sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna

Vihdoin palaan tähän lukukokemukseen. Tämä kirja tuntui ensin liian suurelta, jotta olisin osannut kertoa siitä heti luettuani. Nyt kun aikaa on kulunut tovi, tuntuu, etten osaa kertoa sitäkään vähää. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi. Hassua, miten kirjan merkittävyys ja se, kuinka paljon kirjasta osaa kertoa, eivät kulje käsikädessä.

Anna, Hanna ja Johanna on ruotsalaisen Marianne Fredrikssonin romaani vuodelta 1994. Nimensä mukaisesti se kertoo kolmesta naisesta, äidistä, tyttärestä ja tyttärentyttärestä.

Hanna on syntynyt 1870-luvun alussa Taalainmaalla köyhään perheeseen. Hän ei käy kouluja - paitsi varsin kovan elämänkoulun. Vaikka elämä kuljettaa Hannan kaupunkiin, hän pysyy maanläheisenä loppuun asti. Sen sijaan hänen tyttärensä Johanna kasvaa kaupunkilaiseksi. Äiti on ollut "nöyrä maalainen", taikauskoinenkin, mutta Johannasta kasvaa aktiivinen nainen. Hän on mielenkiintoisesti uskonnollinen, sosialisti ja jumalankieltäjä samaan aikaan. Hänen tyttärensä Anna taas elää nykylukijan silmin jo koulutetun naisen modernia elämää. Historia, sukupolvien ketju, elää kuitenkin Annassakin.

Yhteiskunnan muuttuminen tai kertomus monen sukupolven vahvoista naisista ei tietenkään ole mitään sellaista, jota kukaan muu ei olisi koskaan kirjoittanut. Tällä kirjalla oli kuitenkin oma äänensä. Anna, Hanna ja Johanna on voimakas, väkevä - ja, mieleeni tuli siitä heti myös sana jota en yleensä käytä, juureva. Siis jotenkin hyvin uskottava ja aito, maanläheinen historiankuvaus.

Vaikka olisi voinut luulla toisin, eläydyin eniten Hannan, naisista vanhimman, osaan. Kärsin kauheasti, kun Hanna vielä aivan lapsena raiskattiin ja tunsin sekä sääliä että ärtymystä, kun hän toimi avioliitossaan ja perheenäitinä usein jotenkin aivottomasti. Hannaa kohtaan saattoi tuntea myötätuntoa, mutta hän ei ollut minulle sellainen hahmo, josta olisi varsinaisesti voinut pitää. Kuitenkin juuri Hannan tarina teki minuun suurimman vaikutuksen tässä kirjassa ja sitä jäin myös miettimään kirjan luettuani. Hanna koki elämänsä aikana suuria muutoksia: pienestä maalaispiiasta, lapsiäidistä, tuli ensin ison talon emäntä ja sitten kaupunkilaistyöläinen. Myös Johannan ja etenkin Annan tarinat kiinnostivat; näistä läheisimmäksi koin taas Annan, varmaankin siksi, että hänen kertomuksensa oli lähinnä omaa aikaani ja omia kiinnostuksenkohteitani.

Monet sanovat, etteivät lue vanhempaa suomalaista kirjallisuutta ja karttavat etenkin suomalaista realismia, koska se on niin ankeaa. Lukekaa sitten tämä! Minusta Anna, Hanna ja Johanna oli ripauksen kaunokirjallisempi tai "lukuromaanimaisempi" kuin suomalaiset kansankuvaukset, joskin minulle suomalainen realismi on aina ollut mieluista lukemista. Ruotsi on niin liki, että tätä kirjaa lukiessa ei tuntenut tutustuvansa muun maan historiaan, vaan aika samankaltaisiahan olot lienevät Suomessakin olleet. En nyt ryhdy pohtimaan eroja ja yhtäläisyyksiä, mutta yhtä kaikki, suomalaisenkin kannattaa tuntea pohjoismaista historiaa ja sen kertojana, elävänä ajankuvauksena, tämä kirja on erinomainen. Ainakin minä olen kiinnostuksesta huolimatta aika huono lukemaan historia-tietoteoksia, mutta uskottavasti menneestä ajasta kertovia romaaneja luen todella mielelläni. Luulenkin, että suurin osa historiatietämyksestäni ja -mielikuvistani perustuu kaunokirjallisuuteen.

Olen muuten hyvin kiinnostunut ihmisten nimistä ja lukiessani minulle on tärkeää, minkä nimisiä hahmoja tarinassa on. Anna, Hanna ja Johanna ovat kaikki suosikkinimiäni, ehkä senkin takia koin kirjan kiinnostavaksi ja läheiseksi. Kirjasta on muuten tehty näytelmäkin. Olisipa kiinnostavaa nähdä se!

Tekstinäyte, s. 121. Broman on Hannan aviomies ja Ragnar avioton poika, jonka Broman on ottanut omakseen:

Kevättalvella Ragnar tuli eräänä päivänä koulusta verissään ja piestynä. - - Silloin Hanna lähetti sanan Bromanille.
Mies tuli, pyysi kuumaa vettä, jotta haavat saataisiin pestyksi, pyyhki enimmän veren pojan kasvoilta ja sanoi, että nyt minä haluan tietää, mitä siellä koulussa oikein tapahtui.
- Haukkuivat minua äpäräksi, poika sanoi.
- Voi hyvä jumala, Hanna huusi. - Ei kai sen takia nyt tartte tappelemaan ruveta, tottahan se on.
Silloin Broman kääntyi ja löi Hannaa kämmenellään suoraan kasvoihin. Hanna lennähti keittiön poikki ja löi selkänsä ikkunan alla olevaan penkkiin.
- Hulluko te ootte, hän huusi.
- Niin kai minä sitten olen, Broman huusi. - Sinä teet minut hulluksi. Sitten hän marssi ulos ja paiskasi oven kiinni perässään.
Ragnar itki, mutta Hanna näki, että pojan katse oli kyynelten takana jääkylmä.
- Te tässä hullu ootte, äiti.

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna. (Anna, Hanna och Johanna). Otava, 1998. Suom. Laura Jänisniemi

10 kommenttia:

  1. Ooh, Nimeni on yksi suosikkinimistäsi. :)

    Kiinnostuin tästä kirjasta todella paljon, sillä aiemmin olen pitänyt tätä jonain romanttisena hömppänä juuri tuon nimen takia. Mie ilmeisesti karsastan Hanna-nimisiä teoksia. Pienenä en suostunut edes maistamaan Hanna-tädin kakkuja jne. Meiltä löytyy tämä kirja vanhempien asunnosta, joten pitää toukokuussa "keikata" se itselle, kun Lappiin matkataan.

    VastaaPoista
  2. Mä olen ehkä lukenut tän joskus. Tai sitten se oli jotain muuta Marianne Fredrikssonilta, nimi on kyllä tuttu. On tainnut kirjoittaa myös jotain Raamatun naisista kertovaa?

    Öh, keskusteluun osallistumiseni taitaa nyt jäädä vähän kevyeksi, kun en tosiaan pysty edes kunnolla muistamaan mitä olen häneltä lukenut. :)

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut pari muuta Fredrikssonia ja pidin, joten tämäkin on luettavien listalla kyllä!

    VastaaPoista
  4. Hanna, minusta ajattomat, rauhalliset ja konstailemattomat nimet ovat kauniita. Jenni on samaa sukua Johannan ja Hannan kanssa. ;) Hienoa, että olet nyt kiinnostunut tästä teoksesta!

    Salla, tarkoitat varmaan Marian evankeliumia? Sellainen on ainakin suomennettu Fredrikssonilta: http://www.otava.fi/kirjailijat/ulkomaiset/a-i/fredriksson_marianne/fi_FI/suomennetut_teokset/ Muistatko, millainen lukukokemus tuo kirja oli?

    Susa, minä en ole aiemmin edes tiennyt Fredrikssonin muista teoksista, mutta nyt kiinnostaisi lukea muutakin häneltä. Ensin kuitenkin toista ruotsalaista eli Kerstin Ekmania. :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin pidin paljon kirjasta, juureva kuvaa sitä hyvin. Annoin muuten ostamani pokkariversion äidilleni (60+) viime jouluna lahjaksi ja hyvin upposi.

    VastaaPoista
  6. No saattoihan se ehkä olla tuo... Ei se nyt varmaan mikään kauhean huonokaan kokemus ole ollut, sellaisen varmasti muistaisin jos olisi. Mutta nyt vissiin myöskään mitään maailman ihmeellisintä luettavaa. :)

    VastaaPoista
  7. Tämä, kuten tiedät, on yksi suursuosikkejani. Mutta hassua on, etten muista kirjasta kovin tarkasti oikein mitään. Muistan tunnelman ja tietenkin sen, että pidin hirveästi, mutten juuri muuta. Kyllä lukemisestakin on aikaa, mutta tässä olisi yksi kirja, joka olisi kiva joskus lukea uudelleen.

    VastaaPoista
  8. Sara: Anna, Hanna ja Johanna sopii mielestäni monenikäisille lukijoille, jos vain tällainen kerronta kiinnostaa. Mielestäni se ei ollut mitenkään erityisemmin myöskään "naisten kirja", vaikka kertoikin eri sukupolvien ja tietyn suvun naisista.

    Salla: oli sitten vissiin aika neutraali lukukokemus! :D

    Ja Karoliina: mulle käy usein noin, etten muista mitään tai osaa kertoa tarkasti niistä suursuosikeista. Tai en saa päähäni kirjaa, jonka olen juuril lukenut. Mun on pitänyt kirjoittaakin usein tästä aiheesta, mutta en ole muistanut sitäkään. ;)

    Anna, Hanna ja Johanna kannattaa kyllä lukea uudestaan, se kirja kestää sen aivan varmasti!

    VastaaPoista
  9. Heissan, kommentoin vielä tätäkin, kun blogiisi eksyin :).

    Luin tuon kirjan jo aikaa sitten, ja pidin. Konstailematonta tekstiä ja juuri sitä, juurevaa. Kirjan lukemisen alkumetrit eivät olleet helppoja, en meinannut päästä kirjan sisään millään ja sitten yhtäkkiä kops, sisällä oltiin ja tiukasti :)

    VastaaPoista
  10. Heli, se KOPS on lukiessa parasta. Sitä tapahtuu vain harvojen kirjojen kanssa ja minullekin Anna, Hanna ja Johanna kyllä kopsahti!

    VastaaPoista