maanantai 26. huhtikuuta 2010

Saako kirja olla hauska?


Nyt kun on pohdittu esim. miesten bloggaustaitoja, jatketaan yleisellä linjalla: saako kirjassa olla huumoria ja jos saa, millaista?


Olin pohtinut aihetta jo ennenkin ja todennut itsekseni, että minusta kunnolliset ja tärkeät kirjat eivät kyllä ole yleensä kovin hauskoja. Elämäniloisesta ja lämpimästä tunnelmasta pidän, samoin mielikuvituksellisista käänteistä, mutta jos kirjaa kuvailtaisiin "vitsikkääksi" tai "hulvattomaksi", jäisi se varmaankin lukematta. Kun näin taannoin Reeta Karoliinan pohdiskelun samasta aiheesta, tiesin heti, mitä hän tarkoittaa. Vakavasti otettava kirja on vakava.


Ehkä se johtuu siitä, että hauskat kirjat eivät usein niin kosketa tai ainakaan jätä pysyvää jälkeä tiedon eikä tunteen tasolla. Hömppä voi olla hyvää välipalalukemista, mutta ei sen kummempaa, ja useimmat hömppäkirjat kai kuitenkin on tarkoitettu hauskoiksi tai ainakin viihdyttäviksi.


En juuri koskaan naura ääneen tai edes hymähtele lukemilleni kirjoille, en tosin vetistelekään. Kun ajattelen kirjoja, joille olen viime vuosina nauranut, esiin nousee muutama hyvin erilainen teos: Miina Supisen Liha tottelee kuria, Volter Kilven Alastalon salissa (kyllä sen lukeminen välillä itkettikin - uupumuksesta - mutta urakan keskellä koin myös aitoja ilon hetkiä) ja sitten jotkut L. M. Montgomeryn teosten yksittäiset kohdat ja lausahdukset. Lisäksi Tove Janssonin novelleissa on mahtavia henkilöitä, havaintoja ja kohtauksia - pitää taas kehua Kesäkirjan oivallista isoäitiä.


Ja mistä moinen kuvituskuva? Mieheni, joka arvatenkin elättää itsensä konsultoimalla, luki bluffausoppaasta lehdestä ja naureskeli sitaateille. Ostin teoksen hänelle lahjaksi ja hän jatkanut iloista lukemista. Minä tiukkapipo en oikein ymmärrä. Kyllä kirjan huumorin pitää olla hienovaraisempaa ja kaunokirjallisempaa kuin tuollaisissa varta vasten vitsikkäissä kirjoissa. Vai pitääkö?

8 kommenttia:

  1. Ajattelen aikalailla samoin. Hauskat ja viihdyttävät kirjat ovat noita mainitsemiasi välipaloja ja vakavat kirjat sitten niitä "oikeita".

    Mutta sitten on kuitenkin kirjoja, jotka ovat hyviä ja hauskoja ja erittäin suositeltavia, vaikka eivät olekaan niin tärkeitä.

    Itse pidän hauskinpana hyvin tehtyjä satiireita - niiden kanssa saa usein nauraa. Oma lukunsa ovat myös hyväntuulen kirjat, jotka eivät kuitenkaan ole välttämättä hauskoja. Hmm.

    Viimeisimmistä suosikeista tulee mieleen Maaninkavaara ja Ohessa tilinumeroni. Jälkimmäisen kanssa kikatin alusta loppuun :)Yhdestä hauskasta hyväntuulen kirjasta postaan tänään.

    VastaaPoista
  2. Maailma on niin surullinen paikka että luen mielelläni väliin kirjoja, joiden ainoa tarkoitus on kirvoittaa edes yksi nauru :) meillä on esimerkiksi melkein kaikki Juha Vuorisen pokkarit hyllyssä (asia jolla ei ehkä pitäisi kehuskella).

    Viimeksi olen naureskellut Irvine Welshin jutuille skottipoikien nuoruudesta. Tykkään lukea myös pakinakokoelmia ja pidän "huumorikirjallisuudesta", kuten Douglas Adamsin ja Terry Pratchettin tuotoksista. Ja sitten toisaalta vaikkapa Mauri Kunnaksen kirjat saavat edelleen hekottelemaan, heh. Äänikirjana kuuntelen toisinaan Jukka Parkkisen karhukirjeitä.

    Mutta paras kirja olisi kai sellainen, joka sekä itkettää että naurattaa. Marjane Satrapin Persepolis tulis eräänä mieleen, se on vaikuttava sarjakuva.

    VastaaPoista
  3. Nyt muistin itse yhden hyvän. Umayya Abu-Hannan "Nurinkurin" oli mielestäni todella hyvä sekä kirjallisilta että naurattamis-arvoiltaan! :-D

    VastaaPoista
  4. Näinhän se yleensä mielletään: vakava kirjallisuus "oikeaa kirjallisuutta", huumorikirjallisuus hömppää.
    Mutta nyt kun aloin asiaa tarkemmin ajatella, eikö ole paljon vaikeampaa hauskuuttaa kuin olla traaginen ja koskettava? Näin ainakin teatterin ammattilaiset yleensä sanovat.

    Mielestäni venäläisestä kirjallisuudesta löytyy paljonkin korkeakirjallisuutta, joka myös naurattaa.

    VastaaPoista
  5. Jari Järvelällä ja Toni Morrisonilla on joskus sellaisia lauseita, jotka hymyillyttävät ja joskus naurattavatkin, mutta ei niitä kai sinällään ole tarkoitettu "hauskoiksi"; ihmisenä oleminen vain joskus on niin surkuhupaisaa.

    VastaaPoista
  6. Itse olen aina ollut viihteellisyyden vankka puolustaja. Mielestäni kirjat ovat taidemuoto joiden on tarkoitus on tarjota lukijalle joku elämys. Koskettava ja traaginen lukuelämys on yhtä lailla arvokas kuin sellainen joka saa naurattamaan niin, ettei meinaa penkillä pysyä. Toki harvemmin naurattavat kirjat jäämät samalla tavalla mieleen elämään kuin vakavia asioita käsittelevät hyvät kirjat.

    Myös omalla mielialalla on paljon merkitystä siihen, minkätyyppinen kirja on hyvä juuri sillä hetkellä. Luenkin tasaisesti hömppää ja vakavampaa kirjallisuutta oman mielialan mukaisesti. Joskus vaan kaipaa kevyttä ja hauskaa luettavaa. :)

    VastaaPoista
  7. Saa kirja siis minustakin hauska olla, mutta ei mikään ilmiselvä vitsikirja (mustasta huumorista ja satiirisesta irvailusta kyllä pidän). Suosikkikirjani tai ne, jotka muuten ovat tehneet suurimman vaikutuksen, eivät kuitenkaan ole kovin hupaisia tai eivät ainakaan mitenkään humoristiseksi luonnehdittavia. Tässä tuli nyt hyviä ajatuksia ja lukuvinkkejäkin, esim. Nurinkurin kiinnostaisi lukea. Ja totta, huumori on vaikea laji, joten hauska ja hyvä kirja on varsinainen taidonnäyte!

    VastaaPoista
  8. Minulla ei kyllä ole mitään hauskoja kirjoja vastaan! Eikä kai melkein kellään. Mietin tuolla blogissani vain, että en jostain syystä tule useinkaan lukeneeksi sellaisia. On ihanaa nauraa ääneen kirjan kanssa, mutta jostain syystä ne kirjat, jotka valikoituvat luettavikseni itkettävät enemmän kuin naurattavat.

    Huumoria on vaikea laji erityisesti siksi, että se mikä naurattaa minua ei välttämättä ollenkaan naurata naapuria. Sellaiset ihan oikeasti hauskat ja naurattamaan pistävät kirjat ovat harvinaisia. Kun on lukenut muutaman muka-hauskan ei ehkä enää vaivaudu lukemaan muita "hauskoiksi" mainostettuja.

    Sekin on outoa, että yleensä "hauska" tarkoittaa samaa kuin "kevyt". Kai sitä voisi olla hauskoja ja syvällisiäkin kirjoja?

    VastaaPoista