keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Antikvariaattien aarteita: kolme kissakirjaa



Elämäni k-asioita ovat tunnetusti kissat, kirjat ja koti. Ei ole yllättävää, että pyrin keräämään kotini täyteen kissakirjoja. 

Kirjoitin jokin aika sitten elämäni ensimmäisen kissakolumnin uudelle Kissakas.fi-sivustolle. Totesin kirjoituksessani Minä, kissaihminen, etten voi lukea kissakirjallisuutta, koska se liikuttaa minua liikaa. Siitä huolimatta sain juuri tuon kolumnin ansiosta taas kimmokkeen ostaa ja lukea kissamaisia teoksia.





Eräässä kolumnia seuranneessa Facebook-keskustelussa nimittäin suositeltiin Aino Korhosen Ihmisen kesyttäjät -teosta (WSOY, 1978). Siinä kuvataan, miten lapsi tuo perheeseen kissan puoliväkisin, ja mitä siitä seuraa - no tietenkin se, että koko perhe muuttuu enemmän tai vähemmän sekaviksi kissanpalvojiksi, ja tuleepa kissoja lisääkin. Isä yrittää toisinaan toppuutella, että kissallakin olisi hyvä olla jotkut säännöt, mutta ei, jopa yleensä niin napakka äiti on tossun alla. Nopealukuinen kirja oli mukavaa arkista perhe- ja lemmikkieläinkuvausta. Kirja ei ollut erityisen liikuttava, vaikka toki kissaihmisen sydän vähän läpättikin mm. silloin, kun lemmikkikissaa ei löytynytkään mökiltä lähdettäessä. 





Myös Doreen Toveyn Pienet siniset kissantassut (Tammi, 1995, ilm. Englannissa 1957) kuvaa kissaihmiseksi kasvamista. 

Siinä pienessä englantilaiskylässä asuva pariskunta päättää lemmikkioravansa (!) menehtymisen jälkeen ottaa siamilaisen kissan jyrsijöitä kurittamaan. Kissa on tyypillinen itämaismoukula, eli kovaääninen, yliaktiivinen ja täysin omapäinen: se kurittaa lähinnä ihmisiään, ei hiiriä (meidän toisella thaimaalaiskissallamme, tuolla joka lukee pää vinossa Grantaa yläkuvassa, on lempinimi Itämaan kaikkitietävä, eikä suotta). Myös sen pennut ovat varsinaisia superpersoonia. Tässä kirjassa kissat kommentoivat kaikkea, osallistuvat kaikkeen ja keksivät milloin minkäkinlaisia tempauksia. En ole esimerkiksi aiemmin kuullut kissasta, joka tuntee suurta tarvetta askeltaa ratsastuskoulun hevosten rinnalla ja pelotella niitä (lue: pudotella lapsia niiden selästä).

Tämä kirja teki minuun hyvin suuren vaikutuksen hyvässä ja pahassa. Olin samaan aikaan hyvin ihastunut ja hyvin tyrmistynyt. Suosittelen kirjaa vertaistueksi erityisesti virkeiden hullujen itämaalaislähtöisten kissojen omistajille. Kirjassa on myös mukavaa kyläyhteisön kuvausta ja muutenkin sympaattinen tunnelma. Ennen kaikkea kirja on täynnä kissarakkautta. Doreen Tovey on kirjoittanut lukuisia muitakin kissakirjoja.





Kaarina Helakisalla on useita kirjoja, joiden nimessäkin esiintyy jo kissa-sana. Olen lukenut aiemmin saturomaanin Ainakin miljoona sinistä kissaa, ja nyt hankin kaksoisteoksen Kukonkerääjä; Taivaskissa.

En lukenut vielä kukkokirjaa, mutta Taivaskissan havaitsin runoteokseksi, jonka runoja voi lukea erillisinä kokonaisuuksina - tai kuitenkin mieluummin kokonaisuutena, jatkuvana tarinana. Kertomus kissasta, joka saattaa tytön ja pojan ystäviksi, päättyy kauneimpaan ja surullisimpaan tietämääni kissarunoon, Taivaskissaan:


Olen avaruuksien kissa,
olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa,
tulin takaa pilvien.

Minä rakensin teille talon,
jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden,
mutta palaan uniinne toisinaan.


Niin että nyyhkimään päästiin tälläkin kissakirjakierroksella.

Kissakirjakierroksen mahdollisti Antikvaari.fi. En valitettavasti ajatellut asiaa sen pidemmälle, kun tilasin kirjat, enkä enää muista, minkä teoksen tilasin mistäkin antikvariaatista. Tulipa kuitenkin todettua, että nettiantikvariaattien yhteinen verkkokauppa toimii edelleen hyvin. Kirjanhaalimiseni on kausittaista; joskus tuntuu, etten muuta teekään kuin naputtelen kaikenlaisia hakusanoja Antikvaarin ja Antikka.netin hakuihin.

Edellä mainittu kissakirjatilaus ei ole arvatenkaan estänyt minua hankkimasta kokoelmiini myös uusia uusia kissakirjoja. Niistä kerron kuitenkin omassa postauksessaan. Kunhan se on tehty, päivitän kissakirjojen välilehden.


Tämä postaus ilmestyy muuten aivan sattumalta kirjabloggarien vanhan kirjan päivänä. Mikäs sen sopivampaa!

16 kommenttia:

  1. Voi mitä kissakirjalöytöjä, vau! Tuo Ihmisen kesyttäjät pitää laittaa korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos kommentista ja kyllä, kissakirjat ovat aina vau! Ihmisen kesyttäjät oli mukava ihan ajankuvan takiakin. Suosittelen!

      Poista
  2. Mainiot löydöt, ja sopivan wanhat tähän päivään! Napautin heti itseni Antivaari.fi-sivulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Antikvaari ja Antikka ovat ihanankamalia paikkoja: MONTA muutakin aarretta on löytänyt sieltä tiensä kotikirjastooni. Toivottavasti sinäkin teit löytöjä! :)

      Poista
  3. Minäkin olen ehdottomasti kissaihmisiä. Vanhemmillani on kissa, ja sydäntäni särki jättää se kotiin, kun muutin omilleni.
    Olet varmaan lukenutkin Vicky Myronin ja Bret Witterin teoksen Kirjastokissa. Se on aivan ihana, sulatti sydämeni täysin. :')

    VastaaPoista
  4. Iida, kiitos kommentista, ja voin vain kuvitella, millainen ikävä sinulla on kissaystävääsi. <3

    Olen lukenut Kirjastokissan ja se oli koskettava ja kiinnostava. Joskus tunnen, että voisin lukea vain kissa- ja muita eläinkirjoja, mutta toisaalta en tiedä, haluaisinko olla aina liikutuksen tilassa lukiessani. ;)

    VastaaPoista
  5. Luimisteleeko kissa kuvassa korviaan? Ei taida olla mieluisia kirjoja. Silmätkin viiruina. Mitäs mitäs? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, vähemmästäki pistää luimistamaan, kun erehtyy vahingossa lukemaan muita kuin kissakirjoja! :D

      Poista
  6. Oi ymmärrän hyvin. Minun kotini on täynnä koirakirjoja ja erityisesti labradorinnoutajista kertovia - minulle riiiti jopa viime syksyn Seinäojen kirjamessuilta syyksi ostaa kuvakirja jossa oli ihastuttava musta labradori. Kirja toki on yhä lukematta niinkuin moni muukin koiraromaani tai koiratietokirja hyllyssäni :) Joo minäkin tunnustan olevani nykyisin innokas nettiantikvaarien selaaja - toki kirjakauppatyöhönikin se kuului sillä välitimme käytettyjä kirjoja antikka.netin kautta asiakkaillemme jotka eivät syystä tai toisesta halunneet sieltä tilata itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsimaarit, hih, minäkin ymmärrän erittäin hyvin, että eläimen kuva voi aiheuttaa ostopäätöksen - ja että pakko saada -kirjakin voi jäädä lukematta. Minulla on pari kirjaa, jotka olen ostanut siksi, että kirjan nimessä on ollut kissa-sana... ja myöhemmin olen huomannut, ettei kirja kerro kuin korkeintaan nimellisesti kissoista.

      Oletko muuten lukenut Huovisen Kylän koiria tai Yrsa Stenouksen Koiria, rakkautta ja surua? Suosittelen molempia. Herriotillakin taitaa olla koirakertomusten kokoelma.

      En tiennytkään, että kirjakaupassa voi saada noin hyvää palvelua - kirjakauppa välittää käytettyjä kirjoja. Hienoa ja kiinnostavaa!

      Poista
  7. Mahtava ilme! Ja upeita löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, ilme ja asento ovat kyllä melkoisia. Joskus (puhelimen) kamera on oikeaan aikaan paikalla. :)

      Nuo antikkalöydät ovat kyllä upeita, jotenkin niin mieltä lämmittäviä. Ainoa ongelma on nyt se, etteivät kissakirjat(kaan) mahdu enää niille varatulle hyllylle...

      Poista
  8. Oi kissakirjat. Tosin liikutun niistä todella helposti, ja esim. Kirjastokissan loppua lukiessani vollotin niin kovaan ääneen, että poikaystäväni huolestui, mikä minulla on hätänä. Nämäkin vaikuttavat kiinnostavilta, mutta seuraava kissakirjani on varmaankin Katukatti Bob, jonka pitäisi kai ensi kuussa ilmestyä suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, ihana kommentti! Minä en ole tainnut huolestuttaa kassakirjareaktioillani muita kuin kissojamme. :) Ovat kyllä kaikin tavoin vaikuttavaa luettavaa. Minäkin aion lukea Katukatin heti kun saan sen käsiini!

      Poista
  9. Pakko kerto oma muisto Aino Korhosen kirjasta. Aino oli äitini ystävätär ja liikuin teini-iässä Korhosten sen tyttären kanssa, joka toi kissan heille kotiin. Muistan hämärästi kissankin vielä, muistaakseni se oli isokokonen ja aika ronski otus. Minulla on kirjahyllyssä kirja omistuskirjoituksella varustettuna. Täyttyypä ottaa se esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Päivi! Hyvin hauskaa kuulla, että olet melkeinpä tuntenut ihmistenkesyttäjäkissan oikeasti. Toivottavasti nautit lukuelämyksestäsi! Minusta on kissanomistajana (ja kissabloggarinakin) niin hauskaa, että ihmiset kirjoittavat lemmikkiensä elämäkertoja. :)

      Poista