torstai 1. toukokuuta 2014

T niin kuin Tamminen



Havahduin jokin aika sitten: minulla on aakkoshaaste, joka on ollut vuosikausia tauolla t-kirjaimen kohdalla! Päätin elvyttää haasteen ja lukea Petri Tammista, jolta olen lukenut useita teoksia etenkin tuotannon alkupäästä. Nyt luettavaksi valikoitui Piiloutujan maa, josta muistelin pitäneeni joskus todella paljon.

Tammisen lause on lyhyt ja lakoninen, huumori hiljaista mutta ironiaan taipuvaista, aiheet arkisia mutta oivaltavia. Nämä kaikki ovat ominaisuuksia, jotka ilahduttavat ja kiinnostavat minua niin Tammisen kuin muidenkin kirjoittajien kohdalla.

Piiloutujan maa on lyhytnovellien kokoelma, jonka perusidea sekä hymyilyttää että riipaiseekin. Voi ihmispoloista, jota Tamminen kuvaa – ja jonka pakostakin ajattelen olevan tietääkseni julkisuutta kartteleva Tamminen itse – sen pitää olla ihmisten ilmoilla ja keskellä maailman hulinaa, vaikka mieluiten se olisi omassa rauhassa, piilossa. Vaikkei minulla useimmiten ole mitään ihmisten maailmaa vastaan, niin se osa minussa, joka haluaisi kadota kirjojen keskelle tai näin keväällä mieluiten valkovuokkojen sekaan, ymmärtää Tammisen piiloutujaa täydellisesti.

Piiloutujan maa onkin luentevaa luettavaa jokaiselle piileskelyhaluun taipuvaiselle. Tamminen osoittaa vastaan panemattomasti, että itsekseen viihtyvä ihminen voi kadota mihin vain, milloin vain. Piilossa voi olla kotona, sodassa tai äidin sylissä. Joskus piiloutuminen vaatii uuden elämän, mutta mestaripiiloutuja on piilossa silloinkin, kun hän näyttää elävän normaalisti:


Todellinen mestari ostaa rivitalokaksion Janakkalasta. Hän tervehtii naapureita ja osallistuu pihatalkoisiin. Hän kulkee kaikkien näkyvillä, mutta kun yö saapuu ja asuinalue hiljenee ja mestaripiiloutuja käy vuoteeseen, hän tärisee riemusta. (novellista Mestaripiiloutuja)


Luin novellikokoelman tällä kertaa ilmeisesti juuri tuon kirja- ja kevätkaihon vallassa. En saanut otetta aivan kaikista Tammisen kuvaamista ideoista ja mielentiloista, mutta esimerkiksi vain noin sivun mittainen novelli Kirjasto tuntui läheiseltä. Ote novellista -  kertoja on juuri löytänyt unohdetun kirjan ja silittänyt sitä hellästi:


Kun kulkuaan taas  jatkaa, maailman tietää säilyvän. Ihmiskunta on tulvillaan rakkautta ja luottamusta. Ei ihminen tahdo pahaa, hän tahtoo aikaa ja turvallisen kammion, jossa hän saa tutkia asioita. Kun sitä ajattelee, tekee mieli painautua peräseinän ja hyllyn väliseen rakoon. Enemmin tai myöhemmin sinne leijuu vieno kahvin tuoksu, joka kertoo uutterien kirjastovirkailijoiden ansaitusta tauosta.


Entäs sitten tämä? Ote novellista Metsä:


Kaikkein kauneimmat puut tuudittavat aiheettomaan onnen tilaan. Ikiaikaiset lehdot jossakin Paraisilla, Ruissalossa tai Velkuan saaressa saavat kuljeskelemaan hölmön hymy naamalla ja odottamaan elämältä valovuokkoja, mustarastaan laulua ja vinoa siilautuvaa valoa täältä ikuisuuteen. Niin kuin ei koskaan enää olisi talvi. Niin kuin ei koskaan enää saapuisi se maaliskuun yömyrsky, joka repii tammen kuivuneet lehdet puista. Hetki sitten piiloutuja on kulkenut maailmassa tyynenä kuin kirjaston hyllyjen välissä; nyt hän poukkoilee nymfinä lehdon poluilla.


Poukkoilevainen olo voi tulla myös siitä, että palaa suosikkikirjansa ääreen, vaikka kirja olisikin pikemminkin tasaisuuteen kuin irrotteluun kannustava. Onneksi löysin taas Petri Tammisen – nyt on intoa jatkaa aakkoshaastettakin. U niin kuin…. Pitääpä poukkoilla kirjahyllyn ääreen.


Petri Tamminen: Piiloutujan maa.  Otava, 2002.

(Kirja on oman kirjahyllyni aarre ja muistaakseni oma ostokseni.)

4 kommenttia:

  1. Tässä vapun herkistämässä mielentilassa kirjoituksesi puhutteli minua kovasti. En taida olla lukenut Tammiselta mitään, mutta jo se, mitä kerroit hänestä sekä lainaukset saavat minut pitämään hänestä.

    Piiloutujat ovat tärkeä ihmislajike, elintärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, minut herkistää tuollainen kommentti. Kiitos! :)

      Olen ihan samaa mieltä piiloutujien tärkeydestä. Mietin, että jossain toisessa - piiloutuvammassa - mielentilassa tai elämäntilanteessa tällainen kirjallisuus tuo minulle suurta lohtua. Nyt se toi iloa: vähän kuin olisi lukenut piiloutujien salaseurasta. :)

      Poista
  2. Kiitos Jenni että muistutit tästä kokoelmasta. Olen sen lukenut ja kovasti pitänyt, joitakin vuosia sitten tosin. Julkisesti piiloutuminen on toisinaan niin kovin hankalaa ja sitä piiloutumista huomaa kaipaavansa jos on pakko olla esillä. Valkovuokot ovat erittäin hyvä kevätkaihon kohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, eipä kestä! :) Luulen, että etenkin aika moni lukija ymmärtää tuon piiloutumishalun - onhan lukeminen tavallaan samanaikaisesti uteliaisuutta maailmaa kohtaan ja maailmalta piiloutumista, noin yleistettynä.
      Katselin aamulla, että minulla on neljä muutakin Tammisen teosta. Pitäisiköhän lukea vielä joku muukin: hiljaiset, fiksut, humoristiset kirjat tekevät hyvää.

      Poista