keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Kokemuksia Maarit Verrosen kirjoista?

Onko kukaan lukenut Maarit Verrosta? Kannustakaa minua! Olen kuullut Verrosesta paljon kehuja, ilmeisesti taitava ja persoonallinen, arvostettu kirjoittaja. Kuitenkin minulla jäi ensimmäinen Verros-kokeilu juuri aivan alkumetreille eli -sivuille.


Kyseessä oli novellikokoelma Keihäslintu. Tiesin, että novellit kertovat ihmisen julmasta luonteesta ja pahuudesta, mutta silti jo pari ekaa novellia hätkäytti - liikaa. Ensimmäisessä isä tappoi salaa poikansa lemmikkivariksen, toisessa äiti yhtäkkiä lapsensa.


En ole mielestäni kovin herkkä lukija ja pystyn lukemaan kauheuksia, ällötyksiä ja muutenkin rankkoja juttuja. Nämä jutut nyt vain eivät sopineet ollenkaan ainakaan yöpöytäkirjaksi eli iltalukemiseksi, kesken jäi ja uudelleen en lue.


Vai luenko sittenkin ? Tuon ahdistavan kokeilun jälkeen olen jostain syystä törmännyt useisiin Verrosta kehuviin artikkeleihin ja blogimerkintöihin. Jos sinulla on siis minua enemmän tietoa ja parempi käsitys Maarit Verrosen tuotannosta, kerro ihmeessä.


Keihäslinnun esittely Tammen sivuilla.

12 kommenttia:

  1. Kyllä! Lukion kirjallisuusohjelmaamme kuului novellikokoelma Viimeinen lapsitähti ja muita ylimääräisiä ihmisiä. Novellit olivat ehkä lähinnä scifiä (fantasiaa?), mikä oli minulle silloin ja vieläkin aika vieras genre. Rakastuin kokoelmaan palavasti; novellit olivat yllättäviä, kiehtovia, erilaisia; jotkut koskettavia, toiset kauhistuttavia (kuvaamiasi ällötyksiä ei tosin ollut joukossa) ja loput muuten vaan oudon puoleensavetäviä. Kotoisen tuntuisia. Kotimaisessa ja naiskirjailijan kirjoittamassa scifissä oli sitä jotain, ehkä enemmän lämpöä tai rehellisyyttä tai jotakin sensuuntaista, kuin tyypillisessä scifissä.

    En ole lukenut muita Verrosia, vaikka mieli on tehnyt. En aloita ainakaan Keihäslinnusta. :)

    Viimeisen lapsitähden painos on loppunot vuosikausia sitten ja lukiossakin luimme sitä opettajan monisteista. Niinpä olenkin metsästänyt sitä divareista ja huuto.netistä vaikka kuinka ja kauan... Kirjastoista sitä kyllä saa. Suosittelen (ja toivon että näkemykseni ei ole kokonaan ajan kultaama muisto).

    VastaaPoista
  2. Mullekin on jäänyt mieleen voimakkaasti tuo Viimeinen lapsitähti. Pidin siitä, vaikka novelleja ovatkin.

    En ole lukenut näitä uusimpia Verrosia, mutta niistä vanhoista olen pitänyt valtavasti. uudetkin olisi tarkoitus lukea. Joskus. :)

    VastaaPoista
  3. Pidin kovasti Verrosen romaaneista Pimeästä maasta ja Yksinäisestä vuoresta. Molemmat ovat ehdottomasti outoja, mutta mukaansa tempaavia. Lukukerroista on niin pitkä aika, etten pysty tarkemmin erittelemään, mikä kirjoissa viehätti. Uudempia verrosen kirjoja en ole lukenut.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustuksesta! Ehkä pitää siis lainata kirjastosta vanhempia Verrosia, ainakin tuo peräti kaksi "ääntä" saanut Lapsitähti, jonakin rohkeana hetkeänä.

    Ei se Keihäslintukaan siis huono ollut, mutta muuttui heti alun jälkeen kammottavaksi. Harmi, sillä mm. luonnonsuojeluteema (harvinainen lintulaji) kiinnosti. Jospa luen ensin jotain muuta Verrosta ja sitten vilkuilen taas sitäkin. Mutta, sanon kuten Marjis: sitten joskus.

    VastaaPoista
  5. Monivuotinen parisuhteeni johtuu osaltaan Maarit Verrosen Luolavuodet-kirjasta: olimme molemmat lukeneet sen vastikään – juuri ennen ensitreffejämme – ja tietysti pitäneet lukemastamme.

    Verrosen tyyli on toteavinta koskaan kirjoitettua tekstiä. Hänen minäkertojansa ovat tyystin objektiivisia, analyyttisiä, melko sukupuolettomia olentoja, joiden ainoa luonteenpiirre on itsenäisyys. Tarinat jopa sijoittuvat pelkkiin geneerisiin maisemiin: pikkukaupunkiin, vuonoon, saareen. Ja jokaisella paikalla ja hahmolla on jonkinlainen perusluonne, jota vastaan tai jonka kanssa päähenkilö toimii.

    Alkupään kirjat (Älä maksa lautturille, Yksinäinen vuori) ovat paljolti perinteistä goottilaista teinifantasiaa, joka onneksi lähtee novelli novellilta menemään vinoon, kohti nykyistä muotoa.

    Luolavuosissa (jota pidän hänen parhaimpanaan) lakoninen ilmaisu yhdistyy päähenkilön ja hänen sukunsa historiaan, josta lukijalle paljastetaan vain osasia. Suosittelen tutkimaan tätä kirjaa ja olemaan lukematta takakansitekstiä, jonka on laatinut jokin käytettyjen autojen kauppias tai muu niljake.

    Minä luulin pitkään, että Verronen on vain jonkinlainen kuriositeetti; että häntä kyllä julkaistaan, mutta ei varsinaisesti myyntisyistä. Siis eihän kukaan muu kuin minä voi pitää niin pelkistetystä ja kankeasta ilmaisusta! Mutta aivan taannoin katsoin hänen viimeisimmän kirjansa varaustilannetta kirjastossa – jono oli valtava. Arvatenkin Verrosella kiihkeä fanikunta, joka on kuin idolinsa, hiljaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos perusteellisesta kommentista, Teologi! Nyt alkaa kyllä tuntua, että tyrmäsin Verrosen liian nopeasti - lupaan jossain vaiheessa yrittää uudelleen. Yleensä pidän juuri objektiivisesta, analyyttisestä, lakonisesta ilmaisusta (vaikka luenkin välillä koukeroisempaa kieltä ja ihastelen sen taituruutta; sitten pitää kuitenkin palata hyvän perusilmaisun pariin). Pitää vain siis etsiä minulle sopiva Verrosen kirja, niin ehkä minäkin liityn Verrosen ihailijaksi.

    Hauska Luolavuodet-anekdootti!

    VastaaPoista
  7. Yritin lukea yhtä kovasti suositeltua Verrosen romaania (en millään muista enää nimeäkään...) enkä onnistunut edes sadan sivun metodilla. Sadan sivun jälkeenkin olin sitä mieltä, että kerronta on ok, mutta aihe ei vedä - liian ahdistavaa, outoa ja scifimäistä mun makuun (kirjassa oli henkilö, joka asui jossain ihmekommuunissa ja jolla oli joku hämärä sairaus).

    En vain jaksanut kiinnostua. Kerro, jos onnistuu jatkossa paremmin!

    VastaaPoista
  8. No niin, nyt alkaa sitten taas epäilyttää. ;) Kokeilen kuitenkin Verrosta jossain välissä, en kuitenkaan joulun aikaan vielä... Onneksi Verrosella on monta kirjaa, joista valita!

    VastaaPoista
  9. Minä olen lukenut vasta yhden Verrosen ("Luotettava ohikulkija") ja tykkäsin ihan hirveästi! Mielestäni siinä oli jotan samaa kuin Leena Krohnissa. Molemmilla on varmaan paljon faneja ja toisaalta löytyy paljon niitä joille kirjat eivät aukea ollenkaan. Minä aion ehdottomasti lukea lisää Verrosta!

    VastaaPoista
  10. Smile, you're in candid camera! Blogissani on juuri sinulle pieni huomionosoitus

    VastaaPoista
  11. @ Ina: Kyseinen kirja on nimeltään Karsintavaihe, joka on ihan kohtuullisesti onnistunut, hyytävä visio nykymallisen yhteiskunnan tulevaisuudesta. Se on sisällöllisistä ansioistaan huolimatta vähän ylipitkä ja hapuileva. Verronen kun tekee aika lailla määrämittaista tekstiä, joten ylitykset ja alitukset näkyvät heti tarinan kaaressa.

    Viimeksi lukemistani Verrosista olen eniten tykännyt Osallisuuden tunto -kirjasta, joka oli taas kirjoitettu aivan älyttömän viileästi. Siinä on aina vain sitä jotakin.

    VastaaPoista
  12. Hei Jenni, annoin sinulle tunnustuksen. Käy hakemassa se Päiväkävelyllä!

    VastaaPoista