Kyllä pressitilaisuudessa voi olla hauskaa ja kylläpä kirjailijat ovat - heidän täytää olla! - hyviä esiintyjiä. Näin ajattelin, kun lähdin tänään Otavan kirjasyksyn esittelytilaisuudesta. Nauratti vielä kotimatkallakin. Kjell Westöstä bloggarinaiset voivat olla painajaismaisia, ja Miika Nousiainen kokee vasta nyt kirjoittaneensa esikoisromaaninsa.
Tilaisuudessa oli esillä niin monta kirjailijaa ja kirjaa, ettei niistä kaikista käy raportoiminen tähän. Vaikka minusta olisi hauska kertoa enemmänkin siitä, että
Reijo Mäki sai uusimman
Vares-kirjansa idean, kun leskiherra Tarmo-joutsen tuli moikkaamaan häntä laiturille, en kerro, koska olen täysin
Vares-neitsyt. Tässä tärppejä niistä kirjoista, joita aion lukea tai ainakin voisin lukea.
Janica Brander on syksyn esikoisnovellisti (kuvassa, teos
Lihakuu) ja esiintymisensä perusteella hauska rento, irrotteleva kirjoittaja. Brander kertoi, että häntä jännitti lehdistötilaisuudessa yhtä paljon kuin lapsena kun hän esitti puolukkaa näytelmässä. Brander oli kirjoittanut lehdistöesiintymistä varten elämäkertansa kirjalliseen muotoon ja luki sen ääneen. Hauskalta kuulosti! Branderin novelleja luonnehdittiin vahvatunnelmaisiksi; lisäksi niissä on kustantamon kirjailijaesittelyn mukaan absurdeja tapahtumia ja maagista latausta.
Myös
Suvi Valli oli mukana esikoiskirjoittajana. Häneltä ilmestyy runokokoelma
Ohijuoksija, jossa tärkeässä osassa ovat joet ja jalat. En tiedä, luenko tätä, mutta kuulosti erikoiselta. Runot syntyivät pitkälti Saksassa Vallin juoksuharrastuksen myötä, ja runoteoksen hahmoihin kuuluu mm. Beethoven.
Lisää esikoisia...
Philip Teirin novellikokoelma (novellit ovat nyt in!)
Donner-ryhmä kuulosti niin hullulta, että se on pakko lukea jossain vaiheessa. Kirjassa on 12 Helsinkiin sijoittuvaa tarinaa, ja niminovellissa Ylen työntekijä saa tarpeekseen töistä, ryhtyy yliopisto-opiskelijaksi ja tutustuu ruohoa polttavaan
Jörn Donner -faniin; kaksikko viettää aikaansa Donnerin tuotannosta keskustellen ja perustaa tälle Facebook-ihailijasivustonkin. Tai jotain yhtä hassua... Novelleja luonnehdittiin satiirisiksi keskiluokan kertomuksiksi, osassa kertomuksissa on suruakin. Kuulostaa kiinnostavalta.
Miika Nousiainen sanoi tosiaan mielestään kirjoittaneensa esikoisromaaninsa vasta nyt, aiemmin hän ei kuulemma ollut vielä valmis. Nousiaisen uusi
Metsäjätti ei ole omakerrallinen romaani, mutta pohjautuu kirjailijan omiin kokemuksiin työläisperheen lapsena ja pienten paikkakuntien kasvattina. Kyseessä on kasvukertomus: kaupungissa opiskellut mies joutuu palaamaan lapsuuden paikkakunnalleen ja saneeraamaan siellä olevan metsäteollisuusfirman. Nousiainen esiintyi suorastaan koomikon varmuudella, mutta puhui vakavia. Hän sanoi, että
Metsäjätti on hänen kirjoistaan henkilökohtaisin ja hän oli sen velkaa menneisyydelleen. Kirjailija myös sanoi ajatelleensa aihetta jo kymmenen vuotta sitten eikä olisi toivonut, että se olisi niin ajankohtainen kuin se nyt ilmestyessään on.
Ja sitten se Westö... Iik, siis olen oikeasti nähnyt
Kjell Westön elävänä, voitteko uskoa!
Westökin puhui henkilökohtaisuudesta. Häneltä ilmestyy tänä syksynä kaksikin kirjaa, ja yhdessä valokuvaaja
Sari Poijärven kanssa kirjoitettu 1980-luvusta kertova
Kasari on kuulemma Westön ehkä henkilökohtaisin teos ja joka tapauksessa se, jossa kirjailija kokee kuvanneensa 80-lukua parhaiten. Aika paljon sanottu! Teos syntyi kuulemma niin, että Poijärvi otti Westöhön yhteyttä ja pyysi tätä tekstittämään scrab book -henkisen kirjansa. Westö aikoi ensin lähestyä aineistoa neutraalina historiankirjoittajana, mutta kuvat olivat niin persoonallisia, että hän pistikin oman persoonansa peliin teksteissä. Kirjaa luonnehdittiin visuaaliseksi kaleidoskoopiksi 80-lukuun.
Myös Westön oman teoksen,
Halkeamia, yhteydessä kirjailija puhui oman itsensä likoon pistämisestä. Halkeamia on kokoelma Westöön kolumneja ja muita lyhyitä tekstejä. Kirjailjan oletetaan kuulemma pitävän kolumnityyppistä kirjoittelua "kirjallisena pakkopullana", mutta Westö sanoi, että hänelle kaikki tekstit ovat tärkeitä, aina on yritettävä tavoittaa jotain olennaista. Hän arveli, että ehkä hänen suhtautumisensa kaikkiin teksteihin kolumneista paksuihin romaaneihin tasavertaisena johtuu osin myös hänen toimittajataustastaan. Westö on valinnut itse tämän teoksen tekstit, kuulemma satojen joukosta.
Ja se bloggariuni. Westö luki tilaisuudessa otteen
Halkeamista, ja tuossa tekstissä keski-ikäinen kirjailijamies jännittää edessä olevaa kirjailijailtaa niin, että hänen uneensa ilmestyy pelottava naisbloggari, väitöskirjaa tekevää yyberakateeminen ja ilmeisen hurja tapaus! Bloggareista puheen ollen, Westö muuten kertoi saaneensa jo kirjasta lukijapalautetta nuorilta: se antaa liian pessimistisen kuvan sosiaalisesta mediasta. Pari naislukijaa taas oli kertonut sivuuttaneensa kaikki urheiluaiheiset tekstit.
Ihan normisettiä, kuittasi kirjailija.
Minulle ei ollut ollenkaan normisettiä nähdä ihailemani Westö ja monet muut kiinnostavat kirjailijat ihka elävinä. Lisättäköön vielä, että sen lisäksi, että kamerani ikuisti Westön, Parnasson
Jarmo Papinniemi istahti villatakkini helman päälle. Olen päässyt piireihin. Papinniemi on kirjoittanut säveltäjä
Ilkka Kuusiston elämäkerran yhdessä säveltäjän kanssa ja tämän aloitteesta (teos
Sävelten siivilä - Musiikillisia kohtauksia). Kuusisto oli halunnut löytää tarinalleen hauskan kirjoittajan, ja nyt kumpikin kulttuurivaikuttaja vakuutti, että kirjan tekeminen oli hauskaa ja kirjastakin tuli hauska.
Ja minulla oli siis hauskaa. Kiitos, Otava! Lisää tietoa näistä ja muista kustantamon kirjoista löytyy
Otavan sivuilta.