keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Muistikuvia Minna Canthista

Keruumainostaja täällä taas, hei! Sunnuntai-Hesarista sattui silmiini pieni ilmoitus, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää kaikenlaista tietoa Minna Canthista. Muistikuvia Minna Canthista -keruulla haetaan suoraan Canthiin liittyvää aineistoa, kuten kirjeitä, valokuvia ja lehtileikkeitä, mutta myös kokemuksia Canthin taiteesta.

Olen lukenut muutaman Canthin teoksen, jotkut moneen kertaankin, ja arvostan kovasti niiden tarkkanäköisyyttä ja ajattomuutta, vaikuttavuutta - samoin kuin Canthin muuta, ei-kirjallista työtä. Joskus vielä luen Minna Canthin elämäkerran, ajatuksella.

Kuitenkin minulla on vain yksi selkeä Canthin tuotantoon liittyvä muisto, jonka olen saattanut joskus kertoakin. Olin ystäväni kanssa katsomassa Papin perhe -näytelmää. Puhuimme etukäteen, että tarina on hieno mutta ahdistava; perhepiirin vallankäyttö on aina julmaa. No, siinä missä me ystäväni kanssa katsoimme vakavina ja ahdistuneina näytelmää, kaikki muut nauroivat jatkuvasti. Esityksen jälkeen olimme hämmentyneitä. Päätimme, että muut eivät olleet tuttuja tekstin kanssa etukäteen ja nauru oli vastareaktio sen viiltävyydelle. Lisäksi katsomossa oli paljon nuoria, ja nuoruuteen kuuluu nauraa silloin, kun ei muuta osaa.

Se siitä. Lisätietoa Muistikuvia Minna Canth -keruusta löytyy täältä. Kannattaa kurkata myös SKS:n yleiselle keruusivulle, jossa on tietoa tämänhetkisistä ja äskettäin päättyneitä keruista. Aiheita on Arto Melleristä lastentarha- ja erokokemuksiin, eläinlääkärin työstä saunomiseen ja kuu-uskomuksiin sekä suomalaiseen hiljaisuuteen. Pitäisiköhän itsekin joskus osallistua johonkin keruuseen eikä vain intoilla niistä blogissa?

3 kommenttia:

  1. Olin lapsena Kuopiossa puistotädin hoidossa Minna Canthin puistossa. Sehän on muisto kuin puisto! Vai?

    Luin pari vuotta sitten Canthin novelleja ja huomiotani herätti psykologiallaan novelli "Kodista pois". Sain sen nähdä viime helmikuussa Kuopion teatterin studiossa, jossa vieraili teatteriryhmä Avoimet ovet. Tulkinnassa painottuivat hieman eri seikat mitä itse pidän hienoina, mutta ihan kiva jees.
    Kävin myös vaimon kanssa katsomassa Papin perheen saman teatterin suurella näyttämöllä. Molemmat esitykset oli dram.+ohj. Heini Tola. Dramatisoinnissa oli ohjenuorana minimalismi. Ehkä uudemman musiikin käyttö aiheutti yleisössä pientä hörähtelyä.

    VastaaPoista
  2. Muisto kuin puisto. Miten lyyrinen vastaus, Jokke. :)

    Minä ole lukenut tuota Kodista pois -novellia, mutta kaikki joka on Canthia ja herättää psykologisella otteellaan, on kiinnostavaa.

    Omien suosikkiensa tai muuten kiinnostavien tekstien näkeminen näyttämöllä on kyllä aika kaksipiippuinen juttu. Hyvin harvoin on esitykseen täysin tyytyväinen, jos itsellä on jo vahvat mielikuvat, mitä tuleman pitää (pitäisi). Papin perheessä vika tosin oli mielestäni yleisössä eikä näyttämösovituksessa.

    VastaaPoista