keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kirjoja illuusioista

Luin juuri Paul Austerin Illuusioiden kirjan toisen kerran, ja se oli hämmentävä kokemus. Ensimmäisestä lukukerrasta ei voi olla kovin kauan, kun kirja on vuodelta 2002, mutta ilmeisesti olen lukenut sitä ihan eri mielentilassa kuin nyt. Oletin, että kirja olisi todella erikoinen, hypnoottisen koukuttava, jotenkin mystinen.

No. Ei se ollut. Tarina oli kyllä epätavallinen ja vei mennessään. Kielenkäyttö oli sikäli koukuttavaa, että se oli austermaisen sujuvaa. Pidän hänen kirjoistaan jo siksi, että ne ovat niin sujuvasti ja moitteettomasti kirjoitettuja, ettei kirjoittajan puolesta tarvitse huolestua tai hävetä, voi keskittyä lukemiseen. Mutta ei Illuusioiden kirja silti mikään maailman ihmeellisin kirja ole, vaan "vain" kiinnostava, monitahoinen peruskirja, hyvä lukuromaani. Mitään hypnoottista tai mystisen kummallista en tällä kertaa kirjasta löytänyt, mieleenjäävän tarinan kyllä.

Kirja kertoo perheensä menettäneestä collegeprofessorista ja hänen tutkimuskohteestaan, kauan sitten salaperäisesti kadonneesta mykkäelokuvien tekijästä. Mukaan mahtuu onnettomia rakkauksia - onnellisiakin kyllä - ja traagisia ihmiskohtaloita. Auster kuvaa asiantuntevalla, tarkalla tavalla mykkäelokuvien tekoa ja ujuttaa tarinaansa monenlaisia sivutarinoitakin, pieniä kertomuksia. Onnettomasti alkava tarina muuttuu välillä toiveikkaaksi ja kauniiksi, mutta loppu on taas onneton - ja tyrmistyttävän, jotenkin pysäyttävän ahdistava. Jos synkät ihmiskohtalot eivät pelota, suosittelen lukemista.

Voiko kirja muuttaa elämän?

Tätä olen kysynyt blogissakin, ja samaa teemaa pohditaan Orhan Pamukin Uudessa elämässä. Tätä teosta luonnehtisin Austerin teosta enemmän "illuusioiden kirjaksi", sen verran eriskummallinen se oli.

Nuori opiskelijapoika törmää sattumalta kirjaan, jonka jälkeen mikään ei ole entisellään. Kirja kirjaimellisesti vie hänet mukanaan. Kirjasta, sen sanomasta tai taustasta, ei aluksi kerrota paljoakaan, mutta käy selväksi, että kirja tekee elämästä epätodellista. Päähenkilö matkustaa linja-autolla ympäriinsä ja joutuu liikenneonnettomuudesta toiseen, etsii rakastettuaan ja itseään. Tunnelma ja kertomistapa ovat jotenkin unenomaisia tai runollisia. Tarinan edetessä mukaan tulee selkokielisempiä ja taustoittavampia, vertauskuvallisia jaksoja, mutta jälkimaku kirjasta on silti juuri unenomainen (tai ehkä tämäkin on tämän hetken tunne ja toisella lukemisella kaikki olisi toisin?).

En oikein tiedä, pidinkö kirjasta vai en. Se oli kyllä hieno, poikkeuksellinen ja ihan varmasti "laatukirja", mutta ehkä sittenkin liian kummallinen makuuni, välillä keskittymiskykyni herpaantui. Tutustumisen arvoisia kuitenkin kumpikin, sekä helppojen että hankalampien illuusioiden kirja!

Tekstinäytteet:

Illuusioiden kirja
Emme ehtineet olla sisällä minuuttiakaan, kun Frieda vei minut yläkertaan Hectorin huoneeseen. Minulla oli aikaa vain kaikkein pinnallisimpaan vilkaisuun, kaikkein pikaisimpiin ensivaikutelmiin - Friedalla oli lyhyeksi kerityt valkoiset hiukset ja luja kädenpuristus, hänen katseestaan kuvastui uupumus - ja ennen kuin ehdin sanoa niin kuin sellaisessa tilanteessa kuuluu (kiitoksia kun otatte minut vastaan, toivottavasti hän voi jo paremmin), hän ilmoitti Hectorin olevan valveilla. (s. 251)

Minkä filmin katsomme ensimmäisenä? kysyin.
Martin Frostin sisäisen elämän.
Miksi sen emmekä jotain toista?
Siksi että se on lyhyin. Ehdimme katsoa sen loppuun saakka, ja ellei Frieda palaa siihen mennessä, siirrymme seuraavaksi lyhyimpään. En ole keksinyt muutakaan lähestymistapaa.
Tämä on minun syytäni. Minun olisi pitänyt tulla tänne kuukausi sitten. Et voi kuvitellakaan, miten typeräksi tunnen itseni.
Friedan kirjeet eivät olleet ystävällisiä. Sinun asemassasi minäkin olisin empinyt. (s. 271)

Uusi elämä:
- Pitkäaikaiset tutkimukseni, vaelteluni, linja-automatkani osoittivat minulle, että kirjaa vastaan oli perustettu salaliitto, hän sanoi. - Joku mielipuoli haluaa tapattaa kaikki, jotka ovat vakavissaan kiinnostuneet kirjasta. En tiedä kuka hän on tai miksi hän sen tekee. - - Minä en halua kenellekään hankaluuksia, en halua kenenkään joutuvan eksyksiin. Pakenin Cananin luota. Yhtä lailla kun tiesin, ettemme koskaan voisi löytää hänen haluamaansa maata, tajusin myös hyvin selvästi, että hänkin saattaisi minun kanssani joutua kirjasta tulvivan kuolonvalon valtaan. (s. 252)

Paul Auster: Illuusioiden kirja. Tammi, 2002.
Orhan Pamuk: Uusi elämä. Tammi, 2007.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti