Jokaisen aikuisen, jolla on ollut lapsena tärkeitä kirjoja, kannattaisi mielestäni palata noihin teoksiin. Blogiani kauemmin lukeneet tietävät, että minä palaan omien aarrekirjojeni pariin aika ajoin. Esimerkiksi L. M. Montgomeryn Anna-kirjoista olen löytänyt aikuisena aivan uusia puolia. Toisaalta olen lukiessani tavannut kuin hipaisun verran sen lukevan tytön, joka joskus olin. Sen, joka ihasteli tyttökirjaklassikoissa menneen ajan aikoja ja tapoja - ja mekkoja - sekä sitä, miten selkeältä kaikki vaikutti.
Tänä vuonna olen lukenut Anni Swanin Iris rukan ja F. H. Burnettin Salaisen puutarhan, jota en ole muistaakseni lukenut lapsena, mutta jota lukiessani tavoitan lapsuuden lukuhetkien tunnelman.
Vaikka Iris rukka sijoittuu suomalaiseen metsäpirttiin sekä Helsinkiin ja Salainen puutarha Intiaan ja Englantiin, niissä on paljon yhtäläisyyksiä. Molemmissa on kyse orpotytön kasvusta uuteen ympäristöön ja uusiin tapoihin, uuden yhteisön jäseneksi. Suurin ero taitaa olla siinä, että Iris on kultainen ja kaunis alusta asti, mutta Salaisen puutarhan Mary löytää sisäisen ja ulkoisen kauneutensa vähitellen.
Minua kiinnostaa tyttökirjaklassikoissa edelleen menneen ajan kuvaus. Siinä missä pikkutyttönä kiinnitin huomiota kirjallisten tyttöjen kampauksiin, vaatteisiin ja ystävyyssuhteisiin, nyt kiinnostavampaa on normaali arki, eli työssäkäyminen ja kodin- ja puutarhanhoito sekä se tyttöjen ystävyyttä laajemminkin se, millaisista hahmoista kirjan yhteisö muodostuu.
Useinhan nuo hahmot ovat melko yksioikoisia. Muistan lapsena ajatelleeni niin ikään yksioikoisesti, että ennen ihmiset eivät tainneet voida itse vaikuttaa juuri asioihinsa, mutta maailmanjärjestys oli looginen. Oli köyhiä, rikkaita, kauniita, rumia, kopeita, yksinkertaisia, laihoja ja lihavia - kaikenlaisia ihmisiä, joilla oli omat tapansa ja paikkansa. Ajattelin, että ennen kaikki oli niin paljon yksinkertaisempaa.
Poikkeuksen tästä ennalta määrätystä kuviosta muodostivat orvot sankarittaret, sellaiset kuin Iris, Anna ja Mary. En muista koskaan säälineeni orpotyttöjä, vaan ihailleeni: miten itsenäistä ja rohkeaa käytöstä, miten kutkuttavaa kohota ihan omana itsenä hylätystä raukasta yhteisön jäseneksi. Kirjat taisivat ruokkia jonkinlaista kurjuusromantikkoraukkaa minussa. Nyt aikuisena olen paljon myötätuntoisempi orpolapsia kohtaan. Huomaan myös, että aikojen, tapojen ja ihmisten kuvaus on suoraviivaista - tai sitten ennen vanhaan taisi olla pikemminkin yleisesti ottaen ahdistavan normatiivista eikä ihastuttavan loogista.
Tällä kertaa* käsiini sattui Salaisen puutarhan laitos, jossa Kaisa Neimala pohtii esipuheessa juuri näitä asioita. Olisin voinut alleviivata koko pohdinnan, sillä niin hyvin se kiteytti omia ajatuksiani. Esimerkiksi:
...toisaalta vieraaseen, vihamieliseen tai ainakin välinpitämättömään ympäristöön joutunut lapsi on mainio päähenkilö, nykyisinkin. Hänelle voi luontevasti sepittää poikkeuksellisen tunne-elämän ja vahvan mielikuvituksen. - - ...nuorten romaanihenkilöiden orppuden syy voi olla vanhempien puutteen mukanaan tuoma vapaus (vrt. Mowgli, Tarzan). Haikea, yksinäinen, kompasteleva vapaus tosin, mutta pääähenkilön luonteenpiirteenä hyvä. Eivätpä pääsisi Mary ja Colin seikkailemaan päiväkausia omin päin luonnon ihmeitä ihastelemassa, jos molempien yläluokkaiset vanhemmat olisivat elossa ja läsnä.
Niinpä. Aikuinen minussa ymmärtää kyllä nämä orpouden mahdollisuudet. Ymmärrän myös, että kirjojen stereotyyppiset hahmot ja suoraviivaiset juonenkulut ovat mahdollistaneet kirjoille monenlaisia piiloagendoja; Neimalakin huomauttaa, ettei Mary ole sattumalta laiha ja ruma: kunnon ruoka ja fyysiset ponnistukset raikkaassa ulkoilmassa reipastuttavat hänet.
Kaikesta tästä ymmärryksestä ja noista ennalta arvattavista piirteistä huolimatta - tai juuri niiden takia - rakastan yhä hupsua, romanttista ja paikoin julmaakin tyttökirjamaailmaa. Siinä on jotain sellaista, mitä en tavoita muista kirjoista.
Kerro tyttökirjakokemuksista
Jos olet samaa mieltä ja olet pohtinut tai haluat pohtia itseäsi (ulkomaisten) tyttökirjojen lukijana, vinkkaan ystäväni Sara Kokkosen vielä jonkin aikaa jatkuvasta lukukokemuskeruusta. Lisätietoja keruusta ja Saran tulevasta tyttökirjakirjasta - jo toisesta! - saat Saran kirjat -blogista. Sara on mukana myös Korjaamon kirjamarkkinoiden tyttökirjakeskustelussa. Menen kuuntelemaan!
Kirjojen tiedot:
Anni Swan: Iris rukka. WSOY 1916 (13. painos 1963). Kansi Marta Wendelin.
F. H. Burnett: Salainen puutarha. (The Secret Garden). Wsoy, 2007, 13. painos. Suom. Toini Swan
*Salainen puutarha on Iris rukan tavoin on omasta hyllystäni ja olen lukenut sen kerran ennenkin, mutta tällä kertaa maltoin lukea "virallisen osuuden" ensimmäistä lukukertaa paremmin.
Pitäisköhän pitkästä aikaa lukea joku tyttökirja, ihan tuon vanhojen muistelun kannalta...
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi! Olen harvoin pettynyt, kun olen lukenut aikuisena jonkun lapsuuden suosikin, ja silloinkin kun olen, lukukokemus on ollut usein kiinnostava.
PoistaKirjoitit niin osuvasti orpoudesta, joka tuntui todellakin vapaudelta enemmän kuin ahdistavalta silloin lapsena - nyt sen näkee aivan toisin. Tyttökirjoissa on taikaa. Iiris tukka ja Annat ovat minullekin tuttuja, mutta Salainen puutarha on lukematta ja odottaa alennusmyyntilöytönä lukijaa.
VastaaPoistaKiitos Elina! Nyt kun olen oikein miettinyt, niin lähes kaikissa lapsuuteni ja nuoruuteni suosikeissa on täysorpoja, Iriksen kaltaisia puoliorpoja (vanhempi/vanhemmat muualla) tai muuten hylättyjä lapsia. Ehkä se antaa tosiaan kirjailijalle vapautta, lapsilukijalle taas mahdollisuuden tunteisiin yksinäisyydestä vapaudenriemuun.
PoistaSalainen puutarha on minulle ennen kaikkea luonnon, kevään ja puutarhan ylistys. Hylätyn puutarhan ja Maryn kukkaan puhkeaminen kulkevat siinä käsi kädessä, ja luontokuvaus on lumoavaa.
Mielenkiintoinen postaus! Itse en ole lukenut kovin paljon tyttökirjoja enää uudelleen nyt vanhempana, mutta jotain kyllä. Kirjoja lukee aivan eri otteella, mutta on niissä usein se oma viehätyksensä silti. Valitettavasti poikkeuksiakin on. Jotkut kirjat eivät ole kestäneet enää uutta lukukertaa vanhempana. Kirjat ovat olleet liian yksinkertaisia tarinaltaan ja kerronnaltaan, sekä naiiveja. Pidän kirjoista, joissa on sekä lapselle että vanhemmalle lukijalle jotain omaa.
VastaaPoistaYksi asia mikä minulle on tyttökirjoissa ollut merkittävä on romanttinen rakkaus. Tyttökirjoissahan - jos niissä rakkautta on - on todella hienovaraista, usein kaunista, söpöä, hienostunutta ja arvostavaa rakkautta. Ja se on vaikuttanut hyvin pitkälti siihen, millainen käsitys minulle on muodostunut rakkaudesta. Ja millaisia rakkaustarinoita pidän arvossa. Toki nyt vanhempana olen lukenut, nähnyt ja kokenut mitä oikea rakkaus ja parisuhde on, mutta minusta tyttökirjojen maailmassa se on jotenkin niin erityistä. Ei sellaista räävittömyyttä, kuin mitä monissa muissa kirjoissa. Ja maailmassa. Niihin tunteisiin on joskus ihana palata. (Jos nyt unohdetaan kaikki naisten huonot asemat ym. jotka ennen ovat olleet vahvoilla.)
Katri, kiitos erittäin kiinnostavasta kommentista! Se sai minutkin miettimään, miten kirjat ovat vaikuttaneet käsityksiini pari suhteesta. En ole aivan varma - mutta siitä olen varma, että aion pohtia asiaa ja ehkä kirjoittaa siitä blogiinikin.
PoistaTapasin eilen Saran Korjaamon kirjamarkkinoilla ja mainitsin kommentistasi, koska se avaa mielestäni uudenlaista näkökulmaa tyttökirjojen lukemiseen. Paljastan nyt tässä senkin, että tutkija oli kiinnostunut pohdinnoistasi. Jos et ole vielä osallistunut Saran keruuseen, osallistu. :)
Mielenkiintoista pohdintaa tyttökirjoista! :) Maailma oli varmasti ennen suoraviivaisempi ja yksinkertaisempi. Joskus kapailen sellaista maailmaa, mutta toisaalta on nykyajan "monimutkaisuudessa" puolensa.
VastaaPoistaAnni Swanin tyttökirjoja en muuten muistaakseni olekaan ikinä lukenut – ehkäpä pitäisi vielä joskus! Salaisen puutarhan ostin itselleni edellisjouluna joululahjaksi ja pidin siitä suunnattomasti! Ei kyllä lähimainkaan Annojen veroinen, mutta hieno kirja silti.
Anna J, kiitos kommentista! Niin, on kiinnostavaa pohtia, millaiselta sellainen"yksinkertainen" maailma tuntuisi - ja olisiko se oikeasti yksinkertainen.
PoistaAnni Swania kannattaa ehdottomasti lukea! Omat suosikkini ovat koskettava Iris rukka ja jännittäviä Ollin oppivuodet, vaikka olen kyllä pitänyt kovasti kaikesta lukemastani. Anna-kirjat ovat mielestäni luonnonläheisyydestään huolimatta "ihmiskirjoja", kun taas Salaisessa puutarhassa luonto ja etenkin tuo puutarha on kuin yksi päähenkilö - punarinnasta puhumattakaan. :)
Oi! Olipa mukavaa lukea tämä. Mielenkiintoista pohdintaa... varsinkin kun teen itse juuri gradua uuden aallon tyttökirjallisuudesta. :)
VastaaPoistaJa luin muuten vasta viime viikolla ensimmäistä kertaa Swanin Iris rukan! Voi, olipa se hellyyttävä kirja! Oi tyttökirjat. Juuri siinä tuttuudessa ja ennalta-arvattavuudessa taitaa piillä juuri osa siitä voimasta. :)
Anna Sofia, kiitos kommentista! Ihanaa, että olet löytänyt Iris rukan - ja onpa sinulla mielenkiintoinen gradun aihe! Haluatko kertoa tarkemmin, mitä kirjailijoita tai teoksia käsittelet?
Poista