sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Johan Bargum: Jäähyväisiä




No niin, paluu normaaliin kirjoittamiseen.

Luin siis Johan Bargumin novellikokoelman Jäähyväisiä. Tiesin bloggarikollegojen pitäneen erityisesti Bargumin Syyskesä-teoksesta, joten en epäröinyt napata Jäähyväisiä mukaani, kun näin sen kirjaston poistokärryssä. Ja niin kävi, että minäkin liityin Bargumista pitävien joukkoon. Haluaisin lukea seuraavaksi Syyspurjehduksen, jo tämän kannen takia.

(Kävin tänä kesänä kahdessa majakassa ja yritin ostaa vanhan luotsiaseman. En saanut sitä pennosillani, mutta ainakin yritin toteuttaa ikuisen haaveeni!)




Nyt kun Jäähyväisten lukemisesta on jonkin verran aikaa, en muista enää kaikkien novellien tapahtumia tarkasti, mutta muistan tunnelman, joka oli kirjaa lukiessa. Se oli rauhallinen, hyvä, turvallinen. Kuten viimeksi kirjoitin, taidan olla lukijana eniten kotonani tällaisen kauniin ja varman kirjallisuuden parissa. Jostain syystä sitä tuntuvat kirjoittavan erityisesti suomenruotsalaiset.

Kaunis, varma tai turvallinen ei tässä tarkoita ollenkaan lällyä tai pikkusievää. Onneksi: minua ei nimittäin kiinnosta tarinoissa onni tai herttaisuus, eikä varsinkaan romantiikka. Minua kiinnostaa elämä ja se, miten suuriakin asioita voidaan kuvata hienovaraisesti ja pienimuotoisesti.

Bargum tekee tämän erinomaisesti esimerkiksi Jäähyväisiä-kokoelman novellissa Hoitotäti. Se kertoo tutustumisesta, äitipuoleksi ryhtymisestä, äitipuoleuden kestämättömyydestä. Novellissa on osin sähköpostiviestejä, mikä kertoo tapahtumien sijoittuvan nykyaikaan tai ainakin lähelle tätä päivää. Kerronnassa on kuitenkin mukavan vanhanaikainen ja "paperinen" maku: henkilöhahmoista kerrotaan melko lakonisesti, mutta lukiessa on tunne, että nämä paperityypit ovat yhtä monimutkaisia ja tuntevia kuin oikeatkin ihmiset, heidän pintansa alla on muutakin kuin se, jonka kirjailija meille näyttää. Pidän ylipäätään kirjoista, joita lukiessa on tunne, että kirja ja sen hahmot ovat tärkeitä kirjoittajalleen. Bargumin teksteissä oli tällainen tuttuuden ja välittämisen tuntu.

Teoksen takakannessa sanotaan, että näitä tarinoita voi seurata kuin elokuvaa. Siltä minustakin tuntui. Otokset olisivat seepian sävyisiä ja vähän ratisevia mutta inhimillisyydessään ajattomia, surumielisyydessään sekä koskettavia että lohduttavia.

Suositellaan erityisesti rauhallisiin syyshetkiin. Tylsyyttä tylsyyden keskelle, mikä voisikaan olla elähdyttävämpää!




Johan Bargum: Jäähyväisiä, viisi kertomusta (Avskedd, 2003). Tammi, 2003. Käsikirjoituksesta suomentanut Rauno Ekholm.

(Kirja on löytö Kauniaisten kirjaston poistokirjakärrystä, josta on aikojen saatossa löytynyt monta muutakin aarretta!)

perjantai 27. syyskuuta 2013

Rakas blogini...

Hei lukupäiväkirjani!


Kirjoitan Sinulle - sinuun - pitkästä aikaa.

Mitä kuuluu? Miten olet voinut?

Minun syksyni on ollut erinomainen. Arkena olen tehnyt töitä, jotka ovat olleet mukavampia kuin työtehtäväni pitkään aikaan; jotain aivan uudenlaistakin taitaa olla edessä. Viikonloppuisin olen nauttinut! Viime viikonvaihteen vaelsin Kolin kansallismaisemassa. Tunsin olevani kuin sadussa vuorien keskellä. Tutustuin myös alueen kansanperinteeseen ja yövyin vanhassa, vanhassa talossa, jossa kummittelee tänäkin päivänä. En pelännyt!

Enkä olen unohtanut kirjallisia tarinoitakaan. Olen lukenut viime viikkoina hitaammin kuin moneen vuoteen, mutta samalla olen ehtinyt ajatella lukemaani tarkasti.

Otetaanpa esimerkiksi Johan Bargumin novellikokoelma Jäähyväisiä. Se oli minusta ihastuttava! Lukiessani kyllä pohdin, että moni pitää tällaista kirjallisuutta tylsänä - ja minuun suomenruotsalainen kerronta iskee aina, vaikkei siinä itsessään ole mitään iskevää. Mutta Bargumin(kin) hahmot ovat sopivan paperisia, jotta heitä seuratessaan muistaa lukevansa kirjaa eikä seuraavansa tositarinaa: lukemisen nautinto säilyy. He ovat myös näennäisen hillittyjä, (suomenruotsalaisen) sivistyneitä ja kuitenkin hurjia, vankkoja, inhimillisiä. Jos minun olisi valittava yksi kirjallisuudenhaara, johon keskittyisin, se voisi hyvinkin olla suomenruotsalainen kirjallisuus, vaikka suomen kieli on yksi tärkeimmistä asioistani. Onkohan kukaan muu koskaan miettinyt, millaisen genren valitsisi, jos olisi valittava yksi? Tai miettinyt lukiessaan, miksi tietynlaiset kirjalliset hahmot tuntuvat niin läheisiltä?

Vielä sananen tuosta aina hyvältä tuntuvasta kirjallisuudesta: joskus samaa sivistynyttä vaan ei pikkusievää tyyliä löytää myös suomalaisista romaaneista. Luin juuri loppuun Leena Parkkisen Galtbystä länteen. Siinä ei ollut yhtään viehättävää ihmistä, kirjan tarina - tai oikeastaan pitäisi puhua tarinoista - ei ollut kaunis, arvasinkin kirjan lopun, paikoin olin ärsyyntynyt kieliopillisista seikoista - mutta voi, miten viehättävä kirja oli kokonaisuutena. Huolellisesti rakennettu kirjallinen maailma, jossa ihmisten pinnan alla kuohuu, se vetoaa minuun. Galtbystä länteen ei ollut yhtä yllättävä ja erikoinen kuin Sinun jälkeesi, Max, mutta luulen ja tiedän, että tulen palaamaan tämänkin kirjaan maailmaan usein mielessäni. 

Kerron Sinulle joskus tarkemmin näistä kirjoista. 

Entäpä Sinä, oletko tehnyt mielenkiintoisia kirjallisia havaintoja tänä syksynä? Ovatko Sinuakin alkaneet kiinnostaa kirjalliset julkaisut? Minä en ole saanut vielä luettua ensimmäistäkään Grantaa, mutta kaupassa odottaa varauksessa jo toinen. Olen lukenut sen sijaan Helsingin Sanomien Teema-liitettä, jossa keskitytään kirjoittamiseen, sekä mm. The New York Review of Booksia. Huomaan, että minua kiinnostavat lukemisesta ja kirjoittamisesta kertovat julkaisut ja ylipäätään kaikenlaiset tietokirjat yhä enemmän, usein enemmänkin kuin kaunokirjallisuus. Taas voin ajatella, että se mistä minä innostun, on monesta muusta aivan tylsää.

Mutta mitäpä siitä! Olen pitkästä aikaa yksin kotona ja aion nyt vetäytyä nauttimaan tylsistä teksteistä. Toivon, etten ole tylsistyttänyt sinua jaaritellullani, oma kirjablogini. Ja tiedäthän, etten unohda sinua, vaikken aina kirjoittaisikaan. 

Voi hyvin, hei hei! Ja nähdään taas! En ole ollut vähään aikaan sunnuntaisin kotona, mutta ties vaikka tällä viikolla olisi taas runosunnuntain paikka.

Terveisin
Jenni

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kirjasyksysi odotetuin teos?


Siinäpä se: mitä kirjaa olet odottanut tai odotat tänä syksynä eniten?


Minä odotan lokakuista viikonloppua, jolloin aion lukea Henrik Tikkasta - palaan tähän pian tarkemmin - ja monia muita oman hyllyn teoksia, joiden pariin aion hakeutua.

Syksyn uutuuksista minua taas kiinnostaa ainakin tämänhetkisen tuntumani mukaan eniten Leena Parkkisen Galtbystä länteen. Parkkisen Sinun jälkeesi, Max oli merkillinen ja merkillisen hyvä ja odotan varovaisen uteliaana, millainen tämä uusi romaani sitten on. Ainakin aivan erilainen kuin Max, niin olen käsittänyt.

Ensi viikolla tietänen enemmän. Lähden loppuviikosta pienelle matkalle ja pakkaan mukaani Galtbyn sekä uuden Grantan. Kenties sieppaan mukaani myös viime viikonlopuksi tarkoitetun runokirjan, Risto Ahdin Lentäviä kukkia, tai Marissa Mehrin esikoisromaanin, Veristen varjojen oopperan.

Niin, viime viikonlopun runokirja jäi siis lukematta. Tämä syksy on täynnä töitä, ohjelmaa ja pieniä matkoja: tulevat viikot vaikuttavat hyviltä ja monipuolisilta. Toivon, että moni muukin on tuntee viettävänsä kiinnostavaa syksyä tänä vuonna!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Lukutaitokampanjan yhteenveto



Olipa hyvä, että olin realisti Lukutaitokampanjan suhteen, enkä haastanut ketään lukemaan minun lukemisieni ja bloggaamisieni mukaan, vaan lupasin vain tehdä ylimääräisen lahjoituksen, jos joku ilmoittaa minun blogissani antaneensa lahjoituksen lukutaitotyön hyväksi.

Kahvittelija ilmoitti - suurkiitokset ilahduttavasta tiedosta! Ja kuulkaa, vaikken ole saanut blogattua, olen lukenut viikon aikana kuin pitkään aikaan. Olen lukenut peräti kolme kirjaa:


Hannu Mäkelän Musta on meri -runokokoelman (josta siis jo bloggasin),
Johan Bargumin Jäähyväisiä-novellikokoelman sekä
tietokirjan Miten minusta tuli lukija.


Kirjoittelen Bargumista ja lukemiskirjasta viimeistään alkuviikosta - molemmat olivat hyvin innoittavia! Nyt ilmoitan, että lahjoitan Lukutaitokampanjaan tekemäni lupauksen mukaisesti vielä 3 x 5 euroa lukemistani kirjoista + 5 euroa Kahvittelijan ansiosta, yhteensä siis 20 euroa. Teen lahjoituksen illalla tai viimeistään huomenna: keruusivu on auki vielä kampanjan päätyttyäkin. (Teen lahjoituksen nimelläni.)


Kiitos osallistuneille, kiitos järjestäjä-Hannalle, tähän kampanjaan oli mukava osallistua!


maanantai 9. syyskuuta 2013

Hannu Mäkelä: Musta on meri



Oi elämää! Voi sen opetuksia!

Näin huudahtelee runoilija Hannu Mäkelän runokokoelmassa Musta on meri. Hän tuntuu puhuvan Mäkelän itsensä, tai ainakin vanhemman, elämää nähneen ja ymmärtävän, ihmisen suulla. Hän vertaa rakkautta ja merta, puhuu ihon rakkauden kielestä ja ihon sanoista, toteaa että jokainen valokuva on mielen muisto; mutta vaikkei hänen kuvastonsa ole kovinkaan yllättävää, hänen runonsa eivät tunnu kliseisiltä.

Ennen kaikkea Musta on meri tuntuu minusta melankoliselta. Se ei ole synkkä tai ahdistava, mutta se on haikean surumielinen, sellainen kuin olo voi olla suuren meren tai rakkauden edessä - tai vanhetessa, luulen. Olo on kiitollinen mutta pieni, epävarmakin. Vaikka tuntui, että tämä teos olisi vaatinut kunnolla auetakseen ainakin pari lukemiskertaa, pidin siitä, että Mäkelä kertoo tavallisia, jotenkin hyvin ihmisenkokoisia runotarinoita. Kirjan takakannessa puhutaan unirunoista, ehkä siksi, että kirjassa on haaveksiva, hiljainen sävy.

Pidin teoksessa myös siitä, että se vie - kenties unessa, ehkä oikeasti - slaavilaisiin tunnelmiin:


Edessä pitkät autiot murheelliset kadut
ja sitten vuoritie Lazarevskojesta Volkonkaan.
Ja mitä nouseekaan pimeässä mieleen
kun kääntelen rattia ja yritän pitää auton tiellä?
(ote)


Jokin tässä pienessä kirjassa viehättää ja puhuttelee minua, vaikken ensilukemalta aivan haltioitunutkaan. Luin toisiinsa limittyviä runoja kuin matkakertomuksena jonnekin rumankauniisiin kaukaisiin kyliin, tai itse elämään. Aion varmasti lähteä tuonne matkalle vielä uudelleen, sekä nauttiakseni että ymmärtääkseni paremmin. Hitaan muuttumisen ja jopa luopumisen teemat tuntuvat sopivat erityisen hyvin syksyyn.


- - Ja kun taas kapuamme mäkeä,
saapuu satumainen ilta.
Meren mustuuden yllä on taivas
tähtien tulta täynnä.


Hannu Mäkelä on julkaissut tänä vuonna myös aikuisillekin sopivan, niin ikään surumielisen satukirjan Ääni joka etsi laulua. Lisäksi Herra Huusta on otetty 40-vuotisjuhlapainos - huu, kuinka hauskaa olisi saada sekin omaan kirjakokoelmaan!


***

Musta on meri on luettu osana Lukutaitokampanjaa sekä runosunnuntaiteemaa. Ensimmäisessä runosunnuntaikirjoituksessa kertoilin vaikutelmia Kai Niemisen Istun tässä, ihmettelen -teoksesta.

***



Hannu Mäkelä: Musta on meri. Paasilinna, 2013. Kannen kuvateos Sami Parkkinen, kannen suunnittelu Laura Noponen.
Kustantajan kirjaesittely

(Kirja on ostettu Helsingin keskustan Akateemisesta kirjakaupasta. Kuva on Söderskärin majakalta, jota ympäröivä meri ei ollut musta, vaan niin kaunis, että se teki samaan aikaan iloiseksi ja murheelliseksi.)











sunnuntai 8. syyskuuta 2013

100 asiaa lukutaidosta







Tänään Kansainvälisenä lukutaitopäivänä olen miettinyt, että...


lukutaito, lukeminen ja kirjat tuovat elämääni 100 asiaa:


iloa lohtua jännitystä oppimista unohdusta sanoja kirjaimia puolipisteitä oivalluksia ajatuksia etsimistä löytämistä näkökulmia nyrjähdyksiä rauhaa rauhattomuutta yksinäisyyttä ystäviä yhteenkuulumista kauneutta rumuutta kellarintuoksua hiirenkorvia sivunrapinaa nautintoa kiivastumista onnea ärtymystä hypistelyä väsyneitä silmiä kipeitä niskoja kiihtymystä pysyvyyttä muutosta ihailua kateutta minuutta mahdollisuuksia ajankulua unilääkettä tuskaa pölyä pinoja rakkautta taikaa inspiraatiota lannistumista ammattitaitoa älyä vaikutusvaltaa turvallisuutta fontteja formaatteja jatkumoa taidetta raadollisuutta katoamispaikkaa löytöretkiä nautintoa salaisuuksia omistamista kotia lauseita ratkaisuja runoa elämää esimerkkejä yllätyksiä totuuksia valheita esikuvia hiljaisuutta ymmärrystä harrastusta muistoja ideoita vaikutelmia antautumista vastustamista voimaa rohkeutta hemmottelua laiskottelua mukavuudenhalua sivistystä nollausta itsenäisyyttä vastuuta vaihtelua tulevaisuutta rajattomuutta haaveita tavoitteita keskustelua apua työvälineitä seikkailua empatiaa


Tätä kaikkea on lukutaito. Osallistu Lukutaitokampanjaan 6.–13.9.2013.



(P.S. Runosunnuntai vesittyi heti toisella viikolla, tiedän, mutta siirsin sen huomiseksi lukutaitopäivän takia. Huomenna juttua Hannu Mäkelän runoteoksesta, jonka lukeminen tuntuu vaativan hieman taitoa...)

perjantai 6. syyskuuta 2013

Luetaan lukutaitoa! Kirjabloggaajat lukemisen puolesta







Yritin tänään miettiä, millaista elämäni olisi ilman lukutaitoa. Ajatus oli niin absurdi, että siitä oli vaikea saada kiinni. Sen sijaan keksin heti kymmeniä syitä, mitä minulla on lukutaidon ansiosta.

Maailmassa on kuitenkin lähes 800 miljoonaa lukutaidotonta aikuista, ja maailman lapsista vain kolmannes pääsee kouluun. Olenkin onnellinen, että Hanna Kirjainten virrasta on järjestänyt yhdessä Suomen Pakolaisavun kanssa kirjabloggarien Lukutaitokampanjan.

Suomalaiset kirjabloggaajat lukevat ja arvioivat erilaisia kirjoja Lukutaitokampanjan hyväksi viikon ajan ajan (6.9.–13.9.2013). Lahjoitamme viikon aikana rahaa Suomen Pakolaisavun lukutaitotyöhön, ja lisäksi haastamme blogien lukijoita mukaan lahjoittamaan. 

Lisätietoa ja lahjoitusohjeet saat Lukutaitokampanjan Jelpi-keräyssivulta. Lahjoituksen voi tehdä joko nimellä tai nimettömästi.

Miten minä osallistun?


Lahjoitan vielä tänään illalla Lukutaitokampanjalle 10 euroa. Lisäksi lupaan lahjoittaa kampanjan päätyttyä 5 euroa jokaisesta kampanjan aikana lukemastani teoksesta – ja lupaan lukea aktiivisemmin kuin viime aikoina. Kerron kirjoista täällä blogissa ja teen kampanjan lopussa yhteenvedon lukemisistani.

Lisäksi lupaan lahjoittaa ylimääräisen vitosen, jos edes yksi blogini lukija jättää tähän blogikirjoitukseen kommentin ja kertoo osallistuneensa kampanjaan eli tehneensä lahjoituksen. (Saatan lahjoittaa enemmänkin, mutta ainakin tuon vitosen; arvioin tilannetta kampanjan lopussa sen mukaan, miten paljon olen saanut luettua kampanja-aikana.)


Siis: tervetuloa lahjoittamaan lukutaitoa!

torstai 5. syyskuuta 2013

Kirjaformaattispekulointia



Nautin kirjani lähes aina perinteiseen tapaan kovakantisina tai pokkarinpehmeinä painotuotteina. Periaatteessa olen sitä mieltä, että kaikenlaiset kirjaformaatit ovat tervetulleita, koska kaikenlainen kirjavuus on hyvästä. Näen myös erilaisille formaateille omat käyttötarkoituksensa, ja olenpa sitäkin mieltä, että sähkökirja on monessa parempi vaihtoehto kuin painettu kirja, edes se pokkari.

Tuhansien painettujen kirjojen jälkeen on kuitenkin vaikea vaihtaa kirjaformaattia.

Kirjoitin Lilyn puolelle taannoin äänikirjakokemuksistani, eli siitä, miten kiinnitän kuunnellessani huomiota osin aivan eri asioihin kuin lukiessani. Tutun tekstin kohdalla se on kiinnostavaa ja jopa viehättävää, vieraan tekstin kohdalla luku- tai siis kuuntelukokemus jää helposti etäiseksi ja hajanaiseksi.

Sähkökirjat eivät ole aivan viime päiviin saakka tuntuneet sen paremmilta vaihtoehdoilta minulle.

En omista varsinaista lukulaitetta, mutta joskus lainasin Jane Austenia HelMet-kirjastojen sähköisen kirjavarauspalvelun kautta. Olen kertonut lainaamisesta tarkemmin täällä. Olin innostunut sekä lainaustavasta että kirjasta, mutta pöh, yhtäkkiä kirja oli vain kadonnut koneeltani enkä ollut lukenut sitä alkua pidemmälle. Läppäri sylissä lukeminen ei siis ollut minun juttuni, vaikka muuten minä ja tietokoneeni vietämme varmasti liikaakin aikaa yhdessä.

Sittemmin olen yrittänyt lukea PDF-muotoisia romaaneja Lumia 820 -älypuhelimellani.

Muutama romaani on jäänyt kesken, kiitos liian nopean skrollaussormen ja puhelimen nettiyhteyden houkuttelevuuden. Olen huomannut, että vaikka osaan keskittyä painettuun kirjaan ruuhkajunassakin, puhelimen kautta lukeminen menee tekstin pikaselaamiseksi ja jatkuvaksi sivupoluille poukkoiluksi: onko kukaan lähettänyt sähköpostia, mitä Facebookissa tapahtuu? (Tämä on syy, miksi jossain bloggauksessani kutsuin itseäni älyttömäksi älypuhelimen käyttäjäksi.)

Mutta: tilanne ei ole toivoton. Sain juuri luettua tuoreen kotimaisen chick lit -romaanin, Niina Within Taisit narrata, Stellan, kahdessa päivässä puhelimellani, kahden päivän työmatkojen aikana. Onnistuin keskittymään tekstiin, lukemaan sitä jopa junasta ratikkaan siirtyessäni – ja onnistuin tekemään somettoman työmatkan.

Kokemuksesta innostuneena aloin oikein miettiä, miksi yhtäkkiä pystyinkin hyödyntämään puhelintani niin kuin olen toivonut siitä asti kun sen maaliskuussa ostin. Kerron tuosta kirjasta myöhemmässä bloggauksessa tarkemmin, mutta nyt voin jo luetella, miksi se oli hyvin sopiva puhelin-PDF-kirjaksi: teksti on hauskaa ja sujuvaa,  dialogia on paljon, genre on helppo ja sellainen ettei siihen tarvitse (tai oikein voikaan) keskittyä syvällisesti, kirja on melko lyhyt. Kuten hyvässä chick litissä muutenkin, lukiessa oli sellainen fiilis kuin juttelisi niitä näitä kaverin kanssa, ja kyllä minulla sentään on vielä kyky rupatteluun, vaikka älypuhelin onkin tehnyt minusta monessa muussa asiassa älyttömän.

Hiljattain kokeilin myös ensimmäistä kertaa miki-kirjaa. Vaikka kyse on painotuotteesta, ongelmaksi muodostui juuri kaiken sen puute, joka auttoi Stellan lukemista puhelimella.

Luin nimittäin Klaus Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan ensimmäisen osan, eli kirjan, jota lähes kaikki ovat kehuneet. Minustakin kirja oli erinomainen, mutta pienikokoinen mikiformaatti teki minun lukukokemukselleni hallaa. Knausgårdin teksti on syvällistä kaikesta sujuvuudestaan huolimatta, eikä tuntunut minusta sopivan helposti lähestyttävään ja kepeään selailuun kannustavaan kirjaformaattiin. Kun kappaleet olivat pitkiä eikä dialogia ollut erityisemmin, aukeamista tuli välillä tasapaksun näköisiä, tekstin kauttaaltaan peittämiä. Tiivis taitto sai lukukokemuksen tuntumaan ajoittain raskaalta, vaikka miki taas formaattina tuntui kirjan sisällölle liian kevyeltä.

Toivottavasti joku ymmärsi, mitä ajan takaa. Summa summarum: minusta kirjan sisällön ja muodon pitää olla tasapainossa ja vastata toisiaan. Onko kukaan muu ajatellut samaa? Tai päinvastoin, että vain tarinalla on väliä?

Kirjaformaattipuritanismistani ja painettujen kirjojen houkuttelevuudesta huolimatta aion sinnikkäästi jatkaa myös muiden kirjaformaattien kanssa seikkailua. Kenties niissäkin on jokin raja, jonka jälkeen formaatti tuntuu luontevalta melkein mihin tahansa opukseen.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Runosunnuntai - Kai Nieminen: Istun tässä, ihmettelen



Kai Niemisen runokokoelma Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot vie arkisiin tunnelmiiin, parisuhde- ja perhe-elämään, vuodenaikojen kulkuun ja luonnon keskelle, tavallisen ihmisen (erityisesti vanhenevan miehen) ajatuksiin ja tunnelmiin. Runoissa on helposti lähestyttäviä aiheita, sanoja ja ilmaisuja, mutta myös sellaisia ajatuksen, tapahtuman tai tunteen hipaisuja, että tekstit kohoavat arkisen proosan ylle. 

Minua tässä kirjassa, jonka olen lukenut pari kertaa kokonaan ja vielä useammin sieltä täältä, ovat koskettaneet erityisesti luonnonkiertoa ja sitä myötä myös ihmiseloa kuvaavat runot sekä kirjoihin ja kirjoittamiseen liittyvät pohdinnot. Esimerkiksi tämä runokuva on kuin minun tämä kesäni, mitä lukemiseen tulee - ja joskus tuntuu, että koko elämässä on tällainen fiilis:


koko ajan etsin yhtä tai toista kirjaa, minne ne ovat 
alkaneet kadota, harmillista, aika kuluu hukkaan enkä 
silti löydä niitä

vastapainoksi osuu päivittäin hyllyltä silmiin sellaisia,
joista voisin vannoa etten ole niitä ennen nähnyt 

(vuodelta 2010)


Runoilija pohtii myös sanoja ja niiden merkitystä silloinkin, kun sanoja ei ole:


Sanat johtavat harhaan, lausumattomatkin;
ei niihin voi luottaa, mutta mihin sitten voi?
Milloin tahansa saattaa elämä pettää,
olet kasvotuksin kuoleman kanssa,
eikä silloin ole väliä oletko oikeassa,
semminkin kun harhassa on hauska olla
siihen saakka kun sieltä joutuu pois.

(vuodelta 1985)


Pidän itse usein melankolisista teksteistä, ja etenkin runoudessa hiljainen kaiho vetoaa. Tästäkin kokoelmasta löytyy kuitenkin elämäniloa ja huumoriakin: mistään synkistelyrunoudesta tai elämää suuremmasta luomisen tuskasta ei ole kyse. 

Päinvastoin, kyse on hyvällä tavalla helposta käyttörunoudesta. Viisautta ja filosofiaa tuotuna tavallisen elämään - suosittelen.




Kai Nieminen: Istun tässä, ihmettelen - valitut runot. Tammi 2012. Päällys Marko Taina, päällyksen kuvat Istockphoto

(Kirja on omasta hyllystä löytynyt oma ostos.)


***

Tällä pikkuisella kirjoituksella aloitan runosunnuntait. Olen haastanut itseni tutustumaan yhteen runokirjaan viikossa syyskuun ajan ja kertomaan vaikutelmistani aina sunnuntaina. Aloitin tutulla kirjalla, mutta kirjahyllystä löytyy kolme hiljattain ostamaani runoteosta, jotka kuuluvat lähiviikkojen lukemistooni.


***

Bloggauksen pääkuva on Söderskärin majakkasaaren kahvila Södestä. Pääsin eilen retkelle Muumipapan maisemiin. Palaan asiaan lähiaikoina parissakin blogissa. ;)