Mp3-soitin ja sähkökirja

Olen tehnyt teknisen harppauksen: minullakin on nyt asia, joka monilla muilla on ollut jo vuosia, nimittäin ikioma mp3-soitin, kiitos joulupukin. Mallinumeroa en nyt muista, mutta Sonyn soitin se on ja oranssi ja siinä on radiokin. Tämän enempää en osaa kertoa.


Kävin eilen Ylen sivuilla etsimässä sisältöä soittimeen. Latasin ensimmäisinä vastaan tulleet kiinnostavat podcastit: Nadjan huoneen Veikko Huovisesta kertovan osan, nuorten kielenkäytöstä kertovan Kielipakinan sekä hyvin kiehtovalta vaikuttavan Radioateljeen osan "Lyhyt luettelo paikoista". Kyseessä on "akustinen opas Pariisiin". Ohjelman tekijä kertoo, mitä hän kuunteli, kuuli ja pohti Pariisin äänimaailmaa tallentaessaan ja luodessaan.


Hetki meni, ennen kuin sain podcastit koneelle ja sieltä taas mp3-soittimelle, mutta onnistuin. Sen sijaan en onnistunut kuuntelemaan ohjelmia soittimelta kuin pieninä näytepaloina. Onneksi asun insinöörin kanssa. Hän viritteli eilen soittimen kuntoon ja näyttää toivottavasti pian minullekin, miten sitä käytetään. (Muuten joudun tyytymään siiihen, että koneestani kuuluu vain radio ja sieltä Päivän peili; sitä ja sen Matti Vanhas -analyysiä kuuntelin eilisellä päiväkävelyllä vaihtoehtojen puutteessa, plaah.)


Kävin eilen katsomassa myös Adlibriksen mp3-kirjatarjontaa. En kuitenkaan ostanut mitään, sillä en löytänyt mitään erityisen inspiroivaa ja lataaminen olisi ollut aika kallistakin. Huomaan muuttaneeni käsitystäni äänikirjoja ja ylipäätään kuuntelemista kohtaan lyhyessä ajassa: se, mikä ennen tuntui lähes mahdottomalta, onkin nyt hyvin innostavaa.


En aio hylätä perinteistä kirjaa, en ikinä!, mutta mp3-soitinherätyksen jälkeen olen kiinnostunut myös sähköisestä kirjasta; näkisin mielelläni sähköisen lukulaitteen. Niinpä ilahduin viikonvaihteen Hesarin pikku uutisesta: Suomen Kustannusyhditys on julkaissut sähkökirja-asioihin keskittyvät internetsivut osoitteessa http://www.sahkokirja.fi/. Sivuille kerätään tietoa sähkökirjoista, niiden lukemiseen tarkoitetuista laitteista ja niiden markkinoista Suomessa ja maailmalla.

Hyvin mielenkiintoista! Ja outoa. Alkaako humanisti minussa muuttua insinööriksi? Toivotan joka tapauksessa kaikille hyvää kirjavuotta 2010, niin paperisten kuin sähköisten kirjojen parissa!

Joulukirjoja ja -lukemisia

Olen palannut joulunvietosta ja vihdoin löytyy aikaa myös kirjajutuille. Ensimmäisenä juttuna joulun jälkeen pitää tietenkin kertoa kirjalahjoista, sekä itse annetuista että saaduista.

Annoin tänä vuonna joitakin kirjalahjoja, ehkä hieman vähemmän kuin yleensä. Parista paketista löytyi Doris Lessingin Kissoista-kirja. Olen nyt kehunut sitä niin paljon ja lahjoittanut sen niin monelle, että teen uudenvuodenlupauksen ja lupaan olla kirjoittamatta siitä ainakaan pariin kuukauteen. Eräs lahjansaaja, äitini joka lukee minun ja muidenkin kissablogeja, totesi, että kirja oli "alussa liiankin realistinen, mutta sitten kuin parasta blogia".

Toisenlainen kissakirjalahja oli kummipojalle lahjoitettu Pekka Töpöhäntä -kokoelmakirja. Nyt on (oli) Pekka Töpöhännän 50-vuotisjuhlavuosi ja koska pieni kummipoika on hyvin tietoinen, että meidän kissat eivät ole töpöhäntiä - vaikka kuinka hännästä vetäisi - tämä tuntui sopivalta lahjalta. Viime hetkellä ostin hänelle myös kuvassa näkyvän kirjan Tapahtui talviyönä yksinkertaisesti siksi, että kirja oli niin kaunis.

Isäni sai lapsiltaan lahjaksi Antti Hyryn Finlandia-voittajan Uunin, ja ainakin tämä lapsi aikoo lainata kirjan heti kun se kotiutuu mökiltä lomailemasta.

Omista kirjapaketeistani paljastuivat elämäkertateos Minä, Mauri Kunnas ja Satu Koskimiehen kiinnostava kulttuurihistoriallinen romaani Hurmion tytöt. Lisäksi sain kissatietokirjan (Elina Väyrynen: Kissan aktivointi), Japanista kertovan tietokirjan (Minna Eväsoja: Bigaku) ja englanninkielisen romaanin (Maya Angelou: Letter to My Daughter). Niin ikään lahjaksi saatu Lari Kotilaisen kielitieteellinen teos Suomensuojelija pääsi mukaan joulureissuun ja ehdin luetuttaa sen pyhien aikaan anopillakin - kerron kirjasta varmasti tarkemmin ihan lähipäivinä.

Itse taas luin jouluna anopin kirjahyllystä kevyehkön romaanin Onnenpoika sekä osittain Phillipsin Kiurun ja termiitin. Kotiin palattuani sain parissa päivässä aikaiseksi kirjakaaoksen! Nyt lomalla olisi aikaa lukea rauhassa, mutta ei, näemmä on pakko aloittaa monta kirjaa yhtäaikaa ja sitten ihmetellä, missä järjestyksessä niitä lukisi.

Ensin aloitin omasta pinostani Hurmion tyttäret - vaikuttaa viehättävältä ja kiinnostavalta. Sitten "vain vähän vilkuilin" miehen saamaa Pekka Herlin -elämäkertaa Koneen ruhtinas. Kyllä, siinä kirjassa on jotain, sillä sittemmin olemme lähes kilpailleet, kumpi saa lukea ko. kirjaa; junassa paluumatkalla joulunvietosta luimme sitä vuorotellen luku kerrallaan. Heti maanantaina hain vielä kirjastosta Kari Hotakaisen Ihmisen osan ja nyt sekin on kesken. Ja siitäkin tykkään!

Taidan siis lopettaa tämän joulukirjaraportin tähän ja lukea vaikka Herliniä, kun sen omistaja on töissä. Tai sittenkin vähän Hurmiota... Oi ihana kamala kirjaähky!

Hyvää kirjajoulua

Hyvää joulua kaikille!


Toivottavasti saatte paljon kovia paketteja. :)

t. Jenni, jo ensi viikon kirjalahjakertomuksia odotellen...

Emma Juslin: Yksin yhdessä

Onko kukaan tutustunut Emma Jusliniin? Minä olen, kirjaan Frida ja Frida. Pidin siitä kovasti. Ei uskoisi, että Juslin on niin nuori (s. 1985), sillä kirja oli hyvin valmis ja harkittu. Se myös sopi hyvin aikuisellekin lukijalle, vaikka se onkin ensisijaisesti kai nuortenkirja.

Odotukset olivat siis suuret, kun sain käsiini Emma Juslinin uusimman romaanin Yksin yhdessä. Kun aloitin sen, olin hyvin vaikuttunut. Juslin käyttää kieltä todella taitavasti ja kiiinnostavasti. Jotkut ilmaisut ovat siinä rajalla, ovatko ne liiankin taitavia ja tietoisesti harkittuja (esim. "Pitkitetyn silmänräpäyksen aikana karistettiin turhamaisuuden tuhkakuppiin koko siihenastisten sanojen kertymä."), mutta yleisesti ottaen uuden romaanin alussa oli piristävän erilaista ja heti huomion kiinnittävää tekstiä. Vai mitä sanotte romaanin aloituksesta:

Kerran oli pelkkää tyhjää ja tyhjyydestä kapusi apina alas puusta. Siksi minä kai pienenä kiipeilin puissa ja painoin sileän poskeni röpöliäistä kaarnaa vasten. Isä oli selittänyt miten lapsia tehdään painamalla vain telkkarin auki ja äiti oli häipynyt. Hän sanoi haluavansa nähdä maailmaa. Vaikka hänen olisi pitänyt tietää että maailma näytti jo silloin kaikkialta samanlaiselta. - - Suihkulähde itki keskellä puistoa ja apina laahautui kyyneliä kohti. Sen jäsenet heiluivat ja keinuivat ja se heittäytyi veteen ja sekoittui kaupunkiin kuin mehutiiviste. Ala-asteella opin että sitä kutsuttiin evoluutioksi: kukaan ei halua vain istua perseellään ja antaa maailman olla rauhassa.

Mutta. En tiedä, mitä tapahtui, mutta melkein tuohon se sitten tyssäsikin. Olkoon vaan hienoa kieltä, mutta eivät ankeat ihmissuhteet sitten houkutelleetkaan lukemaan. Olkoon vaan mustaa huumoria, mutta ronskimmat jutut alkoivat tökkiä, ja aloin myös miettiä, miksi persoonallisella kirjalla on lopulta aika lattea nimi.

Myönnän kyllä olleeni viime aikoina jonkunlaisen lukuväsyn ja -laman vallassa, enkä ole saanut luettua juuri mitään, en ainakaan mitään aikuisille tarkoitettua. Nyt siis huomaan, etten päässyt uusimmassa Juslinissa alkua pidemmälle, ja tänään se on palautettava takaisin kirjastoon. Ehkä lainaan sen joskus uudelleen. Jos joku muu on lukenut teoksen, olisi kiva tietää, tapahtuuko siinä mitään merkittävää tai mieleen jäävää vai onko kirjan kiinnostavuus pikemminkin noissa kielellisissä seikoissa.

Vaikkei tämä kirja ehkä minua varten ollutkaan, olen Juslinin puolesta iloinen, että hän on mukana tavoittelemassa Tiiliskivi-palkintoa. Vielä iloisempi olen, että palkintoehdokkaana on myös taitava esikoisnovellisti Helmi Kekkonen!

Emma Juslin: Yksin yhdessä. Teos ja Söderströms, 2009.

Yllätyskirjoja

Sitä on nyt kokeiltu! Vietimme eilen pikkujouluja perhepiirissä, ja kaikki toivat mukanaan paketoituja, sopivan hämärällä tekstillä koodattuja kierrätyskirjoja.

Yläkuvassa on koko saalis. Aika paljon kirjoja tuli, kun pikkujouluilijoita oli vajaa kymmenen ja kirjojenetsimisaikaa vain vuorokausi. Itse en saanut meidän poistokirjoja pakettiin asti, joten kirjoitin koodit post it -lapuille ja jaoin kirjoja sitten lappuja vastaan.

Hauskaa oli! Kirjat jaettiin ihan sen mukaan, miten kukin onnistui paketteja ja lappuja itselleen kahmimaan. Kooditeksteinä nähtiin mm. mysteerejä rapakon takaa (Marklundin dekkari), rakkautta ensisilmäyksellä (Shieldsin rakkausromaani), bikinirajauksia ja kielikoruja (Bikinirajoja-niminen kielitieteellisten pakinoiden kokoelma), sikamaisuuksia ja naisellisuuksia (Viivi ja Wagner) sekä 50-luvullakin on ollut nuorisoa (teos 5o-luvun tytöt). Kaikki tunsivat suurta epäluuloa Pallo hukassa? -koodattua kirjapakettia kohtaan, mutta lopulta isä suostui ottamaan sen. Ilmeni, että siellä oli jalkapallokirja, jota siskoni ovat pallotelleet jo neljä vuotta toisilleen jouluisin. En tiedä, kumpi on antanut sen kummalle alun perin, mutta kirja on aina palannut antajalle bumerangina.

Paketeista löytyi myös mm.Leena Krohnin Kotini on Riioraa, Oscar Parlandia ruotsiksi, Anna Gavaldan Viiniä keittiössä sekä Zafonin Tuulen varjo.

Meidän kotiin saatiin seuraavat teokset seuraavilla koodeilla:

Valmiiksi mietittyä - Narnian mietekirja sekä Ajattomia arvoja -mietekokoelma
Menneisyys nousee pintaan - Lincoln Childin jännitysromaani Uusi Atlantis
Sitkeälle romaanin lukijalle - Günther Grass: Peltirumpu (isä ei ilmeisesti ole tarpeeksi sitkeä, sillä hän on saanut tämän kirjan lapsiltaan lahjaksi, mutta laittoi sen pokkana silti kiertoon :))
Pääse elämäsi huippukuntoon - henkisesti ja fyysisesti - Jari Sarasvuo: Sisäinen sankari (jeeee!)

Kirjakierrätystä leikitään varmasti vielä toisenkin kerran. Suosittelen kokeilemista!

Joululahja kirjastosta

Kävin eilen Espoon Sellon kirjastossa (palauttamassa Grassin Peltirummun uuden suomennoksen, jonka olin lainannut jo kolme kertaa peräkkäin - suuri suomennosvertailu siis siirtyy vielä entistäkin hamampaan tulevaisuuteen, sivuhuomautus) ja näin jotain yllättävää: mainoksen kirjaston kirjalahjapaketeista.

Ensin luulin, että kyse oli kirjaston poistokirjojen myynnistä. Mutta ei, kirjastonhoitajat olivat paketoineet yksittäisiä lainakirjoja paketteihin ja kirjoittaneet pakettikortteihin vihjeitä tyyliin "romanttista seikkailua kaipaavalle" ja "matka mystiseen tulevaisuuteen, eri ulottuvuuteen". Paketeissa oli myös viivakoodit, niin että yllätyspaketin saattoi lainata sellaisenaan ja vasta kotona katsoa, millainen kirja tuli valittua.

Hauska idea! Ryhdyin heti suunnittelemaan, että lukutoukkien pikkujouluihin voisi tuoda tuolla tavalla paketoituja ja hauskasti kooditettuja kirjoja - kaikillahan lienee kotona poistokirjoja, joita olisi kiva vaihdella. Olisi hauska saada kirjalahja, jonka tyyliä voisi hieman arvuutella, mutta ei silti tietäisi, mitä paketissa on. Ja jos "kooditeksti" olisi hyvin laadittu, saattaisi valita kirjan, jota muuten ei olisi lukenut lainkaan.

Ihanaa, että kirjastossakin järjestetään tällaista ekstraa!

Tunnustuksia

Olen ilmeisesti ollut kiltti tänä vuonna. :) Sain ensin jouluenkelin blogin kissasivujen puolelle, nyt tänne kirjapuolelle ensin Hreathemukselta ja sitten Päiviltä.

Kiitän tunnustuksesta, olen iloisesti yllättynyt! Lähetän tunnustuksen eteenpäin Kirjapedolle, koska hänen bloginsa on uusimpia kirjablogilöytöjäni ja vaikuttaa oikein lupaavalta, kiinnostavalta ja hauskalta.

Jos listaisin kaikki kiinnostavat kirjablogit, joita seuraan, täältä lähtisi oikein enkeliparvi liikkeelle. Kaikkien kivojen ja antoisien kirjablogien lisäksi haluan lähettää jouluenkeliterveisiä myös kaikille tämän blogin lukijoille ja etenkin keskustelijoille. Olen sanonut ennenkin, enkä edes kovin kauan sitten, että keskustelut motivoivat kovasti blogin pitämiseen. On aina kiva huomata, että joku lukee juttujani, ja keskustelujen kautta olen saanut mm. hyviä kirjavinkkejä - keskustelut tekevät blogista paljon muutakin kuin vain lukupäiväkirjan, sellaistahan voisin rustata mihin tahansa muistikirjaankin. (Ja silti en itse kommentoi toisten blogeihin ollenkaan niin usein kuin haluaisin.)

Kiitos siis kaikille! Lopetan kiittelyn ja blogijaarittelun kuitenkin tähän, ennen kuin tämä alkaa muistuttaa "Sain kerrankin palkintopystin ja kiitän koko maailmaa ja niin, perheellekin vielä terveisiä" -puhetta. :)

Kirjallinen mainos

Blogi on jäänyt hunningolle, mutta seli seli, sellaista se on ennen joulua. Touhua riittää töissä ja kotona. Aion kyllä irrottaa tällä viikolla jonkun illan tärkeille blogiasioille.

Nyt vain lyhyt mainos. Sain äsken SKS:ltä mielenkiintoista postia. Suora lainaus:

"Tervetuloa 16.12.09 klo 16.30 Kirjatalon keskiviikkoon, jossa aiheena upea Suomalaiset tutkimusmatkat -teos. Kirjan toimittaja, professori Markku Löytönen kertoo suomalaisen tutkimusmatkailun vaiheista ja professori Kari Enqvist esittelee maailmankaikkeuteen suuntautuvia tutkimusmatkoja. SKS:n Kirjatalo sijaitsee osoitteessa Mariankatu 3, Helsinki."

Lisää tietoa ja kutkuttavia kirjoja löytyy SKS:n nettisivuilta.

Kokemuksia Maarit Verrosen kirjoista?

Onko kukaan lukenut Maarit Verrosta? Kannustakaa minua! Olen kuullut Verrosesta paljon kehuja, ilmeisesti taitava ja persoonallinen, arvostettu kirjoittaja. Kuitenkin minulla jäi ensimmäinen Verros-kokeilu juuri aivan alkumetreille eli -sivuille.

Kyseessä oli novellikokoelma Keihäslintu. Tiesin, että novellit kertovat ihmisen julmasta luonteesta ja pahuudesta, mutta silti jo pari ekaa novellia hätkäytti - liikaa. Ensimmäisessä isä tappoi salaa poikansa lemmikkivariksen, toisessa äiti yhtäkkiä lapsensa.

En ole mielestäni kovin herkkä lukija ja pystyn lukemaan kauheuksia, ällötyksiä ja muutenkin rankkoja juttuja. Nämä jutut nyt vain eivät sopineet ollenkaan ainakaan yöpöytäkirjaksi eli iltalukemiseksi, kesken jäi ja uudelleen en lue.

Vai luenko sittenkin ? Tuon ahdistavan kokeilun jälkeen olen jostain syystä törmännyt useisiin Verrosta kehuviin artikkeleihin ja blogimerkintöihin. Jos sinulla on siis minua enemmän tietoa ja parempi käsitys Maarit Verrosen tuotannosta, kerro ihmeessä.

Keihäslinnun esittely Tammen sivuilla.

Kustantamovierailulla ja lukupiirisokkotreffeillä

Lukupiirillämme oli eilen poikkeuksellista ohjelmaa: pääsimme tutustumaan Kustannusosakeyhtiö Avaimeen. Kukaan meistä ei ole kirja-alalla, ja olikin todella mielenkiintoista kuulla Avaimen Anna-Riikka Carlsonilta siitä, miten kirjat syntyvät. Illan mittaan kuulimme hauskoja anekdootteja sekä hyvistä että huonoistakin kirjahetkistä. Olimme kutsusta todella iloisesti yllättyneitä! Tapasimme myös fiksun ja viehättävän esikoiskirjailijan Helmi Kekkosen, jonka novelleista olenkin jo kirjoittanut.

Paikalla oli myös Inan kirjapiiri. Ei, me emme siis tunne toisiamme emmekä olleet koskaan ennen tavanneet, vaikka olemme kommentoineet usein toistemme blogeihin. Aika jännittävää ja kummallistakin - virtuaali-ihmiset ovat oikeita ihmisiä! En ollut koskaan ennen tavannut ketään blogituttua, vaikkakin olen muiden blogeja lukiessani ymmärtänyt, että ainakin tiettyjen aihepiirien blogisteilla on välillä lähes joukkotapaamisia.

Kirjabloggaamisen tai lukupiiritoiminnan tarkoitus ei tietenkään ole havitella lukunäytteitä kustantamoilta tai päästä kustantamovierailuille, mutta kieltämättä moisesta tulee aika imarreltu ja etuoikeutettu olo. Joku lukee oikeasti blogiani, lukupiirimme noteerataan lukijoina. Parasta on kuitenkin se, että laajentamalla lukuharrastusta yksinäisestä sohvannurkassa kököttämisestä kirjoista ja lukemisesta keskusteluun olen saanut hurjasti kirjavinkkejä ja kokonaan uutta intoa lukemiseen. Eilen tulikin paljon puhetta siitä, että lukupiirit auttavat lukemaan myös sellaisia kirjoja, joihin ei muuten tarttuisi. Lisäksi kirjakeskustelujen ja -blogien kautta saa tietoa niistäkin kirjoista, joita ei ehdi tai halua itse lukea. Kaikkeahan ei voi lukea, mutta kaikenlaisista kirjoista on silti kiva ja hyvä tietää.

Kiitos siis hyvien kirjojen julkaisijoille sekä kaikille kirjakeskustelijoille, niin virtuaalimaailmassa kuin oikeassa elämässäkin!

K-blogin joulukirjavinkit

Ei joulua ilman kirjapakettia ja mieluiten useita paketteja, eikö vain? Tässä minun kirjavinkkejäni jouluksi. Olen ottanut mukaan vain niitä kirjoja, jotka olen lukenut tai joihin olen tutustunut tämän vuoden aikana, niin että kirjoja löytyy varmasti kirjakaupoista. Lahjansaajakategoriat ovat nyt vähän sekalaisia. Kaikista kirjoista Marjatta Kurenniemen teoksia lukuun ottamatta löytyy myös vähintäänkin maininta blogistani: selaa arkistoa ja tunnisteluetteloa sivun oikeassa reunassa.

Lukuromaanien ystäville
Melania Mazzucco: Vita, elämäni
Haruki Murakami: Kafka rannalla
Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Margaret Atwood: Orjattaresi (+ muut Atwoodit)
Tommy Wieringa: Joe Speedboat
- Nämä kaikki kirjat olivat mielestäni hyviä, mutta mikään ei ole “viihteellinen perinteinen lukuromaani”, vaan vähän rankempi ja/tai erikoisempi, toim. huom.

Elokuvamaisen tiiviitä, mieleenjääviä ihmissuhdenovelleja
Helmi Kekkonen: Kotiin

Lapsille
Marjatta Kurenniemi: Oli kerran Onnimanni, Puuhiset
Leena Laulajaisen satuja, esim. Tulen ja jään saari
Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa (myös aikuisille!)

Nuorille ja hauskaa lukemista arvostaville:
Miina Supinen: Liha tottelee kuria
Riku Korhonen: Hyvästi, tytöt

Eläinten ystäville
Doris Lessing: Kissoista

Elämäkerroista kiinnostuneille:
Doris Lessing: Ihon alla
Erno Paasilinna: Timo K. Mukka

Nostalgiaa ja hyvää mieltä kaikenikäisille:
L. M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma, Vanhan kartanon Pat
Sisko Ylimartimo: Anna ja muut ystävämme (tietokirja)

Jos kieli ja kirjallisuus kiinnostavat:
Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia
Ulla Piela ym., toim.: Kalevalan kulttuurihistoria
Raimo Jussila: Kalevalan sanakirja
Päivi Kosonen ym., toim: Tarinoiden paluu - esseitä ranskalaisesta nykykirjallisuudesta JA Imperiumin perilliset – Esseitä brittiläisestä nykykirjallisuudesta
- Imperiumin perilliset oli pari päivää sitten kirjastossa bestseller-hyllyssä. Mahtavaa, että kirjallisuudesta kertova kirja pääsee sinne!

Pelottomalle ja uutteralle lukijalle:
Volter Kilpi: Alastalon salissa

Vinkit oli siis poimittu blogistani. Olen hämmästynyt ja ilahtunut, että olen lukenut blogini olemassaolon aikana näinkin monta suositeltavaa kirjaa ja vieläpä kirjoittanut niistä.

Kerro lisää kirjalahjavinkkejä! Mitä aiot antaa tai toivot saavasi lahjaksi?

Kalevalan kulttuurihistoria

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa, ja tässä suomalaisuuteen sopiva lukuvinkki.

Sain vuosi sitten joululahjaksi upean tietoteoksen Kalevalan kulttuurihistoria. En ole lukenut koko kirjaa vielä, mutta olen selaillut sitä sieltä täältä, lukenut joitakin artikkeleja. Hyvä lahjakirja Kalevalasta ja ylipäätään suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneelle! Kirjassa on runsaasti kuvia ja artikkelit ovat hyvin monista aiheista: uskonnosta, politiikasta, tiedotusvälineistä, järjestöistä, yrityksistä. Itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin siirtää kirjan kirjahyllystä sohvapöydälle ja ryhtyä lukemaan sitä vähintään kerran viikossa ja luku kerrallaan. Voi siis olla, että saatte tästä lähin aina välillä Kalevala-kirjoituksia; ainakin minua Kalevala kiinnostaa monella tavalla, ja tämä monipuolinen kirja on liian hieno jäädäkseen vain kirjahyllyn koristeeksi.

Lisää tietoa kirjasta täällä.

Ulla Piela, Seppo Knuuttila, Pekka Laaksonen (toim.): Kalevalan kulttuurihistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1179, SKS, 2008.

Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa

Luin tämän kirjan heti Joe Speedboatin perään. Tässäkin oli kyseessä nuoren pojan kasvutarina, ja se kerrottiin Speedboatia kevyemmin, hauskemmin ja nopealukuisemmin. Kuitenkin se herätti yhtä lailla ajatuksia lasten ja nuorten elämästä sekä ylipäätään ihmissuhteista, identiteetin muodostumisesta, maailmanmenosta.

Olen lukenut useita Leena Krohnin kirjoja. Kaikkia näitä lukukokemuksia yhdistää se, että kirjat ovat olleet todella erikoisia ja taitavia. Vaikken ole kaikista erityisemmin pitänyt tai oikein edes saanut niistä otetta, en ole voinut olla ihailematta, että joku osaa kirjoittaa tällä tavalla, luoda tällaisia maailmoja. Muistaakseni Kirsi Pihan Lukupiiri-blogissa joku joskus sanoi jotenkin niin, että Leena Krohnin kirjan luettuaan on sellainen olo, että on saanut keskustella jonkun itseään viisaamman kanssa, eikä ole edes ymmärtänyt kaikkea, mutta on silti tullut kohteliaasti ja kunnioittavasti kohdelluksi. Se on hyvin sanottu – kiteyttää myös minun tunteeni Krohnin kirjoista.

Ihmisen vaatteissa on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille, joten se oli huomattavasti helppolukuisempi kuin aiemmin lukemani aikuisten Krohnit. Pieni, viisas ja sympaattinen tarina kertoo yksinäisestä pikkupojasta, joka ystävystyy naapuriin muuttaneen pelikaaniherran kanssa. Pelikaani on päättänyt kokeilla ihmisten elämää ja onnistuukin siinä niin hyvin, etteivät ainakaan kiireiset ja mielikuvituksettomat aikuiset huomaa hänessä mitään outoa, paitsi aivan tarinan lopussa. Poika kertoo pelikaanille ihmisten maailmasta ja opettaa tämän mm. lukemaan. Pelikaani taas tarjoaa surkealle, vanhempiensa eron vuoksi maalta kaupunkiin joutuneelle pojalle seuraa ja ymmärrystä. Kumpikin auttaa toista sopeutumaan uuteen elämään.

Pelikaani on ensin kovin innostunut ihmisten elämästä. Hän saa esimerkiksi työpaikan oopperasta ja löytää musiikin ja baletin ihmeellisen maailman. Kun kaupunkia katsellaan pelikaanin silmin, niin kaupassa käymisestä kuin kirkostakin löytyy outoja asioita. Vähitellen pelikaanin illuusio toimivasta, monipuolisesta ja ystävällisestä ihmisten maailmasta kuitenkin murenee. Hän ei voi ymmärtää sanomalehdestä lukemiaan julmuuksia, hän kärsii sydänsuruja. Ihminen ei olekaan nerokas ja hyvä.

Kirjan takakannessa teosta oli luonnehdittu ”valloittavaksi fantasiaseikkailuksi”. Sellainen se olikin. Voisin kuvitella, että lasten ja nuorten mielestä tämä on ensi sijassa mukava ja kiehtova tarina, aikuinen löytää sitten siitä myös vertauskuvia ja kannanottoja. Joka tapauksessa hieno pieni kirja! Jos haluat lukea helpon Krohnin, lue tämä. Itselleni jäi tästä sellainen olo, että näkisin mielelläni myös Liisa Helmisen kirjasta ohjaamaan elokuvan. Ja Leena Krohnin uusin kirja, se pitäisi kyllä ehdottomasti lukea.

Tekstinäyte luvusta Lintu tutkii tieteitä, linnun ja pojan keskustelu:
-Nyt minä sanon teille lintuna ja ihmisenä, että tärkeintä ja muistamisen arvoisinta on hämmästys.
- Hämmästys?
- Se juuri. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän ihmettelee. Lopulta tuskin viitsii enää lukeakaan. Sitä vaan istuu ja on ällistynyt.
- Maailman menostako?
- Ja ajan.
- Ei se lukeminen sitten paljon hyödytä.
- Miten sen ottaa. Siitä ei kukaan ota selvää, mikä lopultakin on hyödyksi ja mikä ei. Mutta paljon te olette saaneet selville: imukalan ruokavalion ja jääkausien keston, Alfa Centaurin etäisyyden ja niveljalkaisten ilmaputket. Teillä on lyhyt nokka meihin pelikaaneihin verrattuna, mutta joka paikkaan te olette sen ehtineet työntää. Teitä uteliaampaa eläintä ei maailmasta löydy. Eikä omituisempaa. Mikä teistä selvän ottaisi.

Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa. Teos 2004, neljäs painos.

Tommy Wieringa: Joe Speedboat

Jee, kotiin on saatu taas toimiva nettiyhteys ja jopa uusi tietokone. Kyllä nyt kelpaa blogittaa. Muut blogijutut vielä syntyvät nopeasti vaikka töiden lomassa, mutta kirjajuttuihin ei ole löytynyt viime aikoina sopivaa hetkeä.

Asiaan. En ollut kuullutkaan Tommy Wieringan Joe Speedboatista, ennen kuin sain sen sattumalta luettavakseni. Aluksi en ollut kauhean kiinnostunut. Kustantajan esittelyn mukaan kyseessä oli kertomus siitä, "miten tulokkaille käy hollantilaisessa kylässä, jossa käsittelemättä jäänyt menneisyys painostaa asukkaita". Pieni kylä ja ahdistava menneisyys kuulostivat vähän ankeilta aiheilta.

Kirja oli kuitenkin vetävä ja hyvä, luin sen hetkessä! Ei uskoisi, että vammaisen, lähes puhekyvyttömän pojan tarina teinistä aikuiseksi ystäväporukassa, jossa mm. harrastetaan omatekoisia pommeja ja lentokoneen rakentamista ja juodaan liikaa kaljaa, olisi kauhean mukavaa luettavaa, mutta se oli. Wieringa oli mielestäni päässyt hyvin päähenkilön pään sisään ja loi tästä uskottavan kuvan. Aiheestaan huolimatta kirja ei edes ollut liian synkkä, vaan jotenkin jopa valoisa, päähenkilöllä tuntui myös olevan huumorintajua ja kykyä itseironiaan, samoin mielikuvitusta. Tarinaan tuli muutenkin huumoria etenkin loppua kohden: vammainen poika menestyy kädenvääntökisoissa ja hänen ystävänsä Joe Speedboat katoaa erikoisella kilpailumatkalla Afrikassa.

Kirjassa oli monia sivutarinoita, esimerkiksi naapurinrouvan surkea rakkauselämä ja suhde egyptiläisen aviomiehen kanssa. Kaikkia tarinoita yhdisti mielestäni se, millaista on kuulua jonnekin ja silti tuntea syystä tai toisesta itsestä ulkopuoliseksi. Joskus ulkopuolisuus johtuu vammasta, joskus kielitaidottomuudesta, usein vain ihmisten persoonista ja arkielämän olosuhteista. Kuitenkin oma asenne ratkaisee, miten tilanteisiin sopeutuu tai ei sopeudu.

Suosittelen kirjaa selkeän, nopealukuisen tekstin ystäville. Helppo ja mukava kirja, kasvutarina, joka pistää kuitenkin ajattelemaan ja jää mieleen.

Tekstinäyte aivan kirjan alusta, päähenkilö on herännyt sairaalassa koomasta, jossa hän on ollut parisataa päivää:

Tässä sitä ollaan: minä, Fransje Hermans, yksi toimiva käsivarsi ja siinä neljäkymmentä kiloa halvaantunutta lihaa. Paremmassakin jamassa on oltu. Mutta äiti on suunniltaan; hän nyt olisi ollut kiitollinen jo yhdestä korvastakin - tietysti sillä edellytyksellä, että se kuuntelisi.

Minun täytyy päästä täältä mahdollisimman pian. Tulen hulluksi, kun he vetelehtivät sänkyni ympärillä ja jaarittelevat töistä ja säästä. Olenko minä muka pyytänyt sitä? No niin.

Tommy Wieringa: Joe Speedboat. Avain, 2008.

P.S. Kirjasta on esittely ja arvio myös Inan blogissa.

Onnea Antti Hyry

Finlandia-palkinto meni sitten Uuniin. Onnea!

En osaa sanoa kirjasta mitään muuta kuin että nyt pelottaa. Lukupiirimme on joka vuosi lukenut Finlandia-voittajan. Pitääkö meidän nyt sitten lukea 400 sivua leivinuuniin muuraamista?!

Onko joku lukenut tai edes nähnyt tuon voittajakirjan? Tunnustan moukkamaisuuteni: minä en tiedä ko. kirjasta mitään.