sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Vuosi kuvina -haaste (osa 1) ja Margaret Atwoodin runoutta

 
 
 
 
Tässä maassa voit sanoa mitä haluat
koska kukaan ei kuitenkaan kuuntele,
se on turvallista, tässä maassa voit yrittää kirjoittaa
runon, jota ei koskaan voi kirjoittaa,
runon joka ei keksi mitään
eikä pyytele anteeksi,
koska itseäsi sinä keksit ja pyytelet anteeksi harva se päivä.
 
(ote runon Muistiinpanoja runoon jota ei koskaan voi kirjoittaa (Carolyn Forchélle) osasta VI)
 
 



 
 
 
Onko sinne mahdollista eksyä.
 
Ovatko puut toistensa näköisiä.
Onko laidoilla vettä
yltympäriinsä. Onko laitoja
vai onko ainostaan
hyönteisiä.
 
- -
 
Luuletko että valkoinen valkoisella on mielentila
tai sininen sinisellä tai vihreä vihreällä.
Luuletko että siellä on tilaa
tai mieltä.
 
(runosta Kuinka maat erottaa toisistaan)
 


 
 

 
 
 
jonakin päivänä, olisit jonakin päivänä
yhtä vanha kuin nyt olet,
ja koti jossa luit sarjakuvia sakean
keltaisessa valossa katoaisi
vieden asukkaansa mukanaan, jopa sinut,
jopa sinut nuoressa ja tuhruisessa ruumiissasi
joka tuoksui painomuisteelta, likaisilta
polvilta ja pestyltä puuvillaltam
ja sinulla olisi toisenlainen ruumis,
vanha ja tummunut, muukalaisen
ruumis jota et osannut edes kuvitella,
olisit eksyksissä ja yksin.
 
Ja nyt on nyt,
se pimeä asia on tässä,
eikä siinä ole mitään uutta.
Muisto se vain on:
pelon muisto,
kellastuvan paperisen lapsen pelon,
jonka olet kauan sitten unohtanut
ja josta nyt on tullut totta.
 
(runosta Odotus)
 
 
 



Tänä vaihtelevasäisenä isänpäivänä olen kokenut pelkoa ja ahdistusta, jopa tietynlaista vaimeaa kauhua, vapaaehtoisesti.

Sain P.S. Rakastan kirjoja -blogin sympaattiselta Saralta hiljattain Vuosi kuvina -haasteen. Siinä on tarkoitus kuvata tiettyä paikkaa vuoden ajan kerran kuussa.

Aloitin oman pihan nurkasta, kahden vanhan kriikunapuun, kahden hylätyn tuolin (ensimmäiset omat huonekaluni!) ja monenlaisten ruukkujen, lyhtyjen ja kivien koristamasta omasta pikku maailmastaan (yläkuva). Sitten ajattelin, että haluan mieluummin alkaa ikuistaa systemaattisesti kotimme lähellä olevaa metsikköä, vanhaa tonttia joka on minulle tärkeä paikka ja jonka tulevaisuus huolestuttaa minua (toinen kuva ylhäältä). Vanhat puut natisivat kuitenkin tuulessa niin uhkaavasti, että poistuin muutaman kuvan jälkeen paikalta: en halunnut saada putoavia oksia päälleni.

Ajauduin kamerani kanssa autiotalolle, jota olen käynyt kuvaamassa kerran aiemmin. Silloin en kuitenkaan uskaltanut kurkistaa ikkunoista - ikkuna-aukoista, sillä yksikään ikkunalasi ei ollut ehjänä. Nyt kiersin talon niin läheltä kuin pääsin. Oli jännittävää, surullista ja pelottavaa. En ole koskaan käynyt autiotalossa, eikä tämä talo ollut romanttinen ja pittoreski, vaan hieman uhkaava ja hyvin ahdistava. Talo näytti suhtautuvan kuitenkin ystävällisesti pikkulintuihin: niitä lenteli siellä täällä, ulos ja sisään ikkunoista.

Kotiin tultuani jatkoin jo aamulla aloittamani runokokoelman lukemista. Sain vasta kesällä tietää, että Margaret Atwood on myös runoilija. En ymmärrä, miksei siitä puhuta enemmän: Atwoodin runous on voimakasta, varmaa ja vaikuttavaa. Se ei ole tyyliltään liian vaikeaa, mutta sen teemat ovat vaikeita, tai eivät ainakaan helppoja. Atwood kertoo elämästä ja kuolemasta, surusta ja vihasta, perimmäisistä asioista ja tunteista. Lukiessani olin samanaikaisesti ahdistunut ja häikäistynyt.

Kaikki tämän blogimerkinnän runoesimerkit ovat teoksesta Myös sinun nimesi (Wsoy, 2001, suom. Tero Valkonen). Kokoelmaan on koottu ja käännetty runoja Margaret Atwoodin teoksista Interlunar (1984), Poems 1976-1986 (1987) sekä Eating Fire: Selected Poetry 1965-1995 (1998). Omistan myös Eating Firen ja (toistaiseksi) pinnallisen tuttavuuden perusteella suosittelen myös sitä Atwoodin ja voimakkaan runon ystäville.


En ole varma, suosittelenko itselleni autiotalokäyntiä tästä lähtien kerran kuussa vuoden ajan. Ehkä - jos se ei tunnu liian uhkaavalta. Ainakin kuvaan oman pihan nurkkaa sekä tuota ihastuttavaa, vain ajoittain pelottavaa, metsikköä, omaa salaista puutarhaani. Kiitos monipuolisesta haasteesta, Sara!!

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja tunnelmia.

    En tiennyt (tai sitten olen unohtanut), että Atwoodin runoja on suomennettukin. Ainakin tuo Odotus-runosta lainaamasi kohta on ylettömän hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitoksia! Minullekin selvisi Atwoodin - ja mm. Carol Shieldsin! - runoilujuus vasta kesällä, kun kuulin siitä blogiini tulleeni kommentin ansiosta. Piti sitten heti haalia Atwoodin runoutta. Seuraavaksi voisin tutustua vaikkapa esseisti-Atwoodiin, häntä taas suositeltiin juuri blofin FB-sivun kommentissa.

      En ole perillä, miten paljon Atwoodin runoutta on suomennettu, mutta ainakin tuo Myös sinun nimesi löytyi helposti joko Antikka.netin tai Antikvaari.fin kautta.

      Poista
  2. Voi miten hienoja kuvia. Tuo autiotalo - se on hurja! Se alkoi jo kertoa tarinaa, ja aika pelottavaa sellaista!

    Hienot runot Atwoodilta. Väkeviä todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos, ja olen samaa mieltä, autiotalo oli (ja on) yllättävänkin hurja.Juttelin siitä erään valokuvaajamiehen kanssa ja hänkin tunnisti sen alitajunnasta - tai jostain - kumpuavan jännityksen ja jopa ahdistuksen, joka liittyy autiotalon kuvaamiseen, vaikka talot kiehtovatkin. Hienoa, jos jotain siitä fiiliksestä on tarttunut kuviinkin. Sanon nyt tässä, että en uskalla ikinä mennä tuonne taloon sisälle asti, enkä edes yksin noin lähellä taloa. Mieheni oli siis tukijoukkona, vaikka ei tullut lopulta kurkkimaan ikkunoista (ehkä häntä pelotti, hih).

      Atwood on tosiaan väkevää ja lukemista sekä kestävää että vaativaa. Suosittelen!

      Poista
  3. Upea autiotalo! Olet saanut sen hienosti ikuistettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma N, jännää oli mutta kannatti. :) Haluan ikuistaa muitakin menneitä paikkoja, tuollaisia unohtuneita tarinoita ja mielikuvitusta kutkuttavia miljöitä.

      Poista
  4. Kävin täällä viime yönä jo pariinkin otteeseen, mutten päässyt kommentoimaan - käteni olivat koko ajan niin täynnä, ihan kirjaimellisesti. :) Nytkin olen yövuorojen jäljiltä vielä niin sekaisin, ettei päässäni ole montaakaan järkevää ajatusta (lupaan palata tänne nukuttuani!), mutta halusin tulla sanomaan että vau! Upeat kuvat, joita jää katselemaan pitkäksi aikaa, ja joita myös haluaa palata katselemaan. Olet ihan mielettömän hyvä kuvaaja ja sinulla on silmää yksityiskohdille! <3

    Muusta lisää myöhemmin! (Kirjoitin muuten illalla puhtaaksi juttuni Filanderin runokirjasta, käy lukemassa sieltä otteita miehen runoista! Ovat tosi hienoja!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Sara! Tunnen niin paljon oikeita valokuvaajia, etten osaa itse nähdä kauheasti hyvää ottamissani kuvista, vaikka valokuvaus onkin minulle tärkeä juttu - tekee hyvää kuulla tuollaista. <3 Ja arvaa mitä: pidin tänään blogiasi auki työkoneella melkein koko päivän ja luin vähä vähältä Filanderin runoja ja runopostaustasi, mutten sitten lopultakaan saanut muotoiltua kommenttia. Eli: minäkin palaan sinun blogiisi! Sen voin jos sanoa, että minunkin on luettava Filanderia(kin)!

      Poista