maanantai 12. huhtikuuta 2010

Dan Rhodes: Antropologia ja sata muuta


Kävin siis Riku Korhosen kaupungissa, ostin Dan Rhodesin kirjan ja huomasin, että Korhonen on Suomen Rhodes.

Rhodesin Antropologia ja sata muuta tarinaa on kirjailijan esikoisteos ja se sisältää nimensä mukaisesti 101 tarinaa, jotka ovat vielä alkukielellään tasan 101 sanan pituisia. Tai lyhyisiä.

Lyhyisinä Rhodesin tekstit toimivatkin parhaiten. Olen lukenut häneltä muutamia romaaneja ja vaikka ne omituisella tavallaan viihdyttäviä ovatkin, niin niissä erikoiset henkilöhahmot ja usein aivan absurdit tapahtumat alkavat aina hieman rasittaa. Sen sijaan pidin Rhodesin rakkauskertomuskokoelmasta Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta, vaikka niissäkään ei ihan reaalimaailmassa liikuttu; osa kertomuksista sai minut ajattelemaan jopa E. T. A. Hoffmannin klassikkoteosta Kultainen malja: satu uudelta ajalta

Ja sitten tämä Antropologia. Nyt kyseessä ei ole pelkkien rakkauskertomusten kokoelma, mutta suurin osa puolen sivun mittaisista tarinoista kertoo ihmissuhteista ja etenkin siitä, että tyttöystävä on kuollut tai kuolee kertomuksen aikana. Toinen yleinen aihe on se, että ex- tai nykyinen tyttöystävä on niin kaunis, että miehet, jotka eivät saa seurustella hänen kanssaan, tarvitsevat tukiryhmiä.

Ei siis kovin vaihtelevaa. Tekstien mielenkiintoisuus onkin mielestäni teksteissä itsessään, niiden rakenteessa ja muodossa: on kiinnostavaa miettiä, mistä Rhodes saa näin hulluja ideoita ja miten muutamalla sanalla voi kertoa kokonaisen tarinan. Toisaalta tarinoissa on epäuskottavuuden taustalla lisäksi usein jotain uskottavaakin, onhan elämä usein aivan sattumanvaraista ja, niin, epäuskottavaakin. Esimerkkinä teoksen toinen tarina Tuhkat:

Tyttöystäväni kuoli. Emme olleet olleet kauaa yhdessä, ja olin kokenut hänet melko yhdentekeväksi. Hän jätti minulle tuhkansa. "Mitä minun pitäisi niille tehdä?" kysyin hänen perheeltään.
"Hän halusi sinun päättävän." Minulle se oli samantekevää. "Te olitte niin rakastuneita; annamme sinun valita hänen viimeisen leposijansa." He olivat uskomattoman myötätuntoisia ja paine oli valtava. Huomasin olevani helikopterissa sirottelemassa häntä sille niitylle, jolla hän oli tyttönä ponillaan ratsastanut. Hänen perheensä katseli ja itki lopullisia jäähyväisiään pienten harmaiden hitusten leijaillessa maahan.

Ja entä se Riku Korhos -juttu? Nauratti, kun anni m ehti jo kysellä siitä ja epäillä, ettei kumpaakaan kirjailijaa, Rhodesia tai Korhosta kannata lukea.... Korhonen on Suomen Rhodes, koska hänen Hyvästi tytöt -kirjansa on hyvin, jopa häiritsevän, samankaltainen Rhodesin Antropologian kanssa. Molemmat miehet kirjoittavat sujuvasti, hauskasti ja taitavasti, mutta myös omituisesti. Mielestäni heihin kannattaa tutustua ihan ilmiön vuoksi - outoja tarinoita ja molemmat tunnettuja nykykirjailijoita. Miksikään lukuromaaneiksi tai kelle tahansa sopiviksi rentouttaviksi iltalukemisiksi en näitä suosittelisi. Sen sijaan suosittelen Korhoselta etenkin tyttöystäväkirjaa ja Rhodesilta Antropologiaa ja Älkää kertoko -teosta kirjoittamisesta kiinnostuneille: aina ei tarvitse jaaritella joka ideasta romaanin verran, vaan ideat voi esittää myös lyhyesti, käsikirjoitusmaisesti.

Ja koska olen jo itse siirtynyt jaarittelun puolelle tässä arviossani, lopetan tähän.

Dan Rhodes: Antropologia ja sata muuta tarinaa. Sammakko, 2005. Suom. Elina Koskelin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti