sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Katriina Ranne: Minä, sisareni


Olen aloittanut kuulusta Siilin eleganssista kertovan bloggaukseni toteamalla, että joskus on hauskaa olla väärässä. Samaa voisin sanoa Katriina Rannen Minä, sisareni -kirjasta. En odottanut siltäkään suuria, mutta olin ilahduttavan väärässä, sillä ihastuin etenkin kirjan alkuun. Minä, sisareni toi Siili-lukukokemuksen muutenkin mieleeni, sillä tässäkin kirjassa oli jotain vaikeasti määriteltävää älykästä ja tyylikästä kepeyttä.

Minä, sisareni kertoo Vuolteen neljästä siskosta. Pelkäsin, että kirja olisi pelkkää lässytystä, kun kuulin, että siskojen nimet ovat Meri, Tuuli, Sade ja Usva - hienoja nimiä sinänsä, mutta niiden yhdistelmä kuulostaa jotenkin makeilevalta. Aluksi kohottelin myös kulmiani kirjoitustavan kanssa. Sen ymmärrän, että Mummi on Mummi isolla M:llä, mutta että jokikin on Joki. No, olkoon, kaikki sai selityksensä ja sopi kirjan tyyliin.

Tarina seuraa siskoja varhaislapsuudesta aikuistumiseen, opiskelujen aloittamiseen ja kotoa muuttamiseen. Kuten oikeissakin sisarusparvissa, Vuolteen tytöissä on paljon samaa ja silti he ovat aivan erilaisia, myös asema sisarusparvessa vaikuttaa.

Sisko on henkilö jolle ei tarvitsee selittää sitä, että istuu lattialla jalat harallaan rikkinäisissä toppahousuissa ja että on kiinnittänyt palmikkonsa hiuslenkin sijaan käteen sattuneella pyykkipojalla. Näin pukeutuneena minä istuin Mummulan vintillä matonkuteiden seassa ja luin kirjeitä Saden kanssa. (s. 113)

Aluksi pidin kirjaa vain miellyttävänä ylistyksenä siskoudelle ja ystävyydelle. Siskojen kasvaessa tarinaan tuli kuitenkin rankempia ja hurjiakin teemoja. Siskot vaikuttivat yhtä lukuun ottamatta kovin kilteiltä ja mallikelpoisilta, ärsyttävän naaiveiltakin - lapsina. Aikuisina he eivät tuntuneet oikein löytävän paikkaansa ja joutuivat kummallisiin, kauheisiinkin ihmissuhteisiin, tai eivät ainakaan olleet rehellisiä itselleen tai oikein enää siskoilleenkaan.

Tämä tarinan "rankistuminen" oli kirjan hyvä ja huono puoli. Hyvää oli se, että odotin koko ajan, tapahtuuko kirjassa jotain. Mutta sitten kun alkoi tapahtua, olinkin sitä mieltä, että olisi voinut olla tapahtumattakin. Kirjan alkupuoli oli jotenkin hyvän mielen satua, mutta lopuksi mieleni ei ollut hyvä ainakaan kaikkien siskojen puolesta. Lisäksi kirjan pituus alkoi hieman rasittaa: vaikka kirja oli paksu, ei se mielestäni päätynyt varsinaisesti mihinkään loppuratkaisuun. Lukiessa alkoi myös tuntua, että siskojen äänien olisi pitänyt erota enemmän toisistaan. Kirja oli rakennettu niin, että kukin sisko kertoi tarinaa vuorollaan.

Moitteista huolimatta kirja oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Lukukokemus oli raikas, sillä mieleeni ei tule toista tämäntyyppistä kotimaista romaania. Jään odottamaan kirjailijan seuraavaa teosta. Sujuvasanaista ja viihdyttävää mutta silti fiksua kirjallisuutta tarvitaan!


Katriina Ranne: Minä, sisareni. Nemo, 2010.
Kustantajan kirjaesittely

12 kommenttia:

  1. Luin saman kirjan viime kuussa ja aika samanlaisiin lopputuloksiin tulin. Eipä oikein mitään lisättävää kirjoitukseen.

    VastaaPoista
  2. Huomasinkin, että olit lukenut kirjan ja iloitsin, että edes joku muukin tuntee tämän teoksen. En kuitenkaan uskaltanut kysyä, mitä mieltä olit, kun ajattelin, että se voi sitten häiritä omaa kirjoitustani - ja olisi vissiin häirinnytkin, jos olit ihan samaa mieltä. :) Meillä on tämä ensi viikolla livelukupiirin käsiteltävänä ja on mielenkiintoista kuulla, mitä muut sanovat.

    VastaaPoista
  3. Minäkin luin tämän viime syksynä ja tykkäsin paljon vaikka minusta välillä tuntui, että kirja oli venytetty vähän liian pitkäksi. Mutta kivan erilainen suomalainen romaani:)

    VastaaPoista
  4. Nimenomaan tuo kivan erilainen teki tästä tosi mukavan lukukokemuksen, vaikken uskokaan lukevani kirjaa enää uudelleen. Mutta kuten sanoin, teki se kuitenkin sellaisen vaikutuksen, että aion seurata kirjailijan tuotantoa jatkossakin.

    VastaaPoista
  5. Minulla on ollut kirja yöpöydällä vaikka kuinka kauan, jotenkin takakannen kuvaus ei houkuttele, mutta kirjoituksesi herätti kiinnostuksen.

    VastaaPoista
  6. Gabriela, minustakin tämä oli tosiaan mielenkiintoisempi kuin kuvittelin. Kannattaa kokeilla! Teksti oli myös nopealukuista, joskin kirja ei lopulta ollut ollenkaan niin nopea kuin luulin, koska se oli niin paksu.

    VastaaPoista
  7. Minua tämä on kiinnostanut jo jonkin aikaa. Yhtenä kolmesta siskosta tarinat sisaruudesta kiinnostavat aina. :) Mennee siis lukuun jossakin välissä. Kiitos rohkaisevasta arviosta!

    VastaaPoista
  8. Minullakin oli yksi osasyy kiinnostumiseen, että olen yksi kolmesta siskosta. :)

    VastaaPoista
  9. Apua. Nyt muistin, että tämä on mulla edelleen kesken, vaikka tykkäsin! Jäi kesken ihan vain siksi, että tuli jotain muuta pakollista luettavaa ja kirja on niin pitkä.. Unohdin sen kirjapinojen väliin!

    Näinkin voi siis käydä. Mutta samaa mieltä: kiinnostava esikoinen, ehdottomasti. Sain itse sen kuvan, että siskojen samanäänisyys olisi tahallista. Mutta pitäisi lukea loppuun ensin..

    VastaaPoista
  10. Ina, toivottavasti luet kirjan pian loppuun. Olisi kiva kuulla mielipiteesi. (Vaikka se oiskin varmaan samanlainen kuin mulla. ;))

    VastaaPoista
  11. Mäkin uskalsin vihdoin tulla lukemaan sun ajatuksesi kirjasta,kun sain oman arvioni tehtyä. :D Hyvin samanlaisia ajatuksia kirja herätti myös minussa. :) Luulen, että kirjailijasta kuullaan vielä paljon, sillä alku on ainakin hyvin lupaava.

    VastaaPoista
  12. Alku oli hyvin lupaava myös tässä kirjassa, loppu ei ihan samaa tasoa... Mutta käynpä katsomassa, mitä Marjis sä sitten kirjoitit!

    VastaaPoista