maanantai 1. kesäkuuta 2009

Yasinari Kawabata: Kämmenenkokoisia tarinoita

Olen lukenut elokuvia.


Näin hullusti voisi sanoa, kun on lukenut nobelisti Yasinari Kawabatan huiman visuaalisen ja kielellisesti taitavan novellikokoelman Kämmenenkokoisia tarinoita. Kawabata osaa parin sivun pituisella tekstillä luoda kokonaisia maailmoja, jotka voi melkein tuntea ja aistia kaikilla aisteillaan. Lukiessa näin tapahtumat kuin olisin ollut elokuvissa. Olen vaikuttunut. En yleensä pidä novelleista (kun pääsee tekstiin kiinni, se jo loppuu), mutta tässä teoksessa novellit olivat sitä parempia, mitä lyhyempiä.


Sivistyksessäni on siis ollut suuri, paljon isompi kuin kämmenenkokoinen, Kawabata-aukko. En olisi varmasti tarttunut tähän kirjaan, ellei sitä olisi onneksi luonnehdittu Lukukirjassa kiinnostavasti: "Sisältää mahdollisesti maailmankirjallisuuden kauneimmat novellien aloitukset; ei lopetuksissakaan vikaa ole, ja hyvät ovat lukea keskikohdatkin." Olen samaa mieltä, vaikka novellien taso ja tyyli vähän kokoelmassa vaihtelivatkin. Joissakin novelleissa nimenomaan alku oli jotenkin vastustamattoman hieno tai kaunis: novellin maailma ja lähtötilanne saatiin luotua parilla rivillä. Mitä sanotte?


Elokuvanäyttelijätär kyynelehtii vuolaasti hämärässä. Hän katselee elokuvaa, jossa hän on itse pääosassa. (novellista Vihollinen)


Vaaleanvihreän vähitellen syvetessä taivas muistutti kauniin posliiniesineen pintaa. Makasin vuoteessa katsellen miten aamu värjäsi Kamojoen veden. (novellista Mies joka ei hymyillyt)


Erään asianajajan lakiasiaintoimistossa työskentelevä köyhä lakitieteen kandidaatti osallistui erään lahjusten ottamisesta syytetyn kaupunginvaltuuten puolustamiseen ja sai yllättäen sekä viehättävän naisystävän että pienen summan rahaa. (novellista Kello)


Toivottavasti esimerkit osoittavat harkitun ja taitavan kielenkäytön lisäksi myös sen, että novellien aiheet ovat moninaiset. Kirjan etuliepeessä kokoelman on sanottu sisältävän "tunnustuksellisen omaelämäkerrallisia tarinoita" sekä "surrealistisia unia" ja kertovan niin romahtaneista haaveista kuin yksinkertaisesta onnestakin. Tämä on hyvin kiteytetty. Yhteistä teksteille oli ihmisen ja elämän ymmärtäminen, jopa yllättävän modernilla ja universaalilla tavalla - novellit on kuitenkin kirjoitettu 1920-1960-luvuilla ja kirjailija on japanilainen.


Tekisi mieli laittaa kokonainen miniatyyrinovelli tekstinäytteeksi, mutta en tohdi. Laitan kahden novellin alut ja kehotan lukemaan itse loput. Jos minua joskus haastatellaan Gloria-lehden novellisarjaan, voin hyvinkin valita Kawabataa "omaksi novellikseni"!


Tekstinäyte novellista Lilja:


Alakoululaisena Yuriko ajatteli: "Miten Umekoa käykään sääliksi. Hänen lyijykynänsä ei ole peukalonkaan mittainen, ja hänen täytyy käyttää veljensä vanhaa laukkua."


Jotta hänellä olisi samanlaiset esineet kuin hänen parhaalla ystävällään, hän katkaisi linkkuveitsessä olevalla pikku sahalla pitkän lyijykynänsä moneksi pätkäksi, ja kun hänellä ei ollut veljeä, hän itkien ruinasi ostamaan itselleen poikien koululaukun.


Tyttökoululaisena Yuriko ajatteli: "Miten kaunis Matsuko onkaan. Hänen korvalehtensä ja sormensa ovat paleltuneet ja punoittavat niin herttaisesti."


Jotta hän olisi muuttunut samanlaiseksi kuin paras ystävänsä hän liotti pitkään käsiään pesualtaan kylmässä vedessä ja kasteli korvansa kylmällä vedellä ennen kuin lähti kouluun tuulisena aamuna.



Tekstinäyte novellista Syksyinen ukonilma:


Mereltä palanneet neidot lähtivät kulkemaan katuja kuin nopsajalkaiset raudikot, syksy oli alussa, hotellihuoneessa vietetttiin meidän häitämme vanhanaikaisten suu-urkujen ja hicriki-oboiden säestyksellä, lasi-ikkunassa välähti yhtäkkiä salama ja ukkonen jyrisi kuin olisi halunnut lyödä murskaksi avioliittomme. Seitsentoistavuotias morsian kalpeni, sulki silmänsä ja alkoi kaatua kuin märkä lippu.


"Verhot! Ikkunaan!"


Kun seremonia oli ohi, morsiamen isä sanoi: "Tytön ukkosenpelko on ehkä ikivanha kirous."


Ja hän alkoi kertoi kertomusta tanbalaispojan vanhempainkunnioituksesta.



Yasinari Kawabata: Kämmenenkokoisia tarinoita. Tammi, 1998.

2 kommenttia:

  1. Todella kiinnostavan makuista tekstiä! Pitääpä tutustua. :)

    VastaaPoista
  2. Joo, todella kiinnostavia tekstejä olivat. Haluan lukea muutakin Kawabataa, ja tämänkin kokoelman voisi hyvin lukea uudelleen, lyhyetkin tekstit kestäisivät monta luku- ja tarkastelukertaa.

    VastaaPoista