Näytetään tekstit, joissa on tunniste Montgomery L. M.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Montgomery L. M.. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. marraskuuta 2010

L. M. Montgomery: Annan jäähyväiset

Toinen kirja, jota olen viime aikoina hämmästellyt, on L. M. Montgomeryn Annan jäähyväiset. Luin kirjan heti kun se ilmestyi syksyllä suomeksi, mutta en jotenkin saanut puettua fiiliksiäni sanoiksi, joten kirjoittaminen viivästyi.

Montgomery-fanina, niin Anna-kirjojen kuin Montgomeryn muidenkin romaanien ystävänä, sekä pidin että en pitänyt tästä kirjasta.

Pidin hauskasta kielenkäytöstä, arkisen elämän kuvauksista ja nostalgisesta, aina viehättävästä Prinssi Edwardin saaren tunnelmasta. Pidin siitäkin, että vaikka kirja on novelli- ja runokokoelma, eri tekstit linkittyivät toisiinsa niin että niitä saattoi tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Ylipäätään pidän aina kaikesta, mitä L. M. Montgomery on kirjoittanut. Hän on elämää ja ihmisiä ymmärtävä, oivaltava ja huumorintajuinen kirjoittaja.

Jokin kuitenkin tökki. Se ei ollut kirjan väitetty synkkyys. Mielestäni tämä "synkkä-Anna" ei ollut erityisen synkkä, mutta paikoin kyllä katkeran tai kyynisen oloinen. Novellikokoelman jokaisessa kertomuksessa, kertoivatpa ne itse Blythen perheestä vai jostain muista heidän kotikylänsä ihmisistä, puhuttiin herrasväki Blythestä ja heidän Susan Baker -kotiapulaisestaan, enkä pitänyt tuosta sävystä. Aina kun kyläläiset keskustelivat Annasta, mainittiin, että hän oli jotenkin erilainen ja ymmärtävämpi kuin muut naiset - viisas ja jopa kaunis punatukkaisuudestaan huolimatta. Gilbert-tohtoria pidettiin taitavana mutta jotenkin outona ja kotiapulaisesta todettiin usein, että hän luulee olevansa parempi ihminen, kun saa olla herrasväki Blythen luona, luulotteleepa jopa lähes kuuluvansa heidän perheeseensä. Blythen lapsista puhuttiin ihannoivaan sävyyn, joskin runoilijapoika Walter oli monien mielestä kummallinen.

Näiden samojen asioiden toistelu alkoi ärsyttää kirjan edetessä. Ihmettelin myös sitä, että Blythen perheestä kertovissa kertomuksissa Anna oli aina Anna, mutta Gilbert Tohtori Blythe. Mistä moinen suhtautumisero? Muutenkin kertomuksista sai minusta vaikutelman, että Montgomery oli hieman kyllästynyt kirjallisiin hahmoihinsa ja suhtautui heihin paitsi aiemmista kirjoista tuttuun tapaan rakastavasti, nyt myös hieman ivallisesti. Kirja ei ollut yhtä sympaattinen kuin varhaisemmat Annat tai muu Montgomeryn tuotanto. En muista, että Susan Baker olisi aiemmissa kirjoissa toistuvasti huomautellut olevansa vanhapiika ja kouluttamaton, niin ettei hän oikeastaan edes ymmärrä ihmissuhteita tai runoutta tai mitään muutakaan vaativaa.

Jokaisen Montgomery-fanin kannattaa kuitenkin lukea tämä kirja, sillä tämä on todella Anna-tarinan päätös: ainakaan minulle ei jäänyt oloa, että tämän jälkeen pitäisi olla vielä lisää Annasta tai hänen perheestään kertovia teoksia. Minusta oli myös äärimmäisen mielenkiintoista tutustua näin kummalliseen kirjaan. Tarinan mukaan Montgomery jätti käsikirjoituksen kustantajalle vain päivää ennen itsemurhaansa. Jostain syystä käsikirjoitus jäi julkaisematta tuolloin, vuonna 1942, ja myöhemmin, 1970-luvulla, se julkaistiin muokattuna laitoksena. Vasta tämän nyt ilmestyneen version sanotaan vastaavan alkuperäistä. Peräti merkillistä, että kirja oli piilossa vuosikymmenien ajan - miksi?

Olen ollut kirjan suhteen siis hämmentynyt noista "tökkineistä" seikoista, jotka antoivat muuten mukavasta kirjasta tympeän vaikutelman. Olen myös ihmetellyt sitä, kuinka vähän tämä kirja on ollut esillä blogeissa, vaikka moni kirjabloggarikin tuntuu pitävän Montgomerystä. Juuri kun aloitin tämän jutun kirjoittamisen, Salla kuitenkin julkaisin pitkän ja perusteellisen, minun arviotani suopeamman kirjoituksen tästä teoksesta.

L. M. Montgomery: Annan jäähyväiset (The Blythes are Quoted). Wsoy, 2010. Suom. Marja Helanen-Ahtola.

torstai 5. elokuuta 2010

Ilahduttava ja kauhistuttava paluu lapsuuden kirjoihin

Ystävä kävi kylässä ja tuli puhetta siitä, mitä lapsuuden aikaisia kirjoja olemme lukeneet aikuisina ja miltä ne ovat tuntuneet. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta aina se on minusta kiinnostava aihe.
Kumpikin oli lukenut Anni Swanin teoksia. Minusta lukukokemus oli vain rentouttava ja nostalginen ja lisäksi kiinnostava, sillä olen aikuisena perehtynyt Anni Swanin elämään mm. lukemalla hänen saduistaan tehdyn kirjallisuustieteen väitöskirjan (Sirpa Kivilaakso: Lumometsän syli). Ystävä taas oli hämmentynyt Iris rukasta: hän oli kuulemma ymmärtänyt sen aikuisena aivan eri lailla kuin lapsena. Hän oli lukenut Iriksen heti kun oli oppinut lukemaan ja pieni lapsi oli käsittänyt monet asiat väärin.

Minulle ehkä mielenkiintoisimmat paluu lapsuuteen -lukukokemukset ovat tarjonneet L. M. Montgomeryn Anna-kirjat. Luin niitä lapsena vain ihastuttavan vanhanaikaisina, kauniista ja huolettomasta maailmasta kertovina romaaneina. Aikuisena olen joskus jopa tuskaillut joidenkin kirjojen tai ainakin kohtauksien tylsyyttä ja/tai lapsellisuutta, mutta toisaalta olen nauttinut kirjoista jopa enemmän kuin lapsena. Ne ovat tarjonneet mielenkiintoista ajankuvaa ja vieneet Kanadaan, jossa olen viettänyt vuoden elämästäni (en kyllä suinkaan Prinssi Edwardin saarella). Ennen kaikkea olen kuitenkin hämmästellyt ilahtuneena, kuinka kantaaottavia ja hauskoja kirjat ovat. Niistä löytyy feminismiä ja ironiaa, jotka eivät auenneet pikkutytölle ollenkaan. Lisäksi kissanomistajana olen kiinnostunut havainnosta, miten paljon kissoja kaikissa Montgomeryn kirjoissa onkaan ja miten suuria persoonia ne ovat. Jossain kirjassa (olisiko ollut Vanhan kartanon Pat) Montgomery vielä tuo – taas ironiseen sävyyn – ilmi, ettei tuohon maailman aikaan ollut lainkaan normaalia, että lemmikit olivat perheenjäseniä ja kissat saivat nukkua sängyssä. Oikeastaan vielä tuolloin ei ehkä edes pitäisi puhua lemmikeistä ainakaan kissojen kohdalla.

Kolmas kirjailija, joista puhuimme, oli Astrid Lindgren. Luin Marikkia lukuun ottamatta kaikki kirjahyllystäni löytyvät Lindgrenit eräänä kesänä. Rakastin Ronjaa yhä, Mio ei sytyttänyt edelleenkään, Veljeni Leijonamieli taas oli todella hämmentävä lukukokemus.

Luin kirjan yhä uudestaan ja uudestaan lapsena ja nautin sen tunnelmasta ja jännittävyydestä: kaikkein jännittävintä minusta oli tietenkin hurja Katla-lohikäärme.

Aikuisena olin tyrmistynyt, kun Leijonamieli olikin täynnä kuolemaa. Kun tarina käy mahdottomaksi, veljekset Leijonamieli hyppäävät aina seuraavaan aikaan ja näkevät valon. Kirjassa tehdään muistikuvieni mukaan (en jaksa nyt tarkistaa, mutta eiköhän tämä ole monelle tuttuakin tutumpi kirja) ainakin kaksi tai kolme kertaa itsemurha. Lapsena en toki lukenut kertomusta ihan noin suoraviivaisesti, mutta aikuisena luin – ja muistin, että naapurintäti varjeli lapsiaan tältä kirjalta ja ymmärrän nyt paremmin, miksi. Pitäisi lukea Leijonamieli vielä kertaalleen, niin kyseenalainen muistikuva siitä jäi.

Sitten ovat tietysti Tove Janssonin Muumit. Niitä en kuitenkaan muista erityisemmin lukeneeni lapsena, vaikka varmasti olenkin lukenut... Aikuisena luen niitä ihanan rentouttavina ja toisaalta hyvin opettavaisina kirjoina. Mitä kielenkäyttöä, millaista elämänfilosofiaa! Jos Muumimamma olisi olemassa, hän voisi lyödä rahoiksi kirjoittamalla tervejärkisiä lastenkasvatusoppaita.

tiistai 17. marraskuuta 2009

L. M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat

Atwood oli flunssalukemiseksi vähän liian rankkaa, mutta Montgomery on ihanaa. Hänen kirjojensa avulla voi palata lapsuuden olotilaan, jossa vain luki ja luki, aikaa oli ihan mahdottomasti.

Tämä nyt lukemani Vanhan kartanon Pat on Minerva Kustantamon tämän syksyn suomennoksia; Montgomeryn ei-Anna-tai-Emilia-kirjojahan on suomennettu ja suomennetaan aina silloin tällöin.

Pat on viihdyttävä ja mukava kirja, mutta ei aivan niin vauhdikas ja hauska kuin muut lukemani Montgomeryt. Yhtäläisyyksinä muihin kirjoihin on se, että tässäkin on kyseessä tytön kasvutarina lapsesta nuoreksi naiseksi kauniilla Prinssi Edwardin saarella, kiehtovan luonnon keskellä. Ja Pat on samanlainen kuin muutkin Montgomeryn sankarittaret: pohdiskeleva ja runollinen, syvästi kokeva ja paljon ajatteleva, vakavakin luonne. Hän ei ole kuitenkaan niin pippurinen kuin muut sankarittaret eikä kiinnitä elinympäristössään yhtä paljon huomiota; lapsena Patilta myös puuttuu muille tytöille ominainen paras kaveri, läheinen tyttöystävä.

Kyseessä on siis 1900-luvun alkupuolelle sijoittuva kanadalaistytön kasvutarina. Tarina on paikoin lapsellinen ja vähän epäuskottava, mutta eipä sitä aikuisten kirjaksi tai dokumentaariseksi kuvaukseksi ole kirjoitettukaan. Ja ovathan ajatkin muuttuneet – ehkä ihmiset ennen puhuivat hauskan teatraalisesti ja runollisesti, en tiedä. Ainakin kiihkeä puhetapa tekee kertomuksesta elävän ja mukaansa tempaavan.

Ja kun lukee kirjaa tarkemmin, huomaa siinä rohkeuttakin. Kuvittelisin ainakin, että kirjan kirjoittamisen aikaan oli edes vähän kapinallista nimetä tyttökirjan luku otsikolla Mustaa magiaa, ja pohtia ko. luvussa, voiko ihminen olla noita.

Kirja on leppoisaa laatuviihdettä. Kirjan keskeiset teemat ystävyys, ihmissuhteet ja muutos koskettavat aikuistakin – yksi pääteemoista on se, että Pat inhoaa aivan kaikenlaisia muutoksia puun kaatamisesta isän viiksien leikkaamiseen ja isosiskon kotoa muuttoon.

Kirjan tekee perinteistä tyttökirjaa ja mukavaa luettavaa kiinnostavammaksi se, että jo takakannessa mainitaan juuri Patin muistuttavan Montgomeryn sankarittarista eniten kirjailijaa itseään. Kirjassa on myös kiinnostava suomentajan loppukirjoitus sekä kuva talosta, joka on kirjassa olevan Patin kotitalon Silver Bushin esikuva. Talolla on kirjassa niin tärkeä rooli, että se on oikeastaan kuin yksi päähenkilöistä: talo edustaa pysyvyyttä, kun ihmiset muuttuvat.

Loppukirjoituksen ja takakannen tekstin perusteella innostuin hankkimaan myös Sisko Ylimartimon tietoteoksen Anna ja muut ystävämme. Kyseessä on aivan ihastuttava tietopaketti kirjailija Montgomeryn elämästä, Prinssi Edwardin saaresta ja Montgomeryn sankarittarista. Esittelen kirjan lähiaikoina blogissa ja lupaan sen jälkeen keskittyä vähän aikuisempiin kirjoihin. Mutta – jotkut lukevat rentoutuakseen rakkausromaaneja, toiset rikoskertomuksia, minä näemmä vanhoja tyttökirjoja. Niin kiehtovaa ja rentouttavaa!

Tekstinäyte:
Pat käpertyi pyöreän ikkunan eteen ja katseli, kuinka satavan lumen salaperäinen vaippa peitti puutarhat, niityt ja kukkulat ja kuinka se täytti myös kaivonvierustan vaahterassa olevat pienet tyhjät pesät.
”Rakastan lumimyrskyä”, hän sanoi kiihkeästi Judylle.
”Oi joi, onko mitään, mitä sie et rakastais, kallehin?”
”On mukavaa rakastaa kaikkea, Judy.”
”Jospa et rakastais liikaa. Jos rakastat... Sie tuut saamaa haavoi.”
”En Silver Bushista. Silver Bush ei koskaan loukkaa minua, Judy.”
”Entä ku siun on lähettävä täält?”
”Tiedäthän, että en ikinä jätä Silver Bushia, Judy... en ikinä. Voi, katso kuinka Usvien kukkula on valkoinen. Ja kuinka yksinäiseltä Yksinäinen talo näyttää. Kunpa voisin mennä sytyttämään sinne lämmittävän valkean. Silloin siitä tuntuisi paremmalta.”
”Oijoi, et kai aattele, jot talot toella tuntisi jotaki?”
”Voi, Judy, olen varma, että ne tuntevat. - - ”


L. M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat. Minerva Kustannus, 2009.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Montgomery-sivusto

Lyhyt nosto, kopio Katjan kesäiseen Montgomery-keskusteluun jättämästä viestistä:

"Montgomeryn tuotannon lumoamana aloitin pienen projektin ja kaipaisin siihen mukaan muita Montgomerysta pitäviä. Löysin tämän blogin mutta en suoraa sähköpostiosoitetta, joten kokeilen tätä lähestymistapaa. Projekti on aivan alkutekijöissään vielä, mutta talven mittaan etenee.

http://lukevan.nettisivu.org/

Käykää katsomassa ja antakaa palautetta."

Minä jo kävin katsomassa ja huomasin, että sivuston ensimmäinen kirjoitus käsittelee Montgomery-suomennoksia. Suomentaminen on kiinnostava aihe: aion itse vertailla lähiaikoina Grassin Peltirummun käännösversioita.

Blogini sähköpostiosoite on muuten kokolailla (at) gmail.com, se löytyy myös blogin sivupalkista. :)

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Tervetuloa ikävä ja Anna

Lyhyt muistiinpano lomapäivän iltana...

Luin tällä viikolla parissa tunnissa Pia Sievisen blogissaan vinkkaaman kesäkirjan, Francois Saganin Tervetuloa ikävä. Ranskalaista, kevyttä, sopivan omituista, erikoisia ihmissuhteita. Hyvin kesälukemiseksi sopiva ja loppua kohden jopa jännittävä, elokuvamainen teos. Sievinen on esitellyt kirjasen hyvin, en esittele sitä nyt sen tarkemmin. En jaksaisi koko ajan lukea tuollaista kevyttä ranskalaista ihmissuhdeanalyysia, mutta joskus se on paikallaan, etenkin Ranskan-matkan jälkeen.

Tänään myös raivasin pari tuntia varastoa. Hämmästykseni oli suuri, kun löysin yhtäkkiä "uudet Annat", Annan perhe ja Anna opettajana. En yhtään tiennyt omistavani (säilyttäväni, ne lienevät oikeasti siskoni) niitä. Onneksi en sentään löytänyt äskettäin kuin toisen niistä antikvariaatista! Nyt minulla on kaksi Annan perhettä ja taas yksi uusi Montgomery luettavana, Anna opettajana. Luin juuri Marigoldin lumotun maailman ja Sininen linna on kesken... Eilen huomasin Helsingin Sanomien uutuusluettelosta, että Minerva julkaisee syksyllä uuden Montgomery-suomennoksen. Ja se synkkä-Annakin on tulossa... Montgomeryä ei näemmä voi vältellä! En ole muuten vieläkään selvittänyt, onko hänestä julkaistu elämäkertaa. Jos on, lukisin sen mielelläni - jopa mieluummin kuin Montgomeryn romaaneja, jotka ovat mukavia, mutta muistuttavat toisiaan.

Nyt takaisin Siniseen linnaan!

lauantai 1. elokuuta 2009

L. M. Montogomery: Annan perhe


Kuten niin monet muutkin, minäkin luin Anna-kirjat moneen kertaan lapsuudessani. Luin vanhat Anna-suomennokset myös viime kesänä, ensimmäistä kertaa aikuisena. Lukukokemus oli yhtä aikaa nostalgisen nautinnollinen ja kiinnostava.

Oli hauska palata lapsuuden tuttuihin tarinoihin – kyllä, Annassa todella sanotaan, ettei punatukkaisille sovi vaaleanpunainen väri: oleellinen tieto, jonka olen säilyttänyt mielessäni kaikki nämä vuodet. Toisaalta huomasin kirjoissa nyt aivan uusia piirteitä. Lapsena Annat olivat lähinnä vain ihania ja kiehtovia, nyt löysin niistä osin ironistakin huumoria, kannanottoja esim. naisten asemasta sekä monen kipeän teeman käsittelyä, tosin välillä epäuskottavan pintapuolisestikin. Onhan jo se, että Anna on orpo, rankka lähtökohta hänen tarinalleen. Ihanuus-puolen asiat eivät olleet enää niin kauhean kiehtovia, vaikka tyttöjen välisestä ah aina niin kiemuraisesta ystävyydestä ja mm. vanhan ajan pukeutumisesta olikin hauska lukea.

Tänä kesänä lukemani Annan perhe kuuluu sarjan uusiin suomennoksiin, se suomennettiin vasta vuonna 2002. Ihan mukava oli taas palata Anna-maailmaan, mutta mitään uutta tai oleellista tämä kirja ei mielestäni sarjaan tuonut.

Annan perhe kertoo nimensä mukaisesti Annan ja Gilbertin perhe-elämästä, ajasta, jolloin lapset ovat vielä pieniä. Jos on lukenut vanhemmat Anna-suomennokset, tietää oikeastaan kaikki tämän kirjan tapahtumat ja sen, mitä lapsille käy myöhemmin. Kirjan alkuasetelma ei siis ollut kovin kiinnostava, ja kirja olikin nostalgia-aspektia lukuun ottamatta aika tylsää luettavaa. Muut Annat ovat mielestäni olleet vauhdikkaampia; tässä ei tapahtunut arkisten, osin jo muista kirjoista tuttujen, tapahtumien lisäksi juuri mitään. Tai olihan kirjan lopussa jo takakannessa mainostettu aviodraama. Anna epäili jopa noin vuorokauden ajan, ettei täydellinen, ihana Gilbert enää välitäkään hänestä, ja iltajuhlissa Annalla oli jopa syytä mustasukkaisuuteen. Tietenkin kaikki oli silkkaa väärinkäsitystä ja pian herttainen onni taas palasi Kotikunnaalle.

Toinen uusi Anna-suomennos, Anna opettajana, ilmestyi myös 2000-luvun alussa. Se ei käsitykseni mukaan ole Annan perhettä juuri kummoisempi, mutta olisi sekin mukava lukea. Kirja on kuitenkin loppuunmyyty kustantajalta, enkä ole onnistunut löytämään sitä käytettynäkään. Sen sijaan olen hankkinut uunituoreen L. M. Montgomery -suomennoksen Marigoldin maailma sekä vanhemman suomennoksen Sininen linna. Nämä eivät siis ole Anna-kirjoja, minkä takia odotankin niiden lukemista oikein kiinnostuneena. Etenkin Sininen linna kuulostaa houkuttelevalta. Tilasin sen vain kirjailijan takia ja siksi, että kirja maksoi nettiantikassa muutaman euron. Sittemmin olen huomannut, että monet muut ovatkin tämän jo lukeneet. Reeta Karoliina kommentoi, että Sininen linna on luettava vähintään viiden vuoden välein! Minun ensimmäinen lukukertani on mitä luultavimmin vielä tämän elokuun aikana.

Tekstinäyte kirjasta Annan perhe:

Elokuun loppuun mennessä Anna oli taas oma itsensä ja odotti iloisena onnellista syksyä. Pieni Bertha Marilla kaunistui päivä päivältä ja oli siskojen ja veljien palvonnan ja huolenpidon keskipiste.
”Minä luulin aina, että vauvat vain parkuvat koko ajan”, Jem sanoi autuaan tyytyväisenä, kun vauva kietoi pienet sormensa hänen sormensa ympärille. ”Bertie Shakespeare Drew väitti niin.”
”Jem kulta. Drewien vauvat varmasti parkuvatkin”, Susan sanoi. ”Parkuvat varmasti silkasta surusta, kun tajuavat olevansa Drewejä. Bertha Marilla sen sijaan on Kotikunnaan vauva.”
”Olisinpa minäkin syntynyt Kotikunnaalla”, Jem sanoi mietteliäästi. Haavemajassa syntyminen oli harmittanut häntä aina. Di oli huomauttanut siitä muutaman kerran.”
”Eikö elämä tällaisessa paikassa ole pitkästyttävää?” muuan Charlottetownissa asuva entinen opiskelutoveri oli kysynyt Annalta eräänä päivänä jokseenkin alentuvasti.
Vai vielä pitkästyttävää? Oli vähällä, ettei Anna ollut nauranut vieraalleen päin naamaa. Kotikunnaallako pitkästyttävää! Suloinen vauva toi jokaiseen päivään uusia ihmeitä; Diana oli tulosssa vieraisille, samoin pikku Elizabeth, samoin Rebecca Dew; Gilbert hoiti ylägleniläistä rouva Ellisonia, jonka harvinainen tauti oli tiettävästi tavattu maailmasta vain kaksi kertaa aikaisemmin; Walter oli menossa kouluun; Nan oli juonut äitinsä pukeutumispöydältä kokonaisen pullollisen parfyymia, ja vaikka he olivat pelänneet, että se veisi häneltä hengen, hän ei ollut ollut moksiskaan; outo musta kissa oli synnyttänyt takaverannalle ennenkuulumattomat kymmenen poikasta; - - - Vai vielä pitkästyttävää!
(s. 62-63)

L. M. Montgomery: Annan perhe. Wsoy, 2002. Toinen painos.
L. M. Montgomeryn kirjailijaesittely Wsoy:n sivuilla.

Oletko lukenut Annoja lapsena tai aikuisena? Entä muita Montgomeryjä? Luetko lapsuuden ajan kirjoja uudestaan aikuisena?

torstai 25. kesäkuuta 2009

Uusi Montgomery-käännös

Ystävä vinkkasi todellisesta kesäkirjasta: L. M. Montgomeryn ennen suomentamattomasta teoksesta Marigoldin lumottu maailma. Kartanoromantiikkaa, naiseksi kehittymistä, seikkailuja ja edesottamuksia... Kuulostaa kyllä lomalukemiselta. Onko kukaan kuullut tästä enemmän tai peräti lukenut tätä? Minulle tämä oli aivan uusi tuttavuus.

Teosesittely Minervan sivuilla.