perjantai 28. tammikuuta 2011

Finlandia-haaste: Bo Carpelan, Alkutuuli

Kirjailijan kuva Wikipedian Bo Carpelan -artikkelista.

Onko muillakin ollut vaikeuksia Carpelanin teosten kanssa? Ja riittääkö Finlandia-haasteen suorittamiseen, että tutustuu kirjoihin niiden lukemisen sijasta?

Valitsin toiseksi Finlandia-haastekirjaksi Bo Carpelanin Alkutuulen, koska se löytyi omasta hyllystä. Olen vaikeuksissa sen kanssa, enkä edes oikein tiedä, missä mättää. Kirja on lyhyt, luvutkin ovat lyhkäisiä. Ymmärrän kaiken lukemani. Kieli on kaunista ja hienoa, mukavaakin. Esimerkiksi tämä Kirjastossa-luvun alku on mielestäni upea ja vilpittömästi pidän siitä, ihailenkin sitä:

Maailmanpuu sihisee kirjaston lastenosastolla. Oksilla istuu lapsia syventyneinä sen lehdistöön ja kirjoihin. Karin Lind seisoo lainaustiskin takana ja saa yhden rypyn lisää joka lapsesta, jonka hän pyydystää välkkyviin silmälaseihinsa. Hänen sormensa osoittaa puun korkeuksiin, sen haarat leviävät kautta koko huoneen. Me hiljennämme puhetta, kukin kulkee omassa äänettömyydessään. Lumous on aivan luonnollinen asia, se virtaa ulos kirjoista, se tuoksuu kaukomaitten eläimiltä ja kukilta, haisee märiltä vaatteilta, paperilta, hämärältä, ja nenät vuotavat, päät kumartuvat omiin lumottuihin sokkeloihinsa, suut tavaavat hitaasti, sormet seuraavat vieraita virtoja, minä olen mennyttä, vankina, turvassa. Minä kasvan nopeasti nide niteeltä - - (s. 65)

Mutta jokin tässä silti on vikana, kun en saa tekstistä otetta. Luen katse kirjassa mutta mieli muualla, eikä teksti kaikesta kauneudestaan ja taitavuudestaan huolimatta kosketa. Muistan, etten oikein saanut otetta Carpelanin tuoreemmastakaan Finlandia-voittajakirjasta (Kesän varjot, 2005), mutta se sentään jäi mieleeni unenomaisena lukukokemuksena, ei epämääräisesti ärsyttävänä. Tässä kirjassa syyllistyin jopa siihen, että kävin lukemassa kirjan lopun etuajassa, mutta sekään ei innostanut minua syventymään teokseen.

Voihan Finlandia. Hieman hämmentävää, että olen keksinyt tällaisen haasteen ja vielä houkutellut muitakin siihen, ja sitten aloitan haasteen haukkumalla Nenäpäivän ja nyt valittamalla Alkutuulesta.

Seuraava Finlandia-kirjani on minulle yllätys. Se ilo haasteesta nimittäin ainakin on, että blogia lukenut äitini ilmoitti tyhjentävänsä hyllynsä vanhemmista Finlandia-voittajista ja tuovansa ne minulle. Saan siis haasteellisen kirjapinon lähiaikoina. Vähän sääli kyllä, että Finlandia-kirjoja löytyy varmasti muidenkin hyllyistä pölyttymästä. Veikkaanpa, että osaa ei ole edes luettu, vaan ne on vain ostettu tai saatu hyllyyn siksi, että ovat juuri Finlandia-voittajia.

 Bo Carpelan: Alkutuuli (Urwind). 1993, Otava.

8 kommenttia:

  1. En ole lukenut Alkutuulta, mutta Kesän varjojen perusteella minulla on Carpelanista samantapainen mielikuva. Hienoa kerrontaa ja upeaa kieltä, mutta jotenkin en onnistunut eläytymään. Teksti tuntuu ehkä "liian" hiotulta: jumiuduin kielikuviin sen sijaan, että olisin uppoutunut tarinaan, ja kirjan maailma jäi etäiseksi. Ajatuskulkunani ei ollut "oijoi, mitähän hänelle seuraavaksi tapahtuu" vaan "oo, olipa taas hieno metafora ja taitava lauserakenne".

    VastaaPoista
  2. Todella hyvin kuvattu Carpelan-lukukokemusta! Mietinkin, että lyhytlukuista Alkutuulta voisi lukea kuin kirjoittamisen oppikirjana: silloin tällöin pienissä osissa ja vain kieltä tarkastellakseen. Isomman kokonaisuuden hahmottaminen tuntuu vähän hankalalta näissä kirjoissa.

    VastaaPoista
  3. Minä luin äskettäin ensimmäisen Carpelani Lapsuus ja minustakin tarina jäi hieman etäiseksi ja tunnelmat olivat usein kuin unesta. Välillä mietin ärsyyntyneenä, ettei kukaan lapsi oikeasti ajattele noin, vaikka toisinaan lasten ajatus lentääkin hyvin vapaasti!
    Ajattelin kyllä silti kokeilla jotakin muutakin Carpelan kirjaa...

    Kiitänpä sinua samalla tästä blogista, sillä luin juuri Kummun Karhun kuolema ja Enorannan Nukkuu lapsi viallinen ja pidin varsinkin Kummun kirjasta erittäin paljon - vinkit näihin kirjoihin otin siis juuri sinun blogista!

    VastaaPoista
  4. Minun finlandia-haasteeni on edennyt tahmaisesti. Aloitin Sirkka Turkan Tule takaisin, pikku Sheba. Runokirja jäi kesken ja en muista mitään lukemastani.

    VastaaPoista
  5. Lohdullista kuulla, ettei Carpelanin tai muidenkaan F-kirjojen luku luista muillakaan. ;)

    Heidi, suurkiitokset kommentista. Ilahduttavaa, että olet saanut kirjavinkkejä, ja vielä mieluisia!

    VastaaPoista
  6. Yhdyn edellisiin, ihan samanlaisia Carpelan-kokemuksia kuin sinulla ja Lurulla! Olen ajatellut, että liian hienoa meikäläiselle. :)

    Uskon myös, että moni Finlandian voittanut kirja päätyy suoraan hyllyntäytteeksi, joko ostaja itse jättää lukematta tai lahjan saaja jättää lukematta.

    VastaaPoista
  7. Minä pidän valtavasti Carpelanin runoista. Romaaneja en ole koskaan kokeillut. Täytyypä yrittää.

    Ylipäätään luulen, että kaikki kirjat eivät ole sellaisia, että ne voi vain "lukaista" läpi. Ehkä Carpelan on sellaista "meditaatio"-kirjallisuutta, joka kaipaa ympärilleen hiljaisuutta ja aikaa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vinkistä, Reeta Karoliina. Pitää joskus tutustua Carpelanin runoihin - kirjojen perusteellöa tuntuisikin, että hänen kielenkäyttönsä sopisi juuri lyriikkaan.

    Totta, usein on niin, että törmää kirjaa, jota ei voi lukaista. Joskus kirja ei vain suju, ja tiedän, että syy on minussa lukijana tai ainakin lukuhetkessä. Noita kahta omistamaani Carpelaania olen yhteensä yrittänyt lukea kyllä aika useaan ootteeseen, niin että ehkä ne eivät vain suju minulle, luin lukaisten tai paneutuen. Ehkä joskus riippumatossa kesähelteellä voisi vielä yrittää...

    VastaaPoista