torstai 3. maaliskuuta 2011

John Grisham: Etelän lait – seitsemän kertomusta


Myönnän: minäkin olen Grishamini lukenut. Se oli sitä Firman ja Pelikaanimuistion aikaa. Kirjahyllyssämme on rivi Grishamia, eikä siitä voi syyttää vain miestä. Mutta väitän, että nykyään Grisham-tyylin kirjoja luetaan meillä lähinnä englanniksi ja yleensä vain lomareissuilla. Silti tunnustan, että juuri minä hankin uusimman Grishamin. Ostin kirjan miehelle joululahjaksi, koska halusin itse lukea sen. Ja aionpa lukea uusimman Remeksenkin. Jostain syystä siedän trillereitä, vaikka olen allerginen dekkareille.

Näiden tunnustusten jälkeen voidaankin mennä vihdoin asiaan. Etelän lait kuulosti kiinnostavalta John Grishamilta, sillä lakisalidramatiikan ammattilainen oli jättänyt romaanit ja siirtynyt novellien pariin. Kirjan esittely vaikutti siltä, että näiden kansien välistä löytyy muutakin kuin juristinhommia, jopa kaunokirjallisuutta.

No, kyllä sieltä silti aika monta juristia löytyi, ja aika monta rikollistakin. En edes jaksanut lukea kaikkia kirjan tarinoita kunnolla, mutta oli teoksella ansionsakin. Muistaakseni tämä todellakin oli kaunokirjallisempi kuin aiemmat Grishamit. Ainakin teksti oli sellaista, että paikoin tunsin jopa myötätuntoa hahmoja kohtaan ja pari tarinaa jäi mieleenkin.

Erityisesti mieltäni jäi askarruttamaan rikoskierteeseen joutuneen ja hieman kyseenalaisen kuolemanrangaistuksen saaneen miehen ja hänen perheensä kohtalo. Mies, hänen veljensä ja äitinsä tuntuivat edustavan sellaista trailer park -osastoa, joka on tuttua amerikkalaisista tv-sarjoista. Saamatonta, masentavaa, vieraalta tuntuvaa – ja avuttomaksi vetävää: tuollaistakin voi olla. Voin kuvitella, että kertomuksen ihmiset puhuivat yhtä epäkirjakielisesti kuin Ricki Lake -shown vieraat. Melkein mietittävintä oli, että miehen teloituksen ja hautauksen jälkeen hänen veljensä meni suoraan töihin, kuten aina. Vaihtoehtoja ei ole. On hyvä, jos on edes työpaikka.

Parista hyvästä tarinasta huolimatta en lähtisi ylistämään tätä kirjaa. Lähinnä suosittelen tätä vaihtoehdoksi niiden tv-sarjojen katselulle. Mies oli sitä mieltä, että sujuva ja ihan ok kirja, mutta tarinoiden olisi pitänyt olla kirjan pituisia tai – no, tv-sarjoja. Mikä siinä onkin, että jotkut tekstit tuovat automaattisesti televisiosarjat ja elokuvat mieleen?

John Grisham: Eteläin lait – seitsemän kertomusta. (Ford country)
Wsoy, 2010. Suom. Hanna Tarkka

6 kommenttia:

  1. Voisiko olla, että Grisham on kirjoittanut tämän tv-käsikirjoitusta ajatellen? Eikös niin monesta hänen kirjastaan ole tehty elokuva ja/tai sarja?

    Minä en ole lukenut yhtään Grishamin kirjaa, mutta olen katsonut hänen kirjoistaan tehtyjä elokuvia. Ne ovat näppäriä oikeussalidraamoja, mutta eniten (joissakin) niissä viehättää Yhdysvaltain syvän etelän tunnelma. Nimekkeen perusteella tämä kirja olisi voinut minua houkutellakin, mutta en taida vieläkään korkata ensimmäistä grishamiani. :)

    VastaaPoista
  2. Voisi kyllä hyvin olla juuri noin kuin veikkaat, että tässä on ollut esim. leffatoteutus tausta-ajatuksena.

    Tässä kirjassa minua kiinnosti eniten se tunnelma, juuri syvä etelä. En ole siellä käynyt, mutta voisin (niiden tv-sarjojen takia...) kuvitella, että siellä on juuri sellaista kuin Grisham kuvaa. Tunnelma ja jotkut ihmiskohtalot kiinnostivat, ei niinkään itse tarinat tai ainakaan niiden kaikki käänteet.

    Muista Grisham-kokemuksistani on aikaa, mutta tuntuu, että tämä voisi hyvinkin olla kelpo teos ekaksi Grishamiksi, jos kuitenkin joskus innostut kokeilemaan. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin luin muutaman Grishamin silloin joskus ennen 1990-luvun puoliväliä. Muistan olleeni etenkin Firman imussa oikein kunnolla. Olikohan se kuitenkin jo kolmas vai neljäs Grishamini, joka jäi kesken, enkä ole sittemmin jaksanut niihin palata. Mutta niissä on se kiva piirre, että ne saavat lukemaan monet sellaiset, jotka eivät muuten kaunokirjallisuutta juuri kuluta.

    VastaaPoista
  4. Firma oli yhteen aika kirja, joka oli varmaan kaikilla. Meilläkin taitaa nyt olla sitä kaksin kappalein, kun kumpikin on tuonut omansa hyllyyn.

    Kyllä minustakin tällaistakin kirjallisuutta tarvitaan, se sopii tietynlaiseen lukufiilikseen mainiosti!

    VastaaPoista
  5. Hämärä mielikuva tuli, että olisin lukenut jonkin Grishamin lomareissulla pokkarina! Ei vain mitään hajua, että mikähän se oli. Dekkarit ja trillerit on mulle lue ja unohda -osastoa, enemmän tän lajin elokuvat uppoavat.

    VastaaPoista
  6. S, en ihmettele, jos mielikuva on hämärtynyt. Enpä minäkään ole ihan varma, olenko lukenut kaikki meillä olevat Grishamit. Lue ja unohda kuvaa hyvin niitä kirjoja. :)

    VastaaPoista