Huh. Ei kovin hieno kirjallisuustieteellinen arvio, mutta joidenkin kirjojen jälkeen sanoja ei ole. On vain samanaikaisesti tyhjä ja tuhansia kysymyksiä vilisevä mieli. Huh.
Lisa Genovan teos Edelleen Alice oli erittäin tehokas lukukokemus. Olen jo ajat sitten lopettanut kirjojen lukemisen nukkumisen kustannuksella, mutta tämän vuoksi valvoin. Menin myös pidempää reittiä töihin, että saisin lukea matkalla mahdollisimman paljon.
Kirjan päähenkilö Alice Howland on fiksuuden perikuva: Harvardissa pitkän uran tehnyt psykologian opettaja ja tutkija, kognitiotieteiden asiantuntija. Hänellä on kolme aikuista lasta, menestynyt tutkijamies ja ikäisekseen loistava fyysinen kunto.
Alicelta alkaa kadota ensin tavaroita ja sitten sanoja. Herää kauhea epäilys: ehkä tämä ei johdukaan vaihdevuosista? Stressi ja unettomuuskaan eivät enää riitä selityksiksi, jos eksyy juoksulenkillä aivan kotinsa lähellä. On pakko mennä lääkäriin.
Lääkäri diagnosoi Alicella varhaisiän alzheimerintaudin. Alkaa tyrmäävän realistisesti kuvattu sairauskertomus, jossa Alice ei "katoa", kuten ajatella saattaisi, mutta muuttuu suuresti. Alkuun hän pärjää pitkälle omien muistikeinojensa ja apusysteemiensä kanssa - ja niitä hän on psykologian tutkijana nerokas keksimään - mutta vähitellen Alice menettää yhä enemmän sanoja ja paikkoja, lopulta läheisten ihmisten nimetkin. Lukija seuraa tätä järkyttyneenä mutta toisaalta myös huojentuneena. Siellä jossain taudin keskelläkin on nimittäin edelleen Alice. Kirjan takakannessa kuvataan osuvasti, että "vaikka ulkopuolisesta Alice näyttää kadottavan otteen elämään, hän itse kokee pitävänsä siitä päivä päivältä tiukemmin kiinni." Alicen maailma on erilainen, mutta hänellä on kuitenkin oma maailmansa.
Kirja oli kuvattu Alicen näkökulmasta, mikä teki siitä hyvin koskettavan. Myös perheenjäsenten ja kollegojen reaktiot olivat mietityttävää luettavaa. Kirjan vaikuttavuutta lisäsi se, että siinä oli paljon neuropsykologista tietoa. Kirjassa tehdyt alzheimerpotilaiden kognitiivisia taitoja mittaavat harjoitukset ovat todellisia, samoin muut hoitokeinot ja lääkitys yhtä lääkettä lukuun ottamatta.
Lukiessani ajattelin jatkuvasti Lionel Shiverin kirjaa Syntymäpäivän jälkeen. Olin siitäkin hyvin otettu, ja kirjojen teho perustui samaan asiaan: suorastaan dokumentinomaiseen, hyvin selkeään kielenkäyttöön. Kaunokirjallisempi kieli olisi tehnyt näistä kirjoista "vain" hienoja kertomuksia ja sellaisissa on se vika, että niitä voi lukea etäämpää, tarkastella hienoina kertomuksina. Suorasanaisemmin kirjoitettu, teos luo vaikutelman, että seuraan todellisia tapahtumia. Ja jos tuollaista voi tapahtua yhtäkkiä Alicelle... Niin, se voi tapahtua minullekin. Tai kenelle tahansa tuttavalleni. Pelottavaa.
Edelleen Alice oli siis hyvin uskottava ja pohdituttava kokemus. Kirjailija Lisa Genova on neurotieteiden tohtori, joten hän tietää, mistä kirjoittaa. Edelleen Alice sai vuonna 2008 Brontë-palkinnon, ja Genova kirjoittaa parhaillaan uutta romaania. Sen työnimenä on Love Anthony, ja teos ilmestyy ainakin englanniksi 2013.
Mistä tiedän tämän kaiken? Edelleen Alice oli sellainen elämys, että piti tutkia, onko Genovalla muitakin kirjoja. Löysin kirjailijan nettisivut, Edelleen Alicen omat sivut sekä tietenkin suomalaisen kustantajan kirja- ja kirjailijaesittelyn.
Kiitän loistavasta lukuvinkistä Naakkua ja Seijaa, joiden blogeissa olen törmännyt Edelleen Aliceen.
Tekstinäyte, s. 87:
Hän katsoi kirjahyllynsä kirja- ja aikakauslehtirivejä, kirjoituspöydällä korjausta odottavaa loppukoepinoa, saapuneita sähköpostiviestejä, puhelinviesteistä kertovaa punaista vilkkuvaloa, Hän ajatteli kirjoja jotka oli aina halunnut lukea, niitä jotka koristivat hänen makuuhuoneensa ylähyllyä, niitä joille hän oli arvellut olevan aikaa tuonnempana. Moby Dick eli valkoinen valas. Hänellä oli vielä kokeita tekemättä, tutkielmia kirjoittamatta ja luentoja pitämättä ja kuuntelematta. Kaikki mitä hän teki ja rakasti, kaikki mitä hän oli, vaati kieltä.
Lisa Genova: Edelleen Alice. (Still Alice). Wsoy, 2010. Suom. Leena Tamminen
