perjantai 27. syyskuuta 2013

Rakas blogini...

Hei lukupäiväkirjani!


Kirjoitan Sinulle - sinuun - pitkästä aikaa.

Mitä kuuluu? Miten olet voinut?

Minun syksyni on ollut erinomainen. Arkena olen tehnyt töitä, jotka ovat olleet mukavampia kuin työtehtäväni pitkään aikaan; jotain aivan uudenlaistakin taitaa olla edessä. Viikonloppuisin olen nauttinut! Viime viikonvaihteen vaelsin Kolin kansallismaisemassa. Tunsin olevani kuin sadussa vuorien keskellä. Tutustuin myös alueen kansanperinteeseen ja yövyin vanhassa, vanhassa talossa, jossa kummittelee tänäkin päivänä. En pelännyt!

Enkä olen unohtanut kirjallisia tarinoitakaan. Olen lukenut viime viikkoina hitaammin kuin moneen vuoteen, mutta samalla olen ehtinyt ajatella lukemaani tarkasti.

Otetaanpa esimerkiksi Johan Bargumin novellikokoelma Jäähyväisiä. Se oli minusta ihastuttava! Lukiessani kyllä pohdin, että moni pitää tällaista kirjallisuutta tylsänä - ja minuun suomenruotsalainen kerronta iskee aina, vaikkei siinä itsessään ole mitään iskevää. Mutta Bargumin(kin) hahmot ovat sopivan paperisia, jotta heitä seuratessaan muistaa lukevansa kirjaa eikä seuraavansa tositarinaa: lukemisen nautinto säilyy. He ovat myös näennäisen hillittyjä, (suomenruotsalaisen) sivistyneitä ja kuitenkin hurjia, vankkoja, inhimillisiä. Jos minun olisi valittava yksi kirjallisuudenhaara, johon keskittyisin, se voisi hyvinkin olla suomenruotsalainen kirjallisuus, vaikka suomen kieli on yksi tärkeimmistä asioistani. Onkohan kukaan muu koskaan miettinyt, millaisen genren valitsisi, jos olisi valittava yksi? Tai miettinyt lukiessaan, miksi tietynlaiset kirjalliset hahmot tuntuvat niin läheisiltä?

Vielä sananen tuosta aina hyvältä tuntuvasta kirjallisuudesta: joskus samaa sivistynyttä vaan ei pikkusievää tyyliä löytää myös suomalaisista romaaneista. Luin juuri loppuun Leena Parkkisen Galtbystä länteen. Siinä ei ollut yhtään viehättävää ihmistä, kirjan tarina - tai oikeastaan pitäisi puhua tarinoista - ei ollut kaunis, arvasinkin kirjan lopun, paikoin olin ärsyyntynyt kieliopillisista seikoista - mutta voi, miten viehättävä kirja oli kokonaisuutena. Huolellisesti rakennettu kirjallinen maailma, jossa ihmisten pinnan alla kuohuu, se vetoaa minuun. Galtbystä länteen ei ollut yhtä yllättävä ja erikoinen kuin Sinun jälkeesi, Max, mutta luulen ja tiedän, että tulen palaamaan tämänkin kirjaan maailmaan usein mielessäni. 

Kerron Sinulle joskus tarkemmin näistä kirjoista. 

Entäpä Sinä, oletko tehnyt mielenkiintoisia kirjallisia havaintoja tänä syksynä? Ovatko Sinuakin alkaneet kiinnostaa kirjalliset julkaisut? Minä en ole saanut vielä luettua ensimmäistäkään Grantaa, mutta kaupassa odottaa varauksessa jo toinen. Olen lukenut sen sijaan Helsingin Sanomien Teema-liitettä, jossa keskitytään kirjoittamiseen, sekä mm. The New York Review of Booksia. Huomaan, että minua kiinnostavat lukemisesta ja kirjoittamisesta kertovat julkaisut ja ylipäätään kaikenlaiset tietokirjat yhä enemmän, usein enemmänkin kuin kaunokirjallisuus. Taas voin ajatella, että se mistä minä innostun, on monesta muusta aivan tylsää.

Mutta mitäpä siitä! Olen pitkästä aikaa yksin kotona ja aion nyt vetäytyä nauttimaan tylsistä teksteistä. Toivon, etten ole tylsistyttänyt sinua jaaritellullani, oma kirjablogini. Ja tiedäthän, etten unohda sinua, vaikken aina kirjoittaisikaan. 

Voi hyvin, hei hei! Ja nähdään taas! En ole ollut vähään aikaan sunnuntaisin kotona, mutta ties vaikka tällä viikolla olisi taas runosunnuntain paikka.

Terveisin
Jenni

17 kommenttia:

  1. Ihana kirje!

    Et ole kuule yksin rakkaudessasi suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen ja lukemista ja kirjoittamista käsitteleviin (asia)teksteihin! Viimeksi mainittujen lukemisesta taidan nauttia parhaimmillaan yhtä paljon kuin hyvästä romaanista.

    Ensimmäinen Granta on minulla kirjastosta varauksessa ja sait mielenkiintoni heräämään myös tuota Hesarin Teemaa kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Samat sanat sekä romaaneista että asiateksteistä. Haluaisin puolustaa aina ja ikuisesti kaunokirjallisuuden voimaa, mutta myönnän, että asiatekstit ja tietokirjat ovat kuitenkin useimmiten niitä, joista paasaan sitten muuallakin kuin kirjablogissani. Toki ne ovat usein konkreettisemmasta aiheestakin kuin kaunokirjat, ja tuo aihe voi kiinnostaa yleisesti muitakin kuin lukijoita.

      Poista
  2. Täällä kolmas suomenruotsalaista kirjallisuutta rakastava. Pitäisikö perustaa joku kerho meitä varten :)

    Minä olen jo pitkään huomannut, että tietokirjat kiinnostavat minua enemmän kuin puhdas kaunokirjallisuus.

    Granta on minulta jäänyt täysin paitsioon ja vähän pelkään, että sinne se tulee jäämäänkin. Aika ei vain riitä kaikkeen.

    Ihanaa perjantaita Jennille ja Jennin blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, toki, Suomenkieliset suomenruotsalaisen kirjallisuuden puolesta ry. tms.:D

      Minusta tuntuu välillä, että haluan lukea vain tietoa, mutta toisalta "varon" etten ajaudu pois kaunokirjallisuudesta. Erityisesti viime vuonna oli niin, että lähes kaikki vaikuttavimmat lukukokemukseni olivat tietokirjoja, se oli kiinnostavaa.

      Minäkään en ollut ensin erityisen innostunut Grantasta, mutta sitten satuin perehtymään, mitä kaikkea Grantan nimissä onkaan julkaistu... apua, vaikka mitä kiinnostavaa! Palaan aiheeseen, kunhan saan haettua tuon toisenkin Granta-julkaisun kotiin asti ja tutustuttua siihen.

      Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle (ja blogillesi, hih)!

      Poista
  3. Ihana Jenni!

    Suomenruotsalainen kirjallisuus, niin ihanaa. Ja Bargum, ah sillekin. Minä voisin liittyä tähän kerhoon.

    Grantaa en ole lukenut, en tiedä ehdinkö, mutta ehkä keskityn näihin suomenruotsalaisiin. Seuraavaksi aloitan Annika Lutheria, ruotsiksi tosin. Carpelanista kyllä myönnän, että häneen en aivan vielä ihastunut, olemme vasta sellaisella vilkuiluasteella että ehkä, tai sitten ei.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linnea! Ja tervetuloa mukaan suomenruotsalaisen kirjallisuuden fanituskerhoon. :)

      Ymmärrän hyvin, ettei suhteesi Carpelaniin ole edennyt pikaisesti ihastumisen tasolle. Minä olen lukenut häntä hieman ja tunnistan kyllä kielen hienouden... ja samalla sen, että kieli ja tarina ja kaikki lipuu käsistäni, enkä osaa sanoa Carpelanin teoksista yhtään mitään.

      Poista
  4. Ihana juttu! Terveisin toinen tylsyyden ja suomenruotsalaisen kirjallisuuden ystävä, joka on perjantai-iltana yksin kotona.

    Nyt jäin miettimään, mikä voisi olla se loppuelämän kirjallisuusgenre. Ehkä niinkin tylsä valinta kuin 1900-luvun alkupuolen brittiläinen kirjallisuus. Sieltä löytyy paljon kaikkea rakasta, esimerkiksi sitä tylsyyttä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos kommentista ja hausk... siis tylsää viikonlopun jatkoa! :D

      Minä olin eilen tosi hurja yksin kotona nautiskellessani: kävin saunassa heti töiden jälkeen (kissojen kanssa!), sitten vähän bloggailin, join yhden oluen, katsoin Ylen uutiset ja meninkin sitten nukkumaan. En jaksanut edes lukea lopulta kuin muutaman sivun verran.

      En tiedä, mikä olisi oikeasti loppuelämän genreni, jos sellainen pitäisi valita. Se olisi vaikeaa ja kamalaakin! Tiedän, että valitsisin jotain kotimaista, mutta mitä... suomenruotsalaisen "sivistyneen" kirjallisuuden rinnalle nousee muutamia haastajia. Hmmm, ehkä palaan tähän blogissani, jos saan täsmennettyä ajatuksiani.

      Poista
  5. Tulin hyvälle mielelle tästä. Ja luulen, että olemme lukeneet Parkkisen kirjan aika lailla samoin. Minä pidin siitä, pidin kovasti, mutta kierroksia oli paikoin liikaa. Sinun jälkeesi, Maxia kirja ei voita, mutta kerrassaan nautittavaa luettavaa.

    Pakko kompata Liisaa, kyllä se kaikkein omin genre löytyy 1900-luvun (alun) brittikirjallisuudesta. Tylsyyshän on kaikkein parasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Minua vähän nauratti postaukseni, mutta toisaalta: blogihan on perinteisen määritelmän mukaan nettipäiväkirja, joten kai siihen voi kirjoittaa perinteiseen päiväkirjatyyliin. En ole kyllä pitänyt päiväkirjaa sitten lukioaikojen, enkä ole koskaan kirjoittanut säännöllisesti enkä "Hei päiväkirjani -tyyliin".

      Kävin eilen pikavilkaisemassa Parkkis-bloggauksesi, ja luulen samoin, että ajattelimme kirjasta pitkälti samalla tavalla. Luen kirjoituksesi paremmin sitten, kun olen ensin hahmotellut omaani pidemmälle.

      Tylsyys, ainakin tietynlainen tylsyys, on kyllä parasta! Kuten yllä totean Liisalle, olisi kauheaa, jos joutuisi oikeasti valitsemaan yhden genren. Olen kuitenkin tänään käyttänyt puutarhatöissäraatamisajan siihen,että olen samalla miettinyt, mitkä ovat kirjamakuni perustat eli minulle tärkeimmät genret ja miksi. Toivon palaavani aiheeseen pian blogissani.

      Pitää sanoa sinullekin samoin kuin Liisalle: tylsää viikonlopun jatkoa!

      Poista
  6. Ihana kirje! <3

    Täälläkin vilkuttaa yksi suomenruotsalaisuuden (ja tylsyyden!) ystävä, hei vaan. Kun alan miettiä niitä, jotka nykyisin ovat suurimpia kotimaisia suosikkejani, on suurin osa juuri suomenruotsalaisia: Westö, Jansson, Tikkanen, Carpelan, Bargum, Fagerholm, mitä näitä nyt on. :) Erityisen iloinen olen siitä, että olet lukenut (ja rakastanut) Bargumin novellikokoelmaa Jäähyväiset, se on niin hieno, ja ansaitsisi bloginäkyvyyttä. Jään odottamaan juttuasi, mutta ei paineita, kirjoitat kun siltä tuntuu. :)

    Parkkisen kirjasta ajattelen samoja ajatuksia kuin sinäkin. Se on hieno ja viehättävä, Parkkinen on taitava kirjoittaja. Komppaan Katjaa noista kierroksista, näin jälkikäteen ajateltuna loppupuolella tempo on paikoin vähän turhankin kova. Etenkin viimeisimpään lukemaani kirjaan (joka on siis Hyryn Uuni) verrattuna Parkkisen kirjan meno tuntuu paikoin melkein hysteeriseltä. :D

    Siitä tylsyydestä. Minä olen löytänyt itsestäni vähän yllättäen suuren tylsyyden rakastajan. Hyryn Uuni taisi olla vähätapahtumaisin koskaan lukemani kirja, ja voi miten syvästi siihen rakastuin. Haaveilen lukevani Päätalon Iijoki-sarjan, ja Kilven Alastalon salissa, sekä Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä loputkin kirjat (ensimmäinen vasta luettuna). Oi että. Ja tuo Liisan mainitsema brittiläinen 1900-luvun (alun) kirjallisuus, oi kyllä kiitos.

    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinne, ja runollista sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos ihastuttavan pitkästä ja innoittavasta kommentista! Luin sen puolipöpperössä nyt aamulla ja kas, minun oli heti noustava kahvinkeittoon ja kirjoittamaan Bargumin kokoelmasta. Kiitos, sait minut tehokkaasti pois uni- ja blogihorroksesta.

      Suosikkilistasi näyttää hyvin, hyvin tutulta. En kyllästy ikinä esim. Tikkasen ja Janssonin teoksiin, vaikka luen niitä uudelleen ja uudelleen. Olen joskus, tai aika useinkin, luonnehtinut esim. Kesäkirjaa, näennäisen helppoa ja monesta varmaan tylsääkin kirjaa niin, että tunnen sitä lukiessani oppivani sekä kielestä että maailmasta, ja se asia, jota kirjoista kaikkein eniten haen. Bargumin laitan nyt antikkalistalleni, niin osaan reagoida, jos hänen teoksiaan tulee vastaan.

      Tulen lukemaan Uuni-juttusi! En itse tavoittanut Uunia lukiessani aivan oikeaa mielentilaa siitä nauttimiseen, mutta tunnistin kyllä, miksi se on tietynlaisessa fiiliksessä suorastaan täydelinen kirja. (Eräs parhaita muistojani on muutaman vuoden takaa, kun olin muutaman päivän yksin syyskesäisellä (!) mökillä kissojen kanssa ja vain luin, kirjoitin ja olla möllötin, täydellistä tapahtumattomuutta.)

      Niin ja mitä Alastaloon tulee, niin hmmm, minähän olen lukenut sen ja pidin siitä vilpittömästi! ;)

      Poista
    2. Kesäkirja on ihana. Luin sen ensimmäistä kertaa vasta muutama kesä sitten, mutta sen jälkeen olen palannut sen maailmaan kesästä toiseen. Ensimmäisellä lukukerralla se tuntui jotenkin niin ihmeellisen hienolta, etten osannut kirjoittaa siitä edes blogiin. Tuntui ettei löydy sanoja, joilla kuvata niin hienoa kirjaa. Pitäisi kyllä joskus edes yrittää.

      Ja voi mikä ihastuttava syyskesän muisto. Kuulostaa aika täydelliseltä, ja sitä se on varmasti ollutkin. <3

      Ja kääk. Menen nyt keräämään rohkeutta Alastalo-juttuusi. Kyllä minäkin sen vielä selätän, se on varma. :D

      Poista
    3. Sara, minä en itse asiassa innostunut Kesäkirjasta oikein ollenkaan, kun luin sitä (liian nuorena) ensimmäistä kertaa. Sitten jonain kesänä, aika monta vuotta jo siitäkin, se sitten todella kolahti, eikä sen jälkeen ole ollut kevättä/kesää ilman Kesäkirjaa ja muuta Janssonin tuotantoa. Ja arvaa, ajattelenko päivittäin sitä, että tänä kesänä pääsin sekä Klovharulle että Muumipappa ja meren oletetulle esikuvamajakalle Söderskärille? Onnekasta!

      Mulla meni aika kauan (ja usean bloggauksen verran) Alastalon kanssa. En voi väittää hihkuneeni riemusta koko ajan, mutta pidin kirjasta, erityisesti sen huumorista ja sanavalinnoista. Muistelen lukukokemusta hyvällä, enkä vain siksi, että olen kyllä ylpeä, kun olen lukenut Alastalon!

      Olin muuten kissojen kanssa mökillä aika lähellä Alastalon maisemia, Alastalokin olisi varmasti ollut parhaimmillaan juuri siellä luettuna.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana ehkä kertaluenteisesti. :) Luulen, että voisi käydä rasittavaksi, jos aina kirjoittelisin tyyliin "Heippa päiväkirjani, tänään oli vähän pilvinen ilma, mutta ei onneksi niin kosteaa, ettei olisi voinut leikata nurmikkoa. Järjestelin tänään alakerran kirjahyllyä, mutta en saanut urakkaa valmiiksi. Toivottavasti kuulen sinusta pian." :D

      Poista
  8. Minä taasen olen ollut niin uppoutunut tuohon elämänkaarikirjoittamiseen ja sukututkimukseen. Automatkalla olen kuunnellut pari äänikirjaa. Ehkä tänä viikonloppuna maltan lukea kesken olevia kirjoja tai oikeastaan olisi kirjoitustehtävä ruska-ajasta kirjallisuuspiiriin tekemättä ensi viikoksi - ihanaa, että kirjoja, kirjallisuutta ja kirjoittamista voi tehdä/harrastaa monella tapaa :) Kirsi/Kaikkea kirjasta

    VastaaPoista