perjantai 2. lokakuuta 2009

Miten lukutottumukset muuttuvat?

Sain viime viikolla valmiiksi Diane Athillin kirjan, jota olen sivunnut aiemminkin. Vanhan naisen pohdinnat omasta iästä, terveyden heikkenemisestä ja elämän tärkeistä asioista, isoista ja pienistä, olivat ihan leppoisaa ja sympaattista, lohdullista luettavaa. Ainakin Athill oli näemmä elänyt niin, että samat harrastukset olivat seuranneet häntä, eikä vanhana tarvinnut kauhistua, että tämä ja tuokin jäi kokeilematta. Hän olikin enenevässä määrin kiinnostunut mm. kansalaisopiston taidekursseista ja puutarhanhoidosta. Ne lienevät turvallisia elämänmittaisia aktiviteetteja.


Athillin kirjasta jäi erityisesti mieleeni se, miten hän kertoi omien ja ystäviensä lukutottumusten muuttuneen vuosien myötä. Jotenkin sitä kuvittelisi, että jos olisi eläkkeellä ja olisi paljon aikaa (niin, se kai on ensimmäinen harhakuvitelma), lukisi aivan kaikkea. Olisi hienoa, kun voisi todella seurata kirja-alan uusimpia käänteitä ja lukea ajan kanssa niitä hankalimpiakin kaunokirjallisia teoksia, tai vaikka saman kirjaan moneen kertaan.


Mutta ei. Athill sanoo, että vanhemmiten romaanien merkitys vähenee ja tekee mieli lukea vain tietokirjoja. Kaunokirjoista kiinnostavat enää vain vanhat klassikkosuosikit, jos nekään.


Apua! En voi kuvitella hylkääväni romaaneja varsinkaan silloin, kun niille olisi todella aikaa. Tuntuu tylsältä ja kyyniseltäkin, ettei haluaisi lukea enää fiktiota ja eläisi ilman kertomuksia. Toivottavasti minulle ei käy noin.


Huomaan kyllä, että olen muuttunut valikoivammaksi lukijaksi, tai jotenkin tiedostavammaksi ainakin. Nuorena luin jotenkin sattumanvaraisesti mitä eteen tuli, aiemmassa työssäni taas enimmäkseen vain työn puolesta luettavia kirjoja. Kun siitä päästiin, seurasi taas sattumanvarainen ahmimisvaihe, mutta nyt luen mielestäni mukavalla tavalla monipuolisesti ja harkitusti. Vaikka hömppääkin tulee luettua, valikoin mielestäni erilaisia opuksia aika tasapuolisesti. Olen myös oppinut lukemaan montaa kirjaa yhtä aikaa sekä jättämään huonon kirjan kesken ja pystyn siis lukemaan entistä enemmän.


Tunnistan myös muun athillmäisen kehityksen itsessäni. Nykyisin luen mielelläni tietokirjoja muutenkin kuin tentteihin. Haaveilen ajasta, jolloin voisin paneutua eri alojen tietokirjoihin. Nykyisin haluan myös taustatietoa kirjoista: mihin tahansa kirjaan en halua aikaani laittaa. Joskus kiinnostavakin kirja jää lukematta, kun minulle riittää, että olen saanut esim. kirja-arvosteluja lukemalla ja kirjaa selailemalla käsityksen siitä. Tämä pätee sekä uutuuksiin että klassikkoihin. Netti on ihana lukusalapoliisi.


Ja ne klassikot ja vanhat suosikit. Vanhoja, kuuluisia kirjoja on minusta mielenkiintoista lukea jo yleissivistyksen vuoksi. Ja lomalla pitää aina palata niihin lapsuuden suosikkeihin, tarkastaa, millaisia ne oikein olivatkaan, miksi ne olivat niin tärkeitä. Olisinkohan parikymppisenä iloinnut siitä, että uusi Montgomery-suomennos on ilmestymässä tai kauhistunut, kun Nalle Puh ei saa olla rauhassa?


Lukutottumukset ovat muuttuneet, mutta niin on lukeminenkin. Kuulun lukupiiriin ja kirjoitan blogiin (joistakin) lukemistani kirjoista. Lukeminen on muuttunut yksityisestä sosiaaliseksi.


Mutta romaaneista en aio luopua.

2 kommenttia:

  1. Mun isoäiti ei lue juuri romaaneja. Se ei tosin johdu siitä etteikö hän niistä pitäisi, vaan siitä ettei hän ole koskaan saanut lukea kunnolla. Lapsena heti läksyt tehtyään piti mennä maatilan töihin ja 17-vuotiaana alkoikin sitten kotiäidin ura. Nyt eläkkeellä pitää toimia miehensä omaishoitajana. Elämä on todella epäreilua.

    VastaaPoista
  2. Joo, kaikista kauheinta olisi, jos lukemattomuus ei olisi edes oma päätös. Tosin jos ei ole koskaan oppinut/ehtinyt lukemaan romaaneja, niin ehkei sitten osaakaan "vain lukea", vaikka voisi. Ikävää.

    VastaaPoista