sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

F niin kuin Ferrante

Aakkoshaasteen F-kirjaksi tuli italialaisen, kotimaassaan tunnetun ja arvostetun, Elena Ferranten romaani Hylkäämisen päivät. Kuten kirjan nimikin on enteilee, kyseessä on erotarina, vieläpä se tavallinen.


Mies jättää vaimonsa, lähes nelikymppisen ja perheelleen omistautuneen Olgan, aivan yllättäen toisen naisen takia. Toinen nainen on tietenkin nuori ja kaunis ja saa miehenkin ikään kuin nuorenemaan ja uudistumaan. Tilanne on siis mahdollisimman raivostuttava, katkeroittava ja nöyryyttävä.


Ja kyllä Olga itseään nöyryyttääkin. Hän toimii juuri niin holtittomasti kuin eronneet usein toimivat: raivoaa sekä exälleen että muille ihmisille syyttä suotta, saa lapsetkin ihmettelemään käytöstään, sekaantuu epäkiinnostavaan naapurinmieheen jne. Ei siis mitään, mitä emme (valitettavasti) olisi kuulleet sekä livenä että leffoissa ja muissa kirjoissa.

Kirjan ansiot olivatkin enemmänkin kielelliset kuin juonelliset. Ihailin jo alusta teoksen lyhyttä ja täsmällistä, tarkkanäköistä ja jotenkin hyvin rehellisen oloista kieltä. Jossain vaiheessa hämmästyin ja petyinkin, kun tyylikkään eleettömään kieleen tuli mukaan alatyylisiä, riettaita ilmauksia - mutta niillekin oli syynsä, kävi myöhemmin ilmi.

Kirja oli hyvin hallittu ja kompakti, sen luki nopeasti ja se herätti ajatuksia. Onnekseni en ole Olgan kanssa lainkaan samassa elämäntilanteessa, joten teksti ei puhutellut lopulta kuitenkaan kauheasti. Jos Olgan elämä liippaisi omaani, tämä olisi varmasti hyvä terapiakirja. Suosittelen sitä siis etenkin sydänsuruisille sekä sydänsuruisten tukihenkilöille. Pisteitä siitä, ettei kirja loppunut yksiselitteisen onnellisesti (ja minulle miinuspisteitä, että menin paljastamaan sen).

Tekstinäyte, s. 9:
Itsekuri oli osoittautunut kullanarvoiseksi pienen aviokriisimme aikana. Vietimme pitkiä, unettomia öitä keskustellen rauhallisesti ja hiljaisella äänellä niin etteivät lapset heräisi ja niin ettemme avaisi loukkaavilla sanoilla parantumattomia haavoja. Mario oli epämääräinen ja kuulosti mieheltä, joka on sairas mutta ei osaa tarkasti selittää vaivojaan. Hän ei ollut koskaan sanonut selvästi, mitä tunsi tai minä minä voisin häneltä odottaa. Sitten eräänä päivänä hän tuli töistä pelästyneen näköisenä, tai ehkei se ollut oikeaa pelkoa vaan heijastus siitä pelosta, jonka hän oli nähnyt kasvoillani.


Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät. Avain, 2004.

P.S. Lue myös Kiiltomadon arvio!

3 kommenttia:

  1. Valitettavasti tuntematon teos minulle :/

    VastaaPoista
  2. Luin kirjan viime kesänä ja pidin itsekin siitä, vaikka onnekseni en osannut yhtään samaistua päähenkilön tunnekuohuihin. Jostain syystä luin siihen aikaan silti paljon ero- ja kolmiodraamakirjoja ja tämä oli niistä mielestäni paras.

    VastaaPoista
  3. Minulle oli yllätys, että Hylkäämisen päivät oli suomennettu jo 2004. Olen törmännyt kirjaan pari kertaa ja luulin, että se on ihan uusi käännös - vasta blogikirjoitusta tehdessäni huomasin, että se on noinkin vanha. Mutta hyvä - on kiva kirjoittaa paitsi hyvistä myös vähän vanhemmista kirjoista. Esim. lehdethän nostavat esiin melkein vain uusia kirjoja, mutta kyllä ihmisiä toivoakseni muutkin opukset kiinnostavat.

    Olen lukenut itsekin aika paljon, ainakin ajoittain, ero- ja kolmiodraamakirjoja. Vaikuttavimpana tulevat spontaanisti mieleen Bergmanin "Kohtauksia eräästä avioliitosta" ja Märta Tikkasen kirjat, kuten "Yksityisalue".

    VastaaPoista