tiistai 24. toukokuuta 2011

Miksi kirja ärsyttää?

Valkoinen Kirahvi esitti Totta-kirjaa koskevassa keskustelussa hyvän kysymyksen: mistä ärtyminen kirjaan kertoo?


Jäin oikein miettimään, ja kyllä, monet kirjat ovat ärsyttäneet minua - jopa sellaiset, joita en ole lukenut. En osaa sanoa yhtä yleispätevää syytä kirjaärtymyksiin, mutta yksittäisiä syitä keksin useitakin:


- Kirja on huono. Tämä syy ei ole kyllä kovin yleinen, sillä huono kirja ei yleensä juuri aiheuta minussa ärtymystä tai muitakaan tunteita. Epäkiinnostava kirja vain jää kesken.

- Kirja pyrkiikin provosoimaan. Esim. Tuomas Vimma olisi varmasti pettynyt, jos hänen kirjansa ei ärsyttäisi lukijaa. Ensi syksynä Vimma kirjoittaa kuulemma rakennusalasta. Olen jo valmiiksi ärtynyt: mitä se valkokaulus, gourmetruoan ja trendiammattien puolestapuhuja siitä tietää?

- Kirja yrittää liikaa. Osin siksi olin hieman ärtynyt Riikka Pulkkisen Tottaan. Matti Larjavaaran Ketunmorsian sai minut superärtyneeksi, koska en saanut tolkkua, yrittikö se liikaa vai liian vähän vai mistä ihmeestä oli kyse. (Lisäksi se kuului myös huonoudella ärsyttävien kategoriaan.)

- Kirja ei ole uskottava. Kirjoitin juuri muinaisfantasiakirjan kohdalla, että haluan kirjan olevan uskottava. Täsmentäisin vielä, ettei kirjan pidä olla todentuntuinen oikeassa elämässä - vaikka realismista pidänkin - vaan sekin riittää, että on uskottava omassa maailmassaan.

- Kirja ei etene kuten haluaisin. Joskus kirjan hahmoihin kiintyy niin että harmittaa, kun he toimivat "väärin". Valitettavasti en nyt keksi tästä esimerkkiä.

- Kirja tulee liian lähelle. En nyt osaa suoraan nimetä yhtään teosta, mutta varmasti kirjojenkin kanssa on kuten ihmisten: joskus jokin piirre, jota ei haluaisi ajatella tai myöntää, alkaa ärsyttää.

- Kirja on liian vaikea. Tai minä liian tyhmä? Täten paljastan, että James Joycen Odysseus on yhä samassa kohdassa, johon se jäi yli vuosi sitten. Kirja on vaikea ja minulle sopimattomalla tavalla kummallinen ja erikoinen.
- Kirja ei vastaa odotuksiani. On kauheaa, jos suosikkikirjailijan odotettu uusin kirja on pettymys. Minun ovat saaneet ärtymään ainakin Kjell Westö, Virpi Hämeen-Anttila, Juha Itkonen ja Anna-Leena Härkönen. Olen ärtynyt ja pettynyt, jos haluaisin pitää jostakin kirjasta, mutta en vain pidä.

- Kaikki kehuvat kirjaa. Jokainen vähänkin kirjablogeja seurannut osaa mainita muutaman kirjan ja kirjailijan, joita on jossain vaiheessa luettu ja kehuttu vähän joka blogissa. Kun kehu menee liialliseksi, se aiheuttaa minussa usein vastarintaisen ärtymyksen, enkä halua kuulla ko. kirjasta tai kirjailijasta mitään. (Mutta en minä sen takia McEwania ole haukkunut, vaikka se onkin vastoin kirjablogietikettiä. ;))


Ja sitten kirja voi olla huonoa kieltä, huonosti suomennettu tai ulkoasultaan kehno. Syitähän riittää, vaikka aluksi ajattelin, että eihän nyt kirja useinkaan ärsytä. Ärsyttää se, ja usein olen ärsyyntynyt itseeni lukijana. Luen liikaa tai liian vähän, väärää kirjaa väärään aikaan, en jaksa keskittyä tai keskityn liiaksikin niihin kirjoihin, jotka eivät moista uppoutumista ansaitsisi.


Olen viime aikoina ollut blogissa enemmän tai vähemmän ärtynyt muutamaankin kirjaan sekä lukemisasiaan. En nyt ryhdy kertaamaan niitä, mutta kysyn:
Mikä kirja ärsytti viimeksi ja miksi?

20 kommenttia:

  1. Yksisarvisen blogista se tuli mieleen taas: Ally O´Brienin Agentti ärsytti - siinä oli päähenkilö, jonka kanssa en tullut juttuun. Tai sitten en tavoittanut kirjan ironiaa...

    Kyllä ärsyttää myös, jos odotukset ovat liian korkealla: Rakkauden aikakirja ärsytti, koska en itse pitänyt siitä ja oli sellaista läpinää - ja tiedän, että on menestynyt kirja. Coelho-ilmiö. Myöskin Remekset ovat ärsyttäneet: myyntimenestyksiä kehnolla kielellä...

    VastaaPoista
  2. Minusta oletkin jo koonnut tuohon aika kattavasti niitä kirjallisen ärsytyksen syitä.

    Viimeksi minua ärsytti vähän nyt kesken olevassa Tammimaan Paljain käsin kirjassa ne ns. uudissanat, mutta jotenkin olen alkanut nyt tarinaa pidemmälle lukiessa ajatellakin, että ne ovat kirjailijan omaa puhekieltä, jonka hän on tuonut tarinaa, eikä enää juuri ärsytä. Itse tarina on niin kiehtova, että sekin vaikuttaa.

    VastaaPoista
  3. Tämä on mielenkiintoinen aihe. Minua ärsyttävät samat seikat, mutta erityisesti se, että kirja yrittää liikaa. Se, että näkee, kuinka se on tekemällä, tekemällä tehtyä (ja pahimmillaan) soopaa.

    Mutta mikä on mukavaa, on se, että viime aikoina mikään kirja ei ole ärsyttänyt. Joten en osaa vastata kysymykseesi muuten kuin sanomalla, etten muista. Tai no, yritin aloittaa Alexandra Salmelan teoksen pari kuukautta sitten, mutta en jaksanut, ärsytti jo alkumetreillä. Ja tuota Totta-romaania en aio edes avata, koska Raja ärsytti aikoinaan niin paljon.
    Piti kylläkin ärtymyksen roiskeissa miettiä, miksi minua nyt niin ihmeesti ärsyttää...

    VastaaPoista
  4. Ärsytystä on herättänyt viime aikoina Hannu Mäkelän Kivi. Siinä ärsyttää se, että tavallaan pidän siitä ja Mäkelä sukeltaa uskomattoman hyvin Kiven kieleen, mutta teos on auttamatta venytetty liian pitkäksi. Kustannustoimittaja olisi saanut olla jämäkämpi.

    Kun toit esiin, että Pulkkisen kirjoissa yritetään liikaa tajusin, että se on juuri se mikä itseänikin on niissä ärsyttänyt, erityisesti Totta-kirjassa. Raja vielä meni. Olisivatko ne sitten liian toimitettuja, kaikki särö puuttuu.

    VastaaPoista
  5. Listasitpa jämäkän listan. Minä ärsyynnyn kirjoihin todella harvoin. Monesti ennemminkin kyllästyn, jos mitään.

    Yksi ehkä eniten minussa ärsyynnystä herättävä kirjan piirre on se, että se on itsestään selvä. Sama piirre ärsyttää elokuvissa. Itsestään selvä tai mitäänsanomaton, josta minä en saa mitään irti. Tällainen kirja voi olla suurikin taideteos, jota muut arvostavat, mutta se ei puhuttele minua.

    Nyt olen vähän ärsyynnyksissä Rakkauden aikakirjan kanssa. Olen ajatellut tahkota sen loppuun, josko se palkitsisi siellä, mutta monta kertaa olen harkinnut lopettamista. Puuh. Ärs. Ärs. ;-)

    VastaaPoista
  6. Listasitkin monia ärsytyksen aiheita kirjoissa. Monia sellaisia, jotka kielteisellä tavalla loitontavat myös minua kirjasta.

    Mari A. mainitsi Coelho-efektin. Yksi suuri ärsytyksen aihe on kaunokirja, joka on samaan aikaan eräänlainen elämäntaito-opas tai filosofinen teos. Coelho lie tämän lajityypin kuningas, mutta paljon blogeissa esillä ollut Rakkauden aikakirja pelottaa minua tuosta syystä ja mietinkin, että luenkohan sitä lainkaan.

    Mutta mikä minua olisi viimeksi ärsyttänyt? Sitä täytyy hieman miettiä. Ainakin Elina Tiilikan Punainen mekko, jossa ärsytti kaikki: kirjoitustapa, henkilöhahmon jonkinlainen flegmaattisuus/välinpitämättömyys... Lisäksi olen tänä vuonna ärsyyntynyt Helmi Henna Heinosen Veljen vaimosta (monesta syystä). Viime kesänä muistani ärtyneeni Nadeem Aslamin Elävältä haudatuista. Tunnistin kyllä kirjan ansiot, mutta jokin kirjassa vain alkoi nyppiä ja sain luettua sen loppuun vain vaivoin.

    Totta on, että hyväänkin kirjaan voi ärtyä. Minua hieman ärsytti Riikka Pulkkisen Rajassa kirjan epäuskottavuus ja Juha Itkosen Seitsemässätoista se, ettei kirja ollut yhtä hyvä kuin Itkosen aikaisemmat kirjat. Helen Mosterin Hylyssä ärsytti se, että kirja lupasi hieman enemmän kuin lopulta antoi. Silti pidin kovasti kaikista näistä kirjoista. :)

    VastaaPoista
  7. Tuo Tuomas Vimman tuleva kirja kiinnostaa ihan vain aiheensa puolesta jo aika paljon ;)

    En olekaan nyt lueskellut pariin kuukauteen mitään muuta kuin opiskeluun liittyvää ja ne nyt ärsyttävät ihan muuten vaan, mutta Nenäpäivä on viimeisin sellainen, joka minua ärsytti. En tiennyt oliko se hyvä vai huono kirja. Samat asiat mitkä ärsyttivät, olivat myös mielenkiintoisella tavalla hyviä. Ja tästähän en tykkää, etten osaa lokeroida joka asiaa :)

    VastaaPoista
  8. Onpa hyvä aihe! Pitkälti samat ärsytyksenaiheetkin aiheet minullakin, mutta lisään vielä klassikkoteosten kököt jatko-osat tyyliin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa "jatkava" Epäsäätyinen avioliitto. Niissä ärsyttää halu hyötyä myyntimenestyksestä sekä alkuperäisten henkilöhahmojen ja kirjan hengen "pilaaminen".

    VastaaPoista
  9. Hihii, ärsyyntynyttä porukkaa liikkeellä! Mutta hyviä ärsyyntymisen syitä, tunnistin omia lukukokemuksiani noista kommenteista. Minä en aio lukea Rakkauden aikakirjaa ollenkaan, syyn ilmeisesti tiedätte. :) Ja tuo Pienen mökin emännän mainitsema jatko-osailmiö on muuten todella ärsyttävä sekin, hyvä, että toit sen esille! Jatko-osat ärsyttävät jo olemassa olollaan, koska ne ovat useimmiten niin tietoisen kaupallisia. En ole kauheasti niitä lukenutkaan.

    VastaaPoista
  10. En ole vähään aikaan ärsyyntynyt kirjoista, aiemmin ehkä enemmän. Sitten päätin että jos tuntuu siltä että kirja ei ole minua varten, jätän kylmästi kesken. Joten ehkäpä ärsyyntymiseni on johtunut ns. pakkolukemisesta ja siitä tunteesta että kirja ikäänkuin haaskaa aikaani.

    Joskus myös odotukset ovat niin korkealla että kirjasta tulee väkisinkin pettymys. Tai kirja ei olekaan sellainen kuin kuvittelin.

    Muistan myös muutamia tapauksia joissa henkilöille joista olen itse pitänyt on, on käynytkin huonosti tai vastaavasti inhokeilleni on käynyt liian hyvin - sekin on ärsyttänyt. Silloin kirja tosin on kaiketi periaatteessa ollut hyvä, koska olen sitoutunut sen hahmoihin noinkin voimakkaasti, mutta kirjailija onkin halunnut kuljettaa tarinaa toiseen suuntaan.

    Viimeksi minua ärsytti Strindbergin tähti, koska se oli yksinkertaisesti niiiin kliseinen. Kaikki mahdollinen natseista avaruusolioihin ympättynä samojen kansien väliin...

    VastaaPoista
  11. Aika hyvä listaus :)

    Viimeksi taisin vetäistä oikein huolella herneet nenään Ajattoman kaupungin varjot (Moriel) kirjasta, joka oli huono ja epäuskottava.
    Lisäksi ärryn, jos näen ettei kustannustoimittaja ja/tai kirjailija ole tehnyt työtään kunnolla. Kirjassa on siis pikku juonimokia, paljon vaikka kirjoitusvirheitä ym.

    VastaaPoista
  12. Hih, hauska aihe!

    Viimeksi minua ärsytti Katriina Ranteen Minä sisareni -teoksen epäuskottavan naiivit henkilöhahmot ja kristillishenkinen ja -moralistinen (piilo)sanoma ("kilteille" tytöille käy hyvin, muille ei niinkään)

    Yleensä ärsyttää eniten huono suomennos tai muuten vaan huono kieli. Niitä kun ei osaa samalla tavalla varoa etukäteen kuin esim. Coelho-henkisiä elämäntapaoppaita tai vaikka mainittuja jatko-osahölmöilyjä (joita tiedän välttää muutenkin).

    VastaaPoista
  13. Norkku, pakkolukeminen on kyllä niin ärsyttävä tunnekin, että se saa ärsyyntymään melkein mihin tahansa kirjaan. Strindbergin tähti ei tuon kuvauksen perusteella kuulosta kovin loistavalta. :D

    Morre, juonimokat ja ihmisten nimien vaihtumiset jne. ovat kyllä oma ärsytyksen lajinsa nekin, hyvä että muistutit! Etenkin päähenkilön nimessä sekoilu on jotenkin ihan käsittämätöntä, miten sellainen voi mennä läpi kirjailijalta ja kustannustoimittajalta? Ei sellaista usein onneksi tapahtudakaan, mutta aina välillä silti. Myös minun mielestäni outo tapa käyttää välimerkkejä ärsyttää aika usein.

    Minna, tosiaan, luin itsekin Minä sisareni, ja nyt kun muistutit siitä, niin siinä tosiaan oli ärsyttäviä piirteitä. Hyvä havainto, että kaikkia ärsytyksen aiheita ei osaa varoa yhtä hyvin kuin toisia. Oikeastaan ei pitäisi ärtyä, jos tartttuu vapaaehtoisesti Coelho-kirjallisuuteen, sillä kyllähän niistä suurin piirtein tietää, mitä on odotettavissa.

    VastaaPoista
  14. Olipa kattava lista ärsyyntymisenaiheista! :)

    Minä ärsyynnyin viimeksi Anne B. Radgen kirjasta Satunnaista seuraa. Takakansi lupasi hulvatonta menoa ja sinkkuuden kommelluksia (ei tosin juuri näillä sanoilla), mutta kirja olikin pelkkää irtoseksiä ja seksiseuran hakemista. No hyvä on, oli siinä vähän muutakin, mutta päällimmäisenä mieleen jäi vain seksi ja sen pinnallisuus. Ehkä olen itse vain niin vanhanaikainen, mutta kirja oli kaikinpuolin vastenmielinen. Huh, taas ärsyttää! ;)

    VastaaPoista
  15. Maija, yyh, kuulostaa tosiaan aika ärsyttävältä tai ainakin rasittavalta kirjalta. Tästä keskustelustahan alkaa muodostua hyvä lista kirjoista, joita kannattaa syystä tai toisesta varoa. :D

    VastaaPoista
  16. Jenni, olitpas laatinut mainion ärsytyslistan! :D Huomaan, että ärsyynnyn Katja/Lumiomenan tavoin yhdistelmästä alleviivava elämänopas, joka yrittää samalla olla maailmaa syleilevä filosifinen opus, huh. Verenpaine nousee pelkästä ajatuksesta!

    Toinen aivan raivostuttava piirre on lukijan aliarivoiminen. Se, että kirjoittaja selittää kaikkia asiat auki eikä ilmaa jää ajattelulle tai hengittelylle.

    Viimeksi taisin ärtyä Leena Parkkisen kirjan kanssa. Eropaperin juoni sai minut ärtymään ja keskenhän se sitten jäi.

    VastaaPoista
  17. Valkoinen Kirahvi, toivottavasti ärsytyslista ja -keskustelu eivät ole nostaneet liikaa verenpainetta. :D Olet kyllä oikeassa, että lukijan aliarvioiminen, ilmeneepä se rautalangasta vääntelynä tai jatkuvana jonkun asian jankkaamisena, on tuskastuttavaa.

    Ööh, tarkoitatko Eropapereilla kuitenkin Laura Honkasalon teosta? Minäkään en pitänyt siitä, mutta se teos jakaa ilmeisesti runsaasti mielipiteitä; ko. kirjaa koskeva kirjoitukseni on yksi blogini kaikkein eniten luetuimpia ja siihen tulee ajoittain yhä kommentteja, vaikka kirjoituksesta on aikaa (löytyy Honkasalon nimellä tuolta avainsanalistalta). Jos taas tarkoitit Leena Parkkista, niin ainakaan hänen romaaninsa Sinun jälkeesi, Max ei ärsyttänyt minua ollenkaan, vaikka olikin perin erikoinen. Mutta se oli lumoavan erikoinen!

    Menipä vähän sivupoluille. Toivottavasti ei ärsyttänyt. ;)

    VastaaPoista
  18. Jenni, hups, kirjailijan nimi oli lipsahtanut väärin. Kyllä vain, kysymyksessä oli siis Honkasalo eikä suinkaan Parkkinen, pahoittelut! Parkkisen kirja odottelee minua edelleen...

    VastaaPoista
  19. Valkoinen Kirahvi, toivottavasti Parkkisen kirja ei sitten ärsytä sinua. :)

    VastaaPoista