sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Asta Honkamaa: Naisen maisema




Asta Honkamaan esikoisteos Naisen maisema yllätti minut pari kertaa. Ensinnäkin sain kirjan luettavakseni, vaikken ollut koskaan kuullutkaan siitä. Toisekseen kirjan kansi  ja alku saivat minut pitämään kirjaa yksipuolisempana kuin se lopulta oli.

Kirjan kansi on aika kaunis ja naisellinen, kuten näette. Kirjan alku  taas oli ihastuttava. Se tuntui aivan täydelliseltä tähän ensimmäiseen keväältä tuntuneeseen päivään. Runossa Ensimmäisenä aamuna pitkä aamiainen vietetään aikaa sukulaisten kanssa. Kaikki tuntevat toisensa hyvässä ja pahassa ja kesäpäivä on niin pitkä ja epätodellinen kuin sen aamiainen. Otteita runosta:


He tuntevat toistensa tavan tarttua lusikkaan.
toistensa tavan surra,
toistensa tavan lämmittää sauna,
toistensa tavan rytmittää puhe.

- -

Aamukahvissa pysyttely on tärkeää.
Aamukahvissa pysyttely on oleellista.
Aamukahvissa pysyttely pysäyttää ajan.
Jos juo viideltä aamukahvia, on aamu.
Ja silloin tämä päivä ei kenties koskaan lopu
ja silloin tämä kesä ei kenties koskaan lopu.




Mutta kirjassa on muitakin tunnelmia kuin tällaisia, joita pitäisi lukea vanhassa talossa auringonlämmittämässä ja pölyntuoksuisessa nurkassa, sellaisessa, jossa tuntee olevansa osa jatkumoa, vaikkei edes tietäisi, kuka talossa on aiemmin asunut.

Myöhemmin Honkamaan  tarinat vakavoituvat, aihepiirit laajenevat, mukaan tulee myös proosarunoutta. Esiintymiskammoa, syömiskammoa, ihmissuhteita, naisena olemista, hetkien rajallisuutta ja samanaikaista toisteisuutta. Teoksen aihepiirit eivät ole uusia, eivät oikein näkökulmatkaan, mutta tällaiselle kerronnalle on paikkansa. Peilaamme itseämme suhteessa muihin, ja uskottavasti kerrottuina nuo muut voivat löytyä kirjan sivujen välistäkin. Ote runosta Ratkaisumalli kaikille tunteille:


Ja sitten on hiljaista.
Hetki on se että minä en halua mitään,
että ikään kuin ei olisi mitään tarvetta joka pitäisi tyydyttää.
Mitään muuta en halua kuin etten olisi niin paljon taas,
etten joka päivä,
etten taas,
etten taas olisi tässä.


Honkamaan teos ilahdutti. vaikka hän kirjoittaa pääosin vaikeista asioista. Kuvittelin kirjailijan hymyilleen samaan aikaan vakavasti, lempeästi ja vähän ilkikurisesti, kun hän on luonut tarinoitaan. Esimerkiksi teoksen proosaruno-osuuden Tarinoita päivällisellä kerrottavaksi osassa Kolmas tarina puhuttiin "novellihetkistä". Ne tuntuivat minusta kovin tutulta ajatukselta, vaikka elänkin melko proosallisesti:


Rannassa ei ole ketään kun nainen juoksee sinne. Hän pysähtyy hetkeksi ja huutaa, ensin hiljaa ja sitten kovempaa niin kuin on elokuvissa nähnyt tehtävän. Nainen rakentelee itselleen täydellistä kaupunkilomaa. Kävelee kaikkien kahviloiden ohi, koska jossain voi olla vielä tunnelmaan sopivampi, niin kuin on elokuvissa nähnyt tehtävän. Ne ovat hänen novellihetkiään, elokuvahetkiään. Sitä kun kaikki on liian lyyristä ollakseen elämä. Kuten se kun hänellä oli liian korkeat korot Rooman mukulakivikaduille. -- 


Minua ilahdutti Honkamaan teoksessa myös, että sen kieli- ja ulkoasu olivat huoliteltuja. Luin jokin aika sitten saman kustantantajan julkaisemaa taloustrilleriä Sand Hill Road, ja vaikka kirjan alku oli viihdyttävä ja kiinnostavakin, hermostuin kirjan kieleen ja etenkin kirjoitusvirheisiin enkä ole vieläkään lukenut teosta loppuun.


Asta Honkamaan teoksen saatan sen sijaan lukea vielä uudelleenkin. Ainakin sen alun, sellaisena novellimaisena kesäpäivänä, joka tuntuu ikuiselta.



Asta Honkamaa: Naisen maisema. Books North, 2013. Kannen valokuva Joakim Pusenius, teoksen typografia Mika Tuominen.
(Kirja on yllätysarvostelukappale kustantajalta.)

9 kommenttia:

  1. Sen perusteella mitä kirjoitat ja mitä sitaatteja olet ottanut teoksesta mukaan, en kyllä ymmärrä, miksi on valittu noin hölmö kansikuva. Teos on selkeästi kiinnostavampi kuin kansi antaa ymmärtää ja on aika ikävää kirjailijan kannalta, jos kansikuva on latistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, mielenkiintoinen kommentti! Minä en kokenut kansikuvaa varsinaisesti latistavana, mutta se oli kyllä kauniimpi ja kuulaampi kuin kirjan kokonaisuus. Jokin pieni roso olisi vihjannut, että tässä on muutakin kuin "sukulaisten kahvinjuontirunoja kesyhkösti kerrottuina" - siis mitenkään ko. runoutta halveksimatta, koska pidin kirjan alusta kovasti.

      Poista
  2. Kiinnostavan kuuloisia runoja. Näin sieluni silmin sukulaiset pöydän ympärillä. Selkeitä kuvia nousi muistakin säkeistä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, minäkin pidin juuri runojen selkeydestä: runot nostivat esiin (mieli)kuvia ja tunnelmia. Voisin pitää joskus keväämmällä runouspäivän ja lukea tämän teoksen silloin uudelleen!

      Poista
  3. Tämä tekstisi oli jotenkin aivan hypnoottinen. Ihana. Luin sen kahteen kertaan ja nyt lienee pakko siirtyä kirjaston sivuille tekemään varausta tästä kirjasta. Runokirja, joka sisältää "tunnelmia, joita pitäisi lukea vanhassa talossa auringonlämmittämässä ja pölyntuoksuisessa nurkassa, sellaisessa, jossa tuntee olevansa osa jatkumoa, vaikkei edes tietäisi, kuka talossa on aiemmin asunut" kuulostaa sellaiselta, joka on vain pakko lukea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! <3 Minulle tulee muuten tosi usein kirjoja lukiessa sellainen olo, että on joku aivan tietty tai tietynlainen paikka, jossa kirjaa pitäisi lukea. Ja joskus tunnen, siis kuvittelen tuntevani, millaisessa milljöössä kirja on kirjoitettu. Terveisin nimimerkki Olenko eläytyvä vai sekopäinen lukija :D

      Poista
  4. Hei,
    mikä tuo kustantamo on, tiedätkö? Yritin etsiä tietoja mutten löytänyt mitään.
    Kirja vaikuttaa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi, en osaa valitettavasti kertoa kustantamosta enempää. En tiedä siltä kuin nuo kaksi kirjaa, enkä löytänyt itsekään lisätietoja, kun yritin juttua kirjoittaessani niitä etsiä.

      Poista
    2. Nyt löysin kustantamon nettisivut, ne eivät ole tosin vielä auki, mutta ilmeisesti pian löytyy oikeaakin sisältöä: http://www.booksnorth.com/

      Poista