perjantai 4. helmikuuta 2011

Timo K. Mukka: Näin hetki sitten ketun

Kun tunnen eläväni, tunnen myös lämmön ja valon – hyvin paljolti ne liittyvät kesään, mutta täällä on myös viileitä ja valoisia öitä, ja viileät elokuut. (s. 432)

Yritän nyt karkottaa Mukka-jumin ja purkaa hieman ajatuksiani Timo K. Mukasta ja etenkin uudesta kokoomateoksesta Näin hetki sitten ketun. Sillä on muuten niin hieno nimi ja kansi, että olin myyty jo kirjan nähdessäni.

Ja myyty olen sen luettuanikin. Mukan tekstien hienous ei ole mielestäni koskaan ollut niiden miellyttävyydessä tai minkäänlaisessa "lukuromaanimaisuudessa", vaan jossain omituisessa kauneudessa ja määrittelemättömässä vaikuttavuudessa. En tiedä, olisinko päässyt niin sisälle Mukan tuotantoon, ellen olisi joutunut analysoimaan Kyyhkyä ja unikkoa muinoin kirjallisuudenkurssille. Hämmennyin, miten kauhea ja ärsyttävä rakkaus- ja syrjäytymistarina oli onnistuttu kertomaan kumman taianomaisesti – ja silti tarkasti, jopa kantaaottavasti. Keski-ikäisen mielenharhaisen miehen ja nuoren, alaikäisen tytön onnetonta tarinaa on luettu mm. suuren rakennemuutoksen ja ekokritiikin näkökulmista. Olen kirjoittanut tästä kaikesta ennenkin blogissa, mutta Kyyhky ja unikko se teos, josta Mukka-kokemukseni ja kaikki Mukka-ajatteluni alkaa.

Sittemmin olen lukenut muutakin Mukkaa, oikeastaan kaiken käsiini saamani tuotannon. Erno Paasilinnan Mukka-elämäkerta oli kiinnostava ja vaikuttava lukukokemus sekin, ja tämä uusi teos syvensi sen herättämiä tunteita ja ajatuksia.

Näin hetki sitten ketun on monipuolinen ja avartava teos Mukasta innostuneelle. Heti alussa oli mm. julkaisematon nuoruuden romaanikäsikirjoitus, joka ei ollut mielestäni kovin kiinnostava kirjallisesti, vaan lähinnä Mukan henkilöhistorian kannalta. Varhainen versio kertomuksesta Koiran kuolema oli sen sijaan mielenkiintoinen tekstinkin kannalta. Varhaisempi versio oli julkaistu lehdessä, ja se on lyhyempi ja muutenkin erilainen kuin novellikokoelman nimikkokertomukseksi päätynyt versio. Koiran kuolema on ehkä pienimuotoisinta ja tietyllä tavalla sympaattisinta lukemaani Mukkaa, vaikka se onkin monella tapaa surullinen. Luin sen aakkoshaasteeseen.

Erityisen antoisaa oli tutustua Mukkaan runoilijana. Näin hetki sitten ketun sisältää ko. teosta varten toimitetun version runokokoelmasta Tuula Mukan kuu. Mukan oli väitetty tuhonneen runokäsikirjoituksen, mutta se löytyi hänen jäämistöistään. Runot ovat lyhyitä, selkeitä, silti paljon puhuvia ja koskettavia, jotenkin hyvin kuvallisia. Esimerkkinä runo Joutsen, jolla ei ole nimeä (s. 162):

Joutsen, jolla ei ole nimeä,
lohet,
ikävä tulee kuin tuuli
tai ikuinen kuunpaiste ikkunoihin.

Päästä meidät pois.
Minulla ei ole moottorivenettä,
mutta lähden pois.
Ikävä on ikuinen pyörre Kojomakivessä,
lamppu sinun ikkunassasi.

Kuu paistaa yöllä seinien läpi
vuoteeseemme.

Useassa runossa on ikävä. Esimerkkinä osa runosta Kuu on keltainen (s. 167):

Tule ikkunalle pieni lintu
ja pieni hiiri ja tyttö.
Ette tiedä miten ikävä minun on,
miten pimeä muuttaa värit,
sammuttaa lampun.

Vaikka oli siellä niitäkin runoja, joissa todettiin esimerkiksi, että Näissä lauseissamme on samuus / ennen lausutun kanssa. / Miksi siis puhuisimme enemmän? (Näissä lauseissa -runon alku, s. 166)
Kaunokirjallisten tekstien lisäksi teos sisältää mm. lehtiartikkeleita ja erilaisia "kannanottokirjoituksia". Kokoomateoksen nimeksikin päätynyt Näin hetki sitten ketun on aikoinaan Suomen Kuvalehdessä (23/1970) ilmestynyt essee; tämän kirjoituksen alussa oleva sitaatti on tuosta kirjoituksesta. Tekisi mieli paljastaa, mitä Mukka "kettuhetkellä" tarkoittaa, mutta en kerro – toivoakseni Mukka löytää lukijoita vielä edelleen. Totean vain, että etenkin tämän jälkeen muistan varmasti aina ketun nähdessäni pysähtyä nauttimaan juuri sen hetken elämyksellisyydestä. Ja että Tove Janssonin Kesäkirjan novellit ovat saaneet tästä esseestä vakavan haastajan kesäpakahduksen aiheuttajana ja lääkkeenä!

Lopuksi haluan kehua vielä kirjan asiantuntevaa esipuhetta ja ylipäätään sitä, että Toni Lahtinen on toimittanut nämä tekstit yksien kansien väliin. Kirja sai alkunsa lähes vahingossa vuonna 2009. Kuulostaa kiehtovalta: "Matkani tarkoitus oli tutustua Timo K. Mukan kirjoittamiin lehtijuttuihin, joita kuulemma lepäsi epämääräinen pino Tuulan kamarissa. Saapuessani hänen kotiinsa olohuoneen lattialle nostetuista keltaisista arkistolaatikoista löytyi kuitenkin jotain odottamatonta: artikkeleiden vierellä lukijaa odotti kasoittain julkaisemattomia käsikirjoituksia, osa keskeneräisiä, osa viimeisteltyjä. Kuin ohimennen Tuula pyysi minua toimittamaan teksteistä kokoelman." (s. 9)
Kiitän Toni Lahtista  kulttuuriteosta.

***
Totean myös, että Mukka-jumi nyt mitä ilmeisimmin poistunut, vieläpä tavanomaista pidemmän blogikirjoituksen myötä. Vinkki muille jumittuneille: ala vain kirjoittaa, kyllä se sanoinkuvaamatonkin lukuelämys sanoiksi kääntyy! Penjamilla tämä samainen Mukka-kokemus on kääntynyt erityisen hienosti sanoiksi. Käykää lukemassa Penjamin monipuolinen ja asiantunteva arvio Näin hetki sitten ketun -teoksesta. Olemme kiinnittäneet huomiota osin samoihin teksteihin – olisi mielenkiintoista kuulla jonkun muunkin arvio, olisiko se erilainen?

Toni Lahtinen (toim.), Timo K. Mukka: Näin hetki sitten ketun. Runoja, proosaa ja muita kirjoituksia 1960-1971. Wsoy, 2010

Kustantajan kirjaesittely

3 kommenttia:

  1. Jumista huolimatta tästä tuli hyvä ja hieno arvio! :) Mukka kiinnostaisi minuakin, en ole häneltä mitään vielä lukenut. Suosittelisitko tätä teosta vai jotain muuta enemmin?

    VastaaPoista
  2. Mainio päätös jumitukselle!

    Tuo essee "Näin hetki sitten ketun" jäi ainakin minulla ikään kuin soimaan päässä, vähän samalla tavalla kuin joku hyvä biisi joskus (toki valitettavan usein soimaan jää ne hirveimmät renkutukset, mainoslaulut ja Lady Gagan tyyliset radiosoiton kuumimmat uutuudet).

    Kumpi Koiran kuolema sinun mielestäsi on "parempi" - tai pitäisikö tässä tapauksessa käyttää jotain muuta adjektiivia? Koskettavampi, tehokkaampi ...?

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! En ollut viikonloppuna koneen ääressä, mutta yritän nyt vastailla.

    Naakku, aloittaisin kaunokirjallisuudesta varmaan Maa on syntisestä laulusta tai vaikka tuosta Koiran kuolemasta, jommastakummasta versiosta. Oikeastaan suosittelisin kuitenkin Paasilinnan Mukka-elämäkertaa tai muuten Mukan henkilöhistoriaan tutustumista ensin; ainakin minusta Paasilinna teos oli niin kiinnostava, että viimeistään sen jälkeen halusin lukea kaikenlaista Mukkaa. Lainasin ko. elämäkerran muuten isällenikin, joka palautti se tiedustellen, mitä Mukan teoksia hyllystäni löytyy. :) Toki tutustumisen voi aloittaa tästä uudestakin kirjasta, koska tässä oli hyvä esipuhe ja muutenkin monenlaisia tekstejä. Jos ei jaksa lukea kaikkea, voi poimia paloja sieltä täältä.

    Penjami, kiitos! Minulle jäi sama olo Näin hetki sitten ketun -kirjoituksesta. Odotin koko kirjan ajan, mitä tuo hieno otsikko tarkoittaa, ja Kettu-kirjoituksessa oli sitten sellainen outo ja ilahduttava tuttuus: noin minäkin (kesästä) ajattelen (vaikka, täytyy lisätä kuten sinäkin teit, en minäkään aio ryypätä koko kesää, jos se ei täytä odotuksiani ;)).
    Mielestäni melkein parasta kesässä on se, että näkee ketun juoksevan aamuauringossa tai iltahämärissä pellolla, joten tämä kirjoitus pääsi heti Tärkein Tekstien joukkoon ja aion varmasti palata siihen vielä useasti.

    Koiran kuolema -kysymyksesi on hankala! En osaa sanoa, koska olen tutustunut molempiin versioihin vasta hiljattain... Luulen, että voiton vie tällä hetkellä pidempi versio, koska sen lukemisesta ei ole kauan ja sen tunnelma on vielä voimakkaasti mielessän. Lyhyt versio tuntui sitten - lyhyeltä. Arvelen palaavani molempiin versioihin uudelleen ja lukevani ne peräkkäin. Katsotaan sitten, asetunko jommankumman puolelle vai onko vain mielenkiintoista, että versioita on kaksi.

    Molemmat versiot ovat joka tapauksessa koskettavia ja siksi tehokkaitakin!

    VastaaPoista