maanantai 21. joulukuuta 2009

Emma Juslin: Yksin yhdessä


Onko kukaan tutustunut Emma Jusliniin? Minä olen, kirjaan Frida ja Frida. Pidin siitä kovasti. Ei uskoisi, että Juslin on niin nuori (s. 1985), sillä kirja oli hyvin valmis ja harkittu. Se myös sopi hyvin aikuisellekin lukijalle, vaikka se onkin ensisijaisesti kai nuortenkirja.


Odotukset olivat siis suuret, kun sain käsiini Emma Juslinin uusimman romaanin Yksin yhdessä. Kun aloitin sen, olin hyvin vaikuttunut. Juslin käyttää kieltä todella taitavasti ja kiiinnostavasti. Jotkut ilmaisut ovat siinä rajalla, ovatko ne liiankin taitavia ja tietoisesti harkittuja (esim. "Pitkitetyn silmänräpäyksen aikana karistettiin turhamaisuuden tuhkakuppiin koko siihenastisten sanojen kertymä."), mutta yleisesti ottaen uuden romaanin alussa oli piristävän erilaista ja heti huomion kiinnittävää tekstiä. Vai mitä sanotte romaanin aloituksesta:


Kerran oli pelkkää tyhjää ja tyhjyydestä kapusi apina alas puusta. Siksi minä kai pienenä kiipeilin puissa ja painoin sileän poskeni röpöliäistä kaarnaa vasten. Isä oli selittänyt miten lapsia tehdään painamalla vain telkkarin auki ja äiti oli häipynyt. Hän sanoi haluavansa nähdä maailmaa. Vaikka hänen olisi pitänyt tietää että maailma näytti jo silloin kaikkialta samanlaiselta. - - Suihkulähde itki keskellä puistoa ja apina laahautui kyyneliä kohti. Sen jäsenet heiluivat ja keinuivat ja se heittäytyi veteen ja sekoittui kaupunkiin kuin mehutiiviste. Ala-asteella opin että sitä kutsuttiin evoluutioksi: kukaan ei halua vain istua perseellään ja antaa maailman olla rauhassa.


Mutta. En tiedä, mitä tapahtui, mutta melkein tuohon se sitten tyssäsikin. Olkoon vaan hienoa kieltä, mutta eivät ankeat ihmissuhteet sitten houkutelleetkaan lukemaan. Olkoon vaan mustaa huumoria, mutta ronskimmat jutut alkoivat tökkiä, ja aloin myös miettiä, miksi persoonallisella kirjalla on lopulta aika lattea nimi.


Myönnän kyllä olleeni viime aikoina jonkunlaisen lukuväsyn ja -laman vallassa, enkä ole saanut luettua juuri mitään, en ainakaan mitään aikuisille tarkoitettua. Nyt siis huomaan, etten päässyt uusimmassa Juslinissa alkua pidemmälle, ja tänään se on palautettava takaisin kirjastoon. Ehkä lainaan sen joskus uudelleen. Jos joku muu on lukenut teoksen, olisi kiva tietää, tapahtuuko siinä mitään merkittävää tai mieleen jäävää vai onko kirjan kiinnostavuus pikemminkin noissa kielellisissä seikoissa.


Vaikkei tämä kirja ehkä minua varten ollutkaan, olen Juslinin puolesta iloinen, että hän on mukana tavoittelemassa Tiiliskivi-palkintoa. Vielä iloisempi olen, että palkintoehdokkaana on myös taitava esikoisnovellisti Helmi Kekkonen!


Emma Juslin: Yksin yhdessä. Teos ja Söderströms, 2009.

2 kommenttia:

  1. Itse innostuin aikoinaan niin paljon Juslinin Frida ja Frida -kirjan tyylistä, että oli pakko etsiä tämäkin käsiini pian sen ilmestymisen jälkeen. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi - Juslinin kielellä leikittely teki romaanista kiinnostavan, mutta itse en jaksanut innostua varsinaisesta juonesta tai ihmissuhdekiemuroista, jotka valtasivat kirjan loppupuolen (et siinä mielessä jäänyt mistään paitsi). :) Ei siis omasta mielestäni yhtä vaikuttava kirja kuin Frida ja Frida, mutta ehkä kuitenkin Tiiliskivi-palkinnon arvoinen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Tämä vahvisti käsityksiäni siitä, millainen kirja oli kyseessä. Kuten sanottu, saatan lainata kirjan vielä uudestaankin, mutta tällä hetkellä ei kyllä harmita, että se jäi kesken. Harmittaa vain Juslinin puolesta - F & F on nostattanut varmasti paljon odotuksia häntä kohtaan ja on sääli, jos monet ovat sitä mieltä, että tämä uusin on pettymys Fridaan nähden.

    VastaaPoista