. Niissä on monesti keskittynyt tunnelma, voi uppoutua kirjaan.

    Sen sijaan autossa en voi lukea ollenkaan (en bussissa enkä henkilöautossa). Välittömästi tulee huono olo. Junassa sentään voin.

    VastaaPoista
  11. Hyvä haaste! Minä kävin jo esittelemässä lukunurkkani blogissani :).

    VastaaPoista
  12. Jee, haaste otettu kuvallisesti vastaan jo parissakin blogissa! Pitää ehtiä blogikierrokselle vielä tänään. :)

    Minä luen muuten junassa ja bussissa, mutta en henkilöautossa. Kirjastossa en ole lukenut kai kuin opiskeluun liittyviä kirjoja, enkä niitäkään vuosiin. Sen sijaan olen lukenut viime vuosina usein puiston penkillä tai ostoskeskuksessa, kun olen odottanut, että mies noukkii minut kyytiin työmatkalleen. Kummasti sitä voi ummistaa korvansa melulta ja uppoutua kirjaan missä vain.

    VastaaPoista
  13. Onpas täällä kiintoisa "kolmiblogi". Ja kaunis kissa, ajattelin ensin kuvasta että kissa on neiti ja venäjänsininen mutta sitten kävin tutkimassa toista K-blogia ja totesin, että erehdyin pahan kerran, onkin herra ja korat. On hieman noloa... Ihanan värinen ja vihreäsilmäinen joka tapauksessa. Minulla on oikeastaan yksi lukunurkka, jonne istuessani usein sylini on kissantäysi nukkumanurkkaa.

    VastaaPoista
  14. Hei Paula, "kolmiblogi" onkin hyvä termi kuvaamaaan blogikokoelmaani. Kiitos, taidan ottaa sen käyttöön. :)

    Kiitos kissakehuistakin. Minulla menee kuvien perusteella joskus itselläkin koratit ja venäjänsiniset sekaisin, tai ainakin pitää katsoa aika tarkasti, etteivät mene. Eikä kissoista yleensä näy kovin hyvin, onko kyse tytöstä vai pojasta. Meidän kissat ovat kyllä poikamaisen villejä viikareita, mutta toisaalta tyttömäisen söpöjä ja helliä, jos kissastereotypiat sallitaan. Ihanaa, että sinullakin on oma kissalla somistettu lukunurkka. Kunhan saa kissan(t) ja kirjan sommiteltua jotenkin sopivasti, niin kissan kanssa lukeminen on maailman parasta ajanvietettä.

    VastaaPoista
  15. Haluaisin ottaa haasteen vastaan, mutta en ole varma että saanko sängystäni mitenkään kutsuvan ja kiinnostavan kuvan blogiini. :D

    Luen pääsääntöisesti sängyssä tai bussimatkoilla, mutta näistä toki kodikkaampi ratkaisu on oma petini.

    "Kolmiblogi" on tosiaan aika hyvä nimi kuvaamaan tätä pyhää kolminaisuutta. :)

    VastaaPoista
  16. Harhailin ensimmäistä kertaa blogiisi Lukunurkka-haasteiden kautta ja taidanpa jäädä.. :)

    Minä luen nykyään yleensä bussissa kun muuten ei niin ehdi.. Joskus sitten sohvalla (jos mies ei ole ehtinyt sitä vallata). Parasta on kuitenkin äitini talon pihalla riippumatossa omenapuun alla. Siinä eräänä kesänä luin kahdessa sessiossa viimeisen Harry Potterin loppuun. Oi oi sitä kesäonnea.

    VastaaPoista
  17. Hanna, asetat vaan Petjan sängylle köllimään, niin kuvan kutsuvuus- ja kiinnostusarvo on taattu. :D Minäkin otin Toton mukaan kuviin (koska sohvannurkka on Toton lempipaikka vielä enemmän kuin minun), vaikka Tottis olisikin kuulunut kolmiblogin kissaosioon oikeasti.

    Linnea, kiitos kivasta kommentista ja tervetuloa! :) Riippumatto on kyllä loistava lukupaikka. Minä luin muutama kesä sitten Oi ihana toukokuun mökillä riippumatossa maaten. Aina kun ajattelen ko. kirjaa, minulle tulee ihan kuuma ja kesäinen olo: jotenkin se aurinko ja metsän ja meren tuoksut jäivät mieleen, niin että ne yhdistyvät jo siihen kirjaankin. Oli tosiaan kesäonni parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  18. Kiva haaste, pakko osallistua :) Minun lukunurkkani löytyy nyt blogistani.

    VastaaPoista
  19. Villasukka kirjahyllyssä, kivaa, tulen heti katsomaan!:)

    VastaaPoista
  20. Minäkin otin osaa tähän haasteeseen. Kuva löytyy tuolta blogistani.

    VastaaPoista
  21. Kerrankin haaste josta minäkin selviydyin! Mukana siis, käy kurkkaamassa :D

    VastaaPoista
  22. Reeta Karoliina ja Booksy, hienoa että tekin innostuitte! Tulen katsomaan viimeistään huomenna. Tosiaan ajattelin, että tästä haasteesta on suhteellisen helppo selviytyä, ainakin moniin muihin kirjablogimaailman haasteisiin verrattuna. :D

    VastaaPoista
  23. Kissan käpertyminen tiettyyn paikkaan on varma todiste paikan viihtyisyydestä ja mukavuudesta!
    (Nimim. kokemusta on)

    Osallistun myös haasteeseen! :)

    VastaaPoista