sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Ainakin kirjanmerkkejä


Jos ei ole kirja-asiaa, niin ainakin kirjanmerkkiasiaa, liittyhän sekin lukemiseen. Löysin pinon kirjanmerkeiksi säästämiäni postikortteja ja nappasin niistä kuvan. Tarkoituksenani oli jo joskus aiemmin kirjoittaa kirjanmerkeistä, eli siitä, millaisia tapoja on merkitä, missä kohdin kirjaa on.

Minä olin aiemmin aivan kuriton: käänsin kirjansivut hiirenkorville (olen aivan hiljattain törmännyt myös ilmauksiin kissan- ja koirankorvat tässä yhteydessä; minkä kaikkien eläimien korvia taitetut sivunkulmat voivat olla?) ja saatoin alleviivata tekstejä, tehdä muistiinpanoja marginaaleihin. Muistan havahtuneeni asiaan ensimmäisen kerran, kun ystävä totesi ykskantaan, ettei aio lainata yhtään kirjaa minulle. Kirjoja pitää kunnioittaa. Siirryin kassakuitti-paperinrepalelinjalle, mutta oikeita kirjanmerkkejä en ole oppinut koskaan käyttämään, vaikka mielelläni ihastelen niitä kaupassa.

Nykyisin käytän kauniita postikortteja kirjanmerkkeinä. Ennen minulla oli tapana haalia kortteja, vaikken lähettänyt niitä koskaan kenellekään. Lopetin ostamisen. Jokunen vuosi sitten kuitenkin keksin, että kortit käyvät hyvin kirjan väliin - sain uuden alibin korttishoppailuun.

Nämä kortit ostin loppuvuodesta ja ne ovat suurempia kuin useimmat kirjat, joten joskus lukeminen toimii lähinnä tekosyynä ostoksille...
Ja myönnettäkään, että koska luen lähinnä iltaisin ennen nukkumaanmenoa, usein vain jätän kirjan alassuin sängylle tai yöpöydälle. Joskus se on pysynyt koskemattomana aamuun asti, joskus kärsinyt yön aikana. Kyllä minä kunnioitan kirjoja, mutta saan niistä myös helposti kovin luetun näköisiä. Erityisen huolettomasti kohtelen hyviä kirjoja, niitä, joista tiedän, etten tule ikinä luopumaan. Ne saavatkin näyttää luetuilta, vaikka se vähän sääli onkin.

Kuulostaako tutulta?

Kirja-asiaa sen verran, että olen ajautunut jälleen tilanteeseen, jossa minulla on monta kirjaa kesken, mutta ei yhtäkään siinä vaiheessa, että siitä voisi kirjoittaa kunnolla blogiin. Kerrottakoon kuitenkin, että David Mitchellin Pilvikartasto vaikuttaa hienolta, mutta lukeminen on hyytynyt alkuunsa. Timo K. Mukan Näin hetki sitten ketun ON hieno ja kiinnostava - ja paksu ja hidaslukuinen, mutta yritän palata aiheeseen lähiaikoina. Pepi Reinikaisen kirjoitusopas Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat tuntuu innostavalta, mutta en ole siinäkään alkua pidemmällä. Näin kevään korvalla olen intoutunut tutkimaan tuntikausien ajan myös puutarhakirjoja ja siemenluetteloita, ja äsken kirjoitin saksankielisestä nykykirjallisuudesta kertovasta Muistijälkiä-kirjasta Lukupiirin puolelle. Yksi Mika Waltarikin on kesken.

Voi innostus ja ahdistus. Tämän kirjasekamelskan taltuttamiseen tarvitaan kai muutakin kuin kauniita kirjanmerkkejä.

27 kommenttia:

  1. Kiitos Muistijälkiä- kirjan arviosta Lukupiirissämme. Olen seikkaillut muutenkin tänään blogissasi ja jättänyt sinne tänne kommentteja. :)

    Minulla on muumi-kortteja tai muumi-sarjakuvista itsetehtyjä kirjanmerkkejä kirjojeni välissä. Monet ovat silti myös nurinkurin sinne tänne sojottaen ja huonolla hapella.

    VastaaPoista
  2. Hauska postaus: minäkin yritän päästä tuosta sivujen taittelemisesta eroon. Olen kokeillut eri tavoilla vieroittautua tuosta pahasta tavasta, mutta ei se vielä kokonaan ole ratkennut. Se taittelu on vaan tosi kätevää. Postikorttikirjanmerkit kuulostaa mukavalta, taidankin kokeilla sitä!

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti! Huomioni kiinnitti erityisesti tuo "kirjoja pitää kunnioittaa"-osuus. Itselleni kirjat ovat kuitenkin käyttötavaraa. Onhan niitä kiva katsoa vielä vuosienkin jälkeen, kun ne ovat kauniisti hyllyssä, mutta onpa suosikkipokkari rähjääntynyt lukukertojen jälkeen, ja kovakantisten kirjojen irtokannet ovat vähän revenneet. Niistä näkee, että kirjoja on luettu ja käytetty, eivätkä ne vain ole hyllyssä keräämässä pölyä. Tämä on toisaalta todella paljon ihmisestä riippuvaista, miten tykkää kirjoja pitää.

    Hiirenkorvat on kyllä pahe! Itseltäkin useita kirjanmerkkejä löytyy, ja ainakin yliopiston kirjojen kohdalla niitä käytän. Omista kirjoista ei aina ole niin tarkka ... :)

    -Elina-

    VastaaPoista
  4. Minäkin ennen aina taittelin sivujen kulmat merkiksi, mutta nyt olen tottunut siitä tavasta eroon ja käytän kirjamerkkeinä ihan "oikeita", kirjakaupan ilmaismerkkejä tai kuten sinä -kauniita postikortteja joita minäkin ahmin kaupoista;)

    VastaaPoista
  5. Kääntelin myös aiemmin korvia, olkoot minkä eläimen vaan, mutta alleviivausta tms en ole koskaan harrastanut. Omiin kirjoihini saatan kyllä edelleen kääntää korvia merkatakseni kohdan jonka haluan löytää myöhemmin, mutta muuten käytän kirjanmerkkejä. Niitä onkin aika iso pino: mainosmerkkejä, itse askarreltuja ja yksi ostettukin. Osa kirjan aloittamista on tunnelmaan sopivan kirjanmerkin valitseminen! :D

    Välillä jätän kyllä kirjoja myös nurinpäin auki, varsinkin jos aion jatkaa lukemista ihan kohta.

    Muuten kirjojen kohteluun liityen: onneksi meillä ei ole kylpyammetta, niin etten voi joutua kiusaukseen ottaa kirja mukaan kylpyyn! Olen niin tohelo, että se kirja molskahtaisi 100% varmuudella sinne ammeeseen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista, en ole siis ainoa sivuntaittelija! Satu, kuulostaa erinomaiselta, että valitset kirjanmerkin kirjan mukaan. Minä olen joskus ajatellut, että voisi valita tietyn kortin ja jättää sen sitten kirjan väliin, mutta se kuulostaa jo omissa korvissanikin todella suurelta kortinostotekosyyltä - eikä kukaan näkisi niitä kirjahyllyyn piiloutuneita kortteja. :D

    Minäpä luen kylpyammeessa, tosin usein vain lehtiä. Luen saunassakin. Suihkussa en ole vielä kokeillut!

    VastaaPoista
  7. Minulla on kyllä ihan hienoja oikeitakin kirjanmerkkejä (sellaisia metallisiakin...) mutta useimmin kirjan väliin sujahtaa hesarista tai mainospostista repäisty pala. Taitteluun en sentään ole mennyt :).

    VastaaPoista
  8. Minä olen kirjanmerkkifriikki ja Sadun kanssa siinä mielessä samoilla linjoilla, että joskus jopa teen ihan varta vasten juuri tietylle kirjalle sopivan kirjanmerkin ennen kuin alan lukea kirjaa.

    Olen tehnyt elämässäni melkoisen kasan kirjanmerkkejä ja ostanut toisen kasan. Niitä on siis paljon enemmän kuin kukaan ikinä tarvitsisi, mutta toisaalta ne ovat niiiiin mukavia.

    Voisinkin tehdä itsekin kirjanmerkkipostauksen, kunhan mies palailee maisemiin. Hän on matkalla ja kamera on siis myös muilla mailla vierahilla.

    VastaaPoista
  9. Miten onkin ajatukset sattuneet yksiin kun juuri eilen yöllä välähti mieleen että hei pitääkin tehdä joku kerta postaus kirjanmerkeistä! Melkein pelottavaa, mutta ihan hyvä että olit nopeampi, pidän kovasti tekstistäsi.

    Äitini on myös näitä kulmien taittajia ja kirjan kannet tasoa vasten auki- jättävää tyyppiä, mikä on itselleni ollut aina järkytys. :D Siksi noita kirjanmerkkejä onkin jo kerääntynyt jokunen kasa, olen aina ollut hyvin tarkka siitä ettei kirjaa taitella tai jätetä nurinperin auki, ja aina kirjaa lainatessani sujautan ihan varmuuden vuoksi yhden kirjanmerkeistä sivujen väliin, eipähän voi kukaan väittää etteikö olisi ollut merkkiä mitä laittaa.

    Kirjan väliin ei myöskään saa missään tapauksessa tiputella ruoanmurusia tai muita ruokatahraläikkiä, tai muuten iskee harmistus! Mutta kaikki tyylillään, kyllä noita kuluneempiakin kirjoja hyllystä löytyy, eikä niiden tunnearvo kuitenkaan katoa mihinkään vaikka vähän reissussa olisivatkin rähjääntyneet. :)

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen kirjoitus... :)
    Itse nappaan yleensä kirjamerkiksi ensimmäisen käteenosuvan, litteän asian, joka vaihtelee nenäliinasta kauppakuittiin ja postikortista karkkipaperiin. Jos olen kotona, niin kirja kyllä jää yleensä aukinaisena nurinniskoin yöpöydälle.

    Kulmien taittelua pyrin välttämään. Joskus yliopiston kirjaston pahimmista tapauksista tulee taitettua nurkka merkiksi, onhan ne jo muutenkin täynnä irtonaisia sivuja, marginaalitöherryksiä, alleviivauksia (useammallakin värillä), taitoksia, irti revittyjä kulmia ja muuta kaunista "taidetta".

    VastaaPoista
  11. Ofelia, kuulostaa hienolta. Tee ihmeessä kirjanmerkkiesittely, odotan innokkaasti! Olisi muuten hienoa, jos antaisi/saisi kirjalahjan mukana kirjaan sopivan kirjanmerkin.

    Meri, hauska yhteensattuma! Mutta eihän minun kirjoitukseni estä muita kirjanmerkkikirjoituksia... Kaikesta hutiloivuudestani huolimatta olen samaa mieltä siinä, että ruokatahrat eivät kuulu kirjaan. :)

    VastaaPoista
  12. Peikkoneito, kommentoit samaan aikaan... Tenttikirjat ovat kyllä luku sinänsä. Ne ovat usein niin sotkettuja, että niitä voi lisäsotkea surutta. Vaan sekin kärsii inflaation, muistan joskus lainanneeni kirjoja,jotka ovat olleet pelkkää alleviivausta ja suttua, silloin näistä korostuksista ei kyllä ole mitään iloa!

    Ensimmäinen litteä käteenosuva asia kuulostaa hauskalta määritelmältä kirjanmerkille. Kuulostaa tutulta! ;)

    VastaaPoista
  13. Onpas ihana postaus jälleen!

    Minulla on monta hienoa kirjanmerkkiä, jotka kuitenkin viihtyvät paremmin paikassa nimeltä hukka kuin kirjojen välissä. Mikä ihme siinä on, että silloin kun kirjanmerkkiä etsii, ei löydy, ei sitten mistään. Niinpä revin lehdistä palasia kirjan väliin, nenäliina (käyttämätön) saatta olla kirjan välissä.

    Tuo kunnioittaminen on hieno asia. Omia kirjojani kyllä käytän...niin että välillä on rasvaisia sormenjälkiä, toisinaan murusia, suklaaläikkää jne. Sillä luen ruokaillessa, kahvitellessa, saunassa, bussissa. No, se näkyy.

    Lainakirjoja yritän kohdella paremmin. Joskus käärin ne hyllypaperiin, jotta kannet pysyvät puhtaina. Oli noloa palauttaa lainakirja, jossa oli suuri tahra - tosin koirani ansiosta...

    Pitäisi varmaan ryhtyä pitämään kirjanmerkkiä, johon voi samalla kirjoittaa ajatuksia kirjasta. Koskaan kun ei ole paperi ulottuvilla, kun haluaisi kirjoittaa jonkun ajatelman vaikkapa illalla lukiessaan...

    VastaaPoista
  14. Hassua, mutta vasta nyt tajusin, että minä en käytä kirjanmerkkejä lainkaan, siis en yhtään mitään taitteluitakaan. Luettuani laitan kirjan vain kiinni ja löydän silti aina kesken jääneen paikan helposti. Muistan, että lapsena käytin paljonkin kirjanmerkkejä ja keräilinkin niitä jossain vaiheessa, mutta nykyisin en ollenkaan pelkään hukkaavani oikeaa kohtaa. Muistan yleensä hyvin tarkasti mitä luin viimeksi ja etsin sitten sen oikean kohdan lyhyellä selaamisella.

    Tekeekö kukaan muu tällaista?

    VastaaPoista
  15. En juurikaan käytä kirjanmerkkejä, paitsi muutamassa omassa tietokirjassani, jotka haluan säilyttää priimakuntoisina. En tiedä miksi, ehkä ne vain ovat arvokkaamman oloisia kun olivat niin kalliitakin? :--D Omistan tosin vain yhden oikean kirjanmerkin, jonka senkin sain viime jouluna joululahjaksi (kaunis, itse piirretty ja väritetty ja tehty!). Muut ovat postikortteja. Niissä mm. esiintyy itkevä Muumipeikko vierellään Tiuhti ja Viuhti sekä kuningatar Elizabeth (poikaystävän tuliainen Englannista :D). Romaanit ihan vain taittelen hiirenkorvilla eikä se itse asiassa vaivaa minua. Minusta kirjoista saa näkyä, että niitä on luettu (paitsi niissä tietokirjoissa)!

    VastaaPoista
  16. Hei Jenni ja kiitos minunkin puolestani lukupiiri-blogijutusta! Ihana kirjanmerkki-keskustelu, mutta niskakarvat hieman nousivat pystyy, kun luin näistä hiirenkorville taitteluista näin kirjastoihmisen näkökulmasta. Minulla on myös aina ollut kunnioitus kirjaa kohtaan lapsesta saakka ja kuinka sitä tulisi lukiessa käsitellä, mutta myönnän että saatan jättää kirjan joskus nurinpäin auki, vaikka niin ei saisi ainakaan lainakirjoille tehdä. Omia kirjojani saatan alleviivata siis lähinnä tietokirjoja. Kirjanmerkkeinä minulla on jotkut paperilaput tai kuitit. Mutta suurimmaksi osaksi teen niin kuin sinä Reeta Karoliina, että laitan kirjan kiinni ja etsin sitten sen kohdan ja aika helpostihan se löytyy.

    VastaaPoista
  17. Mainio aihe! Minä olen enimmäkseen kassakuittilinjalla; hienot kirjanmerkit eivät ole ikinä sopivasti käsillä tai jäävät muuten vain käyttämättä. Sivuja en ole koskaan taitellut. Yksi tuttavani on tästä kirjojen kunnioituksesta niin tarkka, että häntä häiritsevät jopa ne pienet rypyt, joita tulee pokkarin selkämykseen, kun kirjan avaa... se menee sentään vähän liiallisuuksiin, luettavaksi kirjat kai on tehty!

    VastaaPoista
  18. Sara, kiitos huomautuksesta ja ymmärrän kirjastoihmisen huolen! Minä kohtelen paremmin lainakirjoja kuin omiani, ei huoleen. Toivottavasti muutkin tekevät niin (ne tenttikirjat ovat asia erikseen, niitä ei kyllä monikaan kunnioita).

    Minäkään en käytä aina kirjanmerkkiä, vaan joskus vain yritän painaa sivunumeron mieleeni. Joskus se onnistuu, joskus ei. Ja aika usein käy niin, että luen tyytyväisenä pitkät pätkät jotain kirjaa ja sitten herään, että hetkinen, olen jo lukenut tämän. Hyvin keskittynyttä lukemista...

    Luru, kiinnostaisi kyllä tietää, miten tuttavasi sitten lukee pokkareita vai eikä niihin voi ryppyjen pelossa koskeakaan?

    VastaaPoista
  19. Hiirenkorvat on keväällä puissa, koirankorvat on ne taitellut kirjan sivut.... Mä käytän kirjanmerkkeinä mitä sattuu, kun ne "oikeat" kirjanmerkit on yleensä hukassa. En taittele sivuja, kun en tykkää "tuhota" kirjoja. Väärinpäin pitämisessä pöydän reunalla pito on vähän ystävällisempi tapa kirjaa kohtaan.

    VastaaPoista
  20. Minulla on tapana ostaa itselleni kirjamerkkejä matkamuistoiksi reissuilta (en vaan tee tarpeeksi reissuja nykyisin :) ). Kirjamerkit ovat kevyitä ja halpoja matkamuistoja, joille ainakin itselläni tulee kyllä käyttöä. En kuitenkaan suostu ostamaan mitä tahansa kirjanmerkkiä eikä sen myöskään tarvitse olla mikään ko. paikkaan viittaava. Mutta vain jokin sellainen pieni (ja halpa) juttu mitä on mukava etsiskellä kun käy vieraissa kirjakaupoissa.

    Ja kuten Satukin kommentoi, osa uuden kirjan aloittamisen riemua on valita kirjaan sopiva merkki. Ei pelkästään tunnelmaltaan vaan myö mitoiltaan. Sain kerran lahjaksi sellaisen söötin koirannäköisen merkin, jota en kuitenkaan voinut käyttää merkkiä, kun se raasu näytti siltä, että olen tahallani litistänyt hänet kirjan väliin :)

    En missään tapauksessa voisi taitella kirjan kulmia ja lähes tulkoon ahdistun jos näen kirjan lojumassa nurinpäin. Lähinnä olen kouluttanut puolisoani tämän suhteen.. Jossain vaiheessa käytin postikortteja kirjanmerkkeinä ja kirjoitin aina kortiin, kun oli lukenut kirjan. Se oli lukupäiväkirjani ennen blogimaailmaa :)

    VastaaPoista
  21. Ihania vastauksia! Tulee ihan sellainen olo, että jokaista kirjaa varten pitäisi tosiaan etsiä juuri sille sopiva kirjanmerkki ja kenties vielä jättää se kirjan väliin. Ja ehkä muistiinpanojen kera - Teresitan korttilukupäiväkirja kuulostaa ihanalta!

    Pst. te kirjanmerkkiharrastajat - voisittekin tästä lähin esitellä kirjapostauksien yhteydessä myös kyseisen kirjan kirjanmerkin. :)

    VastaaPoista
  22. Jenni: On se hysteerinen tuttu pokkarinsakin lukenut, mutta kai sitten jotenkin varovasti tirkistellen! Kukin taaplaa tyylillään.

    VastaaPoista
  23. Mainio postaus... pidän kirjanmerkeistä.

    Mukava löytää blogisi :)

    VastaaPoista
  24. Kirjojen kunnioittamisesta vielä: yksi ystäväni ei suostu lainaamaan mulle kirjoja, kun niissä on kuulemma mun jäljiltä kamalasti kissankarvoja! Mutta minkäs teet, kissa on aina viekussa kun luen ja välillä se käy löhnöttämässä kirjan päälläkin.

    VastaaPoista
  25. Kissankarvoja ja sivujen väliin kurkistelua! Kirjojen lukeminen ja lainaaminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. Meidän kissakotiin taas saapui kerran lainakirja koirakodista - sillä seurauksella, että sekunnissa kirjankannessa oli reikä, kuka nyt niin omituisen hajuista kirjaa kunnioittaisi, ei kissa ainakaan!

    Rita, kiva että löysit. Kuin pisteenä iin päälle tälle keskustelulle saimme eilisessä tapaamisessa kirjan, jonka välissä oli varta vasten sille kirjalle suunniteltu kirjanmerkki. Hauskaa!

    VastaaPoista
  26. Mä en ole koskaan kääntänyt kirjojen sivuja minkäänlaisille korville. En tiedä, mutta se tapa vaan on aina ärsyttänyt mua suuresti :D Lainakirjoistakin yritän aina siloitella muiden tekemiä jälkiä pois. Käytän siis aina kirjanmerkkejä. Tällä hetkellä ei ole kuin yksi kissa-aiheinen varsinainen kirjanmerkki, muuten käytän myös postikortteja.

    Hirveän vähän luen sarjakuvia, mutta oon aina suuresti pitänyt Andy Rileyn itsemurhapupuista, joten kerran ostinkin 40 postikortin paketin itsemurhapupuja. Tajusin sitten, että hirveän montaa ihmistä ei ole olemassa jolle voisin hyvillä mielin tuollaisen kortin lähettää, joten oon ottanut ne kirjanmerkeiksi sitten käyttöön :) ja toimivat siinä loistavasti. Lisäksi niitä on tuo muutama kymmenen varastossa, että voin rypistyneet ja huonoksi menneet heittää roskiin. Jostain syystä mulla aina tahtoo kirjanmerkit rypistyä kun vahingossa istun niiden päälle tai ne laukussa kärsivät. Pitäisiköhän mun ostaa sellaisia puisia tai metallisia? :P

    Loistava postaus muuten Jenni! En tiedä miksi se oli mennyt multa ihan ohi kunnes tänään sen huomasin. Ei kai koskaan ole liian myöhäistä kommentoida. Hei ja koitahan lukea se Mitchellin Pilvikartasto ja Mukan Näin hetki sitten ketun, odotan niistä innolla arvioitasi :)

    VastaaPoista
  27. Naakku, kiitos ja toki vaikka blogin vanhimaan postaukseen saa kommentoida! :)

    Itsemurhapuput eivät tosiaan kuulosta ihan täysin osuvilta ystäväksi yllätyksensä lähettäviksi, mutta onneksi keksit niille parempaa käyttöä. ;) Minä en tiedä, tuleeko minusta koskaan asiallista kirjamerkinkäyttäjää, mutta tämän hyvän keskustelun jälkeen olen varma, etten enää taittele kirjan sivuja. Lupaan ja vannon!

    Lainasin Mitchellin juuri uudestaan, joten en aio luovuttaa sen kanssa. Ja Mukka on jo puolivälissä, yritän kirjoittaa siitä vielä tällä viikolla.

    VastaaPoista