tiistai 18. elokuuta 2009

Virginia Woolf: Runoilijan koira

Anteeksi vain kissat, mutta olen lukenut koirakirjan, nopealukuisen, mukavan ja viisaan koirakirjan.

Pienoisromaania Runoilijan koira on luonnehdittu Virginia Woolfin helpoimmin lähestyttäväksi teokseksi, eikä se hankala ollutkaan. Kirja kertoo brittiläisestä runoilijasta Elizabeth Barrett Browningista sekä hänen koirastaan, ihanasta punaruskeasta cockerspanielista Flushista. Runoilijan elämä nuoruuden sairastelusta rakastumiseen ja perheenperustamiseen nähdään Flushin silmien kautta, eletään koiran tunteiden välityksellä. Flush-parka joutuu muuttamaan paikasta toiseen, olemaan mustasukkainen emäntänsä rakastajalle, jää rankkurin haaviin ja saa kirppuja ja joutuu siksi kerityksi. Flush on empaattinen ja tarkkanäköinen koira, ja sen havainnot maailmasta kuvaavat 1800-luvun englantilaista elämää ja ihmisten sovinnaisia tapoja, takakannen mukaan ”älyllistä snobismia”, lempeän ivallisesti ja ironisesti. Kirjan alussa on myös hauskaa pohdiskelua, mistä spanieli-sana on voinut saada alkunsa.

Pieni, sympaattinen kirja. Suosittelen koirien, historian ja elämäkertojen ystäville, ja myös niille, jotka haluavat tutustua Woolfiin helposti. Itse olen joskus aloittanut Majakkaa, ja Oma huone, voi ei, se on vielä lukematta, vaikka olen omistanut sen jo kauan. Pitääkin ottaa se syksyn lukulistalle.

Tekstinäytteitä:

Vaunut tilatttiin, Miss Barrett nousi sohvaltaan ja lämpöisiin huiveihin kietoutuneena laskeutui portaat alas. Flush tietysti seurasi mukana. Se hyppäsi vaunuihin emäntänsä viereen. Sylissä istuen se katseli Lontoota joka kaikessa ihmeellisyydessä levittäytyi sen hämmästyneiden silmien eteen. He ajoivat pitkin Oxford Streetiä. Flush näki taloja jotka olivat melkein kokonaan lasia. - - Ja Flush joka oli saanut kyllikseen erilaisista aistielämyksistä vaipui nuokkuvien sulkakoristeiden, liehuvien koristehetaleiden, keikkuvien hevosten, keltaisten livreitten, ohikiitävien kasvojen, kaiken hyppelyn ja poukkoilunkin keskellä uneen ja nukkui sikeästi maailmasta mitään tietämättä, unia nähden, niin kauan että se nostettiin ulos vaunuista ja Wimpole Streetin ovi sulkeutui taas sen perään. (s. 21-22)

Mutta pian Flush huomasi tuntuvimpiakin eroja Lontoon ja Pisan välillä, sillä Pisaan he olivat nyt asettautuneet. Koirat olivat siellä erilaisia. - - Se oli ainoa aristokraatti roskaväen joukossa. Se oli ainoa puhdasrotuinen cockerspanieli koko Pisan kaupungissa. - - Myöntää täytyi, että Flushissa oli aavistus hienostelijaa. Neiti Mitford oli huomannut sen jo aikapäiviä sitten, ja nyt tuo tunne joka Lontoossa ja vertaisten ja isoisempien keskellä oli pysynyt kurissi heräsi uudestaan henkiin, ja Flush tunsi itsensä ainutlaatuiseksi. Siitä tuli mahtaileva ja röyhkeä. ”Flushista on tullut oikea itsevaltias joka haukkuu raivostuttavasti aina kun se haluaa oven auki”, Mrs Browning kirjoitti. ”Robert”, hän jatkoi, ”selittää että samainen Flush katsoo hänen, siis mieheni, olevan luotu nimenomaan tekemään sille palveluksia, ja siltä tosiaan vähän näyttää.” (s. 71-72)

Virginia Woolf: Runoilijan koira. Kirjayhtymä, 1983.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Tervetuloa ikävä ja Anna

Lyhyt muistiinpano lomapäivän iltana...

Luin tällä viikolla parissa tunnissa Pia Sievisen blogissaan vinkkaaman kesäkirjan, Francois Saganin Tervetuloa ikävä. Ranskalaista, kevyttä, sopivan omituista, erikoisia ihmissuhteita. Hyvin kesälukemiseksi sopiva ja loppua kohden jopa jännittävä, elokuvamainen teos. Sievinen on esitellyt kirjasen hyvin, en esittele sitä nyt sen tarkemmin. En jaksaisi koko ajan lukea tuollaista kevyttä ranskalaista ihmissuhdeanalyysia, mutta joskus se on paikallaan, etenkin Ranskan-matkan jälkeen.

Tänään myös raivasin pari tuntia varastoa. Hämmästykseni oli suuri, kun löysin yhtäkkiä "uudet Annat", Annan perhe ja Anna opettajana. En yhtään tiennyt omistavani (säilyttäväni, ne lienevät oikeasti siskoni) niitä. Onneksi en sentään löytänyt äskettäin kuin toisen niistä antikvariaatista! Nyt minulla on kaksi Annan perhettä ja taas yksi uusi Montgomery luettavana, Anna opettajana. Luin juuri Marigoldin lumotun maailman ja Sininen linna on kesken... Eilen huomasin Helsingin Sanomien uutuusluettelosta, että Minerva julkaisee syksyllä uuden Montgomery-suomennoksen. Ja se synkkä-Annakin on tulossa... Montgomeryä ei näemmä voi vältellä! En ole muuten vieläkään selvittänyt, onko hänestä julkaistu elämäkertaa. Jos on, lukisin sen mielelläni - jopa mieluummin kuin Montgomeryn romaaneja, jotka ovat mukavia, mutta muistuttavat toisiaan.

Nyt takaisin Siniseen linnaan!

lauantai 15. elokuuta 2009

Kirjaostoksilla Nizzassa

Nizzassa, kuten aina matkoilla, piti tietenkin päästä myös kirjakauppoihin. Valitettavasti en vain ehtinyt oikein etsimällä etsimään pienempiä paikkoja, mutta onneksi aivan kaupungin keskustasta, ostoskadun varrelta löytyi kaksi isoa ja hyvää, FNAC ja Virgin Megastore. Fnacissa kävin kahdesti, Virginissä kerran. Lisäksi Matisse-museon kaupassa oli kivasti kirjoja.

Houkutuksia olisi ollut vaikka kuinka: kun lähes kaikki romaanit olivat pokkareina, niiden hankkiminen ei olisi ollut raskasta taloudellisesti eikä matkatavaroiden painoa ajatellen. Valitettavasti en vain visiiteilläni löytänyt ranskalaista mutta englanniksi käännettyä kirjallisuutta: englanninkieliset kirjat olivat aina ulkomaalaisia. Kokemus taas on osoittanut, etten saa luettua ranskankielisiä romaaneja, vaikka kieltä jonkin verran taidankin.

Jotain piti kuitenkin hankkia! Tämä 50 tärkeintä ranskalaiskirjailijaa esittelevä pieni pokkari oli tarpeeksi ohut ja helppo, sen saa varmasti ainakin selattua, vaikka ranskaa onkin.

Tämä lyhyitä kissakertomuksia sisältävä kirja taas kuului osastoon "ranskaa on ja kaunokirjallisuutta, mutta niin lyhyitä tekstejä, että ehkä suoriudun" - toivottavasti, en ole vielä yrittänyt.

Jos olisin päästänyt itseni aivan valloilleni, olisin ostanut mm. ranskalaisia klassikkoja sekä kielitieteellisiä kirjoja. Esim. Oulipo-liikkeen historiaa ja perusideoita esittelevää teosta hiplasin yllättävän kauan kirjan kummallisuutta ja todennäköistä luettavaksi tulemista ajatellen... Mutta matka vain ei ole matka, ellei pääse tutkimaan kirjakauppoja!
Kirjailijaluettelon ja kissakirjan lisäksi ostin sisustuskirjan ja -lehtiä sekä Matisse-museon kaupasta kivan lastenkirjan kummipojalle. Nuo ostokset ovat siitä hyviä, että ne toimivat kielirajojen ylikin. Yläasteen äidinkielenopettajani etsi matkoillaan Kalevala-käännöksiä. Harmi, etten ole itse keksinyt mitään noin täsmällistä keräyskohdetta. Olen vain päättänyt, etten koskaan palaa matkalta kotiin ilman uutta kirjaa.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Matkalla luettua

Terveisiä Ranskasta - ja siinä se on, ihana matkakirjani Nizzan uimarannalla kuvattuna. Ranskan-matka onnistui hyvin, myös lukemisen suhteen. Etenkin tämä Tarinoiden paluu - Esseitä ranskalaisesta nykykirjallisuudesta oli todella suositeltava lukukokemus. Jos haluat nopealukuisen ja helpon mutta kuitenkin asiantuntevan ja monipuolisen katsauksen Ranskan nykykirjallisuudesta, suosittelen tätä teosta. Sain kirjasta hyvän yleiskäsityksen ranskalaisesta kirjallisuudesta tänään, ja vähän eilenkin, ja lisäksi todella monta lukuvinkkiä. Kirjoitan niistä lähiaikoina tarkemmin. Tarinoiden paluun hyviin puoliin kuului sekin, että vaikka esseillä oli eri kirjoittajat, teksti oli tasaisen sujuvaa ja laadukasta - huolellisesti kustannustoimitettu teos siis. Odotan jo Avaimen seuraavaa Café Voltaire -kirjasarjan teosta, nyt syksyllä ilmestyvää Englannin nykykirjallisuuden katsausta!

Matkalla oli mukana myös Amin Maalouffin Samarkand. Sen kanssa kävi huonommin: aloitin teosta lentokoneessa menomatkalla, ja siihen se sitten jäikin. Alku ei ollut mitenkään huonon tuntuinen, mutta jotenkin en saanut keskityttyä siihen koneen melussa. Majapaikan, suomalaiselta omistajalta vuokratun nizzalaisasunnon, kirjahyllystä löytyi sitten muuta luettavaa. Luin peräti kolme "suomalainen Ranskassa" -teosta. Provencelaisen asunnon etsimisestä ja ostamisesta kertovat Merja Tynkkysen Valkoinen talo Rivieralla ja Kari Kyrönsepän Kyrönsepän Provencen syleilyssä eivät jää historiaan ainakaan kirjallisten ansioidensa takia. Luin ne vain aiheen vuoksi (ihanassa Nizzassa ja sen lähiseuduilla itsestäkin alkoi tuntua siltä, että tietenkin kaikilla pitäisi olla oma tukipaikkansa Provencen auringossa) ja välillä melkein kiemurtelin etenkin Tynkkysen kielenkäytön vuoksi, mutta ihan ok matkalukemisia ne silti olivat. Helena Petäistön Ranskalaiset korot sen sijaan oli hyvin kirjoitettu ja muutenkin monipuolinen ja kiinnostava katsaus Ranskaan ja etenkin Pariisiin 1990-luvulla. Jos Petäistö tekisi teoksestaan päivitetyn eli tämän päivän version, lukisin senkin.

Nyt olen ollut pari päivää kotona ja ehtinyt tietenkin lukea jo täälläkin. Yritän lomailla niin, etten vain istuisi koneen ääressä, mutta kaikenlaista blogitettavaa ehti kyllä kertyä mieleen viikon blogitauon aikana. Tulette kuulemaan - lukemaan - ainakin nizzalaisista kirjakaupoista ja Ranskasta ostamistani kirjoista ja kenties Jane Austenin elämästä ja Marigoldin lumotusta maailmasta. Entä kuka haluaisi kääntää muutaman romaanin ranskasta suomeen? Minulla olisi nyt antaa muutamia vinkkejä kirjoista, jotka kernaasti lukisin suomeksi.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Pieni blogitauko

Lähden matkalle lukemaan ranskalaista kirjallisuutta, enkä pääse hetkeen koneen ääreen. Toivottavasti löydän Nizzasta mielenkiintoisia kirjoja, joista voin kertoa reissun jälkeen, reilun viikon päästä.



Hyvää elokuun alkua!

lauantai 1. elokuuta 2009

L. M. Montogomery: Annan perhe


Kuten niin monet muutkin, minäkin luin Anna-kirjat moneen kertaan lapsuudessani. Luin vanhat Anna-suomennokset myös viime kesänä, ensimmäistä kertaa aikuisena. Lukukokemus oli yhtä aikaa nostalgisen nautinnollinen ja kiinnostava.

Oli hauska palata lapsuuden tuttuihin tarinoihin – kyllä, Annassa todella sanotaan, ettei punatukkaisille sovi vaaleanpunainen väri: oleellinen tieto, jonka olen säilyttänyt mielessäni kaikki nämä vuodet. Toisaalta huomasin kirjoissa nyt aivan uusia piirteitä. Lapsena Annat olivat lähinnä vain ihania ja kiehtovia, nyt löysin niistä osin ironistakin huumoria, kannanottoja esim. naisten asemasta sekä monen kipeän teeman käsittelyä, tosin välillä epäuskottavan pintapuolisestikin. Onhan jo se, että Anna on orpo, rankka lähtökohta hänen tarinalleen. Ihanuus-puolen asiat eivät olleet enää niin kauhean kiehtovia, vaikka tyttöjen välisestä ah aina niin kiemuraisesta ystävyydestä ja mm. vanhan ajan pukeutumisesta olikin hauska lukea.

Tänä kesänä lukemani Annan perhe kuuluu sarjan uusiin suomennoksiin, se suomennettiin vasta vuonna 2002. Ihan mukava oli taas palata Anna-maailmaan, mutta mitään uutta tai oleellista tämä kirja ei mielestäni sarjaan tuonut.

Annan perhe kertoo nimensä mukaisesti Annan ja Gilbertin perhe-elämästä, ajasta, jolloin lapset ovat vielä pieniä. Jos on lukenut vanhemmat Anna-suomennokset, tietää oikeastaan kaikki tämän kirjan tapahtumat ja sen, mitä lapsille käy myöhemmin. Kirjan alkuasetelma ei siis ollut kovin kiinnostava, ja kirja olikin nostalgia-aspektia lukuun ottamatta aika tylsää luettavaa. Muut Annat ovat mielestäni olleet vauhdikkaampia; tässä ei tapahtunut arkisten, osin jo muista kirjoista tuttujen, tapahtumien lisäksi juuri mitään. Tai olihan kirjan lopussa jo takakannessa mainostettu aviodraama. Anna epäili jopa noin vuorokauden ajan, ettei täydellinen, ihana Gilbert enää välitäkään hänestä, ja iltajuhlissa Annalla oli jopa syytä mustasukkaisuuteen. Tietenkin kaikki oli silkkaa väärinkäsitystä ja pian herttainen onni taas palasi Kotikunnaalle.

Toinen uusi Anna-suomennos, Anna opettajana, ilmestyi myös 2000-luvun alussa. Se ei käsitykseni mukaan ole Annan perhettä juuri kummoisempi, mutta olisi sekin mukava lukea. Kirja on kuitenkin loppuunmyyty kustantajalta, enkä ole onnistunut löytämään sitä käytettynäkään. Sen sijaan olen hankkinut uunituoreen L. M. Montgomery -suomennoksen Marigoldin maailma sekä vanhemman suomennoksen Sininen linna. Nämä eivät siis ole Anna-kirjoja, minkä takia odotankin niiden lukemista oikein kiinnostuneena. Etenkin Sininen linna kuulostaa houkuttelevalta. Tilasin sen vain kirjailijan takia ja siksi, että kirja maksoi nettiantikassa muutaman euron. Sittemmin olen huomannut, että monet muut ovatkin tämän jo lukeneet. Reeta Karoliina kommentoi, että Sininen linna on luettava vähintään viiden vuoden välein! Minun ensimmäinen lukukertani on mitä luultavimmin vielä tämän elokuun aikana.

Tekstinäyte kirjasta Annan perhe:

Elokuun loppuun mennessä Anna oli taas oma itsensä ja odotti iloisena onnellista syksyä. Pieni Bertha Marilla kaunistui päivä päivältä ja oli siskojen ja veljien palvonnan ja huolenpidon keskipiste.
”Minä luulin aina, että vauvat vain parkuvat koko ajan”, Jem sanoi autuaan tyytyväisenä, kun vauva kietoi pienet sormensa hänen sormensa ympärille. ”Bertie Shakespeare Drew väitti niin.”
”Jem kulta. Drewien vauvat varmasti parkuvatkin”, Susan sanoi. ”Parkuvat varmasti silkasta surusta, kun tajuavat olevansa Drewejä. Bertha Marilla sen sijaan on Kotikunnaan vauva.”
”Olisinpa minäkin syntynyt Kotikunnaalla”, Jem sanoi mietteliäästi. Haavemajassa syntyminen oli harmittanut häntä aina. Di oli huomauttanut siitä muutaman kerran.”
”Eikö elämä tällaisessa paikassa ole pitkästyttävää?” muuan Charlottetownissa asuva entinen opiskelutoveri oli kysynyt Annalta eräänä päivänä jokseenkin alentuvasti.
Vai vielä pitkästyttävää? Oli vähällä, ettei Anna ollut nauranut vieraalleen päin naamaa. Kotikunnaallako pitkästyttävää! Suloinen vauva toi jokaiseen päivään uusia ihmeitä; Diana oli tulosssa vieraisille, samoin pikku Elizabeth, samoin Rebecca Dew; Gilbert hoiti ylägleniläistä rouva Ellisonia, jonka harvinainen tauti oli tiettävästi tavattu maailmasta vain kaksi kertaa aikaisemmin; Walter oli menossa kouluun; Nan oli juonut äitinsä pukeutumispöydältä kokonaisen pullollisen parfyymia, ja vaikka he olivat pelänneet, että se veisi häneltä hengen, hän ei ollut ollut moksiskaan; outo musta kissa oli synnyttänyt takaverannalle ennenkuulumattomat kymmenen poikasta; - - - Vai vielä pitkästyttävää!
(s. 62-63)

L. M. Montgomery: Annan perhe. Wsoy, 2002. Toinen painos.
L. M. Montgomeryn kirjailijaesittely Wsoy:n sivuilla.

Oletko lukenut Annoja lapsena tai aikuisena? Entä muita Montgomeryjä? Luetko lapsuuden ajan kirjoja uudestaan aikuisena?