keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kirjallinen suosikkimaa?



Olen lukemassa Herman Hessen Narkissos ja Kultasuu -romaania, koska sitä koskeva Lukupiiri-keskustelu alkaa huomenna. Olen jo Lukupiirin puolella kertonutkin, etten ole tätä ennen juuri tutustunut saksalaiseen kirjallisuuteen.  Voisin kyllä tutustua enemmän ainakin Hesseen, pidän Narkissoksesta kovasti.

Lukiessani olen miettinyt, millaisia stereotypioita tai ainakin voimakkaita käsityksiä eri maiden kirjallisuuksiin liittyy. Saksassahan kirjoitetaan vain juutalaisvainojen painolastin alla – tai sitten ei. Kuitenkin se on monien mielikuva. Itselläni saksalaisen kirjallisuuden välttäminen on johtunut kyllä enemmänkin siitä, etten pidä saksan kielestä (traumoja kouluajalta) enkä ole näin ollen erityisen kiinnostunut saksalaisesta kulttuuristakaan. Muita käsityksiäni on esim. se, että väli- ja eteläamerikkalainen kirjallisuus on niin runsasta, vuodattavaa ja maagisista aineksista ammentavaa, ettei sitä voi lukea suuria määriä hengästymättä. Tai sitten se ei ole sellaista. Esimerkiksi argentiinalaisen, Uruguayhin sittemmin asettuneen Carlos Maria Dominguezin kirjahulluudesta kertova Paperitalo on kyllä erikoinen mutta hyvin selkeä ja lyhyt teos.

Erityisesti olen pohtinut Narkissosta lukiessani sitä, onko minulla kirjallisia suosikkimaita. On, Suomi, mutta se on itsestään selvä vastaus. Olen jo tuonut blogissa usein esille sen, mikä merkitys suomen kielellä minulle on, ja rakkauteni kotimaista kirjallisuutta kohtaan.

Ulkomaista suosikkini on ehkä yllättäen Ranska. Yllättäen siksi, että kun blogia aloitellessani etsin kirjavinkkejä Ranskan-matkalle, pääni löi aivan tyhjää. Vajaan parin vuoden aikana olen kuitenkin lukenut useita ranskalaisia teoksia Emmanuel Carrèren omituisista ja julmista kirjoista Tyrskyjen kiehtovuuteen ja mm. Siilin eleganssiin. Olen myös pariin otteesen kehunut Camus'ta – niin, oikeastaan ainoa vastenmielinen tai ainakin mitätön ranskalainen kirjakokemus on ollut viime aikoina Anna Gavaldan Lohduttaja. Se oli yksinkertaisesti tylsä.

Ranskalaisessa kirjallisuudessa – ja nyt vasta yleistyksiä ja stereotypioita tuleekin – minuun vetoaa se, miksi monet sitä karttavat. Kirjat ovat usein omituisia, jotenkin vinksahtaneita, eikä niissä aina edes tunnu tapahtuvan mitään.  Pidän kuitenkin tuosta omituisuudesta ja näennäisestä tapahtumattomuudesta. Lisäksi minua miellyttää se, kirjoitustapa kepeä, jotenkin huoleton, vaikka aiheet olisivat rankkoja. Lisäksi pidän ranskan kielestä, maasta ja kulttuurista. Kieliasiakin vaikuttaa, vaikken luekaan ranskaksi.

Jos haluan varman päälle lukuromaanin eli kirjan, joka ei ole liian vaikea millään tavalla mutta vie varmasti mennessään, etsin sitä pohjoisamerikkalaisten naisten tuotannosta. Olisi tylsää lukea aina Siri Hustvedtia, Carol Shieldsiä, Alice Munroa tai Anne Tyleriä, mutta tietynlaiseen lukuhaluun he ovat täsmävalintoja.

En ole lukenut islantilaista kirjallisuutta ollenkaan, mutta olen jo kauan ollut varma, että pitäisin siitä.

Onko muilla todenpohjaisia tai kuvitteellisia mielikuvia eri maiden kirjallisuuksista tai kirjallisia suosikkimaita?

19 kommenttia:

  1. Minusta olisi mielenkiintoista lukea enemmän ruotsalaista kirjallisuutta, sillä tiedän oikeastaan vain dekkarikirjailijoita. Olisi mielenkiintoista vertailla, että pyörivätkö ruotsalaiset nykykirjat samoissa aiheissa kuin suomalaiset.

    VastaaPoista
  2. Totta! Ruotsalainen kirjallisuus on aika hyvin esillä, mutta aina vaan ne dekkarit (joita tosin usein kehutaan yhteiskunnalliksi, toisin kuin dekkareita yleensä).

    Yöpöydälläni ja lukulistallani on jo ikuisuuden ollut Lotta Lundbergin Klovnin kyyneleet - joskin se kertoo Ruotsin sijasta juuri Saksan menneisyydestä (http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=3351).

    VastaaPoista
  3. Mä en osaa tehdä tarkempaa analyysiä, mutta luen kyllä huomattavasti eniten Yhdysvaltalaista kirjallisuutta (Suomalaisen jälkeen) - seuraavaksi tulee Ruotsi ja Englanti. Luulen, että tämä johtuu nimenomaan kielestä: luen suht paljon englanniksi ja ruotsiakin osaan ihan hyvin. Olen vasta viime vuosina heräänyt siihen, että joka maassa varmasti on omaa "suosikkikirjallisuutta" ja miten paljon kirjamaailmaa onkaan valloittamatta! Suuresti ihmettelen esim. sitä, ettei Venäjältä tule enemmän nykykirjallisuutta Suomeen? Aika vähän myöskään tulee mitään monista Aasian maista...

    VastaaPoista
  4. Minunkaan analyysini ei ollut kovin tarkkaa vaan lähinnä fiilispohjaista: on sellainen olo, että pidän aina ranskalaisesta kirjallisuudesta, ajatus siitä ilahtuttaa joten Ranska on kirjallinen suosikkimaani... Jos alkaisi tutkia, niin varmaan lukisi juuri noin kuin Anni M kuvaat, tietyt kielialueet/maat korostuisivat. Todellakin pitäisi lukea laajemmin, sillä luultavasti jo Euroopassa - tai siellä Ruotsissa - olisi kaikkea tuntematonta. Tai millaista on Viron kirjallisuus? En tiedä. Angloamerikkalaisuus taitaa korostua aika monella lukijalla. Osittain tämä johtuu tietenkin siitäkin, että niitä meille tarjotaan, varmaan tietyt maat korostuvat myös käännöskirjallisuudessa.

    VastaaPoista
  5. Minä olen huomannut viihtyväni turkkilaisten kirjailijoiden ja runoilijoiden maailmassa! Juuri nyt olen Elif Shafakin Rakkauden Aikakirjan lumoissa, ikisuosikkeihini kuuluvat Yashar Kemal ja runoilijoista Nazim Hikmet sekä suufimystikko Yunus Emre. Näissä kaikissa on aistillisuutta, runsautta ja kauneutta jota kaipaan kirjoihin - ja mausteena islamilaisen mystiikan lumousta.... aaahhh.

    VastaaPoista
  6. Virvatuli, saat kyllä turkkilaisen kirjallisuuden kuulostamaan todella kiehtovalta! Itse olen yleisesti ottaen enemmän niukkuuden kuin runsauden kannattaja, mutta turkkilaista runoutta voisin kokeilla - pitkät runsaat romaanit ovat minusta aluksi aina viehättäviä ja lopuksi usein tuskastuttavia.

    VastaaPoista
  7. Jännä ajatus - että sitä lukisikin jonkun tietyn maan kirjailijoita. Huomaan, että minulla vaikuttaa kirjailija. Luen usein tietyn kirjailijan tuotantoa enemmän kuin yhden kappaleen, jos hyväksi koen. Totta kyllä sekin, että monesta maasta en ole lukenut mitään. Ja se, miten englanninkielisvoittoista on tämä lukeminen...

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen aihe! Minä taidan kallistua yhdysvaltojen puolelle, sieltä tulee kuitenkin paljon hyvää massaa. Olen kyllä huomannut, että pidän paljon myös semmoisista monen maan väliin sijoittuvista kirjailijoista, kuten Haruki Murakamista (Japani-USA), Amelie Nothombista (Belgia-Japani), Sujata Masseysta (Usa-Japani) ja Andrei Makinesta (Venäjä-Ranska). Oikeastaan tämän listan jälkeen varmaan voisi sanoa, että itä kiinnostaa, erityisesti Japani ja Venäjä. Venäjä on kuitenkin antanut maailmankirjallisuudelle NIIN paljon.

    VastaaPoista
  9. Valkoinen kirahvi, minullakin vaikuttaa periaatteessa vain kirjailija, mutta kyllä ne kirjat taitavat silti kasaantua maantieteellisesti. Ehkä pitäisi tilastoida lukemiaan kirjoja myös maantieteellisesti tai lähteä mukaan kirjallinen maailmanvalloitus -haasteeseen.

    Tessa, minäkin mietin, että tuollaiset "välikirjat" ovat usein kiinnostavia ja esim. japanilainen kirjallisuus kiinnostaa minua koko ajan enemmäm. Olen kuitenkin lukenut sitä ja siitä niin vähän, etten uskalla nimetä sitä suosikiksi. Myöskin Venäjä kiinnostaa, mutta olen samanlainen kuin monet muutkin sen suhteen: suunnittelen lukevani venäläisiä klassikoja kesälomalla, vaan enpä lue. ;)

    VastaaPoista
  10. Jos Suomea ei lasketa, niin ehkä vastaan Kummeli-tyyliin: Kanada!

    Ei varmaan yllätä että L.M. Montgomeryn maisemiin mielelläni kirjallisen matkan tekisin. Harmi ettei aikamatkaa ole olemassa...

    Mutta kyllä mä niihin 1800-luvun pietarilaisiin ja moskovalaisiin seurapiireihinkin voisin venäläisklassikoiden hengessä matkustaa. Vaan olisiko tsuhnalla niihin asiaa?

    VastaaPoista
  11. Mulla taitaa olla omia tyylikausia, joiden mukaan luen. Jossain vaiheessa kahlasin venäläisiä klassikoita, juoksin Venäjällä muutenkin, opiskelin venäjää jne.

    Sitten tuli Etelä-Amerikan vuorom tosin en sitten koskaan uskaltanut matkustaa sinne. Kirjat olivat tarpeeksi outoja... ;D

    Ja nyt viimeisin vaihe on tämä Intia. En taida päästä pois siitä maasta ollenkaan.

    Mielikuvia? No, ainakin se, että japanilaiset kirjat ovat tosi outoja... ja että saksalaiset, vähän tylsiä? Eteläamerikkalaisissa taas kaikkea voi tapahtua...

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen keskustelu aiheesta. Itse olen pitkälti jämähtänyt kotimaiseen, mutta välillä on aina kiva lukea jotakin muutakin. Tällä hetkellä kiehtovat irlantilaiset sekä tuo turkkilainen tuon Rakkauden aikakirjan muodossa. Kirjasta on kuulunut niin paljon hyvää, että pakkohan tuo on pikaisesti lukea.

    Oi, tuo Islanti tuntui kiehtovalta. Osaisiko joku suosittella jotain ihan nimeltäkin? Itselleni tulee vain tuo satujen saari -määritelmä mieleen.

    VastaaPoista
  13. Minä olen lukenut yhden ainoan islantilaisen kirjan, Gudbergur Bergssonin Joutsenen (http://www.like.fi/kirjat/joutsen). Tästä on vuosia, mutta kirja on jäänyt mieleeni jotenkin hyvin "islantilaisena" - karua maisemaa ja mielentilaa.

    VastaaPoista
  14. Mulla oli yhdessä vaiheessa suosikkimaana Espanja. Arturo Pérez-Reverte ja Carlos Ruiz Zafón osuivat peräkkäin molemmat mahtavilla teoksilla ja sitten kahmin vain lisää. Tosin jämähdin näihin kahteen ;), että etten voi vielä sanoa kovin hyvin tutustuneeni.

    VastaaPoista
  15. Pakko kommentoida, että islantilaisista kannattaa ehdottomasti tututstua Vigdis Grimsdottiriin! Yksi omia suosikkikirjailijoitani! <3

    VastaaPoista
  16. Ihan uteliaisuudesta piti laskea viimeksi luetuista kirjoista, että minkä maalaisia ne ovatkaan olleet. Varsin yllätyksettömästi eniten olen lukenut suomalaista ja yhdysvaltalaista kirjallisuutta (todettakoon kuitenkin, että en mitään mainitsemistasi kirjailijattarista, joskin esim. Munro on jo hyllyssä ja suunnitelmissa). Kolmantena on Ruotsi, johtuen osittain dekkareista, mutta kyllä sinne pari ei-dekkariakin mahtui. Loput jakautuvat sitten hujan hajan: Espanja, UK, Saksa, Venäjä, Intia, Norja, Algeria, Italia ym.

    Kuvitteellisesti ja vastoin luku-realiteetteja suosikkialueitani ovat varmaan Latinalainen Amerikka ja Venäjä, samoin Espanja ja Portugali. Mutta sanoisin kyllä myös Yhdysvallat, kun se on niin laaja maa ja kirjallinen kulttuuri hittikirjailijoista huolimatta niin monipuolinen (esim. paljon näitä Tessan mainitsemia "kahden kulttuurin kirjailijoita").

    Jostain syystä taas Aasian maat kirjallisuusmaina eivät niin kiinnosta, ehkä Intiaa lukuunottamatta. Mutta minulla onkin jotain ihmeellisiä ennakkoluuloja kaukoitää kohtaan :)

    Niin, ja Reykjavik 101 oli muistaakseni ihan hyvä kirja ainakin.

    VastaaPoista
  17. Islannista tulee juurikin ihana Vigdis Grimsdottir!

    Kanadalla (ja Yhdysvalloilla) tuntuu olevan monta hyvää naista. Carol Shields, Alice Munro ja Anne Tyler ovat juurikin mun lemppareita, ja Atwood and Joyce Carol Oates ovat vielä odottamassa. Nekin löydän, jahka ehdin. :)

    Minun "maapuutos" on kyllä Venäjä. Yhtään mitään enkä ketään ole saanut kyllä luettua. Aika noloa. Ehkä se on tuo itärajalla kasvaminen..

    T. Elisabet

    VastaaPoista
  18. Kiitos kaikille kommmenteista, mielenkiintoisia mielipiteitä! Kiitos myös Islanti-vinkeistä. Kyllä mun pitää joskus siirtyä haaveilusta lukemiseen ja tehdä kirjallinen Islannin-matka (mieluusti myös ihan oikea matka). Satujen saari, karu luonto ja luonne - juuri tuo kaikki on minunkin mielikuvien mukaista ja kiehtovaa. Eräässä Märta Tikkasen kirjassa, Suurpyytäjässä, muuten oltiin Grönlannissa ja se oli mielestäni kovin kiehtovaa, vaikken ole ollenkaan talvi-ihminen. Grönlanti kiehtoi myös Essi Kummun Karhun kuolemassa.

    Yksi minunkin suosikkejani on Kanada, vaikken ole lukenut kovin monia kanadalaiskirjailijoita enkä tiedä juurikaan kanadalaisesta kirjailijoista. Montgomeryt ovat kuitenkin aina olleet rakkaita ja Kanada on rakas, koska olen asunut siellä muinoin vuoden. Siksi minulla on kotoisa olo, kun luen jotain sikäläistä.

    Kuulin, että Helsingin kirjamessujen ensi syksyn teemamaa on Viro. Se on ainakin minusta erinomainen uutinen, kyllä naapurimaan kirjallisuudesta pitäisi tietää edes jotain!

    VastaaPoista
  19. Kyllä tälläkin suunnalla tulee eniten tukeuduttua yhdysvaltalaiseen kirjallisuuteen:) Mutta se ei kyllä ollenkaan yllättänyt kun lähdin tekemään pienimuotoista tarkastelua.

    Ranskalaisen kirjallisuuden stereotypiat osui ja upposi: melko lailla kaikki lukemani ranskalaiset opukset ovat juuri olleet noita hieman vinksahtaneita ja outoja:) Mutta niitäkin ehdottomasti kaipaa aina välillä muiden kirjojen joukkoon! Olisikin mielenkiintoista tietää, mikä olisi sellainen ranskalainen opus, joka ei täyttäisi noita ennakkoluulo-kriteereitä... :)

    VastaaPoista