tiistai 8. helmikuuta 2011

Sisko Ylimartimo: Satujen elämää, elämän satuja


Eiköhän satu sentään tule vielä joskus koputtamaan ovelleni!
Satu ei milloinkaan kuole. (s. 71)

Mikä on sinun suursatusi? Ja onkohan Suomessa ketään, joka ei olisi kuullut satua Rumasta ankanpoikasesta, Keisarin uusista vaatteista tai vaikka Pienestä tulitikkutytöstä? Minä olen ainakin kuullut ne lapsena niin useasti, että jopa satukirjojen kuvitukset palautuivat mieleen, kun luin Sisko Ylimartimon viehättävän teoksen Satujen elämää, elämän satuja – Näkökulmia H. C. Andersenin elämään, tuotantoon ja perintöön.

Luulin teosta satusedän elämäkerraksi, mutta se olikin ensisijaisesti Hans Christian Andersenin elämää ja tuotantoa eri kanteilta esittelevä tietoteos. Aluksi kerrattiin kyllä Andersenin tarina yksihuoneisen pikkutalon lapsesta maailmanmatkaajaksi, mutta kirjan muissa osissa keskityttiin satuihin ja niiden kuvituksiin.

Jos haluaa lukea yhden saduntekijästä kertovan tietokirjan, se voisi olla vaikkapa juuri tämä. Andersen on tunnetuimpia satujen kirjoittajia, joskin hän kirjoitti paljon muutakin.  Hän ammensi itse mm. E. T. A. Hoffmanin kertomuksista, ja hänellä itsellään oli suuri vaikutus moniin kirjailijoihin. Ylimartimo kertoo, että mm. Oscar Wilden, C. S. Lewisin ja L. M. Montgomeryn sekä Suomessa Zachris Topeliuksen tuotannossa näkyy joko suoria tai epäsuoria vaikutteita Andersenin tuotannosta.

Oli kiinnostavaa oppia, että Andersenin saduista kuitenkin vain noin tusina on todella tunnettuja "suursatuja", sellaisia, jotka julkaistaan valikoimissa yhä uudelleen. Ylimartimon mielestä 10–12 satua ei riitä, vaan esittää oman tärkeän "tusinansa johon mahtuukin 14 satua" Andersenin tuotannosta. Valitettavasti Ylimartimo ei kerro, mitkä näistä saduista ovat tuossa yleisestikin tunnetussa kulttuuriperinnöksi miellettyjen suursatujen kokoelmassa, mutta hänen oma listansa on yhtä kaikki kiinnostava: Tulukset, Todellinen prinsessa (Prinsessa ja herne), Peukalo-Liisa, Pieni merenneito, Keisarin uudet vaattEet, Vakaa tinasotamies, Villijoutsenet, Sikopaimen, Satakieli, Ruma Ankanpoikanen, Lumikuningatar, Paimentyttö ja nokikolari, Pieni tulitikkityttö ja Liejun kuninkaan tytär.

Minulle näistä saduista läheisimpiä ovat olleet Peukalo-Liisa ja Pieni merenneito, tai ne ainakin muistan parhaiten.

Jäin kyllä miettimään, saako Andersenin tarinoita kutsua saduiksi. Ylimartimo nostaa esiin kuulun satututkija Bruno Bettelheimin näkemyksen, että aidossa sadussa on onnellinen loppu – ja sitä kaikissa Andersenin saduissa ei ole. Andersen oli itsekin sitä mieltä, että ainakin osa hänen satuina pidetyistä teksteistään oli tarinoita tai kertomuksia, mutta ei satuja. Niitä ei ollut myöskään tarkoitettu lapsille, vaikkakin Andersen myönsi niiden sopivan kaikenikäisille. Niinhän hyvät suuret kertomukset sopivat, ehkä se on suursadun merkki.


Niin tai näin, joka tapauksessa kiinnostava ja myöskin mukavan aiheensa ja runsaan kuvituksensa vuoksi varsin viihdyttävä kirja. Se palautti mieleen myös muita viime aikoina lukemiani satukirjoja, Oscar Wilden Onnellisen Prinssin ja uutta suomalaista sadunkerrontaa edustavan hienon teoksen, Leena Laulajaisen Tulen ja jään saaren. Lisäksi muistelin Sisko Ylimartimon L. M. Montgomerystä kirjoittamaa teosta Anna ja muut ystävämme, joka kuuluu tietokirjasuosikkeihini.

Minun suosikkisatuni ei muuten ole mikään yksittäinen satu, vaan Airi Somersalon ikikiehtova saturomaani Mestaritontun seikkailut. Harmi, etten tiedä, montako kertaa olen lukenut sen lapsena. Aikuisena olen lukenut sen kerran, ja taika oli tallella.

Sisko Ylimartimo: Satujen elämää, elämän satuja – Näkökulmia H. C. Andersenin elämään, tuotantoon ja perintöön. BTJ Kirjastopalvelu, 2005.

6 kommenttia:

  1. Kirja kuuostaa tosi kiinnostavalta! ostin sen itsekin alesta, mutta olen vain selaillut sitä. Tosi hyvä ja kiva löytö!

    Mestaritonttu oli minunkin suosikkejani lapsena. Pelastin ikivanhan painoksen kymmenisen vuotta sitten mummulasta, jossa sitä olivat monet lapset kaltoin kohdelleet. :)

    VastaaPoista
  2. Minun Mestaritonttuani ei ole kohdeltu kaltoin, koska se on kulkenut mukanani siitä saakka, kun muutin pois kotoa. Suosikkikirjanmerkkini on muuten kortti, jossa on Mestaritontun kansikuva.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjavinkistä! Tuosta Liejun Kuninkaan Tyttärestä en ole muuten kuullutkaan, nimi jäi kutkuttamaan niin että täytynee hankkia se käsiini...

    VastaaPoista
  4. Virvatuli, Liejun kuninkaan tytär jäi hämmästyttämääm minuakin. Se ei kuulosta lainkaan tutulta ja nimi on varsin erikoinen! Pitää tosiaan joskus hankkia se käsiin.

    VastaaPoista
  5. Hei

    Kiinnostava kirjavinkki, minulla on vieläkin lukematta Ylimartimon Anna ja muut ystävämme, mutta luen sen kun aika on sopiva. Oletko lukenut Kolun toimittaman Suomalainen satu (sisältää kaksi osaa)? Minulla on toinen osa. Niissä esitellään suomalaisia satukirjailijoita. Nuo H.C. Andersenin sadut ovat tuttuja minulle. Taisin pitää tulitikkutytöstä, sehän on tosi surullinen. Luin lapsena paljon satuja ja nehän olivat toiset tosi rankkoja esimerkiksi muistan Tuhkimosta version, jossa piti kantapää leikata irti, jotta se mahtuisi siihen lasikenkään!

    VastaaPoista
  6. Sara, toivottavasti aika on pian sopiva, sinun jos kenen luulisi pitävän Anna ja muut ystävämme -teoksesta! :) Minä nautin siinä paitsi L. M. Montgomery -tiedoista koko kirjan tunnelmasta. Muistin kaikki lapsuuden Anna-lukemishetket ja aloin toivoa, että pääsisin joskus Anna-matkalle Kanadaan. Jostain syystä en ollut ymmärtänyt, että ihmiset tekevät sellaisia matkoja.

    Vanhat sadut ovat kyllä usein todella surullia tai julmia ja niissä on vielä hurja kuvitus. Minulla on kotihyllyssä satukirja, jonka vanhempani ostivat minua odottaessaan, mutta eivät uskaltaneet lukea ennen kuin olin jo parivuotias. Tuossa Ylimartimon Andersen-kirjasta oli siitäkin kirjasta pari kuvaa.

    Suomalaista satua en ole lukenut, mutta haluaisin kyllä. Vaikka nuorten tai aikuisten fantasia ei kiinnosta minua oikeastaan ollenkaan, sadut kiinnostavat!

    VastaaPoista