tiistai 6. heinäkuuta 2010

Lukemisolosuhteista ja Anja Snellmanin Parvekejumalista (ja kirjoitustavan ja kirjailijan persoonan merkityksestä)


Niin se vain on, että kirjailijan, kirjoittajan ja kirjojen lukijankin pitää olla juuri se stereotyyppinen erakko, sosiaalisia suhteita ja kaikenlaista fyysistä toimintaa välttelevä kummajainen.

Viikon lomapätkäni meni aivan pieleen kirjojen ja kirjablogin kannalta. Jos ihminen käy viikon aikana itse kerran mökkivierailulla, toisen kerran vain iltaseltaan kylässä, kestitsee neljä kertaa vieraita, valaa betonia, maalaa varastoa ja kaivaa auki 17 metriä talonsyrjää, voin kertoa, ettei hän jaksa enää oikein edes lukea, saati kirjoittaa. Oi voi. Tulisipa talvi ja pääsisin viettämään humanistille sopivampaa epäsosiaalista lojun sohvalla kirjan kanssa -elämää.

Olen sentään lukenutkin. Luin esimerkiksi parissa päivässä Anja Snellmanin uuden romaanin Parvekejumalat. Sen kanssa kävi kuten aika monien muidenkin Snellmanien: pidin ja en aivan pitänyt.

Pidän Snellmanin tavasta tarttua ajankohtaisiin aiheisiin, tässä tapauksessa maahanmuuttajiin sekä toisaalta islaminuskosta kiinnostuneisiin tai siihen jopa kääntyneisiin suomalaisnaisiin. Pidän siitä, että Snellman antaa uutisille kasvot, tuo yhteiskunnan ilmiöitä lähelle lukijaansa. Se on sekä kiinnostavaa että tärkeää. Parvekejumalissa minua kiinnosti ja lopuksi kosketti, jopa riipaisi, päähenkilön, nuoren somalitytön Aniksen tarina ja kohtalo. Edelleen Snellmanin kirjoista näkee, ettei niitä ole kirjoitettu hetkessä, vaan takana on paljon taustatyötä, teokset ovat harkittuja. Teksti sujuu ja ei voi kuin ihailla, että joidenkin kirjat ovat näin kokonaisia, valmiita.

Kuitenkin minua häiritsi tässäkin teoksessa tietty liiallinen harkitsevaisuus. Parvekejumalissa toistui sama kuin Lemmikkikaupan tytöissä: tekstin seassa oli poptähtien nimiä ja viittauksia muihin nykyilmiöihin – kirjassa kirjoitettiin blogiakin. Uskoisi lukija kai vähemmälläkin, että tämä on ajankohtainen ja melkein kuin tosi tarina.

Parvekejumalat meni mielestäni paikoin myös liiallisuuksiin kärjistäessään islaminuskoisten ja maallistuneiden länsimaalaisten maailmankuvan eroja. En minä ainakaan koe, että minulta suomalaisena, varmasti kovin maallistuneena, nuorehkona naisena vaadittaisiin mitään seksipommilookia tai että koko elämäni pyörisi miesten, median naiskuvan ja ylipäätään ympäristön asettamien vaatimusten ympärillä; niin ei ollut edes nuorempana. Tunnistin kyllä, mistä Snellman kirjoittaa, mutta mielestäni kirja siis paikoin liioitteli ainakin suomalaista kulttuuria. Maahanmuuttajien kulttuuriin tai uskontoon en ota kantaa, en tiedä aiheesta tarpeeksi. Sikäli kärjistäminen oli kyllä perusteltua, että ainakin se sai miettimään eri ihmisryhmien eroja ja sitä, miten monenlaisia esim. Helsingin asukkaat nykyisin ovat. (Jotkut helsinkiläiset paikannimet oli kirjassa muuten muutettu, toiset eivät. Se oli hieman hassua, kun kaikki paikat olivat kuitenkin tekstistä tunnistettavissa ja sitten muuten oli tuotu mukaan noita tosielämän ilmiöitä kuten poptähtiä.)

Lopputulema on kaikesta valituksestani huolimatta se, että suosittelen tätä sujuvana, nopeana, kiinnostavana ja tärkeänäkin kirjana. Tämä on samaa sarjaa kuin Pelon maantiede ja Lemmikkikaupan tytöt: kirja jää varmasti mieleen ja pistää miettimään. Se on hyvän kirjan merkki. Kustantamon kirjaesittely on täällä.

***
Ja nyt kun vihdoin päästiin taas blogittamiseen makuun, niin vielä muutakin höpötystä. 

Olin nimittäin juuri ennen Parvekejumalia lukenut Lionel Shriverin Syntymäpäivän jälkeen ja intouduin kehumaan lukupiirillemmekin, että siinä oli hyvää mm. se, ettei kieli ollut erityisen kaunokirjallista: kun asiat esitettiin aika yleiskielisesti, tuntui, että tämä tarina voisi olla totta. Useinhan liian kaunis tai erikoinen kielenkäyttö jotenkin etäännyttää tarinan "vain kaunokirjalliseksi teokseksi", jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Parvekejumalissa minua taas paikoin häiritsi ihan sama asia. Kirja olisi voinut enemmänkin kaunokirjallinen, ettei lukiessa olisi tullut sellainen olo, että "tämä on tärkeä tarina ja voisi olla totta ja huomaa sinäkin, millaisessa Suomessa nyt asumme".

Päädyin lopulta siihen, että kyse on kirjailijan persoonasta. Kun en tiedä juuri mitään Shriveristä, pystyin keskittymään vain kirjaan ja sen ansioihin. Anja Snellman taas on hyvin tunnettu henkilö, enkä voinut unohtaa hänen persoonaansa lukiessani, etenkään, kun teksti ei vienyt minua kauemmas kaunokirjallisiin maailmoihin. Vaikka kirjailijat ovat usein kiinnostavan tuntuisia ihmisiä, ei ehkä ole hyvä tietää heistä tai ainakaan heidän ei-kirjallisista asioistaan liikaa. Olen nämä kaksi kirjaa luettuani vielä enemmän samaa mieltä kuin Reeta Karoliina: hyvä kirja riittää.
 

13 kommenttia:

  1. Lemmikkikaupan tytöistä ajattelin, että eikö Snellman usko kirjojensa muuten myyvän (ja tulevan luetuiksi) kuin kirjoittamalla ajankohtaisista ongelmista. Sen sijaan Parvekejumalia lukiessani olin tyytyväinen siitä, että hän oli valinnut tämän aiheen. Vaikka kyse on fiktiosta, uskon sen lisänneen ymmärrystäni maahanmuuttajatyttöjen kasvamisesta naisiksi ja aikuisiksi.

    En ole varma, oliko välttämätöntä ottaa mukaan suomalaisten naisten "palaamista" islamiin. Se ei tuntunut uskottavalta. Sen sijaan Aniksen (ja Vanillan) tarina kantoi hienosti läpi koko kirjan. Se kiinnosti, kosketti, ajattelutti ja itketti.

    Minäkin vertasin mielessäni Parvekujumalia Pelon maantieteeseen. Tärkeitä kirjoja molemmat.

    VastaaPoista
  2. No oletpa viikossa ehtinyt vaikka mitä. Tuon jälkeenhän tarvitsee ehdottomasti pari päivää lomaa..... :)
    Ja ehdithän sentään lukeakkin. Mä olen lukenut Snellmaninlta hyvin vähän. Joku Safari kirja... en muista tarkempaa.... eläinsafari....mmmm... apua.. dementia iski!

    VastaaPoista
  3. Huh, Bloggerin pimittämät kommentit ovat ilmaantuneet blogiin, hyvä!

    Päivi, hyvin samoja ajatuksia. Minäkin olin vähän ärsyyntynyt Lemmikkikaupan tyttöihin, mutta Parvekejumalien kohdalla olin tyytyväinen jo aiheen takia, että luin tämän kirjan. (Vähän aiemmin luin Anu Silfverbergin Kungpon, joka oli myös osittain mamu-kirja.) Aiheen ja sen silmiä avaavan käsittelytavan takia soisin monien lukevan tämän kirjan. Aiheella minäkin tarkoitan mamu-teemaa, en islamiin kääntymistä, joka tuntui minustakin vähän epäuskottavalta.

    Kipa, se on Safari Club. Ja juu, kyllä eilen töihin palatessa tuntui, että missäs se mun loma oli, voisin mennä pariksi päiväksi huilaamaan. Onneksi tänään on sateinen ilta ja olen vielä kissojen yh, pidän väli-illan maalaamisesta yms. kodinkunnostushommista. Vaikka niistä pidänkin, rajansa kaikella.

    VastaaPoista
  4. Juu Safari Club se oli. Piti ihan kirjahyllystä kurkata :D

    VastaaPoista
  5. Tää on niin totta: jokin siinä Snellmanissa kiehtoo ja ärsyttää yhtä aikaa. Mä en ole uusimpia Snellmaneja paljon lukenutkaan, vanhoista Kaurasista kyllä pidän. Luin vähän matkaa lukunäytettä Parvekejumalista ja sen jälkeen on päässä pyörinyt, että pitäisiköhän se lukea.

    Ehkä se ylikorostunut saarnausnuotti ja taustoitus on sitä, mikä pikkuisen kuitenkin tuppaa ärsyttämään.

    VastaaPoista
  6. Olen samaa mieltä. Snellmania on pakko ihailla, koska hänellä niin selvästi on "missio", hän haluaa olla poliittinen kirjailija ja ottaa kirjoillaan kantaa yhteiskuntaan. Ja usein hän tässä onnistuukin. Mutta samalla kirjojen "kirjallinen" taso tuntuu hieman laskevan. Kirjat ovat liian laskelmoidun tuntuisia, niillä on usein liian alleviivaava sanoma.

    Mutta silti en voi sille mitään, että arvostan sitä, että Snellman ainakin yrittää. Monet muut suomalaiset kirjailijat kirjoittavat vain itsestään ja omista ongelmistaan eivätkä edes yritä saada kirjoillaan ketään liikahtamaan. Yhteiskunnallisia kirjailijoita ei ole loppujen lopuksi kovinkaan monta, joten Snellman on sinänsä virkistävä poikkeus.

    Minun mielestänoi naisen parhaita kirjoja ovat "Ihon aika", "Side" ja "Pelon maantiede". Mutta esim. "Paratiisin kartta" ärsytti suunnattomasti juuri saarnaavuutensa vuoksi.

    Silti naisen uusin kirja tulee melkein aina luettua ;-)

    VastaaPoista
  7. Hei,
    kommentoinkin jo tuohon Library Thing -postaukseesi (kiitos vastauksesta!) ja olen blogin suhteellisen uusi lukija. Tuli mm. kirjahyllyn järjestelytavastasi mieleen, että olisi kiva, jos joskus lukaisisit kuvan kirjahyllystäsi/hyllyistäsi :). Jostain syystä muiden ihmisten kirjahyllyt aina kiinnostavat...

    Kiitos mukavasta blogista.

    VastaaPoista
  8. Luin sen minivihkona julkaistun lukunäytteen (siinä on ilmeisesti pari ensimmäistä lukua Parvekejumalista) huolellisemmin ja sain hieman kiinni siitä ärsytyksen tunteen aiheuttajasta paremmin. Kielenkäyttö. Mahtaako teini-ikäinen tai nuori aikuinen, jonka perheen äidinkieli ei ole suomi, käyttää sanaparia "matkustavaisten kuvakokoelma" ikinä? Kuinka moni suomenkielinenkään teini puhuu matkustavaisista? Snellmanin kieli on kaunista ja huoliteltua, mutta kun puhutaan kaksikielisyydestä tai kahden kulttuurin välissä elämisestä, pitäisi sen näkyä kielessäkin. Lukunäytteestä löytyi muitakin vastaavia esimerkkejä - sanavalintoja, joiden kohdalla aloin miettimään, että mistä ihmeestä Anis ja hänen perheensä on näin kaunokirjallista ja jopa vanhahtavaa suomea oppinut?

    Itse asiassahan jo Sonja O. kävi täällä kertoi osaltaan kahden kulttuurin väliin putoamisesta ja maahanmuutosta - silloin siinä roolissa olivat Karjalan evakot, joita Sonjan vanhemmat edustivat.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisia kommentteja, kiitos kaikille! Snellman on kiistatta hyvä ja mielenkiintoinen ja tärkeä kirjailija, mutta ehkä tässä on nyt löytynyt syitä, miksi hänen kirjansa ovat monelle niitä, jotka kyllä luetaan ja joista puhutaan, mutta jotka eivät ole niitä suosikkeja tai muutenkaan tärkeimpiä kirjoja kuitenkaan. Tuo Sallan mainitsema kielenkäyttöasia alkoi kyllä kiinnostaa, pitää vielä katsella Parvekejumalia tarkemmin... Moni hyväkin kirja menee vikaan juuri siinä, ettei kielenkäyttä ole uskottavaa ja se saattaa sitten häiritä lukemista todella paljon.

    VastaaPoista
  10. Tessalle vielä (äsken tuli keskeytys kesken kommentin kirjoittamisen): kotiblogini puolella on kuvia yhdestä meidän kirjahyllystä http://kokolaillakodikkaasti.blogspot.com/search/label/kirjahyllyt
    Teetimme hyllyn reilu vuosi sitten ja se on ainoa, joka on järjestyksessä... Muutkin on tarkoitus saada joskus järjestettyä ja sitten varmaan kuvattuakin.

    Tietenkin muiden kirjahyllyt kiinnostavat, minua ainakin! :)

    VastaaPoista
  11. Ou wau mikä kirjahylly, kiitos linkkauksesta :D.

    VastaaPoista
  12. Tessa, kiitoksia! Monta vuotta se seinä oli tyhjänä ja hyllyä pohdittiin ja mietittiin. Sitten löytyi kaikin puolin hyvä puuseppä, ja saatiin kirjahylly yli odotusten. :)

    VastaaPoista
  13. Kommentoitpa mainiosti Snellmanin Parvekejumalia!

    Olen samoilla linjoilla Reeta-Karoliinan kanssa siitä, että Snellmania ei voi toisaalta kuin ihailla aihevalintojen vuoksi. Lemmikkikaupan tyttöjen osalta hän oli jopa edellä. Kirjan julkaisemisen jälkeenhän käytiin valtaisaa kidnappausdraamaa koko Euroopassa. Nyt jälleen Snellman on haistellut aiheen, johon on tarttunut juuri silloin, kun se puhututtaa ja kuohuttaa muutoinkin. Jonkinlaista pelisilmää hänellä kyllä on, vaikka se välillä tuntuu liiankin harkitulta.

    VastaaPoista