lauantai 2. toukokuuta 2009

Yksi hylly järjestyksessä

Tällainen tuli uudesta kirjahyllystä. Tarkoituksenani oli pyhittää se kotimaiselle kirjallisuudelle, joka on kuitenkin minulle tärkeintä kirjallisuutta, vaikka sitä - ainakin uudempaa kirjallisuutta - ajoittain tylsäksi ja yksioikoiseksi haukunkin.

Vaan miten kävi? Uusi hylly on niin iso, että kaikki parisensataa kotimaista romaania veivät vain kuusi hyllyä. Ei muuta kuin arpomaan, mitkä muut genret ansaitsevat paikan tässä hyllyssä. Lopputulos: kieli ja kielitiede, runous, näytelmät (heh, niitä taisikin olla peräti kuuden teoksen verran) ja taidekirjat. Hyllyssä on erillinen Kalevala-aiheisten teosten pino sekä suomalaisesta kansanperinteestä kertovien kirjojen pino, niistä olen iloinen.

Kirjat ovat lajityyppijärjestyksen lisäksi aakkosjärjestyksessä. Ennen järjestelyä olin hieman huolestunut, päätyvätkö teokset aakkosissa ihan "väärään" järjestykseen. Oli hauska huomata, että osittain järjestys pysyi aivan samana kuin oli vanhassa, fiilispohjaisesti järjestetyssä hyllyssä. Kotimaisista naiskirjailijoista esim. Virpi Hämeen-Anttila ja Anna-Leena Härkönen olivat ennekin vierekkäin, ja niiden lähellä oli Anja Kaurasta (mutta miksi Kaurasesta tuli Snellman; kauhean epäkäytännöllistä, että saman kirjailijan teoksia on hyllyssä kahdessa eri paikassa!).

Myönnän suhtautuvani tähän aika tunteikkaasti, mutta järjestellessäni olen tuntenut myös iloa joidenkin kirjailijoiden puolesta. Leena Krohn on mielestäni eräs merkittävimmistä tämän päivän kotimaisista kirjailijoista, joten soin hänelle mielelläni kunnianarvoisan paikan Aleksis Kiven ja Joel Lehtosen välissä. Ja jos olisin Sofi Oksanen, olisi minusta hienoa sijoittua Timo K. Mukan ja L. Onervan väliin!

Järjestely jatkuu, vielä on kaksi hyllyä jäljellä. Toiseen tulee ainakin ulkomaista kaunokirjallisuutta, toiseen taas tietokirjoja. Tietokirjojen suhteen en ole vielä päättänyt, aakkostetaanko ne vai ei, mutta pääasia, että UUSI HYLLY on nyt valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti