lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kirja, joka tekee minulle hyvää: Petri Tamminen, Meriromaani




Kevättä hän Jäämeren myrskyssä ajatteli. Se ajatus sai hänet päättämään, että vaikka laiva kaatuisi ja ajelehtisi maailman reunalle ja ylikin, hän roikkuisi kyydissä, sillä puulastissa oleva puinen laiva ei uppoaisi millään.

Toisena yönä tuuli tasaantui. Hän meni kajuuttaansa ja kiitti laivaansa ja taivasta ja jotakin, joka hän mielessään kutsui kevääksi, ja nukkui. (Petri Tamminen: Meriromaani, s. 67)


On taas uusi kesä, on #kesäkirjahaaste #Lukulamppu, eli Lukulampun kesäkirjahaaste. Tuo Lukulampun toimituksessa yhdessä ideoimamme lukuhaaste herättäköön tämän kirjablogin talviunesta. 

Valitsin ensimmäiseksi haastekirjakseni kirjan, joka tekee minulle hyvää. Pallottelin parin vaihtoehdon välillä, mutta lopulta valinta oli selvä. Petri Tamminen, jonka kirjoista olen kirjoittanut lämpimästi ennenkin, tekee tekstillään minulle hyvää. Niin tämänkeväisellä uutuudellaankin.

Meriromaanin idea on yksinkertainen, jopa hieman lapsellinen. On merikapteeni Huurna, tai oikeastaan poikaressu Vilhelm Huurna, josta tulee merikapteeni. Hänen laivansa uppoavat toinen toisensa jälkeen, eikä Huurnan elämä muutenkaan ole kovin onnekasta. Siinä missä joku ahdistuisi, Huurna tyytyy kohtaloonsa tyynesti ja salaviisaasti karujen tilanteiden ylle asettuen.

Juuri tuo salaviisaus kiehtoi minua tässäkin Tammisen kirjassa. Huurnan seikkailuista, tai pikemminkin toilailuista, voisi lukea vain tarinan näkökulmastakin, mutta silloin tarina jäisi melko ohueksi. Mutta se hiljainen ymmärrys, huumori ja ilkikurisuus, jolla Tamminen kuvaa hahmojaan ja maailmaa! Lisäksi minua huvittivat ja kiinnostivat yhtymäkohdat Volter Kilven Alastalon saliin (jonka lukeminen teki minulle aikoinaan hyvää vasta sen jälkeen, kun saatoin ällistyneenä mutta onnellisena todeta suoriutuneeni kirjasta).

Rakastan tällaisia pieniä, suuria kirjoja, jotka voi lukea yhdellä istumalla ja sitten lukaista heti uudelleenkin. Tätä kirjaa lukiessa minua nauratti ja itketti. Toisaalta olo oli hyvin rauhallinen, koska teksti oli niin eleettömän toteavaa. Ja ennen kaikkea olo oli lämmin. Joskus on tosiaan sellainen olo, että lukeminen ja erityisesti tietty kirja tekee hyvää.

Lukemisen jälkeen havahduin siihen, että hyllystäni puuttuu osa Tammisen tuotannosta, enkä ole lukenutkaan kaikkia hänen kirjojaan. Se ei tee minulle hyvää! Asia on korjattava.


***

Vaikka tässä taas hehkuttelen Tammista, niin totta puhuen harmittaa, ettemme ole  laatineet lukuhaasteen kriteeriksi esimerkiksi "Viisi kirjaa, jotka tekevät minulle hyvää". Taidanpa listailla noita muita kirjoja lähiaikoina. Nyt kuitenkin siirryn pohtimaan, mikä olisi kirja genrestä, jota en yleensä lue. (Voi miten paljon helpompaa onkin pysyä näiden mieltä lämmittämien kirjojen parissa kuin pohtia, mikä teos arveluttaa ja miksi!)

Onko linjoilla muita Petri Tammisen ihailijoita? Entä oletteko huomanneet Lukulampun kesäkirjahaasteen ja ajatelleet osallistua?


***

En aio kerrata haasteen sääntöjä tai puhua haasteesta jatkossa muutenkaan näin paljon lukuhaastepostauksissani, mutta vinkkaan nyt, että haasteen etenemistä voi seurata Lukulampun sivustolla sekä etenkin Facebook-tapahtumasivun kautta. Poimimme kesän mittaan aika ajoin esimerkkejä, mitä ihmiset ovat lukeneet haasteen myötä, mutta haasteeseen voi osallistua, vaikkei pukahtaisi siitä netissä sanaakaan. Tärkeintä on lukeminen ja lukemisen ilo! 


***

Petri Tamminen: Meriromaani. Otava 2015. Kansi: Piia Aho.
(Olen ostanut kirjan Lukulampun verkkokaupasta.)

#kesäkirjahaaste #Lukulamppu

8 kommenttia:

  1. Tykkäsin Tammisen kirjasta Elämiä. Se tuntui aikoinaan minusta mukavalla tavalla hillittömältä. En tiedä miltä nyt tuntuisi.

    Kesäkirjoja voisi ajatella lukevansa. Onhan noita nyt tullut hankittua niin kirjastosta kuin kaupoistakin. Mutta en tiedä sitten siitä haasteesta, sellainen vähän minunlaistani ihmistä kuormittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, minä en ole tainnut lukea Elämiä-teosta, mutta "mukavalla tavalla hillitön" kuvaa mielestäni hyvin osuvasti Tammisen tyyliä. Mainio kiteytys!

      Ymmärrän, että ajatus haasteesta tuntuu kuormittavalta. En ole itsekään aikoihin ottanut osaa mihinkään lukuhaasteeseen, kun niin moni on jäänyt yritykseksi. Siksipä koetimmekin pitää osallistumiskynnyksen nyt matalana: vaikka mielellään otamme tietoja, mitä ihmiset ovat lukeneet kesäkirjahaasteen nimissä (lukuvinkithän aina kiinnostavat, samoin toisten kirjakokemukset!), niin haasteeseen voi osallistua aivan oman fiiliksen mukaan, ei ole pakko jakaa lukemisia julkisesti. Toivon, että haaste innostaa kuitenkin lukemaan ja auttaa löytämään kirjavinkkejä!

      Poista
  2. Meriromaani on ihana! Minäkin pidän pienistä, suurista romaaneista ja Tammisen vaatimattomasta tyylistä. Tämä kirja herätti minussa niin paljon ajatuksia, että se epäilemättä päätyy vuoden parhaimpien kirjojen listalleni. Itse kukin tuntuu muuten huomanneen nuo Alastalon salissa -viitteet; minä mietin lukiessani, kuvittelenko vain yhtäläisyydet, mutta ilmeisesti sitten en :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirri, kiitos kommentista! Minäkin luulen, että tämä on kirjavuoteni parhaimmistoa. Harvasta kirjasta kuitenkaan jää samanaikaisesti niin innostunut ja rauhallinen olo kuin Tammisen kirjoista: jotain ihmeellistä hiljaista taikaa niissä on sen surumielisen hassuttelun takana.

      Minä olin ihan hämmästynyt Alastalo-viitteistä ja mietin samoin, että kuvittelenko koko jutun! Sitten naureskelin, että jos joku ei jaksa lukea Alastaloa, niin voi suositella Meriromaania. ;) Meriromaanin jälkeen tekisi mieli lukea Alastalon salissa uudelleen, mutta, mutta... Taitaisi tulla yhden kirjan kesä sitten, sen verran muistan kirjan vieneen aikaa.

      Poista
  3. Tämä kirja on yksi elämäni suurista kirjoista. Se nimenomaan nauratti ja itketti ja teki hyvää. Tapasin kirjailijankin vähän sen jälkeen, kun olin kirjoittanut blogiarvion, ja olin siinäkin purskahtaa itkuun, olin nimittäin niin kiitollinen Meriromaanista. Siis kiitollinen - mikä vaikutus kirjalla!

    Olen niin iloinen, että tämä vaikutti sinuunkin yhtä vahvasti ja nimenomaan hyvällä tavalla.

    Tammiselta olen lukenut Elämiä, Miehen ikävä ja Enon opetukset, Piiloutujien maa ja Muistelmat (en ole varma, muistanko kaikki nimet aivan oikein), mutta tämä kirja nousi nyt ehdottomaksi suosikikseni. Elämiä on toki lajissaan ylittämätön sekin. Taitava kirjailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, muistinkin sinun(kin) vaikuttuneen voimakkaasti Meriromaanista. Vaikuttavan - ja aika erikoisen - kuuloinen myös tuo tapaaminen kirjailijan kanssa. Tammisen kirjat ovat kyllä tehokkaita. Yhtäältä niissä ei tapahdu mitään, toisaalta niissä on kuitenkin kaikki. Tosiaankin taitavaa!

      Meriromaani muistutti minua muistakin lukukokemuksista, nimenomaan tunteen tasolla. Suuri osa "minulle hyvää tekevistä" kirjoista on juuri näitä pieniä suuria mestariteoksia, joiden ääressä tuntee salaa löytäneensä aarteen ja olevansa täysin onnellinen, vaikka kirjan tarina olisi sinänsä kuinka onneton tahansa. Pitää kyllä listata muitakin hyväntekijäkirjoja - koetan tehdä sen aivan pian!

      Poista
  4. Tämä täytyy pitää mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Mamma N! Toivottavasti pidät kirjasta edes melkein yhtä paljon kuin minä. :)

      Poista