sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Oikea kirja, oikea lukija, väärä aika



Satunnainen ote Riikka Pelon romaanista Jokapäiväinen elämämme:


Yö oli ollut lämmin, ruohossa oli vain hento kaste, auringosta ei vielä ollut edes haaleata lankaa vuorien olkapäillä, kun Marina tuli pihaan. Kuu, pian täysi, sen tiesi katsomattakin, läikähti vesisaavien värisevässä pinnassa, valju hymy, melkein ivallinen, kuin neuvoisi häntä pitämään varansa.

Niityltä nousi pistävä ammoniakkinen haju. Lampaat olivat olleet ulkona koko yön. - - 


Ja toinen ote. Ensimmäinen oli sivulta 14, tämä 263:


Mutta he eivät saaneet luettua kirjaa loppuun vieläkään. Tällä kertaa Aija nukahti hänen ääneensä. Ja Marina torkahti uudestaan. Mutta ei se ollut kunnollista unta. Kuin olisi jäänyt unensa ulkopuolella, kiertänyt sitä kuin taloa sisään pääsemättä, nähnyt sisällä vieraita hahmoja, jotka olivat käyneet taloksi hänen kotiinsa, kirkkaat valot, häikäisevät kattokruunut, ja hän itse pimeässä, josta ei enää erottanut omaa hahmoaan.


Tapasin jokin aika sitten Riikka Pelon Finlandia-voittajaromaanista innostuneen naisen. Hän piti romaania kaikkineen erittäin taidokkaana ja kertoi kiinnostuneensa Jokapäiväisen elämämme -teoksen ansiosta venäläisistä klassikoista; toisaalta hän varoitti, ettei Pelon romaanissa tapahdu kauheasti, ei ainakaan vauhdikkaasti. Vastasin, että pidän venäläisistä klassikoista, en piittaa tapahtumattomuudesta, itse asiassa rakastan sitä, jos kirja on hyvin kirjoitettu.

Jokapäiväinen elämämme on. Mistä tahansa sen aukaisen, se houkuttelee minua ja tekee vaikutuksen. Kieli on yksityiskohtaista muttei koukeroista, se on kirkasta ja eteenpäin kulkevaa. Tunnelmat aukeavat muutamalla rivillä, ja kirjassa on oma, kirjailijalle tuttu maailmansa. Jokapäiväinen elämämme on suuri romaani.

Mutta se on liian suuri luettavaksi juuri nyt. Tuntuu, että tekisin väärin kirjaa kohtaan, jos lukisin sen nyt - kiireen ja kivun kera. Olen kuitenkin iloinen, että tutustuin siihen edes varovaisesti. Olen kuullut joidenkin pitäneen kirjaa onnistuneena mutta itseään sille vääränä lukijana. Minulle kaikki muu paitsi ajankohta oli kunnossa. Kirjan alku ja satunnaiset otokset sieltä täältä innoittivat ajattelemaan kirjoittamista ja haaveilemaan lämpimistä kesäilloista, jolloin voisin vain lukea tätä kiehtovaa, oikeastaan julman kiehtovaa, runoilijaelämäkertaa.


Yö olisi lämmin, ruohossa vain hento kaste.









Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme. Teos, 2013. Graafinen suunnittelu Camilla Pentti. Kustantajan kirjaesittely.
(Kirja on lainassa ystävältä.)

12 kommenttia:

  1. Jenni, sinä olet runoilija, kirjoitat niin kauniisti. "Yö olisi lämmin, ruohossa vain hento kaste." Oih! <3

    Minäkään en ole lukenut Pelon kirjaa vielä, vaikka se on odotellut vuoroaan jo kohta vuoden. Odotan laillasi oikeaa aikaa, rauhaa, lomaa ja kiireettömiä päiviä. Luulen että tulen rakastumaan tähän, mutta olosuhteiden pitää olla juuri oikeat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, niin tai ainakin muilta varastava runoilija. ;)

      Luulen, että sinäkin tosiaan vaikuttuisit tästä kirjasta. Toivokaamme suotuisia lukuolosuhteita meille molemmille!

      Poista
  2. Joskus on tosiaan oikealle kirjalle väärä aika. Ja joskus kirjan lukee silti, mutta samalla jotenkin harmittaa, kun tietää, ettei ole antanut sille mahdollisuutta olla parhaimmillaan. Paras siis odottaa, että oikea lukuhetki tulee vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luru, niin juuri. Minullekin on käynyt näin aiemminkin, ja nyt ajattelin, että on parempi odottaa oikeaa aikaa kuin pilata hieno lukukokemus pakkolukemisella. Taidan joskus hankkia Pelon teoksen omaksi, niin voin lukea sen kun siltä tuntuu.

      Poista
  3. Itsekin huomaan usein ajattelevani, että joku kirja ei oikein osunut sopivaan lukusaumaan. Että jonain toisena aikana ja toisina hetkinä olisin saanut siitä enemmän irti. Sitten mietin sitäkin, että jos kirja on tarpeeksi hyvä, eikö se vie lukijansa mukanaan? Eikö se poista lukemisen/lukijan esteet? Ristiriitaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minun täytyy myöntää, että vaikka ajattelenkin, että kirja tosiaan vie mukanaan jos niin on tarkoitettu, niin varsinkin paksut kirjat muodostuvat usein ongelmallisiksi. Rakastan tiiliskiviä, mutten saa juurikaan luettua niitä. Viime keväänä jäi kesken esim. Anna Karenina, vaikka se oli minusta todella hyvä ja ajattelen sitä usein vieläkin. Sitten joskus kyllä käy niinkin, että kirja jota ajatteli vain vilkaista, onkin yhtäkkiä aivan vangitseva lukukokemus.

      Lukeminen on yllättävän monimutkaista. ;)

      Poista
  4. Oi Jenni, toivon että löydät kirjalle oikean ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos kommentista ja minäkin toivon samaa. Vaikka eilen haaveilin kesästä, niin voi olla, että pääsiäisloma olisikin tälle hienolle romaanille hienoa aikaa. Toivon ainakin niin. :)

      Poista
  5. Upeita lauseita, sait kiinnostumaan tästä teoksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna H., toivottavasti pidät kirjasta, jos hankit sen luettavaksesi!

      Poista
  6. Toivon sinulle sitä oikeaa hetkeä! Olet jo poiminut kirjasta sen olomuodon - se on juuri noin "julman kiehtova", ihmeellisen hieno kirja. Mutta se jaksaa odottaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kyllä, että löydän kirjalle sen arvoisen ajan, sen verran olen sitä ajatellut ja siitä puhunut sen kerran hylättyäni. :)

      Poista