torstai 5. syyskuuta 2013

Kirjaformaattispekulointia



Nautin kirjani lähes aina perinteiseen tapaan kovakantisina tai pokkarinpehmeinä painotuotteina. Periaatteessa olen sitä mieltä, että kaikenlaiset kirjaformaatit ovat tervetulleita, koska kaikenlainen kirjavuus on hyvästä. Näen myös erilaisille formaateille omat käyttötarkoituksensa, ja olenpa sitäkin mieltä, että sähkökirja on monessa parempi vaihtoehto kuin painettu kirja, edes se pokkari.

Tuhansien painettujen kirjojen jälkeen on kuitenkin vaikea vaihtaa kirjaformaattia.

Kirjoitin Lilyn puolelle taannoin äänikirjakokemuksistani, eli siitä, miten kiinnitän kuunnellessani huomiota osin aivan eri asioihin kuin lukiessani. Tutun tekstin kohdalla se on kiinnostavaa ja jopa viehättävää, vieraan tekstin kohdalla luku- tai siis kuuntelukokemus jää helposti etäiseksi ja hajanaiseksi.

Sähkökirjat eivät ole aivan viime päiviin saakka tuntuneet sen paremmilta vaihtoehdoilta minulle.

En omista varsinaista lukulaitetta, mutta joskus lainasin Jane Austenia HelMet-kirjastojen sähköisen kirjavarauspalvelun kautta. Olen kertonut lainaamisesta tarkemmin täällä. Olin innostunut sekä lainaustavasta että kirjasta, mutta pöh, yhtäkkiä kirja oli vain kadonnut koneeltani enkä ollut lukenut sitä alkua pidemmälle. Läppäri sylissä lukeminen ei siis ollut minun juttuni, vaikka muuten minä ja tietokoneeni vietämme varmasti liikaakin aikaa yhdessä.

Sittemmin olen yrittänyt lukea PDF-muotoisia romaaneja Lumia 820 -älypuhelimellani.

Muutama romaani on jäänyt kesken, kiitos liian nopean skrollaussormen ja puhelimen nettiyhteyden houkuttelevuuden. Olen huomannut, että vaikka osaan keskittyä painettuun kirjaan ruuhkajunassakin, puhelimen kautta lukeminen menee tekstin pikaselaamiseksi ja jatkuvaksi sivupoluille poukkoiluksi: onko kukaan lähettänyt sähköpostia, mitä Facebookissa tapahtuu? (Tämä on syy, miksi jossain bloggauksessani kutsuin itseäni älyttömäksi älypuhelimen käyttäjäksi.)

Mutta: tilanne ei ole toivoton. Sain juuri luettua tuoreen kotimaisen chick lit -romaanin, Niina Within Taisit narrata, Stellan, kahdessa päivässä puhelimellani, kahden päivän työmatkojen aikana. Onnistuin keskittymään tekstiin, lukemaan sitä jopa junasta ratikkaan siirtyessäni – ja onnistuin tekemään somettoman työmatkan.

Kokemuksesta innostuneena aloin oikein miettiä, miksi yhtäkkiä pystyinkin hyödyntämään puhelintani niin kuin olen toivonut siitä asti kun sen maaliskuussa ostin. Kerron tuosta kirjasta myöhemmässä bloggauksessa tarkemmin, mutta nyt voin jo luetella, miksi se oli hyvin sopiva puhelin-PDF-kirjaksi: teksti on hauskaa ja sujuvaa,  dialogia on paljon, genre on helppo ja sellainen ettei siihen tarvitse (tai oikein voikaan) keskittyä syvällisesti, kirja on melko lyhyt. Kuten hyvässä chick litissä muutenkin, lukiessa oli sellainen fiilis kuin juttelisi niitä näitä kaverin kanssa, ja kyllä minulla sentään on vielä kyky rupatteluun, vaikka älypuhelin onkin tehnyt minusta monessa muussa asiassa älyttömän.

Hiljattain kokeilin myös ensimmäistä kertaa miki-kirjaa. Vaikka kyse on painotuotteesta, ongelmaksi muodostui juuri kaiken sen puute, joka auttoi Stellan lukemista puhelimella.

Luin nimittäin Klaus Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan ensimmäisen osan, eli kirjan, jota lähes kaikki ovat kehuneet. Minustakin kirja oli erinomainen, mutta pienikokoinen mikiformaatti teki minun lukukokemukselleni hallaa. Knausgårdin teksti on syvällistä kaikesta sujuvuudestaan huolimatta, eikä tuntunut minusta sopivan helposti lähestyttävään ja kepeään selailuun kannustavaan kirjaformaattiin. Kun kappaleet olivat pitkiä eikä dialogia ollut erityisemmin, aukeamista tuli välillä tasapaksun näköisiä, tekstin kauttaaltaan peittämiä. Tiivis taitto sai lukukokemuksen tuntumaan ajoittain raskaalta, vaikka miki taas formaattina tuntui kirjan sisällölle liian kevyeltä.

Toivottavasti joku ymmärsi, mitä ajan takaa. Summa summarum: minusta kirjan sisällön ja muodon pitää olla tasapainossa ja vastata toisiaan. Onko kukaan muu ajatellut samaa? Tai päinvastoin, että vain tarinalla on väliä?

Kirjaformaattipuritanismistani ja painettujen kirjojen houkuttelevuudesta huolimatta aion sinnikkäästi jatkaa myös muiden kirjaformaattien kanssa seikkailua. Kenties niissäkin on jokin raja, jonka jälkeen formaatti tuntuu luontevalta melkein mihin tahansa opukseen.

15 kommenttia:

  1. Olen miettinyt vähän samaa: en edes harkinnut Knausgårdin kirjojen ostamista pokkarina tai mikinä (sähkökirjasta tai äänikirjasta puhumattakaan), sillä ne ovat jotenkin "kovakantista kirjallisuutta", sellaita, johon haluaa syventyä ja jota haluaa lehteillä.

    Haluaisin kyllä tutustua mikiformaattiin, mutta tähän mennessä siinä on julkaistu vain sellaisia kirjoja, jotka olen jo lukenut, tai sitten juuri noita "Knasuja".

    Sen sijaan juurikin helppo- ja kertalukuisiin genrekirjoihin sekä oppikirjoihin e-kirjat (ja ensinmainittuihin myös mikit) ovat omiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiva kuulla, että sait kiinni hieman sekavasti muotoilluista ajatuksistani: minustakin tietynlainen kirjallisuus taitaa olla ehdottomasti kovakantista kirjallisuutta, tai painettua ainakin. Toisaalta kansillakin on väliä. Lapsena ja esiteininä en millään saanut luettua Sinuhea, kun meillä oli vain sellainen jättimäinen kuvitettu painos. Kun sain joskus yläasteella kirjan omakseni pokkarina, ahmin sen nopeasti. Pokkari mahdollisti sängyllä lojumisen ja lukemisen. :)

      Minusta miki on kyllä hyvin kätevä ja sympaattisen näköinen/oloinen kirjaformaatti, mutta jatkossa suosin kirjoja, jotka olen jo lukenut ja jotka haluan lukea vain kevyesti tai tiettyjä paikkoja makustellen uudelleen, tai sitten valitsen jotain kevyttä "matkakirjallisuutta".

      Haluaisin kyllä kokeilla myös oikeaa lukulaitetta joskus, mutta toistaiseksi kokemukseni sähkökirjoista eivät ole niin rohkaisevia, että tekisi mieli ostaa laite. Kenties lainaan kirjastosta tai alan kinuta, josko joku ystävä lainaisi hetkeksi omaa laitettaan.

      Poista
  2. Peesaan Mariaa; kertalukuisiin viihdepläjäyksiin välttää puhelimeen mahtuva formaatti.

    Heh, tilasin itselleni muuten eilen uuden raapaleantologian - joka tulee sähköpostiini raapale kerrallaan vuoden aikana. Painetun version saa vasta vuoden loputtua. Hauska idea minusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, huomasinkin sinun tilanneen raapeleita ja voisin itsekin tilata: raapaleantologian idea on hyvin kannatettava. Raapaleita voisi myös kätevästi lukea sähköpostista vaikkapa juuri työmatkalla.

      Poista
    2. Tuli muuten mieleeni, että minulla on tainnut ekirjojen käyttöä jonkun verran lisätä Elisa Kirjan palvelu; kun siihen alkutökkimisen jälkeen pääsi sisään, toimii aika hyvin. Nyt on aina kännykässä jokin dekkari tai muu sopiva suomeksikin, ennen olin enemmän englanninkielisten varassa.

      Readberry on jäänyt toistaiseksi yhden kirjan testauksen varaan... pitää katsoa josko siihen vielä innostuisi.

      Poista
  3. Mä olen tosi tylsä näissä, en ole kokeillut äänikirjoja (ja luulen että en pystyisi niitä kuuntelemaan kunnolla), en e-kirjoja, en mikejä...

    Mutta Knasun koko aukeaman täyttävistä kappaleista tuli sitten mieleen että voisikohan tässä formaatissa julkaista runoja.
    Tai vähän samantapainen olisi yksi kirjasarja jonka näin kirppiksellä, parikymmentä runokokoelmaa pariltakymmeneltä suomalaiselta klassiselta runoilijalta (Leino, Kailas, Vala, Sarkia, jne) ja jokainen kirja oli sellainen reilu kämmenenkokoinen, sopivan ohut muttei ihan läpyskä. Sellainen joka kulkisi tosi hyvin mukana.
    Olisiko hienoa aamuruuhkassa lukea jokunen sivu Harmajaa vai olisiko aamulla sittenkin ollut Hellaakoski-olo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hdcanis, kiitos bloggaukseni täydentämisestä. Piti nimittäin kirjoittaa juuri siitä, että runot sopisivat pieneen, helposti kuljetettavaan ja lähestyttävään kirjaformaattiin mainiosti. Tämä tuli mieleeni eräänä päivänä ratikassa, kun havahduin Knasun pinnallisesta lehteilystä ja huomasin, että Runokuu-festari näkyi myös runoutena ratikan sähköisellä mainostaululla. Joskus metrossa ja junassakin näkyy runoutta tai aforismeja, se on aina hauskaa ja kiinnostavaa. Hyvä, että mainitsit runot, kun unohdin ne bloggausta kirjoittaessani!

      Tuo kuvaamasi runokirjasarja kuulostaa hyvältä! Levottomille junalukijoille voisi sopia sellainenkin kirja, jossa yksien kansien välissä runoutta monelta runoilijalta. Jee, toivotaan että sellainen tulee markkinoille, mielellään minikoossa. :)

      Poista
  4. Minä olen viime aikoina innostunut e-kirjoihin ja äänikirjoihin, mutta totta on, että eri kirjoille sopivat eri formaatit. Etenkin äänikirjoissa minulta menee väkisinkin osa ohi, etenkin kielen sävyt jne, joten suoraviivaiset, vetävät tarinat ja konstailematon kieli sopivat niihin parhaiten. E-kirjojen osalta olen toisaalta huomannut senkin, että "kevyt" muoto rohkaisee minua tarttumaan "raskaiksi" kokemiini kirjoihin helpommin kuin perinteiset kovat kannet. Jotenkin esimerkiksi vanhat klassikot tuntuvat helpommin lähestyttäviltä, kun ne yhtäkkiä mahtuvatkin kännykän tai Kindlen näytölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luru, minun pitää kyllä myös kokeilla jotain "raskasta" kirjaa sähköisenä. Äänikirjoissa olen pitänyt eniten Juhani Ahosta ja vanhasta suomalaisesta runoudesta, vaikken heti ensimmäiseksi olettaisi, että vanhat tekstit istuvat minusta parhaiten (minulle) uuteen muotoon. Joskus olen lukenut Minna Canthia netistä - pitäisi kyllä hyödyntää enemmänkin netin ihania ilmaisia klassikkoaarteita.

      Poista
  5. Kyllä, olen myös sitä mieltä että sisällön ja formaatin täytyy kohdata että kirjakokemukseni on "kunnollinen". Olen esimerkiksi todennut, että äänikirjoina mulle sopivat parhaiten melko viihteelliset kirjat. Jos yritän kuunnella jotain "vakavampaa", se jää todennäköisesti alkumetreillä kesken. Mikiä en ole vielä kokeillut, mutta voin kuvitella että sen kanssa saattaisi tulla tuo kuvailemasi ongelma.

    Sähkökirjakokemukseni ovat vielä hyvin vähäisiä vaikka lukijan omistankin, mutta siihenkään formaattiin eivät kaikki kirjat tunnu kotiutuvan. Sopivilta tuntuisivat taas ne viihteellisemmät vaihtoehdot, kuten dekkarit, tai toisaalta klassikot - jostain syystä ajatus vanhan tekstin lukemisesta modernilla laitteella viehättää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiva kuulla että sinustakin sisällön ja formaatin on kohdattava. Joskus se taitaa vain tapahtua hieman erikoisesti, kun esim. tässäkin keskustelussa on mainittu sähkökirjoiksi sopivat klassikot. Ehkä minäkin yritän klassikkoa seuraavaksi.

      Miki on minusta kiva ja monessa kätevä formaatti, mutta seuraava Knausgårdini ei varmastikaan ole mikin muodossa! :)

      Poista
  6. Minäkään en ole lukenut enkä kokenut äänikirjoja saati e-kirjoja, en edes mikejä - ja ei kyllä edes kiinnosta. Minulle kirjat ovat se hetki, kun irrottaudun koneista, turhista sähkölaitteista ja vaivun muihin maisemiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, tuo on kyllä erittäin kannatettava asennoituminen kirjoihin. Olen miettinyt, että esim. makuuhuone, jossa aina luen iltaisin, pitäisi pitää kokonaan internetvapaana vyöhykkeenä. Vähän aikaa se onnistuikin alkuvuodesta, mutta sitten jouluksi pyytämäni herätyskello hajosi, ja kas, kirjapinon vierellä yöpöydällä on puhelin selaimensa kera...

      Poista
  7. Minä suhtauduin alkuun sähkökirjoihin hiukan epäilevästi, koska pidän kirjoista äärimmäisen paljon myös fyysisisinä objekteina. Innostuin kuitenkin kokeilemaan viime syksynä sähkökirjoja, kun helmetin e-kirjasto avattiin. Lisäksi olen lukenut Gutenberg-projektista vanhempaa kirjallisuutta.

    Huomasin että minulle e-kirjojen lukeminen sopii oikeastaan tosi hyvin. Koska vaikka rakastankin lukea, se on minulle joskus vaivalloista ja hidasta, siis ihan se mekaaninen lukeminen ja se sitten edelleen haittaa ymmärtämistä. Iphonen ruudulle sain sovitettua kirjan tekstin mukavan väljästi, tekstin isommaksi ja sopivan kauaksi reunoista. Rivit eivät hyppineet ja sain tyydytystä siitä, että sain pyyhkäistä uuden "sivun" esiin. Joskus kirjoja kirjamuodossa lukiessa minut valtaa epätoivo, kun tuntuu etten koskaan pääse kääntämään sivua. Olen huomannut saman kuin Luru, raskaiden kirjojen lukeminen tuntuu paljon kevyemmältä näin. Myös esim. saksalaisia kirjoja on ollut helpompi lukea sähköisesti, jostain syystä nimittäin vanhat saksalaiset kirjat on painettu äärimmäisen tehokkaasti tilaa käyttäen. Vaikka tuntuuhan se vähän hassulta vaikka jotain Goethea lukea älypuhelimen näytöltä.

    En tiedä osaisinko kuitenkaan ostaa e-kirjoja. Mutta niitä on kiva lainata, ja omat suosikit voi sitten ostaa omaksi fyysisinä kirjoina lukemisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mymlan, kiitos kannustavasta kommentista! Gutenbergistä löytyy kyllä vaikka mitä - ja muutenkin tämä keskustelu on saanut ajattelemaan, että seuraava sähkökirjakokeiluni saa luvan olla vanhaa kirjallisuutta.

      Luulen, että tässäkin asiassa kyse on pitkälti tottumuksesta, minkä takia aion itsekin jatkaa e-kirjoihin totuttelemista. IPhone kuulostaa aika kätevältä lukuvälineeltä! Lumian näyttö on hyvä, mutta huomasin, että vaikka Lumia antoi tallentaa pdf:lle kirjanmerkin, se ei käytännössä pitänyt sitä muistissa.

      Minäkin olen ajatellut, että kirjoihin olisi hyvä tutustua sähköisinä ja ostaa sitten painotuotteina vain ne, jotka todella haluaa omistaa.

      Poista