keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Talvikirjat livessä


No eipä onneksi ole vielä talvi, mutta eilen näkemäni lintujen ruokinta-automaatti muistutti, että aika lähellä se on. Siispä päivitin tuohon ylle välilehden, joka siitä oli vielä puuttunut, talvikirjat. Tunnustan, että listasta tuli aika lyhyt. Listojen pituuksia vertailemalla voi varmaan päätellä, mikä tai mitkä ovat lempivuodenaikojani... Ja toisaalta syksystä oli vaikea keksiä kirjoja ihan aiheen takia. Vieläkin ihmettelen, miten harvassa kirjassa tuntuu olevan syksy.

Ja huomenna sitten kirjamessuille! Olen käynyt Helsingin kirjamessuilla niin monta kertaa, että messukäynti ihan jaksottaa vuottani. Aluksi kävin siellä töiden puolesta kerran tai pari kääntymässä, sitten muistaakseni kerran tai pari yksin. Seuraavat vuodet kuluivat lukupiiriystävieni kanssa, mutta viime vuonna olin yhtenä päivänä lukupiiriporukan kanssa, toisena tapasin muita bloggareita. Tänä vuonna ohjelmassa on kaikkea tuota ja sen lisäksi vielä kaksi messupäivää kummitädin seurassa. Mukavia hetkiä on siis edessä! Vakaa tarkoitukseni on kuunnella esityksiä ja tehdä niistä muistiinpanoja eikä haalia kilokaupalla kirjoja, mutta niinhän se on aina ollut  - eikä se ole koskaan toteutunut.

Yritän raportoida messuasioista viikonlopun mittaan, mutta en lupaa mitään. ;) Lokakuun lukemisetkin ovat olleet varsinaista sillisalaattia, mutta yritän koostaa niistä jonkinlaisen yhteenvedon loppuviikon aikana.

7 kommenttia:

  1. Hyrr! Ihan tuli kylmä, kun luin noita kirjojen nimiä. Ehkä sitten kuukauden tai parin päästä voi tutustua niihin tarkemmin :D

    VastaaPoista
  2. Kävin innoissani heti ehdottomassa muutamaa talvikirjaa lisää. :)

    Minäkin suuntaan kirjamessuille huomenna, lisäksi lauantaina. Luvassa on työtä ja hauskuuksia - tai ne työasiatkin ovat enimmäkseen hauskuuksia. Ihana odottaa messuja.

    VastaaPoista
  3. Marjis, juu, ei nuo talvikirjat oikein lämmitä mieltä ei kehoa. :) Paitsi että tuonne listalle on tullut niin paljon kirjaehdotuksia, että se kyllä lämmittää.

    Katja, kiitos vielä kirjaehdotuksistasi. Nähdään messuilla - toivon ja oletan!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut kirjallisuusblogien listasijoituksesta Jenni! Mahtavia kirjamessuja! :)

    VastaaPoista
  5. Mustikkatyttö, kiitos paljon! :) Eka messupäivä takana, kädet venyneet kirjojen kantamisesta, jalkoja kivistää. Tyypillinen messupäivä siis. ;)

    VastaaPoista
  6. Voimia messuamiseen ja onnittelut listasijoituksesta!

    Ihania talvikirjoja! Mekin kerättiin näitä töissä Turun Sanomien toimittajalle viime viikolla, olispa mulla silloin ollut nämä listat käytössä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Erja! Ja olisipa mulla ollut TS:n toimittajan tiedot, kun tein listan. :) Etsin tietoa siitä vinkkaamastasi Lumi-kirjasta ja se kuulostaa ihanalta. Harmi vain, ettei näytä olevan enää myynnissä. Pitää lainata joskus kirjastosta.

    VastaaPoista