maanantai 5. lokakuuta 2009

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

Luettu on. Ja lupasin tännekin siitä kirjoittaa. Yritetään, vaikkei mulla olekaan mitään sanomista tästä Kjell Westön uusimmasta. Pidin ja en pitänyt.


Syyt, miksi pidin tästä, ovat samat kuin muidenkin pitämieni Westön kirjojen kohdalla. En voi olla ihailematta Westön tarkkaa, ammattimaisen harkittua kirjoitustapaa. Teksti on täynnä harkittuja detaljeja, jotka piirtävät uskottavaa kuvaa sekä ajasta että ihmisistä. Yksityiskohtaisuudesta huolimatta teksti on nopealukuista ja selkää. Tällaisia ovat oikeat kirjat ja tällaisia soisin useampien kirjojen olevan.


Jostain syystä tämä uusin Westö ei kuitenkaan vienyt minua yhtä hypnoottisesti mukanaan kuin esim. Missä kuljimme kerran tai Leijat Helsingin yllä. Vaikka henkilöhahmot oli taas rakennettu huolella ja taidolla, ne eivät koskettaneet minua. Vaikka havaitsin kirjaan varmasti liittyneen valtavan taustatyön ja toisaalta kohoamisen sen yläpuolelle, eli kielen sujuvuuden, en ihastunut. Aluksi jouduin jopa lukemaan kirjaa vähän väkisin. Muistutin itselleni, että Westö on mielestäni suomalaisten nykykirjailijoiden parhaimmistoa, ei sitä voi jättää kesken!

Luin kirjan siis loppuun, mutta se ei jättänyt minuun juurikaan muistijälkiä - en uppoutunut tarinaan, vaan muistan pikemminkin itse lukemisen ja sen herättämät ajatukset, en kertomusta. Luulen, että iso syy etäiseen lukukokemukseen oli kirjan teemassa: en ole musiikki-ihmisiä. Ne, jotka ovat, saavat tästä varmasti enemmän irti. Vaikkei tämä itselleni ollut tavanomaista suurempi lukukokemus, en yhtään ihmettele, että kirjaa on kehuttu Helsingin Sanomien arviossa. Kannattaa lukea myös Karoliinan tarkempi kirjaesittely Lukupiiri-blogissa. Siinä on mukana myös tekstinäytteitä.


Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin. Otava, 2009.

2 kommenttia:

  1. Voi masis. Kuulostaa pahasti siltä, mitä pelkäsinkin. Westö ei ole mullekaan ennallaan. ;) Kiitos arviosta - pistän oman lukupinoni osaan "sitten joku päivä kun on tosi paljon aikaa".

    VastaaPoista
  2. Joo, ei ollut valitettavasti mikään elämää suurempi lukukokemus. En ole kuullut kenenkään tutun lukeneen kirjaa, mutta Kirsi Pihan blogissakaan se ei tunnu saaneen varauksetonta ihailua, eikä edes aiheuttaneen paljon keskustelua. Voi harmi! Pitää ehkä lukea joku hyvä Westö tämän pettymyksen paikkaamiseksi.

    VastaaPoista