torstai 8. huhtikuuta 2010

Lyhyesti Elina Hirvosesta


Joo. Minunkin piti kirjoittaa Elina Hirvosen uusimmasta teoksesta Kauimpana kuolemasta, vaikka ajattelin, että aihe on nyt ollut niin paljon esillä, etten keksi siitä mitään uutta sanomista. Ja juuri huomasin, että Ina ehti sitten sanoa senkin, mitä olisin aikonut kuitenkin kirjoittaa.

Mutta lukekaa Inan arvio, lukekaa myös Hesarin. Olen samaa mieltä kummankin kanssa. Muutama sivu kesti totutella kirjaan, mutta sitten sen imu oli valtava. Olin vaikuttunut: tehokasta ja harkittua, taitavaa kerrontaa, kaunista kieltä vaikka julmia tarinoita, kansainvälinen kirja. Oikea kirja. Kirjakirja.

Ei kuitenkaan mikään helppo kirja, vaikkei ole edes kovin paksu. Tietenkin tarinat, niin afrikkalaisten kuin suomalaistenkin, olivat rankkoja, mutta niin oli kirjan rakennekin. Teoksessa oli monta tarinaa, jotka olivat tavallaan erillisiä ja tavallaan sitten yhteen kuuluvia, sekä kirjaimellisesti (eri henkilöt tapaavat) että kuvainnollisesti (helppoa ei ole kellään). Tämä oli sekä hyvä että paha juttu. Hyvää oli se, että kirja oli todella mielenkiintoinen ja monipuolinen. Pahaa se, että koska tarinat olivat kiinnostavia, olisin mieluusti kuullut niistä enemmänkin - mutta ymmärrän, ettei teoksesta voitu tehdä 1000-sivuista...

Hirvosen esikoisteos Että hän muistaisi saman ei auennut minulle "oikein" kuin toisella lukukokemuksella. Tämä uusi teki heti vaikutuksen ja aukenikin, mutta siitäkin jäi olo, että tämä pitäisi lukea uudestaan ja mieluiten jo ihan pian. Silloin sen hahmottaisi vielä paremmin: tässä kirjassa ei ole mitään ylimääräistä ja joka sana on harkittu, joten kirja kestää kyllä lukemista ja tarkastelua.

Tekisi mieli sanoa kuten Sofi Oksasen Puhdistuksesta, että tämä on kirja, joka kaikkien kannattaisi lukea tai ainakin tuntea. Tästä meinaan puhutaan vielä. Eikä puhuta siksi, että Hirvosen esikoinen menestyi niin hyvin vaan siksi, että tämäkin kirja on niin hyvä.

Lukekaa siis arvioiden lisäksi myös itse kirja!


Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta. Avain, 2010.

P.S. Tekstinäytettä ei nyt tule, koska kirja on lainassa. Se pääsi lukupiirimme listoille, vaikka yleensä emme lue kuin yhden kirjan kultakin kirjailijalta, ja Että hän muistaisi saman on jo lukupiirissä luettu, arvioitu ja hienoksi havaittu.

3 kommenttia:

  1. Hyvä, että arvioit Jenni, vaikka tunnistan "kaikki on jo sanottu" -syndrooman ;) - rakenne-analyysisi on osuva ja oli kiva kuulla, että koit sen samoin: ei päästä lukijaa ihan helpolla, mutta kannattaa!

    Olisin halunnut myös lukea tätä vielä lisää. Jäi kuitenkin vähän olo, että mitä sitten tapahtui, kertokaa, kertokaa! Lukija jää nälkäiseksi. Se on hyvä. Taidan samoin lukea tämän toisenkin kerran.

    VastaaPoista
  2. Luin kirjaa eilen yöhön asti, kun en malttanut lopettaa. Todella mahtava kirja, ei voi kuin ihmetellä. Koska ahmin kirjan kerralla, tarinat menivät varmaan vähän solmuun, mutta ei se onneksi haittaa. :)

    VastaaPoista
  3. Joo, sama fiilis: mullakin meni tarinat solmuun,kun kirja oli niin kokonaisvaltainen elämys, etten pystynyt keskittymään kaikkiin yksityiskohtiin. Luen ihan varmasti tämän vielä uudestaan!

    VastaaPoista