Nautin kirjani lähes aina perinteiseen tapaan kovakantisina
tai pokkarinpehmeinä painotuotteina.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että kaikenlaiset kirjaformaatit ovat
tervetulleita, koska kaikenlainen kirjavuus
on hyvästä. Näen myös erilaisille formaateille omat käyttötarkoituksensa,
ja olenpa sitäkin mieltä, että sähkökirja on monessa parempi vaihtoehto kuin
painettu kirja, edes se pokkari.
Tuhansien painettujen kirjojen jälkeen
on kuitenkin vaikea vaihtaa kirjaformaattia.
Kirjoitin Lilyn puolelle taannoin äänikirjakokemuksistani, eli siitä, miten kiinnitän kuunnellessani
huomiota osin aivan eri asioihin kuin lukiessani. Tutun tekstin kohdalla se on
kiinnostavaa ja jopa viehättävää, vieraan tekstin kohdalla luku- tai siis
kuuntelukokemus jää helposti etäiseksi ja hajanaiseksi.
Sähkökirjat eivät
ole aivan viime päiviin saakka tuntuneet sen paremmilta vaihtoehdoilta minulle.
En omista varsinaista lukulaitetta, mutta joskus lainasin Jane Austenia HelMet-kirjastojen
sähköisen kirjavarauspalvelun kautta. Olen kertonut lainaamisesta tarkemmin
täällä. Olin innostunut sekä lainaustavasta että kirjasta, mutta pöh, yhtäkkiä
kirja oli vain kadonnut koneeltani enkä ollut lukenut sitä alkua pidemmälle.
Läppäri sylissä lukeminen ei siis ollut minun juttuni, vaikka muuten minä ja
tietokoneeni vietämme varmasti liikaakin aikaa yhdessä.
Sittemmin olen yrittänyt lukea PDF-muotoisia romaaneja Lumia
820 -älypuhelimellani.
Muutama romaani on jäänyt kesken, kiitos liian nopean
skrollaussormen ja puhelimen nettiyhteyden houkuttelevuuden. Olen huomannut,
että vaikka osaan keskittyä painettuun kirjaan ruuhkajunassakin, puhelimen
kautta lukeminen menee tekstin pikaselaamiseksi ja jatkuvaksi sivupoluille
poukkoiluksi: onko kukaan lähettänyt sähköpostia, mitä Facebookissa tapahtuu?
(Tämä on syy, miksi jossain bloggauksessani kutsuin itseäni älyttömäksi
älypuhelimen käyttäjäksi.)
Mutta: tilanne ei ole toivoton. Sain juuri luettua tuoreen
kotimaisen chick lit -romaanin, Niina Within Taisit narrata, Stellan, kahdessa päivässä
puhelimellani, kahden päivän työmatkojen aikana. Onnistuin keskittymään
tekstiin, lukemaan sitä jopa junasta ratikkaan siirtyessäni – ja onnistuin tekemään
somettoman työmatkan.
Kokemuksesta innostuneena aloin oikein miettiä, miksi
yhtäkkiä pystyinkin hyödyntämään puhelintani niin kuin olen toivonut siitä asti
kun sen maaliskuussa ostin. Kerron tuosta kirjasta myöhemmässä bloggauksessa
tarkemmin, mutta nyt voin jo luetella, miksi se oli hyvin sopiva
puhelin-PDF-kirjaksi: teksti on hauskaa ja sujuvaa, dialogia on paljon, genre on helppo ja
sellainen ettei siihen tarvitse (tai oikein voikaan) keskittyä syvällisesti, kirja on melko lyhyt.
Kuten hyvässä chick litissä muutenkin, lukiessa oli sellainen fiilis kuin juttelisi
niitä näitä kaverin kanssa, ja kyllä minulla sentään on vielä kyky rupatteluun,
vaikka älypuhelin onkin tehnyt minusta monessa muussa asiassa älyttömän.
Hiljattain kokeilin myös ensimmäistä kertaa miki-kirjaa.
Vaikka kyse on painotuotteesta, ongelmaksi muodostui juuri kaiken sen puute,
joka auttoi Stellan lukemista puhelimella.
Luin nimittäin Klaus Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan
ensimmäisen osan, eli kirjan, jota lähes kaikki ovat kehuneet. Minustakin kirja
oli erinomainen, mutta pienikokoinen mikiformaatti teki minun
lukukokemukselleni hallaa. Knausgårdin teksti on syvällistä kaikesta
sujuvuudestaan huolimatta, eikä tuntunut minusta sopivan helposti
lähestyttävään ja kepeään selailuun kannustavaan kirjaformaattiin. Kun
kappaleet olivat pitkiä eikä dialogia ollut erityisemmin, aukeamista tuli
välillä tasapaksun näköisiä, tekstin kauttaaltaan peittämiä. Tiivis taitto sai
lukukokemuksen tuntumaan ajoittain raskaalta, vaikka miki taas formaattina
tuntui kirjan sisällölle liian kevyeltä.
Toivottavasti joku ymmärsi, mitä ajan takaa. Summa summarum:
minusta kirjan sisällön ja muodon pitää olla tasapainossa ja vastata toisiaan.
Onko kukaan muu ajatellut samaa? Tai päinvastoin, että vain tarinalla on
väliä?
Kirjaformaattipuritanismistani ja painettujen kirjojen
houkuttelevuudesta huolimatta aion sinnikkäästi jatkaa myös muiden
kirjaformaattien kanssa seikkailua. Kenties niissäkin on jokin raja, jonka
jälkeen formaatti tuntuu luontevalta melkein mihin tahansa opukseen.
