sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Siri Hustvedt: Vapiseva nainen


Monet meistä ovat pohtineet - ehkä useimmiten lapsuudessa -, millaista olisi olla joku toinen henkilö, siirtyä jonkun toisen mielen sisään. - - Jos olisin minä ja sinä yhtä aikaa, kokisinko järkytyksen? Sanoisinko: "Taivas, onpa erilaista!" (s. 167)

Jos minulta olisi vielä jokin aika sitten kysytty, haluaisinko tietää, miltä tuntuu olla Siri Hustvedtin kaltainen, olisi hyvinkin voinut haluta. Siri Hustvedt on vaikuttanut tietyllä tavalla epätodellisen täydelliseltä: hän kirjoittaa lumoavia kirjoja, on älykä ja kaunis, lukee päivittäin useita kirjoja, asuu New Yorkissa - vieläpä itsensä Paul Austerin kumppanina. Tuosta täydellisyydestä muistan kirjoittaneeni aiemminkin.

Luettuani Hustvedtin omaelämäkerrallis-lääketieteellisen teoksen Vapiseva nainen, tiedän, ettei Hustvedt ole ollenkaan täydellinen enkä haluaisi kokeilla hetkeäkään hänen elämäänsä. Vaikka osaisin hänenä luoda todellisia lukuromaaneja ja näkisin mielenkiintoisia paikkoja, olisin kärsinyt migreenistä ja epilepsiatyyppisistä oireista ikäni. En olisikaan säkenöivä, monialainen keskustelija, vaan saisin aina pelätä, että lääkityksestä huolimatta minulle käy näin, enkä edes tietäisi, mikä minulla on:

Itseeni luottaen, muistiinpanot valmiina kädessä - - sanoin ensimmäiset sanat ja aloin täristä rajusti kaulasta alaspäin. Käsivarteni huitoivat. Polveni löivät loukkua. Vapisin kuin kouristuksissa. Omituista kyllä, ääneni pysyi normaalina. Se ei muuttunut lainkaan. Järkytyin siitä, mitä minulle tapahtui, ja pelkäsin kuollakseni, että lysähtäisin kasaan, mutta onnistuin pysymään pystyssä ja jatkamaan, vaikka muistiinpanokortit vipattivat silmissäni. Kun puhe päättyi, vapina lakkasi. Katsoin jalkojani. Sääreni olivat kauttaaltaan sinipunaiset. (s. 9)

Vapisevassa naisessa Hustvedt kertoo rehellisesti, miten hän menetti ruumiinsa kontrollin ensin isänsä muistopuhetta pitäessään (tekstinäyte yllä) ja sen jälkeen muissakin tilanteissa. Kummallinen, ruumiin vaan ei mielen tai kielen vallannut vapina sai hänet tutkimaan asiaa sekä oman terveytensä että yleisesti lääketieteen historian ja nykypäivän kannalta. Tuloksena on lyhyehkö tietokirja, jossa lomittuvat Hustvedtin omat kokemukset ja ajatukset sekä esim. hysterian tutkimus ja neurologinen tieto; faktaosuudeltaan Vapiseva nainen muistuttaa kovasti Anna Kortelaisen naisen hysteriasta kertovaa tietokirjaa.

Olin varsinkin nuorempana kiinnostunut psykologiasta, joten monet tässä kirjassa esitetyt asiat olivat päällisin puolin tuttuja ja pystyin omaksumaan helposti vieraatkin asiat. Tietokirjaksi tämä teos oli mielestäni hyvin luettava ja kiinnostavakin muttei kuitenkaan mitenkään pysäyttävä tai edes erityisen merkittävä. Joinain aikoina tämä olisi ehkä uponnut paremmin, mutta tällä hetkellä en ole kauhean kiinnostunut psykofyysisestä ruotimisesta tai siitä, mistä ruumiin tai mielen taudista kukakin kuuluisuus on kärsinyt.

Löysin kirjasta kuitenkin paljon kiehtoviakin asioita. On aina kiinnostavaa kuulla, miten kirjailijat tekevät työtään. Siri Hustvedt kertoo, että toisinaan kirjoittaminen takkuaa hänelläkin, mutta usein hän tuntee tuottavansa "automaattikirjoitusta", teksti siis ikään kuin virtaa itsekseen hänen lävitseen. Hustvedt kertoo myös olleensa aina hyvin empaattinen ja (jopa yli-)herkkä toisten ihmisten kokemuksille ja jopa tietyille väreille; lukemansa kirjat hän näkee mielessään ja kokee ne muutenkin hyvin kokonaisvaltaisesti ja voimakkaasti. Ja se hurja päivittäisen lukemisen määrä, josta olen ollut jo muutaman vuoden vaikuttunut - niin, Paul Auster on joskus sanonut, että hänen vaimonsa lukee välillä pakkomielteisesti.

Teoksessa oli hyvää myös se, ettei se kaikesta avoimuudestaan huolimatta ollut terapia- tai tilityskirja. Hustvedt pohtii oireitaan monelta kantilta, mutta ei mässäile kokemuksillaan tai hae lukijalta sääliä. Siksi kirjasta jäikin hyvä olo: on oltava vahva, että kestää tuollaisten oireiden kanssa ja vielä kertoo niistä avoimesti. Uskoisin, että kirjalla on annettavaa myös niille esim. neuropsykologiasta kiinnostuneille lukijoille, jotka eivät ole tutustuneet Siri Hustvedtiin kirjailijana tai eivät piittaa hänen romaaneistaan. (Havaintojeni mukaan ne jakavat mielipiteitä.)

Lopuksi pieni, asiaan liittymätön anekdootti: Siri Hustvedt on kuuluisin ihminen, joka on koskenut minua. Tämä tapahtui hänen vieraillessaan muutama vuosi sitten Helsingin kirjamessuilla. Ruuhkassa joku koputti olkaani, sanoi Excuse me, ja Hustvedt kulki ystävällisesti hymyillen ohitseni, nousi haastattelulavalle. Silloin en osannut lainkaan aavistaa, että hän saattoi juuri silloinkin pelätä migreeniä tai paniikkikohtauksen kaltaista vapinaa.
Siri Hustvedt on minulle sekä kirjaimellisesti että varsinkin kuvainnollisesti koskettava kirjailija ja henkilöhahmo.

Siri Hustvedt: Vapiseva nainen (The Shaking Woman or A History of my Nerves). Suom. Kaisa Sivenius. Otava, 2011.

Kustantamon kirjaesittely
Hustvedt Helsingin Sanomien haastattelussa

11 kommenttia:

  1. Voi, Jenni! Minullakin on juuri tämä luvussa. On mielenkiintoista luettavaa. Toivottavasti pääsen kirjoittamaan kirjasta pian!

    VastaaPoista
  2. Jee, odotan innolla kirjoitustasi! Aika vähän tämä on ollut ainakin vielä blogeissa ja muuallakin esillä, varmaan siksi, että on tietokirja.

    Aion myös kommentoida Westö-kirjoitustasi pian. Se olisi voinut olla kuin minun kirjoittamani, mutta jostain syystä en ole saanut kommentoitua. Lupaan kommentoida. ;)

    VastaaPoista
  3. Minä olen merkinnyt tämän kirjan lukulistaani. En ole Siriltä lukenut muuta kuin toissa vuonna Amerikkalainen elegia (tai joku sellainen?), enkä siitä kirjasta erityisemmin innostunut. Niinpä haluankin lukea tämän kirjan siis pelkästään ammatillisen kiinnostukseni puolelta. Tuo sinun mainitsemasi neuropsykologia-sana iskee minun työnkuvaani kuin nenä päähän ;)

    Palaan siis tähän kirjaan kun olen sen joskus saanut käsiin!

    VastaaPoista
  4. Naakku, toivottavasti saat kirjan pian käsiisi. Olisi todella kiinnostavaa tietää psykiatrian ammattilaisen mielipide - se olisi varmaan erilainen kuin tällaisen kyökkipsykologin. ;) Kirjassa oli kyllä paljon mielenkiintoisia oireyhtymiä ja potilastapauksia eri ajoilta, mutta tosiaan osin samoja juttuja kuin Anna Kortelaisen Naisen hysteriassa (tms.), jonka aikanaan luin hyvin kiinnostuneena.

    Minusta Kaikki mitä rakastin oli ihana, Amerikkalainen elegia viehättävä sekin, mutta Lumous ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin muut Hustvedtit. Se onkin hänen esikoisensa. Koska Hustvedt kiinnostaa minua sekä kirjailijana että muutenkin, aion kyllä lukea kaikki häneltä suomennettavat kirjat, olivat ne faktaa tai fiktiota.

    VastaaPoista
  5. Hei Jenni

    En ole lukenut Hustvedtia vielä, mutta tämä kirja kyllä kiinnostaa kovasti. Minä pidin myös Kortelaisen Levottomasta naisesta, vaikka oli tietyllä tavalla epämiellyttävää lukea kaikista niistä inhottavista kokeiluista, joihin tutkitut naiset (koekaniineja) joutuivat aikanaan hysterian tutkimuksessa.

    Tuohan oli hauska kohtaaminen Hustvedtin kanssa! :)

    VastaaPoista
  6. En päässyt hakemaan tätä kirjaa kirjastosta lauantaina migreenin takia, mutta siellä se odottaa innokasta lukijaa. Kiitos arviosta!

    Kiittelen myös vielä Lokikirja-vinkistä. Olen tosi innostunut siitä ja luin sen viikonloppuna kahdesti. :D

    VastaaPoista
  7. Sara, Vapisevassa naisessa oli myös ikäviä kokeita ja muutenkin ahdistavia juttuja. En tällä kertaa enää vain hämmentynyt niistä niin kovin, kun olin lukenut kaikenlaista aihepiiristä jo aiemmin.

    Hanna, ai luit Lokikirjan peräti kahdesti! Mahtavaa! Toivottavasti ehdit kirjoittaa siitä piakkoin. Harmi, että migreeni esti Hustvedtin migreenikirjan hakemisen kirjastosta...

    VastaaPoista
  8. Hei!

    Terveiset tunturilomalta. Juuri äsken lopetin tämän Hustvedtin ja voi - olisinpa lukenut arviosi ensin! Koko ajan odotin, että milloin se kaunokirjallinen osuus alkaa. Hölmö minä. :)

    Jaan kanssasi alun ajatuksen: ennen täydellisen oloinen ja täydellistä elämää elävän oloinen Siri onkin nyt perin arkinen ja kaikkea muuta kuin kadehdittava henkilö. Aika rohkeasti kirjoitettu kirja.

    Tuostakin pidin, että teoksesta ei tule tilityksen tai säälinkerjuun vaikutelmaa. Se on vain yhdenlainen, persoonallinen case study.

    Aion kirjoittaa tästä jotain sitten kotona, ehkä ainakin. :)

    VastaaPoista
  9. Ilse, minäkin olin jostain käsittänyt, että kirja muuttuisi loppua kohden kaunokirjallisemmaksi tai ainakin henkilökohtaisemmaksi, mutta mielestäni se oli kaikkein henkilökohtaisin ihan alussa, tai ainakaan omakohtaisuus ei lisääntynyt kirjan myötä. Kiinnostava teos kuitenkin - ja aina kun tunnettu ihminen nostaa esiin jotain tärkeää aihepiiriä, se saa huomiota, se on hyvä.

    Odotan sinunkin kirjoitustasi tästä kirjasta, toivottavasti kirjoitat! Hyvää loman jatkoa! :)

    VastaaPoista
  10. No nyt se on luettu! Ja nyt vasta uskalsin lukaista sinun ajatuksesi kirjasta! Linkitin sinut niihin blogeihin, joissa kirja jo on esitelty, sopiihan?

    Minäkin kiinnitin huomiota siihen, miten prosessissa tulee esille Hustvedtin käsitys kirjoittamisesta ja lukemisesta. Narratiivinen muisti oli minusta yksi kiehtovimmista kirjan anneista. Amerikkalainen elegia oli minulle Elämys. Tässä samat teemat jättivät minut jotenkin kylmäksi. Ehkä se oli juuri tämä faktojen valtaisa määrä. Mutta ehdottoman kiinnostavahan tämä on, ilman muuta.

    Tuskin maltan odottaa Hustvedtilta seuraavaa kaunoa! Kirjoittajana hän on velho ja keijukainen yhtäaikaisesti!

    Kiitos, Jenni, kommentista Westön osalta. Palaan siihen vielä tänään!

    VastaaPoista
  11. Valkoinen Kirahvi, kävin jo kommentoimassa sinun blogiisi, mutta lisää vielä tähän: minullekin Hustvedt on niin kiinnostava kirjailija, että ellei ihmeitä tapahdu,tulen lukemaan varmasti kaikki hänen (suomennetut) romaaninsa ja kaikki haastattelut, jotka satun näkemään. Tosiaan, niitä tuskin malttaa odottaa!

    VastaaPoista