tiistai 5. tammikuuta 2010

Kari Hotakainen: Ihmisen osa


Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa. Ensinnäkin siitä on ollut juttua jo melkein kaikissa lehdissä ja blogeissa. Toiseksi en aivan tiedä, mitä mieltä siitä olen.


Aloitin Ihmisen osan aika epäluuloisena, sillä - toisin kuin mitä ilmeisemmin suunnilleen kaikki muut suomalaiset - en pitänyt Juoksuhaudantiestä ja muita Hotakaisia en ollut kokeillut. Aluksi olin kuitenkin valmis pyörtämään kaikki puheeni: Ihmisen osa alkoi mukaansa tempaavasti, osuvasti, nerokkaasti, harkitusti, yhtä aikaa naurattavasti ja koskettavasti. Olin ilahtunut ja vaikuttunut.


Sitten kuitenkin tapahtui jotain, kyllästyin. On hienoa, että Hotakainen saa samaan kirjaan monta tarinaa ja ihmiskohtaloa ja tarkkanäköisiä huomioita tästä ajasta, niin että kirjan lähes jokainen lause on kuin aforismi tai tärkeä kannanotto. Ironinen, kuiva huumori viehättää minua aina.


Mutta liekö syy lukuajankohdan, loman, tai toisaalta viimeaikaisten ankeiden uutistapahtumien, kirja ei vain sitten kiinnostanutkaan minua. Vaikka se liioitteli, se oli samalla suorastaan inhorealistinen. Kuka jaksaa lukea onnettomista bisnesihmisistä, aikuisten yksinäisyydestä ja köyhyydestä, epäonnistumisista, jotka vievät järjettömiin ja epätoivoisiin tekoihin? Onko ankeampaa kuin se, että aikuiset lapset valehtelevat elämästään vanhemmilleen, kun eivät kehtaa kertoa, miten elävät. Että uusperheellinen toimitusjohtaja onkin ruokaa pummiva asentaja? En oikein tiennyt myöskään, miten suhtautua siihen, että mukaan oli napattu tositarinoitakin: öykkärimies, joka ajaa pienen tytön yli autollaan ja on huolissaan vain siitä, että autosta annetaan julkisuuteen väärä mallitieto. Sen jälkeen meillä on ollut toisenkinlainen julkkis-Audi-mies, ei enää Audi-tarinoita, kiitos!


Sen sijaan voisin lukea enemmänkin kirjan päähenkilöstä, eläkkeellä olevasta lankakauppiasrouvasta. Hänellä ja hänen mykkäkoulua pitävällä miehellään oli hihityttävän mainioita mielipiteitä nykymaailman menosta ja kaiken maailman kotkotuksista. Ainakin tätä kirjatoukkaa nauratti - ja mietityttikin - heti kirjan alussa ollut arvio siitä, ettei romaaneista ole mihinkään (tekstinäyte sivulta 7):


Ihan ensiksi ja osin puolustukseksi sanon, etten pidä keksityistä kirjoista enkä niitten tekijöistä. Minua on aina ärsyttänyt, että ne otetaan tosissaan, oikein eläydytään niihin ja kuunnellaan korva tarkkana niiden tekijöitä. Puhun nyt romaaneista sun muista, jotka ovat niillä hyllyillä, joissa lukee: kaunokirjallisuus tai: suomennettu kaunokirjallisuus. Se ärsytti vielä enemmän, kun minulle ja Paavolle selvisi, että niitä keksittyjä juttuja haetaan oikein ulkomaita myöten ja kieliä lukeneet ihmiset niitä siirtävät meidän kielelle, aivan selviä valheita.


Kari Hotakainen: Ihmisen osa. Siltala, 2009.


P.S. Ihmisen osalla on myös omat nettisivut.


2 kommenttia:

  1. Nettiongelmien kanssa painiskellessa jäi yllättäen lisäaikaa lukemiselle ja lukaisin kirjastosta herätelainana ottamani Hotakaisen parissa illassa. Minulle jäi vähän samanlainen fiilis: kirja oli jotenkin hajanainen (loppu onnistui mitenkuten sitomaan tarinoita yhteen), lankakauppiaitten lapset olivat keskenään liian samanlaisia ja jokainen tarina tuntui hieman liian ohuelta. Ihan viihdyttävä kirja kuivan huumorin ystävälle, mutta ei mitään elämää suurempaa.

    VastaaPoista
  2. Hienosti kiteytetty, juuri tuollainen kirja se oli. Sillä oli ansionsa, mutta myös ärsyttävyytensa. Ei tullut minusta Hotakais-fania tämänkään kirjan perusteella.

    VastaaPoista