lauantai 31. elokuuta 2013

Kristiina Vuori: Siipirikko (ja historiallisen viihderomaanin puolustuspuhe)



Yksi hyvän kirjan merkeistä on, että kirjan tarina ja henkilöhahmot palaavat vielä jonkin aikaa lukemisen jälkeen mieleen.

Minä olen viiime aikoina miettinyt Kristiina Vuoren Siipirikon päähenkilöä, nuorta orjatyttöä Seljaa, ja hänen monivaiheista elämäänsä 1300-luvun Suomessa. Selja on sekä uhri että pärjääjä, samaan aikaan oikeudentuntoinen sekä häikäilemätön. Voinen paljastaa, että Selja pakenee orjuuttajansa Mielon luota keinoja kaihtamatta: veri vuotaa, ruumiita tulee ja Selja varastaa vielä rälssitalon perillisen identiteetinkin. Tämä kaikki on kerrottu jo kirjan takakannessa. Siinä mainitaan myös Aijo, ritari, johon Selja tuntee palavaa mutta epätoivoista rakkautta. Eräs kirjassa tärkeä hahmo on kotka jota Selja kasvattaa metsästyslinnuksi. Metsästyslinnuista ja etenkin kotkan kasvatuksesta olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Lähestyin Seljan tarinaa historiallisena viihderomaanina. Aikakauden kuvaus tuntui ainakin minusta uskottavalta. Vuori on nähnyt vaivaa pienissäkin yksityiskohdissa: hän kuvaa tarkoin mm. vaatteita ja käyttää vanhahtavaa sanastoa. Esimerkiksi kuukausien nimet eivät vastaa lainkaan nykyisiä, mutta kirjan lopussa on sanasto sekä myös kirjailijan puheenvuoro kirjan tekemisestä ja keskiaikaisen maailman kuvaamisesta kirjallisin keinoin - kiitos niistä.

Kuten sanottua, Seljan elämä on hyvin monivaiheinen. Hämmästyin ja vähän suutuinkin, kun kuulin kirjan jo luettuani, että Keskisuomalaisen lehtikritiikissä juonta ja oikeastaan koko teosta on pidetty melkoisen epäuskottavana.

Eikö tietynlainen liioittelu ole juuri tämän genren ominaispiirteitä! Jos historiaan sijoittuvan romaanin esittely lupaa romantiikkaa, niin lukija odottaakin "elokuvamaisia" hahmoja ja monimutkaisia juonenkäänteitä. Kun luin joulun aikaan Kaari Utrion viime syksynä uutena painoksena julkaistua esikoisromaania Sunnevaa, muistan hehkutelleeni heti alussa ystävälleni, että en ole lukenut vielä montakaan sivua, ja silti on ollut jo väärinkäsityksiä, rakkautta, taisipa olla erotiikkaakin. Sunneva oli minusta ihana kaikessa rönsyilyvyydessään ja juonenpyörityksessään. Siipirikko on hieman hillitymmin kirjoitettu, mutta samaa löydän siitäkin: tarkasti rakennetun miljöön ja sinne sijoitetun mielikuvituksellisen seikkailun. (En kyllä haluaisi itsetarkoituksellisesti verrata Vuoren tai kenenkään muunkaan historiallisia (viihde)romaaneja kirjoittavan kirjailijan teoksia ihailemaani The Kaari Utrioon, mutta näemmä teen sen, niin kuin kaikki muutkin tästä genrestä kirjoittavat.)

Kesken närkästyneisyyteni törmäsin sattumalta Vuoren haastatteluun tämänkesäisessä Kotiliedessä (nro 13/2013). Siinä Vuori kertoo, että hänelle ei ole ollut kirjailijana muita teitä kuin lähteä juuri romanttisen historiallisen viihteen pariin:


Kristiina Vuorelle ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja. Romantiikkaa keskiaikaisesta Suomesta kirjoittajavalle Vuorelle historiallinen viihde on ollut intohimo lapsesta asti. Tarinat menneisyydestö olivat pakoa todellisuudesta ja mielikuvituksen innoittaja. Nyt ne ovat hänelle ammatti,

- Olin koukussa Catherine- ja Angelika-sarjoihin. Romanttiset seikkailut herättivät kiinnostukseni historiaan, Vuori kertoo.


Minä en ole lukenut noita Vuoren maitsemia sarjoja, mutta olen aina halunnut aika ajoin nautiskella juuri historiallisesta viihteestä, nimenomaan tästä yhdistelmästä. Historiallisen romaanin on oltava uskottava ja mielellään kuvattava oikeita tapahtumia ja henkilöitä, mutta historiallisen viihderomaanin taas pitää tarjota muutakin kuin uskottavuutta. Siinä Vuori on onnistunut minusta hyvin. Vaikka Siipirikko on pitkä teos, se on eheä kokonaisuus. Vuori ei sorru esimerkiksi kertaamaan tapahtumia tuon tuosta ja luettelemaan faktoja kuin omaa tietäväisyyttään korostaen, eikä hänen päähenkilönsä ole kuitenkaan täysin liioiteltu supersankaritar. Vaikka olin nuorena Ayla-fani, olen jättänyt viimeisimpiä Jean M. Untinen-Auelin teoksia kesken em. syiden takia.

Ja vielä: Keskisuomalaisen kirjoituksessa kehotetaan lukemaan tällaisia "lukuromaaneja" talven tuiskuissa sohvalla maaten, kun ei halua lukea vaativaa kirjallisuutta. Pah. Minusta lukuromaaneilla on paikkansa ympäri vuoden ja monissa tilanteissa. Voisin lukea Vuorelta lisääkin viihteellisiä lukuromaaneja.

Kirjasta löytyy googlaamalla paljon arvioita. Kirjaan ja kirjailijaan voi tutustua myös Facebookissa.

Jos keskiaika kiinnostaa, vinkkaan pariin kiinnostavaan tietokirjaan. Hannele Klemettilän Federigon haukka kertoo ihmisen ja eläimen suhteesta keskiajalla ja juuri äskettäin Art Houselta ilmestyi myös kiinnostavan kuuloinen teos Keskiajan puvut.




Kristiina Vuori: Siipirikko. Tammi, 2013. Päällys Marko Taina, päällyksen kuvat Elisa Lazo De Valdez / Corbis / Skoy ja Getty Images

(kirja saatu yllätysarvostelukappaleena)

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Minäkin hieman ihmettelin tuota kritiikkiä. Kirjan ehdin toivottavasti lukea tässä syksyn mittaan... toisaalta tämä olisi varmasti hyvä joululomakirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämä olisi hyvä joululomakirja, vaikken kyllä haluaisi ajatella vielä joululomaa. Sunnevaa luin juuri jouluna kokonaisen päivän yhteen putkeen, se oli niin ihanaa että tuntui kuin olisi saanut joululahjan. :)

      Poista