maanantai 9. syyskuuta 2013

Hannu Mäkelä: Musta on meri



Oi elämää! Voi sen opetuksia!

Näin huudahtelee runoilija Hannu Mäkelän runokokoelmassa Musta on meri. Hän tuntuu puhuvan Mäkelän itsensä, tai ainakin vanhemman, elämää nähneen ja ymmärtävän, ihmisen suulla. Hän vertaa rakkautta ja merta, puhuu ihon rakkauden kielestä ja ihon sanoista, toteaa että jokainen valokuva on mielen muisto; mutta vaikkei hänen kuvastonsa ole kovinkaan yllättävää, hänen runonsa eivät tunnu kliseisiltä.

Ennen kaikkea Musta on meri tuntuu minusta melankoliselta. Se ei ole synkkä tai ahdistava, mutta se on haikean surumielinen, sellainen kuin olo voi olla suuren meren tai rakkauden edessä - tai vanhetessa, luulen. Olo on kiitollinen mutta pieni, epävarmakin. Vaikka tuntui, että tämä teos olisi vaatinut kunnolla auetakseen ainakin pari lukemiskertaa, pidin siitä, että Mäkelä kertoo tavallisia, jotenkin hyvin ihmisenkokoisia runotarinoita. Kirjan takakannessa puhutaan unirunoista, ehkä siksi, että kirjassa on haaveksiva, hiljainen sävy.

Pidin teoksessa myös siitä, että se vie - kenties unessa, ehkä oikeasti - slaavilaisiin tunnelmiin:


Edessä pitkät autiot murheelliset kadut
ja sitten vuoritie Lazarevskojesta Volkonkaan.
Ja mitä nouseekaan pimeässä mieleen
kun kääntelen rattia ja yritän pitää auton tiellä?
(ote)


Jokin tässä pienessä kirjassa viehättää ja puhuttelee minua, vaikken ensilukemalta aivan haltioitunutkaan. Luin toisiinsa limittyviä runoja kuin matkakertomuksena jonnekin rumankauniisiin kaukaisiin kyliin, tai itse elämään. Aion varmasti lähteä tuonne matkalle vielä uudelleen, sekä nauttiakseni että ymmärtääkseni paremmin. Hitaan muuttumisen ja jopa luopumisen teemat tuntuvat sopivat erityisen hyvin syksyyn.


- - Ja kun taas kapuamme mäkeä,
saapuu satumainen ilta.
Meren mustuuden yllä on taivas
tähtien tulta täynnä.


Hannu Mäkelä on julkaissut tänä vuonna myös aikuisillekin sopivan, niin ikään surumielisen satukirjan Ääni joka etsi laulua. Lisäksi Herra Huusta on otetty 40-vuotisjuhlapainos - huu, kuinka hauskaa olisi saada sekin omaan kirjakokoelmaan!


***

Musta on meri on luettu osana Lukutaitokampanjaa sekä runosunnuntaiteemaa. Ensimmäisessä runosunnuntaikirjoituksessa kertoilin vaikutelmia Kai Niemisen Istun tässä, ihmettelen -teoksesta.

***



Hannu Mäkelä: Musta on meri. Paasilinna, 2013. Kannen kuvateos Sami Parkkinen, kannen suunnittelu Laura Noponen.
Kustantajan kirjaesittely

(Kirja on ostettu Helsingin keskustan Akateemisesta kirjakaupasta. Kuva on Söderskärin majakalta, jota ympäröivä meri ei ollut musta, vaan niin kaunis, että se teki samaan aikaan iloiseksi ja murheelliseksi.)











3 kommenttia:

  1. Hei. Olen kaipaillut jotain uutta runotuttavuutta syysiltoihin. En ole hirveästi runoutta harrastanut, joten mielenkiintoisten kirjailijoiden ja teosten etsiminen on tuntunut vaikealta aloittaa. Tämä vaikuttaa kuitenkin täydelliseltä, siispä: kiitos vinkistä! :)

    -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiitos kommentista ja anteeksi, että vastailen vasta nyt!

      Minusta syksy on jotenkin runollinen vuodenaika, mutta olen huomannut saman, runotuttavuuksia on vaikea solmia. Muutama vuosi sitten en olisi osannut hakeutua ollenkaan runojen pariin, mutta nyt olen jo vähän parempi! Ostan runokirjat usein omaksi siksikin, että voin sitten tutustua johonkin kirjaan pikkuhiljaa - tai jos ihastun, palata siihen uudelleen ja uudelleen joko kokonaan tai osittain.

      Toivottavasti pidät Mäkelän tarinamaisista runoista!

      Poista
  2. Heh, tässähän kävi niin, että päädyin itsekin kantamaan ko. kirjan kotiin. Tuntui juuri samalta eli että runojen sulatteluun tarvitsee aikaa, jolloin on kiva että kirja löytyy hyllystä. Ei tietysti haitannut, että kansi oli minusta kaunis. Itse runoista jäi käteen samanlainen fiilis - pidän, mutta tarkempaa tutkistelua vaativat vielä. Nappiostos joka tapauksessa syysiltoihin. :) Taru

    VastaaPoista