Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hämeen-Anttila Virpi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hämeen-Anttila Virpi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. syyskuuta 2009

Virpi Hämeen-Anttila: Päivänseisaus


Voi. Olisin niin mielelläni pitänyt Virpi Hämeen-Anttilan uusimmasta romaanista. Olen lukenut kaikki hänen kaunokirjalliset aikuistenkirjansa, ja parista olen pitänyt kovasti, nimittäin Sudenvuodesta ja Alastonkuvista. Muutkin kirjat ovat olleet hyvin luettavia. Huolellista ja sujuvaa kieltä, kirjailijan sivistyneisyys ja viitseliäisyys ovat näkyneet tekstissä: laadukasta viihdettä. Sympatiseeraan Hämeen-Anttilaa myös ulkokirjallisista syistä. Hän vaikuttaa kaikesta oppineisuudestaan ja monialaisuudestaan huolimatta hyvällä tavalla nöyrältä ja maalaisjärkiseltä ihmiseltä, mukavalta ja viehättävältä.


Otin siis uusimman Hämeen-Anttilan romaanin ilahtuneena vastaan. Ilahtuneisuus vaihtui kuitenkin ensin ällistykseksi ja sitten pettymykseksi, kun tämä kirja ei vain puhutellut minua eikä vienyt mukanaan. Ei Päivänseisaus huono ollut, mutta ei hyväkään. Se oli liian tasainen, liian harkittu, toisin sanoen tylsä.


Päivänseisaus kertoo neli-viiskymppisistä Paulasta ja Erikistä. Kumpikin on eronnut ja hieman henkisesti tuuliajolla elämässään, sekä menneen että tulevan kanssa. Viulisti Paula ja kirjailija Erik ovat tunteneet nuoruudessa Paulan edesmenneen, psyykensairaan ja itsemurhallaan Paulan traumoittaneen siskon kautta. Kun Paula ja Erik osuvat nyt uudestaan yhteen, heistä tulee ystäviä ja lähes rakastavaisiakin. Kumpikin saa toisesta tukea elämänhaahuilussaan, kumpikin kiinnostuu toisen omimmasta. Paula haluaa lukea Erikin romaanin ja Erik ponnistelee kovasti ymmärtääkseen musiikin tärkeyden Paulalle ja ihmisille ylipäätään. Kumpikin miettii, josko tuossa olisi nyt se oikea, mutta kaikki jää mietinnän tasolle, mitään repäisevää ei kirjassa tapahdu. Lopussa tosin kumpikin päähenkilö tekee nopean, ennalta arvattavan mutta epäuskottavan, päätöksen elämässään. Se ärsytti minua kovasti: ensin haahuillaan vuositolkulla, fundeerataan ja pohditaan ja jännitetään kaikkea, sitten yhtäkkiä ollaankin rohkeita ja hypätään uuteen elämään.


Ärsyyntymistä lukuun ottamatta lukukokemus oli lattea. En tiedä, oliko Hämeen-Anttila yrittänyt kirjoittaa astetta vakavamman romaanin tällä kertaa – tulos oli jotain vakavan ja viihderomaanin väliltä. Kirjassa sivutaan useita rankkoja teemoja kepeästi, mutta päähuomio on rakastaa-ei rakasta-tarinalla. Annan latteuspisteitä myös siitä, että kirjassa kuvailtiin kovasti ihmisten vaatteita ja ruokia. Ehkä sen piti tuoda kirjaan lähestyttävyyttä, uskottavuutta ja viihteellisyyttä, mutta mieluummin olisin lukenut vaikka Paulan ex-miehen ajatuksista enkä siitä, mitä ruokaa hän oli aikonut tehdä koulukiusatulle pojalleen. En olisi myöskään suonut Erikin teitittelevän Paulan ex-miestä suuttuessaan: oletteko koskaan tavanneet suomalaista mustasukkaista miestä, joka teitittelee samalla kun huutaa kilpailijalleen?


Toivottavasti Hämeen-Anttila palaa seuraavassa romaanissa taas yliopistomaailmaan ja humanististen tieteiden pariin, niin tämäkin humanisti voi taas olla tyytyväinen!


Tekstinäyte, s. 142:

Erik pitää merkitsevän tauon, eli hän ei ole vakuuttunut. – Ostin muuten yhden musiikista kertovan kirjan Akateemisesta kirjakaupasta matkalukemiseksi, hän sanoo sitten. – Tuntui, että pitäisi opetella ymmärtämään paremmin musiikkia. Olen lukenut sitä alkuun, sivulle 51. Siinä on monta asiaa, jotka todella panevat ajattelemaan. Alleviivailen koko ajan lauseita. Mutta se kiusaa, että lukijan odotetaan tuntevan musiikkikappaleita. Vastaan tuli yksi mistä sen ollut koskaan kuullutkaan. - -

-Minulla on se levyllä, voit tulla kuuntelemaan.

-Se olisi kilttiä, kiitos.

Minua hymyilyttää. Erik on kuin nuori rakastunut poika, ponnistelee ymmärtääkseen sitä mikä minulle on elämän pääsisältö, ja tahtoo näyttää sen. - -Kunhan Erik ei etene liian nopeasti. Ei, sitä hän ei tee. Hän on liian tarkka. Hän kuuntelee jokaista sananpainoani.


Virpi Hämeen-Anttila: Päivänseisaus. Otava, 2009.


P.S. Pettymystäni kirjasyksyyn ei lievennä ainakaan se, etten pidä myöskään suursuosikkini Westön uusimmasta ainakaan ensimmäisen sadan sivun perusteella. Plääh ja surku ja hämmennys.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Turvallinen olo

...sillä syksyllä  on tiedossa on ainakin kolme mukavaa lukemisrupeamaa. Laitoin jo nyt Akateemiseen tilaukseen:

Siri Hustvedtin Lumouksen,
Kjell Westön Älä käy yöhön yksin ja 
Virpi Hämeen-Anttilan Päivänseisauksen.

Akateemisen kirjakaupan lisäksi tulee näemmä kannatettua Otavaa, jonka julkaisuja nuo kaikki ovat.

Em. kirjailijat kuuluvat niihin, joihin todella luotan hyvien lukuromaanien tekijänä. Vaikkeivät kirjat olisi juuri omaan makuuni, niin ne ovat varmasti hyvin kirjoitettuja ja huolellisia, kunnollisia kirjoja. Sellaisia, jotka haluaa tilata jo etukäteen, niin että saa lukea ne varmasti ensimmäisten joukossa ja laittaa sitten omaan kirjahyllyyn.

Mikä siinä onkin, että joidenkin kirjojen ostamisesta ja omistamisesta tulee hyvä mieli? Onhan kirjastotkin keksitty, ja olenhan itsekin paasannut myös kirjojen kierrättämisen puolesta.