keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

F. H. Burnett: Salainen puutarha



Kun luonto on ihana ja ruoka maittavaa, kun romaanin henkilöt ovat jännittäviä, kohtalot liikuttavia ja juoni eloisa, ei yhtään ihmetytä, että Salainen puutarha kiinnostaa Suomessakin jo neljättä kirjanlukijain sukupolvea.

Näin kirjoitti Kaisa Neimala v. 1999 F. H. Burnettin kuuluisan Salaisen puutarhan esipuheeseen. Tuossa kiteytyy hyvin, mistä tässä lastenklassikossa on kyse ja mihin sen lumo perustuu. 




Olin hämmästynyt, kun en löytänyt tätä kirjaa suoraan kirjahyllystäni, sillä lapsuudenaikaisessa kirjakokoelmassani on tämäntyyppisiä aarteita. Vielä suuremmaksi hämmästyksekseni en ollut lukiessani edes aivan varma, olenko lukenut Salaisen puutarhan ennenkin. Kyllä varmaan – mutta sekä lapsena että aikuisena olen tutustunut moniin muihinkin teoksiin, jossa surkea orpolapsi lähetetään enemmän tai vähemmän tylyjen sukulaisten hoiviin. Uudessa paikassa lapsi alkaa kuitenkin muuttua ja lopulta sekä hänen että lähipiirin elämä on erilaista; tyypillisesti lapsi myös ystävystyy ainakin yhden sellaisen lapsen kanssa, jonka saa käänteen tästä kohtaamisesta.

En tarkoita olla pahansuopa enkä vitsailla klassikkojen kustannuksella. Tämän vuoksihan niitä rakastetaan: on liikuttavaa ja viihdyttävää lukea, miten viheliäinen orpo alkaa voida paremmin ja saa lähipiirinsäkin kukoistamaan. Salaisessa puutarhassa tuo orpo on Intiassa asuva piskuinen Mary-tyttö, joka joutuu vanhempiensa kuoltua Englantiin yrmeän, aina poissaolevan sedän taloon. Pian Mary on ystävystynyt naapurin "eläintenkesyttäjän", luonnonlapsipojan, kanssa ja ennen kaikkea selvittänyt talon salaisuudet. Niitä ovat salainen puutarha ja sedän sairaalloinen, kuolemaan tuomittu poika, josta ei haluta edes kertoa Marylle. Lopuksi niin puutarha kuin kirjan henkilöhahmotkin ovat puhjenneet kukkaan.




Aikuisena, vihertäväpeukaloisena lukijana nautin kirjassa eniten lumoavan salaisen puutarhan kuvauksista ja siitä, miten lapset hoitivat hellästi tuota puutarhaa; puutarha oli oikeastaan yksi kirjan päähahmoista. Ei ihme, että tämä kirja kuuluu monen aikuisen kevät- ja kesätraditioihin! Ihan tunsin keväisen hennon auringonlämmön ihollani ja mullantuoksun nenässäni:

Puutarhassa oli muitakin puita, ja pitkin niiden runkoja kierteli köynnösruusuja. Ne riippuivat alas pitkinä, taipuisina lonkeroina, jotka kutoutuivat kuin kevyiksi verhoiksi; siellä täällä ne olivat takertuneet toisiinsa tai johonkin etäämpänä olevaan oksaan ja pujottautuivat puusta toiseen sieviksi silloiksi. Nyt niissä ei ollut lehtiä eikä kukkia, eikä Mary tietänyt olivatko ne kuolleita vai elossa, mutta niiden ohuet, harmaat ja ruskeahkot oksat ja köynnökset nauttivat usvaiselta viitalta, johon kaikki peittyi – muurit, puut, vieläpä ruskea nurmikin. Tämä usvainen, takkuinen, puusta puuhun kulkeva köynnösrata sai kaiken näyttämään hyvin salaperäiseltä. (s. 89)

Sitten hän pujahti sisään ja sulki oven. Hän nojasi selkäänsä sitä vasten katsellen ympärilleen ja hengittäen taajaan kiihtymyksestä, ihmetyksestä ja ihastuksesta.
Hän seisoi salaperäisessä puutarhassa.

Tämän kirjoituksen kuvat ovat minun salaisesta puutarhastani, paikasta, jota ajattelin paljon lukiessani tätä kirjaa. Tuo puutarha on kotimme lähellä oleva pieni rehevöitynyt kukkula, vanha maalaistalon pihapiiri. Kukkulan keskellä on kuin salaisessa majassa tai keskellä satua. Tulevan asuinalueen vuoksi kukkulalla on enää vain pari vuotta elinaikaa, joten olen käynyt kuvaamassa sitä. Nämä kuvat ovat viimekesäiseltä lauantai-illan retkeltä. Tuli tyttökirjafiilis, kun hiippailin muinaisessa pihapiirissä yksinäni!

F. H. Burnett: Salainen puutarha. (The Secret Garden). Wsoy, 2007, 13. painos. Suom. Toini Swan

14 kommenttia:

  1. Tiedätkö, minäkään en ole ihan ihan varma, olenko koskaan lukenut tämän kirjan kokonaan! Luulen kyllä, ja varmasti ainakin jonkun lyhennetyn kuvakirjaversion, ja telkkaristakin olen tätä katsonut. Omaan hyllyyni sen ainakin hankin vasta vähän aikaa sitten, ja tämä täytyy kyllä lukea pian, nostalgian tai ainakin varmuuden vuoksi. :)

    Aivan upeita kuvia ja selvästi todella kaunis paikka tuo salainen puutarhasi! Ikävää, että se tuhoutuu. :/

    VastaaPoista
  2. Minä olin ihan varma, että olen lukenut ja että omistan tämän kirjan, mutta ei. Hassua, kuinka jotkut kirjat ovat niin tuttuja, että luulee lukeneensa ne, vaikkei olekaan.

    Kuvien salainen puutarha on ihana. Senkin ympärille pitäisi saada muurit, kuten Salaisessa puutarhassa, niin se säilyisi!

    VastaaPoista
  3. Mie katsoinkin noita kuvia, että onpa romanttinen metsäpuutarha ja sitten se löytyykin teidän läheltä. Minulle kirja ei ollut ennestään tuttu. Tämä oli oikein romanttinen ja nostalginen postaus. :)

    VastaaPoista
  4. Voi ei, minua surettaa vanhan puutarhan kuolema yhtä paljon kuin vanhan talonkin :´(
    Omituista. Luin nuorempana, siis joskus teini-iässä tuon kirjan ja se oli minusta jotenkin tyhmä tai tylsä, en enää muista miten tai miksi. Pitänee lukea uudestaan.

    VastaaPoista
  5. Yhteensattuma! Juuri tänään mainitsin saman kirjan :-) Minä tykkäsin kyllä kovasti Salaisesta puutarhasta... pitäisiköhän tämänkin äärellä nostalgioida?

    VastaaPoista
  6. Yllättävän monelle outo kirja! Tämähän on todellinen tyttökirjaklassikko. Minullekin eniten jäi mieleen ensimmäisellä lukikerralla juuri puutarhan eloon herääminen, ei niinkään Colinin kohtalo. Ihana kirja, upeita kuvia!

    VastaaPoista
  7. Tämä kirja kuuluu lapsuuteni rakkaimpiin lukuelämyksiin, lukukertoja taitaa olla takana kymmenkunta. Se on myös ensimmäinen "pitkä kirja", jonka poikani ekaluokkalaisena luki läpi ja tykkäsi kuin äitinsä!

    VastaaPoista
  8. Ihana Burnettin kirja ja ihana tuo sinun salainen puutarhasi! Uskomatonta, että tuollaiseen paikkaan on kaavoitettu taloja, vaikka siellä on vanhoja jalopuitakin. Ei luontoarvot paljon paina...

    VastaaPoista
  9. Yhdyn Pienen mökin emännän sanoihin. Ihku kirja, ihku sinun puutarhasi (ja nyt kuulostaa ihan Tuksulta tämmöinen puutarhailu, mutta kuulostakoot :D)

    VastaaPoista
  10. Aivan liian harvassa kirjassa puutarha on esillä, vaikka sen merkitys ihmisille on niin suuri. Tässä kirjassa puutarhan symboliikka elämän vertauskuvana oli ihastuttava - ja niin totta!

    VastaaPoista
  11. Hassua, että toisille tämä on hyvin tuttu ja rakas ja sitten meille muille kuuluisuudestaan huolimatta vieras. Sen puutarhan takia olen iloinen, että tartuin tähän nyt - sen puutarhan takia saatan tarttua toisenkin kerran. Ihku on! :)

    En viitsi paljastaa "minun puutarhani" tarkkaa sijaintia, mutta tiedoksi, ettei sitä ihan sileäksi vedetä, paikalle ei ole tulossa esim. ostoskeskusta. Taloja siihen kuitenkin tulee, jotain taidetoimintaa ja pieniä pajoja, jotka kyllä sinänsä kuulostavat kiinnostavilta. Mutta silti, miksi kaikkialle pitää rakentaa, jopa salaiseen puutarhaan? :(

    VastaaPoista
  12. Anonyymin kommentti tuli samaan aikaan kun minun äskeinen kommenttini. Kiitos kommentista, siitä tuli mieleen kotona lukemista odottava ja juuri "maiseman psykologiaa" tutkiva kirja. Minulla on kirja myös puistojen merkityksestä... En muista nyt ko. kirjojen nimiä, mutta lupaan kirjoittaa niistä ensi viikon aikana. Olen silloin lomalla ja aion suunnitella puutarhaa ja mennä puutarhamessuille ja muutenkin antautua oikein sille teemalle, mikä merkitys puutarhalla onkaan. :)

    VastaaPoista
  13. Hei Jenni tämä oli niin ihana postaus ihanasta tyttökirjasta ja niin kauniit kuvat ja värit! Ja tuonne salaiseen puutarhaan olisi nyt niin mukava päästä, kun on harmaata ja sateista... mutta onneksi kevät on jo ja kesää kohden mennään. Oletko lukenut muita Burnettin tyttökirjoja esimerkiksi Pikku prinsessan?

    VastaaPoista
  14. Sara, Pikku prinsessan luin varmaan muutamaankin kertaan lapsena, ainakin se on hyvin tutun oloinen vieläkin. Siksi olinkin ihmeissäni, kun en kai sitten ollut lukenut Salaista puutarhaa aiemmin. Salaiseen puutarhaan olisi todellakin kiva mennä... Ehkä menen keväällä juuri tuonne kuvien puutarhaan lukemaan ja kirjoittamaan tämän keskustelun innoittamana!

    VastaaPoista