keskiviikko 4. elokuuta 2010

Parasta lomalla

Pieni tervehdys vain: täällä ollaan, vaikkei blogi olekaan toviin päivittynyt. Olen koko elokuun lomalla, ja loman alku on ollut kovin puuhakas. Nyt tuli kuitenkin blogia niin ikävä, että piti varastaa aamuhetki ihan vain sille. Lomatahti on muutenkin vähitellen hidastumassa, ja aikomukseni on kirjoittaa elokuussa kirjajuttuja enemmän kuin koskaan. Jää nähtäväksi...

Mutta niin, tiedättekö mikä on parasta lomalla? Tai ylipäätäänkin, mutta yleensä siihen ei ole muuten aikaa? Se on aamukirja.

Aila Meriluoto -elämäkerta on edelleen kesken, mutta äsken luin sitä tunnin verran sängyssä. Jossain vaiheessa kävin keittämässä kahvia ja sitten jatkoin taas. Kissat tulivat kainaloon ja kaikki oli täydellistä. Onneksi emme matkusta lomalla minnekään, kun rentoutuminen käy näin helposti kotioloissakin. Olen ennenkin huomannut, että jos päivä alkaa aamukirjalla, siitä tulee hyvä päivä. Suosittelen! Kyllä sen Hesarin ehtii lukea myöhemminkin tai katsomaan verkosta maailman uusimmat käänteet. Ja aamu-tv, sitä sietää varoa! Jos vaihtoehtona on telkkarin mölinä tai hyvän mielen hetki lempiharrastuksen parissa, vain hullu avaa telkkarin.

Toiseksi parasta lomalla on yökirja. Lukeminen tuntuu tavallistakin hauskemmalta, kun voi lukea milloin vain, arkielämän aikatauluista piittaamatta.

Ja joo, on sekin aika mukavaa, että aloittaa lomansa vasta, kun muut jo palailevat töihin. :)

4 kommenttia:

  1. Voi onnekasta, minulla on lomasta viimeinen viikko menossa... Aamukirja on tosiaan ihana, mutta kahden aamuvirkun lapsen kanssa ei ole muutamaan vuoteen tuo aamulukeminen onnistunut. Kissa sentään pysyi kainalossa ja oli hiljaa :-) Rentouttavaa lomaa !

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia ja ymmärrän. Joskus ei tarvita kuin kaksi villiä kissalasta, niin aamukirjasta tulee mahdottomuus. :)

    VastaaPoista
  3. Tästä tekstistäsi oli lainaus tänään ilmestyneessä Vihreässä Langassa ;)

    VastaaPoista
  4. Tiina, kiitos tiedosta! Kuulin illalla, että Vihreässä Langassa oli sitaatti blogistani ja aloin tietysti heti miettiä, mistä tekstistä. Nyt selvisi sekin - vaikka pitää kyllä hankkia se lehtikin käsiin, ei mua joka päivä lainata. ;)

    VastaaPoista