lauantai 5. joulukuuta 2009

Tommy Wieringa: Joe Speedboat


Jee, kotiin on saatu taas toimiva nettiyhteys ja jopa uusi tietokone. Kyllä nyt kelpaa blogittaa. Muut blogijutut vielä syntyvät nopeasti vaikka töiden lomassa, mutta kirjajuttuihin ei ole löytynyt viime aikoina sopivaa hetkeä.

Asiaan. En ollut kuullutkaan Tommy Wieringan Joe Speedboatista, ennen kuin sain sen sattumalta luettavakseni. Aluksi en ollut kauhean kiinnostunut. Kustantajan esittelyn mukaan kyseessä oli kertomus siitä, "miten tulokkaille käy hollantilaisessa kylässä, jossa käsittelemättä jäänyt menneisyys painostaa asukkaita". Pieni kylä ja ahdistava menneisyys kuulostivat vähän ankeilta aiheilta.

Kirja oli kuitenkin vetävä ja hyvä, luin sen hetkessä! Ei uskoisi, että vammaisen, lähes puhekyvyttömän pojan tarina teinistä aikuiseksi ystäväporukassa, jossa mm. harrastetaan omatekoisia pommeja ja lentokoneen rakentamista ja juodaan liikaa kaljaa, olisi kauhean mukavaa luettavaa, mutta se oli. Wieringa oli mielestäni päässyt hyvin päähenkilön pään sisään ja loi tästä uskottavan kuvan. Aiheestaan huolimatta kirja ei edes ollut liian synkkä, vaan jotenkin jopa valoisa, päähenkilöllä tuntui myös olevan huumorintajua ja kykyä itseironiaan, samoin mielikuvitusta. Tarinaan tuli muutenkin huumoria etenkin loppua kohden: vammainen poika menestyy kädenvääntökisoissa ja hänen ystävänsä Joe Speedboat katoaa erikoisella kilpailumatkalla Afrikassa.

Kirjassa oli monia sivutarinoita, esimerkiksi naapurinrouvan surkea rakkauselämä ja suhde egyptiläisen aviomiehen kanssa. Kaikkia tarinoita yhdisti mielestäni se, millaista on kuulua jonnekin ja silti tuntea syystä tai toisesta itsestä ulkopuoliseksi. Joskus ulkopuolisuus johtuu vammasta, joskus kielitaidottomuudesta, usein vain ihmisten persoonista ja arkielämän olosuhteista. Kuitenkin oma asenne ratkaisee, miten tilanteisiin sopeutuu tai ei sopeudu.
Suosittelen kirjaa selkeän, nopealukuisen tekstin ystäville. Helppo ja mukava kirja, kasvutarina, joka pistää kuitenkin ajattelemaan ja jää mieleen.

Tekstinäyte aivan kirjan alusta, päähenkilö on herännyt sairaalassa koomasta, jossa hän on ollut parisataa päivää:

Tässä sitä ollaan: minä, Fransje Hermans, yksi toimiva käsivarsi ja siinä neljäkymmentä kiloa halvaantunutta lihaa. Paremmassakin jamassa on oltu. Mutta äiti on suunniltaan; hän nyt olisi ollut kiitollinen jo yhdestä korvastakin - tietysti sillä edellytyksellä, että se kuuntelisi.
Minun täytyy päästä täältä mahdollisimman pian. Tulen hulluksi, kun he vetelehtivät sänkyni ympärillä ja jaarittelevat töistä ja säästä. Olenko minä muka pyytänyt sitä? No niin.

Tommy Wieringa: Joe Speedboat. Avain, 2008.

P.S. Kirjasta on esittely ja arvio myös Inan blogissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti