torstai 10. helmikuuta 2011

Pieni esikoiskirjakerho aloittaa

Sain eilen hyviä uutisia: sähköpostiviesti kertoi, että Pieni esikoiskirjakerho PEKK aloittaa toimintansa. Kerholla on nyt tarpeeksi jäseniä ja on ensimmäisten kirjakerhopaljastusten aika.

Helmikuun kirjaksi kerho oli valinnut Siltalalta Antti Leikaksen romaanin Melominen. En ollut koskaan kuullutkaan siitä, mutta ei vaikuta hullummalta. Kustantamon esittelyn mukaan "Leikas meloo yhden normityöpäivän aikana mielensä virrassa suuntaan jos toiseen". Kirjan pitäisi olla PEKK:n tiedotteen mukaan myös riemastuttavan omapäinen. Antti Leikas on matemaatikko, joka on opiskellut myös kirjallisuutta ja filosofiaa – toivon, että tämä yhdistelmä johtaa oivaltaan ja fiksuun tekstiin. Kerron, kun tiedän.

Maaliskuun kerhokirjasta ilahduin valtavasti, sillä olin ajatellut lukea sen joka tapauksessa. Avain julkaisee Helen Mosterin esikoisromaanin Hylyn piakkoin, kirjasta on jo esittely Avaimen nettikaupassa. Meri, historia, salaisuudet – minusta tämä romaani kuulosti houkuttelevalta heti kun luin siitä ensi kerran. Myös kirjan kansi on hieno, samanaikaisesti pelottava tai jopa uhkaava ja silti rauhallisen tyylikäs.
 
Oikeastaan on aika kutkuttavaa kuulua kirjakerhoon, joka "pakottaa" tutustumaan niihinkin kirjoihin, joihin ei välttämättä muuten tarttuisi. Olen erityisesti hyvä välttelemään esikoiskirjoja, tai ainakaan en osta niitä usein omakseni. Toivottavasti PEKK auttaa minua hälventämään esikoisepäluuloja. Ainakin kerhon kautta saanee hyvän käsityksen Suomen uusista kirjoilijoista – ja ainahan kuukauden kirjan voi pistää kiertoon, jos se ei tunnu omalta kirjalta. Lukupiiriharrastukseni kautta olen kyllä huomannut, että usein toisen valitsema, itsestä aluksi tylsältä tai jopa vastenmieliseltä tuntunut, kirja voikin olla tosi hyvä.

Lisää tietoa Pienestä esikoiskirjakerhosta löytyy kerhosivujen lisäksi myös kirjoittamastani kerhopostauksesta.

7 kommenttia:

  1. Oletko mukana tässä? Itse olen vielä vain kerhosta kiinnostuneena seuraamassa toimintaa, mutten ole sitoutunut kirjojen ostoon. Olisi kiva kuulla miten idea toimii käytännössä. :)

    VastaaPoista
  2. Mäkin olen Pienen esikoiskirjakerhon listoilla, joten päästään sitten vaihtamaan näkemyksiä näistä :-)

    VastaaPoista
  3. Joo, nää oli kyllä mielenkiintoiset valinnat! Kiva tietää myös, että meitä on ainakin kolme bloggaajaa kerhossa, saadaan toivottavasti vähän vertailuja heti tuoreeltaan. :)

    VastaaPoista
  4. Réa, minun tietääkseni esikoiskirja vain saapuu kotiin laskun kera n. kerran kuussa. Kerron kyllä blogissa, jos huomaankin ymmärtäneeni väärin. Kerhossa on siis pakko ostaa kaikki kuukauden kirjat, mutta toisaalta erota voi milloin vain.

    Booksy ja Salla, hienoa että tekin olette mukana! Minusta kerhon idea on niin hauska, että on kiva tehdä hieman vapaaehtoistyötä sen eteen eli mainostaa kerhoa ja kertoa siitä blogissa. Se ei ole paljon, mutta jospa sekin omalta osaltaan edesauttaisi kerhoa.

    VastaaPoista
  5. Olen huomannut teidän hienot bannerit :-)

    Tässä vaiheessa näyttää hyvältä, ensimmäisestä kahdesta oli muutenkin toinen toivelistalla...

    VastaaPoista
  6. Minä veivasin pitkään tuon jäsenyyden kanssa, mutta eilen päätin liittyä. Olen ollut jopa kymmeniä vuosia ns. tavallisten kirjakerhojen jäsen, mutta irtisanouduin pari vuotta sitten jäsenyyksistä ja olen ollut tilanteeseeni hyvin tyytyväinen. Tämä idea on kuitenkin niin pähkähullu ja rohkea, että haluan katsoa, miten se toimii! Toivottavasti hyvin! Ekaa kirjaa odotellaan...

    VastaaPoista
  7. Kirsi, minäkin olen ollut vaikka minkä tavallisen kirjakerhon jäsenm, enkä aio sellaiseksi enää ryhtyä. Tässä esikoiskirjakerhossa vaan on tosiaan niin erilainen ja kutkuttavan hullukin idea, että siitä oli pakko innostua. Eikä tarvitse pelätä, että unohtaa peruttaa kerhokirjat, kun ne tulevat automaattisesti, halusin tai en! ;)

    VastaaPoista